(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 21.3.2016)
Moni länsimainen ajattelee että
kasvohunnun takana kulkee alistettu nainen, joka on pakotettu käyttämään
huntua. Kantajalleen huntu on useimmiten uskonnollinen valinta ja Länsimaissa
asuvalle myös identiteetin osoitus. Vuoden 2001 WTC-iskun jälkeen moni
Länsimaissa asuva musliminainen luopui huivista välttääkseen ennakkoluuloja ja
huutelua. Arabikevään myötä moni on kaivanut huivin kaapista merkkinä
musliminaisten välisestä solidaarisuudesta.
Huivikysymys on politisoitunut useissa
EU-maissa. Ranska ja Belgia ovat kieltäneet kasvojen peittämisen julkisesti,
Hollanti mm. kouluissa ja julkisessa liikenteessä. Helmikuussa 2 000
mielenosoittajaa vastusti oikeuslaitoksen työntekijöiden huivikieltoa
Sarajevossa. Suomessa huivista uutisoitiin viimeksi tammikuussa kun Göteborgin
kaupunki kielsi niqabin käyttö esikoulun henkilöstöltä.
Päiväkodin huivikielto on perusteltu
ennen kaikkea lasten kannalta: päiväkodissa työskentelevän aikuisen pitää olla
tunnistettavissa. Osa argumenteista liittyi myös maahanmuuttajanaisten
kotouttamiseen: ”On erittäin hyvä, että maahanmuuttajanaisia tuetaan
työllistymisessä, mutta samalla pitäisi tukea myös heidän asemaansa
yhteiskunnassa. Kokonaan kasvot peittävän ja muista ihmisistä eristävän niqabin
hyväksyminen työasuksi ei edesauta tavoitetta”, totesi kansanedustaja Nasima
Razmyar (sd).
Huivien täyskieltoa tai niiden
sallimista kaikissa yhteyksissä on vaikea perustella. Haittoja ja etuja pitää
punnita tapauskohtaisesti mm. yksilön- ja uskonnonvapauden sekä turvallisuuden
kannalta. Yhtä tärkeää olisi keskustella naisen asemasta omassa
kulttuurissamme: Samalla kun ”suojelemme” muslimityttöjä huivilta,
yläkouluikäiset suomalaistytöt postaavat itsestään ”herutuskuvia” sosiaaliseen
mediaan. Samaan aikaan kun julistamme tytärtensä sukuelimiä silpovat
afrikkalaiset ”sivistymättömiksi raakalaisiksi”, emme suuremmin hämmästele
miksi plastiikkakirurgit operoivat terveitä rintoja, vaginoita ja muita
kehonosia Länsimaissa. Samalla kun selitämme muslimityttöjen kunniamurhat
”kulttuurilla”, olemme sokeita omassa kulttuurissamme rehottavalle
perheväkivallalle. Herutuskuvien jakaminen ja itsensä kaunistelu plastiikkakirurgilla
ovat vain näennäisesti omia valintoja, kuten ehkä huivin käyttökin.
Kirjoittaja ei käytä stringejä eikä
kasvohuntua
