Kirkasotsaisen maailmanparantajan tunnustuksia

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 15.11.2012

Mustavalkoiseen ajatteluun taipuvainen maailmanparantaja joutui UNICEFin kenttämatkalla Nepalissa realiteettien äärelle:

Asioilla on aina kaksi (osa-)puolta

Länsi-Nepalin syrjäisimmillä vuoristoalueilla naiset joutuvat kuukautisten ajaksi navettaan jotta eivät ”saastuttaisi” muita. Myös koulutetut kaupunkilaisnaiset kunnioittavat perinteitä ja uskomuksia siinä määrin etteivät mene kuukautisten aikana keittiöön ”saastuttamaan” ruokaa eivätkä ”tapa” huonekasveja koskemalla niihin. Taikauskoista eristystä ja syrjintää kauhistellessamme Oxfordissa opiskellut naispuolinen paikallisoppaamme muistutti, että monelle kotitöistä yksin vastaavalle nepalilaisnaiselle on helpotus saada neljän päivän vapautus raadannasta. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että asioissa on monta puolta.

Nepalissakin alkoholi lisää perheväkivaltaa. Jos nainen kieltäytyy kunniasta humalaisen miehensä vaatiessa aviollisia ”oikeuksiaan”, nyrkki saattaa puhua. Paikallisoppaamme kertoi miten hän erään projektin yhteydessä päätti opettaa perheväkivallasta kärsineille kouluttamattomille naisille muutamia biologisia perusasioita. Hän uskoi oppiessaan nauttimaan kehostaan ja kumppanistaan naiset ehkä välttyisivät muutamalta selkäsaunalta. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että joskus voi tulla puolitiehen vastaan, vaikka tekisikin mieli yksinkertaisesti hirttää väkivaltaiset miehet munistaan. Samalla tietysti pitää miettiä miksi miehet juovat, ehkäistä juomista ja opettaa miehille väkivaltaa parempia tapoja purkaa turhautumistaan.

Ehdottomia ratkaisuja ei ole

Kävimme keskisuuren Biratnagarin kaupungin lapsityöläisten iltapäiväkoulussa. 10-18 -vuotiaat lapset kertoivat vuorollaan työtehtävistään: he korjaavat elektroniikkaa, toimivat koti- tai myymäläapulaisina, korjaavat satoa, ompelevat, kantavat tai kuljettavat tavaroita. He eivät tuntuneet erityisen murheellisilta kertoessaan työpaikoistaan. Sen sijaan heidän silmänsä loistivat kun he kertoivat miten heidän tulevaisuudensuunnitelmansa olivat muuttuneet iltapäiväkoulun myötä. Yksi halusi poliisiksi, toinen sairaanhoitajaksi, kolmas tanssinopettajaksi ja neljäs lääkäriksi. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi kuinka tärkeää on tehdä pieniä parannuksia lapsityöläisten työoloihin ja kouluttaa heitä työnteon ohella, eikä vain uppiniskaisesti vaatia lapsityövoiman välitöntä kieltämistä. Hallituksia pitää toki painostaa lapsityövoiman kieltävään ja vähintään lapsityöläisten asemaa parantavaan lainsäädäntöön, mutta toimeenpanoa ja valvontaa sekä tapojen ja tottumusten muuttumista odotellessa pitää tehdä kaikki voitava lapsityöläisten hyväksi.

Muutama vuosi sitten Nepalissa paljastui kansainväliseen adoptioon liittyvä väärinkäytös. Länsimaalainen toimittaja tekeytyi adoptoijaksi ja etsi muutamasta lastenkodista puolivuotista nepalilaistyttöä adoptoitavaksi. ”Toiveita vastaavaa” lasta ei sillä hetkellä löytynyt, mutta toimittajaa pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen... Asiasta syntyi valtava skandaali, eikä Nepalista tällä hetkellä adoptoida lapsia ulkomaille. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että aina kun on kysyntää, ilmaantuu myös tarjontaa.

Pellolta päättäjäksi

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 9.11.2012

Pari viikkoa sitten 11.10. vietettiin ensimmäistä kansainvälistä tyttöjen päivää. Teemapäivän tarkoitus oli kiinnittää huomiota kehitysmaiden tyttöjen ongelmiin: lapsiavioliittoihin, väkivaltaan ja kouluttamattomuuteen.

