HIV-vapaa sukupolvi mahdollinen

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2010

20.11. vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää ja 1.12. vietetään Kansainvälistä AIDS-päivää. Paljon on vielä töitä molemmilla saroilla: Hiv-tartunnan saaneita lapsia on kaikkiaan kaksi miljoonaa. Sen lisäksi 17,5 miljoonaa lasta on menettänyt vähintään yhden vanhempansa aidsille. Joka päivä yli tuhat lasta saa HIV-tartunnan äidiltään raskauden, synnytyksen tai imetyksen yhteydessä. Ilman lääkitystä joka toinen heistä menehtyy ennen toista ikävuottaan.

HIV-vapaa sukupolvi on kuitenkin mahdollinen, sillä viruksen siirtyminen äidistä lapseen on estettävissä lääkkeillä. Edistystä onkin jo tapahtunut: UNICEFin, WHO:n ja UNAIDS:n syyskuun lopussa julkistaman raportin mukaan yli puolet HIV-positiivisista äideistä saa nyt lääkitystä joka suojaa lasta tartunnalta ja äitiä infektioilta. Viisi vuotta sitten vain 15 % naisista sai lääkitystä.

Ennaltaehkäisyn merkitystä HIV:n taltuttamisessa ei voi liikaa korostaa ja siksi onkin ilahduttavaa että katolinen kirkko Paavi Benedictus XVI:n toimesta vihdoin ottaa sallivamman kannan ehkäisyvälineiden käyttöön silloin, kun niillä torjutaan HIV:iä ym. sukupuolitauteja.

Kaksi kolmannesta HIV-tartunnoista oli vuonna 2008 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Koulutuksella on valtava merkitys asenteisiin ja käyttäytymiseen kehitysmaissa, joissa perinteiset uskomukset HIV:n leviämisestä ja ”parantumisesta” saadaan kitkettyä vain sitkeällä valistustyöllä. Satakunta UNICEF-maakunta 2011 teemavuoden puitteissa satakuntalaisille tarjoutuu erinomainen tilaisuus sekä puhaltaa yhteen hiileen että tukea lasten koulutusta 11 Afrikan köyhimmässä maassa.

Lisätietoa: www.satakunta.fi/unicef

Suvaitsevaisuus tärkeä arvo vihreille

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa 27.10.2010)

KD:n Porin osaston PJ Marika Hiltunen ihmettelee mielipidekirjoituksessaan (SK 23.10.) miksei Vihreille riitä samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröinti. Itsekin entinen Vihreiden jäsen syyttää Vihreitä perinteiden murtamisesta, suvaitsemattomuudesta kristillisyyttä kohtaan ja luomuaatteen unohtumisesta parisuhdeasioissa.
 
Vastauksena syytteisiin todettakoon, että Vihreille suvaitsevaisuus on aina ollut tärkeimpien arvojen joukossa; suvaitsevaisuutemme rajoittuu pääasiassa suvaitsemattomuuteen! Kristillisdemokraateille suvaitsevaisuus ei -  kumma kyllä – tunnu olevan keskeisimpien hyveiden joukoosa, vaikka Jeesus oli Raamatun mukaan juuri syrjittyjen puolella ja puolet piispoistakin hyväksyisi homoparien siunauksen, osa jopa vihkimisen avioliittoon.
 
Perinteillä puolestaan ei ole Vihreille itseisarvoa, mikäli ne loukkaavat tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden periaatteita. Mitä tulee avioliiton “luonnonmukaisuuteen” ja perimmäiseen tarkoitukseen “jälkeläisten tuottajana ja turvaajana”, kiinnostaisi tietää kristillisdemokraattien näkemys nykyään runsaslukuisista heteroaviopareista, jotka eivät ylipäätään halua jälkikasvua. Pitäisikö heidän avioliittonsa mitätöidä?
 