Pelkästään Nepalissa olemme viikon aikana törmänneet lukuisiin naista sortaviin perinteisiin ja käytäntöihin, joista osa on onneksi väistymässä. Vain muutama esimerkin antaakseni Länsi-Nepalin syrjäisimmillä vuoristoalueilla naiset joutuvat kuukautisten ajaksi pimeään navettaan jotta eivät ”saastuttaisi” muita. Tytöt saattavat saada vähemmän ruokaa kuin veljensä, heitä ei laiteta kouluun vaan pellolle ja pyykille ja naimisiin varhaisteini-iässä. Naimisiin mentyään he ovat sekä miehensä että appivanhempiensa omaisuutta ja syövät rippeet ruuasta, jonka ovat laittaneet. Elleivät he suostu aviollisiin velvoitteisiin, he tuntevat sen nahoissaan, ja elleivät synnytä poikalapsia, heidät saatetaan heittää kadulle. Intian rajan tuntumassa onnettomuuksista saatetaan mahdollisimman haavoittuvassa asemassa olevaa ”kateellista noitaa”, joka rangaistukseksi pakotetaan syömään omaa ulostettaan.

Mitä me voimme tehdä näiden naisten hyväksi? Olen tullut tällä reissulla täysin vakuuttuneeksi siitä, että naisia voivat auttaa parhaiten he itse, kunhan heidät ensin voimaannutetaan kouluttamalla: kertomalla heille heidän oikeuksistaan ja rohkaisemalla heidät puhumaan niiden puolesta yhtenä rintamana. On ollut vaikuttavaa nähdä rutiköyhiä kouluttamattomia naisia, jotka UNICEFin tukeman koulutuksen saatuaan kokoontuvat säännöllisesti ratkomaan kyläyhteisönsä perheväkivalta- yms. ongelmia, suunnittelemaan yhteisiä investointeja ja kyläkampanjoita esim. lasten aliravitsemuksen ehkäisemiseksi. Samat naiset eivät aiemmin uskaltaneet edes esitellä itseään muiden kuullen, saatikka puhua ongelmistaan.

Naiset kokoontuvat vaatimattomissa majoissa ja operoivat paperin ja kynän voimalla, mutta yhteishenki on käsin kosketeltavissa. Ministeri Elisabeth Rehn kysyi haastatteluohjelmassaan Nobelin rauhanpalkinnon yhtenä kolmesta vaikuttajanaisesta pokanneelta Liberian presidentti Ellen Johnson-Sirleafilta eikö tätä ärsyttänyt että naisten täytyi jakaa palkintosumma kolmeen päätyyn kun miehille potti ja kunnia tavataan myöntää jakamattomana. Johnson-Sirleaf vastasi empimättä, ettei hän usko palkinnon tulleen kenenkään yksittäisestä työstä vaan pikemminkin se oli symbolinen tunnustus kaikille maailman naisille: palkinnolla haluttiin kannustaa naisia voimaantumaan ja taistelemaan tiensä päättäviin asemiin – yhdessä!

Poikien ja miesten roolia muutosagenttina ei saa unohtaa. Kysyin nuorten ryhmässä vieraillessamme miltä pojista tuntuu kampanjoida tyttöjen oikeuksien puolesta. Eräs poika vastasi että hänestä tuntui vuosikausia pahalta katsoa vierestä miten sisarta syrjittiin ja sisar jäi kotitöihin hänen lähtiessään kouluun. UNICEFin tukeman nuorisoryhmän myötä pojalla on nyt taskussaan argumentit ja takanaan nuorten joukkovoima, jonka avulla hän on menestyksekkäästi painostanut vanhempiaan saattamaan myös sisaren koulutielle. Pojillakin on sydän, heille täytyy antaa muitakin miehen malleja kuin naisia sortava uhoava machouros.

Mikä ajaa kurjuutta katsomaan?

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 3.11.2012

Lähtiessämme matkaan perjantaina Helsinki-Vantaan kentällä oli marraskuun harmautta pakenemassa useita hyväntuulisia seurueita matkalla etelän lämpöön. Kenttämatkaseurueessamme mietimme huvittuneena olemmeko ihan täysipäisiä maksaessamme kahden all-inclusive loman verran viikon tiukkarytmisestä matkasta yhteen maailman köyhimmistä maista. Emme tule edes näkemään Himalajan huikeita maisemia, hienoimpia hindutemppeleitä emmekä hoidettuja hotellialueita, vaan heikoimmassa asemassa olevien elinoloja. Olemme toisin sanoen menossa pohjalle emmekä katolle toisin kuin edellisen blogitekstini otsikoin.

Bahrainin kentällä jouduimme ensimmäisen kerran kohtaamaan surullisia kohtaloita. Parisenkymmentä noin 14-vuotiasta pohjoisafrikkalaistyttöä istui kahden vanhemman miehen valvovan silmän alla odotushallissa katse täynnä tyhjyyttä, epätoivoa ja apatiaa. Kukaan ei hymyillyt eikä jutellut keskenään. Tytöt olivat mitä todennäköisimmin matkalla varakkaaseen arabimaahan kotiapulaiseksi, joko sukujensa lähettäminä tai täysin tietämättöminä määränpäästään. Tuntui kamalalta istua viereisellä penkillä voimatta muuta kuin kauhistella maailman epäoikeudenmukaisuutta.

UNICEF-vapaaehtoisena ja jo pelkästään uutisia seuraavana on melko tietoinen (ja ahdistunut) vallitsevista epäkohdista. Miksi sitten haluamme lähteä toteamaan asian paikan päälle? Matka tarjoaa toivottavasti mahdollisuuden päästä näkemään mitä asioiden hyväksi on tehty ja voidaan tehdä. Sitä kautta hahmottuu ehkä myös oma pieni rooli hyväntekeväisyyskoneistossa.

Esim. UNICEFin Porin paikallisryhmän keräämät varat (noin 10 000 € vuodessa) tilitetään lyhentämättömänä Suomen UNICEFille, joka käyttää keräysvaroista noin viidenneksen omiin maaohjelmiinsa ml. Nepal (66 % menee UNICEFin kansainväliseen lastenrahastoon ja 11% hätäapuun) .

Nepal on Suomen UNICEFin pitkäaikaisin kumppanimaa. Suomen UNICEFin Nepalin nimikko-ohjelman avulla parannetaan opetuksen laatua ja edistetään tyttöjen ja heikoimmassa asemassa olevien lasten koulunkäyntiä Nepalissa. Ohjelmasta on hyötynyt tähän mennessä 15 000 lasta 50 koulussa. Koulun on päässyt aloittamaan 7 000 aiemmin koulun ulkopuolelle jäänyttä lasta. Ohjelma-alueella koulua käykin nyt 10 % enemmän lapsia kuin ennen. Tapaamme matkan aikana mm. näitä lapsia.

Matkalla maailman katolle

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 2.11.2012

Viisi Porissa aktiivisesti toimivaa järjestöä löi keväällä hynttyyt yhteen ja päätti järjestää Kansainvälisen naistenpäivän valtakunnallisen ykköstapahtuman Porissa maaliskuussa 2013. Vaikka mukana olevien järjestöjen keräyskohteet ja vaikutuskanavat vaihtelevat, yhdistäviä asioita on paljon: teemme vapaaehtoispohjalta varainkeruu- ja vaikuttamistyötä naisten ja lasten hyväksi. Joukkomme on naisvaltaista, eikä tekijöitä ole liikaa. Maaliskuinen Pori NiceAID 2013 -tapahtuma olisi ylivoimainen järjestettävä yhdellekään järjestöistä omin voimin.

Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin naisten ja lasten kärsimystä niin kotimassa kuin kauempanakin. Erityisesti haluamme kuitenkin saada ihmiset pohtimaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja kertoa keinoista lievittää hätää ja parantaa maailmaa Porista käsin.

Koska asiaa on paljon, käynnistämme keskustelun jo nyt neljä kuukautta ennen tapahtumaa. Sain kunnian avata blogimme, koska olen yhtenä onnekkaista UNICEF-vapaaehtoisista lähdössä kenttämatkalle Nepaliin. Tunnin päästä istun lentokoneessa matkalla Lontoon ja Bahrainin kautta Katmanduun. Sunnuntaiaamuna lennämme Buddha Airilla Biratnagariin Intian rajalle. Kierrämme viikon ajan paikallisten työntekijöiden opastamana UNICEF:in kenttäkohteissa tavaten mm. kylätoimikuntien, lapsityöläisten järjestön ja nuorten naisten etujärjestön edustajia.

Kaksi viidesosaa Nepalin lapsista elää äärimmäisessä köyhyydessä. Puolet alle viisivuotiaista lapsista kärsii kroonisen aliravitsemuksen aiheuttamasta lyhytkasvuisuudesta. Köyhyys, opetuksen heikko laatu ja jatkuvat poliittiset kriisit vaikeuttavat lasten koulunkäyntiä. Joka kymmenes lapsi jättää koulun kesken jo ensimmäisellä luokalla. Tytöistä 5 % on naitettu 15 ikävuoteen mennessä, peräti kolmannes 19 ikävuoteen mennessä. Puolet naisista on synnyttänyt 20. syntymäpäiväänsä mennessä. Kouluttamattomat tytöt naitetaan alaikäisenä kolme kertaa todennäköisemmin kuin koulutetut.

Olen pohtinut rakentavaa näkökulmaa näkemäni ja kokemani käsittelemiseen ja raportointiin. Pelkkä kurjuuden kuvaus ei palvele ketään. Sotaa, nälkää ja myrskytuhoja ovat uutiset tulvillaan. Toivonkin voivani kertoa myös elämänilosta, kehityksestä, leikkivistä lapsista ja heistä huolehtivista perheyhteisöistä. Onhan Nepalin naapurissa sentään Bhutan, jossa asuu ainakin omien arvioidensa mukaan maailman onnellisin kansa.