Sukupuolineutraalin avioliiton torjuminen vertaamalla sitä laji-, ikä- ja lukumääräneutraaliin avioliittoon on älyllisesti epärehellistä. Keskustelussa on nimenomaan kysymys siitä mihin raja Suomen laissa vedetään, ei rajan poistetamisesta kokonaan. Vihreiden ja muiden tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuuttaa ajavien tahojen mielestä raja pitää vetää kahden toisiaan rakastavien, vapaasta tahdostaan toisiinsa sitoutuvien aikuisten kohdalle, sukupuolesta riippumatta.

Valikoivan asevelvollisuuden vastustus ontuu

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.10.2010)

Edellisen, yleisen asevelvollisuuden perusteita kyseenalaistavan mielipidekirjoitukseni (SK 1.10.) jälkeen on ihmetelty Vihreiden maanpuolustusvastaisuutta. Korostan ettei kyse ole maanpuolustusvastaisuudesta, jos peräänkuuluttaa resurssien tehokasta käyttöä ja varautumista todellisiin uhkakuviin menneisyyden mörköjen sijaan. Kuten Siilasmaa itsekin raporttinsa julkistamisen yhteydessä tuskaili, puolustusvoimien uudistustyön rajoitteena on sodan ajan joukkojen pyhäksi koettu suuruus sekä aluepolitiikan kytkeminen puolustukseen.

Keskustelussa asetetaan tarkoitushakuisesti vastakkain vain nykymalli ja ammattiarmeija, ottamatta älyllisesti kantaa esim. Vihreiden esittämään valikoivaan, sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen, jossa maaanpuolustusvelvollisuus jäisi kriisitilanteiden osalta voimaan. Varusmiesajan typistäminen neljään kuukauteen on noussut keskusteluun ohi raportin virallisten päätelmien, miksei yhtä lailla keskusteltaisi puolta pienemmän joukon kouluttamisesta ja varustamisesta puolta paremmin? Kuten aiemmassa kirjoituksessani totesin, maanpuolustustahto ei ole sidoksissa yleiseen asevelvollisuuteen ja tulijoita vapaaehtoiseen koulutukseen näyttäisi alkukyselyiden perusteella olevan.

Toistaiseksi keskeisin argumentti valikoivan asevelvollisuuden tyrmäämiseksi on “ei sovi Suomelle” – haluaisin kuulla miksei sovi. SK ei anna tiistain (5.10.) pääkirjoituksessaan juuri parempaa vastausta todetessaan, että Siilasmaan työryhmän suositus yleisen asevelvollisuuden jatkamista on ainoa oikea johtopäätös. “Muuten koulutettavia ei riitä jokaiseen varuskuntaan, ja varuskuntien määrän vähentämisen myötä katoaa julkishallinnon työpaikkoja.” SK:lle ominainen tehokkuuden ja päällekkäisten toimintojen karsimisen vaatimus on joskus mahdoton yhteensovittaa maakunnan/oman intressin kanssa… Vastuulliset kansanedustajat toivottavasti ajattelevat sekä innovatiivisesti, kauaskantoisesti että laaja-alaisesti kaikkien veronmaksajien etuja laittaen pisteen puolustusvoimien määrärahojen kasvuautomaatille.

Yleisen asevelvollisuuden perusteet syytä kyseenalaistaa

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 1.10.2010)

SK vaatii pääkirjoituksessaan (22.9.) puolustusvoimille lisää rahaa. Lehden lievästi ontuvan päätelmän mukaan ”vastuullisten poliitikkojen on säilytettävä yleinen asevelvollisuus puolustuksemme kivijalkana, koska se sopii Suomelle”. Myös Siilasmaan työryhmän eilen (28.9.) julkistettu raportti päätyy suosittamaan yleisen asevelvollisuuden säilyttämistä.

Yleistä asevelvollisuutta pidetään edullisena keinona järjestää puolustus. Kuten Siilasmaan raporttikin huomioi, asevelvollisten menettämien työtulojen aiheuttama kansantaloudellinen kustannus on huomattava (noin prosentti BKT:sta) ja työuran aloittaminen saattaa viivästyä pahimmillaan pari vuotta. Ammattiarmeijan kustannukset olisivat laskelmien mukaan lähes kaksinkertaiset, mutta Vihreiden esittämä valikoiva, sukupuolineutraali asevelvollisuus sen sijaan toisi säästöjä nykymalliin verrattuna.

Siilasmaan raportin perusteluissa suuren roolin saavat maanpuolustuksellisten lähtökohtien sijaan asevelvollisuuden välilliset vaikutukset kansanterveyteen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Nämä kaikki ovat kuitenkin opetus-, sosiaali- ja terveyssektoreiden tehtäviä. Nykyisten turvallisuusuhkien edellyttämän suorituskyvyn ja sodankäynnin muutosten analysointi jää raportissa vähemmälle.

Sotilaallisten ja valtiollisten uhkakuvien sijaan nousseet ilmasto- ja ympäristöuhat, ydinenergian riski, terrorismi, maailmanlaajuiset tartuntataudit ja tietoyhteiskunnan haavoittuvuus edellyttävät kansainvälistä yhteistyötä. Myös kansalliset puolustusresurssit on suunnattava vastaamaan nykyajan uhkia massiviseen maahyökkäykseen varautumisen sijaan.

Vihreiden esitys valikoivasta sukupuolineutraalista asevelvollisuudesta ja 75 000–150 000 sotilaan hyvin varustetusta reservistä riittäisi torjumaan esim. energia- tai tietoverkkoihin kohdistuvia strategisia iskuja ja suojelemaan siviilejä terrorilta. Siilasmaan raportissa valikoiva asevelvollisuus tyrmätään, koska pelätään velvollisuuden tunteen vaihtuvan tunteeksi vapaaehtoisuudesta, varusmiespalveluksen suorittamismotivaation laskevan ja asevelvollisuuden näin vähitellen lakkaavan.

Siilasmaan työryhmä ei usko vapaaehtoisia halukkaita riittävän, vaikka pääesikunnan viestintäosaston tekemän kyselytutkimuksen perusteella 15-19 -vuotiaiden maanpuolustustahto on korkealla ja Vihreiden esityksen verran vapaaehtoisia näyttäisi riittävän myös Siilasmaan raportin johtopäätösten perusteella (alkukyselyssä 16 % samaa mieltä, 16 % osittain samaa mieltä kysyttäessa olisiko tullut varusmiespalvelukseen, jos se olisi ollut vapaaehtoista).

Valikoivan asepalveluksen myötä työurat pitenisivät, asevelvollisten asema paranisi ja samalla tai jopa pienemmällä rahalla saataisiin enemmän ja parempaa puolustusta. Säästöt voitaisiin käyttää uusien ei-sotilaallisten uhkien torjumiseen ja puolustusvoimien ajanmukaistamiseen. Sotilaallisen kriisin uhatessa valtio voisi edelleen velvoittaa tarpeellisen määrän kansalaisiaan suorittamaan asevelvollisuuden, maanpuolustusvelvollisuus jäisi siis kriisitilanteiden osalta voimaan. Ovatko Suomen puolustusolosuhteet todella niin poikkeukselliset, että on pakko takertua laajaan yleiseen asevelvollisuuteen, josta kaikki Euroopan maat Kyprosta ja Kreikkaa lukuun ottamatta ovat luopuneet tai luopumassa?

Maanpuolustus- ja kehitysyhteistyömäärärahoista

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 19.8.2010)

Toisin kuin Antti Pekola (SK 14.8.) väittää, en ole maanpuolustusvastainen, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, kannattaako puolta kustakin ikäluokasta pitää vuoden verran työmarkkinoiden ulkopuolella. En myöskään näe, miksi sotilaallisen maanpuolustuksen menoja pitäisi entisestään kasvattaa (hallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 6 % menolisäystä nykyiseen 2,3 mrd. euroon).

Kuten Anni Sinnemäki muistutti Vihreiden kesäpäivillä viikonloppuna, armeija ottaa varovaisia askelia valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ilman vihreitäkin. Mm. puolustusministeri Jyri Häkämies on vihjannut, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa linjataan puolustusvoimia uusiksi. Samalla tai hieman pienemmällä rahalla on mahdollista saada enemmän ja parempaa puolustusta koko maahan. Myös eurooppalaisen puolustusyhteistyön eteneminen olisi toivottavaa.

Mitä tulee kehitysyhteistyöhön, Pekola vaatii, että afrikkalaisten pitäisi 50 vuoden itsenäisyyden jälkeen osata ”hallita itseään” ja lopettaa ”oravan lailla lisääntyminen”. Riistomaavallan aikana Afrikkaa hallittiin hajottamalla eivätkä arvet parane hetkessä. Köyhyys ja sosiaaliturvan puuttuminen ovat suurin syy kehitysmaiden suureen lapsilukuun. Lapsia tarvitaan paljon, että edes joku jäisi henkiin elättämään ikääntyvät vanhemmat. Erityisesti tyttöjen koulutus ja köyhyyden vähentäminen ovat toisin sanoen parhaat keinot väestönkasvun hillitsemiseen. Pekola on oikeassa siinä, ettei kehitysmaille suunnattu budjettituki ole tuottanut toivotunlaista tulosta. Suurempi osa kehitysyhteistyövaroista pitäisi käyttää sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen.

Siinä missä sotilaallinen hyökkäys Suomeen on äärimmäisen epätodennäköinen kauhuskenaario, totisinta totta on se, että maailmassa kuolee joka kolmas sekunti yksi alle 5-vuotias lapsi (vuodessa yli 8 miljoonaa). Suurin osa näistä lapsista kuolee likaisen veden ja vähäisen ravinnon heikentäminä helposti ehkäistäviin sairauksiin.

Suomen vajaan miljardin euron julkisella kehitysyhteistyökontribuutiolla ei pelasteta koko maailmaa eikä lopeteta nälänhätää, mutta panoksemme on osa globaalia ponnistusta maailmanlaajuisten kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa, sillä poistaessaan köyhyyttä ja ympäristöongelmia Länsimaat kitkevät myös konfliktien kasvualustaa sekä torjuvat hallitsemattomia pakolaisvirtoja, joita tässä maassa pelätään enemmän kuin Venäjän hyökkäystä.

Nirhaistaan lentoyhteydet kehitysavusta?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2010)

Tapio Vallin ehdottaa sunnuntain (8.8.) lehdessä, että rahat maakuntien lentoyhteyksin turvaamiseen voitaisiin nirhaista vaikka kehitysavusta, johon hallitus aikoo lisätä ensi vuoden budjettiin 92 miljoonaa euroa. 827 miljoonalla eurolla päästäisiin 0,58 % BKT-osuuteen, joka on edelleen kaukana 0,70 % tavoitetasosta. Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) kesällä julkistamassa raportissa kiitellään Suomea siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat ovat talouskriisistä huolimatta hienoisesti nousseet. Köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi määrärahoja on kuitenkin nostettava 0,70 prosenttiin 2015 mennessä, mikä puolestaan edellyttää määrärahojen tasaista nostamista viiden seuraavan vuoden aikana.

Vaikka matkalla on kiistatta myös hukattu voimavaroja, 60 viime vuoden aikana kehitysyhteistyöllä on saatu paljon aikaan: on pelastettu ihmishenkiä, vauhditettu talouskasvua ja ylläpidetty peruspalveluja. Lapset ovat päässseet kouluun, pakolaisille on toimitettu telttoja ja maanjäristysten uhreille vettä. Tästäkö pitäisi tinkiä lentoyhteyksien turvaamiseksi?
Hallitus- ja oppositiopuolueissa on suuri yksimielisyys siitä, että puolustusmenoja on karsittava lähivuosina kovalla kädellä. Kaikkiaan maanpuolustus imee tällä hetkellä laskutavasta riippuen pari miljardia euroa vuodessa. Tällä hallituskaudella puolustusmenoja on vieläpä kasvatettu 420 milj. eurolla. Mitäs jos nirhaistaisiin lentoyhteydet (tai mielummin raideyhteyksien kehittäminen) puolustusmenoista?

Kun osaaminen ratkaisee, nimi on sivuseikka

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 19.6.2010)

Jätin 14.6. Porin kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa esitän maahanmuuttajien osuutta Porin kaupungin henkilöstöstä kasvatettavaksi vähitellen heidän väestöosuuttaan (noin 1%) vastaavalle tasolle. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysaste on Porissa noin kaksinkertainen ns kantaväestöön verrattuna. Syyt ovat moninaiset mutta työnantajien ennakkoluulot eivät liene niistä vähäisimpiä.

Yhtenä keinona tavoitteeseen pääsemiseksi ja etnisen syrjinnän poissulkemiseksi esitin anonyymiä työnhakua, jossa työnhakija voi lähettää paperinsa nimettömänä (näin voidaan hillitä myös poliittisia valintoja). Muina keinoina mainitsin akateemisen oppisopimuskoulutuksen korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien pätevöittämisväylänä sekä maahanmuuttajien parissa työskentelevien virkamiesten kouluttamisen.

Toimittaja Hammarberg irvailee Arvaa kuka? -kolumnissaan (SK 16.6.) ajatukselle anonyymistä työnhausta tarjoamalla esimerkin “tunnetun porilaisen” hakemuksesta, jossa muut faktat paljastavat hakijan henkilöllisyyden. Hammarbergin esimerkki on tarkoitushakuinen ja edustaa marginaalia. Toisessa esimerkissä nimetön hakija kertoo opiskelleensa Jalalabadin yliopistossa ja tulee siten paljastaneeksi etnisen taustansa. Suomessa alkaa kuitenkin jo olla toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat käyneet samat Helsingin yliopistot ja Turun kauppakorkeakoulut kuin “kotimaiset” kaverinsa mutta työnhaussa ei jostain syystä tärppää, kun sukunimi on edelleen Al-Fulani.

Kolumninsa lopussa Hammaberg julistaa ehdotuksen rasistiseksi, peesaten ilmeisesti Ari Jalosta (ps) jonka mukaan maahanmuuttajia ei saa sen enempää syrjiä kuin suosiakaan työnhaussa. Jalonen muotoili asiansa huomattavasti paremmin, mutta hänenkin perustelunsa ontuvat sikäli, että muitakin aliedustettuja ryhmiä pyritään työhönotossa avoimesti suosimaan.

Vastine: Lihansyöjän tunnustuksia

Johanna Myllärniemi tekee Alakerrassa (SK 26.4.) lihansyöjän tunnustuksia. Myllärniemi luettelee pitkän listan tehotuotannon aiheuttamina eläinsuojeluongelmia porsityshäkeistä stressaantuneisiin turkiseläimiin, todeten kuitenkin heti seuraavassa lauseessa, ettei ole valmis tuomitsemaan eläintuotantoa tai luopumaan lihansyönnistä. “Helpompi on sulkea silmät vastenmielisiltä tehokasvatuksen yksityiskohdilta ja jatkaa vanhaan tapaan.” Arvostan Myllärniemen rehellisyyttä; moni hänen laillaan ajattelevista ei tohdi yhtä rehellisesti vedota omaan mukavuudenhaluunsa, vaan selittelee itselleen ja muille tehotuotantoeläinten elävän ihan siedettävissä oloissa.
 
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike käyttää paljon voimavaroja informoidakseen kuluttajia tehotuotannon eläinsuojeluongelmista. Aina totuus ei ole tervetullut; esim. Animalia ei aikanaan saanut lupaa ripustaa kadunvarsimainoksia, joissa oli tuotantoeläimiä tehokasvatusoloissa – mainokset olivat kuluttajansuojaviranomaisen mielestä “liian järkyttäviä”. Maito-, liha- yms. pakettien kylkeen toki saa laittaa kuvia hymyilevistä lehmistä – kuluttajien harhaan johtaminen ei ole ollenkaan niin pahasta kuin karun totuuden esittäminen.
 
Viime vuosien eläinsuojelijat ovat kuitenkin onnistuneet nostattamaan asiasta julkista keskustelua mm. salaa kuvattujen videoiden avulla. Eläinsuojelutoimijat uskovat vakaasti tiedon muuttavan ihmisten asenteita ja asenteiden vaikuttavaan ostokäyttäytymiseen. On pelottavaa, jos valtaosa tehotuotantoeläinten olot tiedostavista ihmisistä ajattelee ja toimii kuten Myllärniemi, “jatkaen vanhaan tapaan”. Kumpi on paatuneempi, ihminen jossa kuvat kärsimyksestä eivät liikauta mitään vai ihminen, joka ei myötätunnosta huolimatta ole valmis tekemään asialle mitään.
 
On henkistä laiskuutta “jatkaa vanhaan tapaan” tehotuotetun lihan kuluttamista vetoamalla siihen, ettei edes lain kirjain takaa riittävän hyviä olosuhteita tai että eläimet kärsivät myös eläintarhassa. Jokainen voi tehdä osansa, vaatimalla esim. lähikauppaan luomunakkeja, ostamalla niitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan kasvikunnan tuotteita. Keskeistä on “mahdollisuuksien mukaan”, totalitäärisiin ratkaisuihin ei tarvi ryhtyä. Ensin voi pitää esim. yhden viikoittaisen kasvisruokapäivän. Huomatessaan kasvisruuan olevan maukasta ja ravitsevaa, voi eläinkunnan tuotteiden osuutta edelleen vähentää, mahdollisuuksien mukaan.

Kasvisruokaa – hyi olkoon!?!

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 13.3.2010)

SK:n pääkirjoitustoimittaja julistaa taantumuksellisuuttaan ”Kasvisruokaa – hyi olkoon” -otsikolla (8.3.), kritisoiden Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä viikoittaisesta kasvisruokapäivästä pääkaupungin kouluissa. Kirjoitus syyttää päätöksestä vihreää aatemaailmaa, jossa ”kasvisruoka nähdään ekologisena vaihtoehtona”. Ilmeisesti vihreät ovat onnistuneet aivopesemään myös maamme hallituksen, joka teki huhtikuussa 2009 periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa edellyttäen mm valtionhallinnon keittiöissä tarjoiltavan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa kerran viikossa tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirjoituksen mukaan kasvisruokapäivä vaikuttaa valtakunnallisesti masinoidulta kampanjalta kasvisruuan pakkosyöttämiseksi. Mitähän aatetta pakkosyötetään niinä neljänä päivänä kun listalla on lihaa tai kalaa?

Pääkirjoituksessa osoitetaan myötätuntoa helsinkiläiskoululaisia kohtaan; raukoilta ei kysytty mielipidettä kasvisruokapäivästä. Ruokaa ei kirjoituksen mukaan saa politisoida vaan ”ruokalistojen teko pitää jättää ammattilaisille”. Nuorten itsensä ohella sopiviksi tahoiksi päättämään ruokalistoista mainitaan mm. opetuslautakunta tai koulun johtokunta – todella epäpoliittisia ravitsemusalan ammattilaisia kukin!

Jos koululaiset saisivat päättää, koulussa tarjoiltaisiin lähinnä ranskalaisia, hampurilaisia ja pitsaa. Mutta vanhemmatkaan eivät aina muista huolehtia ravitsemussuosituksista: Suomalaiset käyttävät kasviksia puolet EU-keskiarvosta, huomattavasti alle WHO:n päivätavoitteen. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt sen sijaan täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa pitää panostaa kasviksiin. Panostus on myös kansanterveydellisesti perusteltua; lasten lisääntyvä liikalihavuus sekä sydän- ja verisuonisairaudet eivät johdu ainakaan kasviksista.

Pääkirjoituksen lopussa uumoillaan, että jonkun satakuntalaiskunnankin valtuustoon saattaa lähiaikoina tulla aloite viikoittaisesta kasvisruokapäivästä. Informoitakoon että jätin 23.3.2009 valtuustoaloitteen, jossa pyydetään kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuutta tarjota porilaisissa kouluissa, päiväkodeissa sekä työpaikka- ja laitosruokailuissa kerran viikossa kasvisruokaa. Vaikkei aloite vielä johtanut toimenpiteisiin, se herätti valtuustossa rakentavaa keskustelua ja sai kannatusta lähes kaikkien puolueiden riveistä.

Eläinrääkkäystä turhamaisuuden vuoksi

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 9.3.2010)

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.

Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.

On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.

SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.

Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?