Vapaaehtoisuus on etuoikeus

(Julkaistu UNICEFin blogissa 5.12.2012)

Ensi kontaktini UNICEFiin sain lapsena setäni vaimolta, joka muisti minua ja siskoani vuodesta toiseen ihanilla UNICEF-joululahjoilla. Vapaaehtoisurani alkoi vuosia myöhemmin asetuttuani opiskelujen jälkeen takaisin kotikaupunkiini Poriin vuonna 2005. Suuntasin energiani erityisesti ympäristö- ja eläinsuojelutoimintaan. Siinä ohessa tulin ottaneeksi vastuulleni Porin ensimmäisen Mahdollisuuksien torin järjestelyt kesällä 2007.

Torille osallistui myös UNICEFin Porin paikallisryhmä, jonka silloinen puheenjohtaja tarttui minua hihasta ja pyysi mukaan toimintaan. Esikoiseni syntymä vuotta aiemmin oli herkistänyt minua entistä enemmän maailman lasten hädälle. UNICEF oli aina näyttäytynyt minulle vaikuttavana ja luotettavana toimijana, joten en keksinyt syytä kieltäytyä kutsusta. Aloitin koululähettiläänä, jatkoin sihteerinä ja vuodesta 2010 olen toiminut ryhmämme puheenjohtaja-tiedottajana.
Suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan syntyneenä ja korttini kohtuullisesti pelanneena minun ei ole tarvinnut juurikaan murehtia siitä, pystynkö tarjoamaan lapsilleni ruokaa ja suojaa, kuka huolehtii heistä työssä ollessani ja riittävätkö rahani aikanaan saattamaan heidät koulutielle. Koska omat murheeni ovat vähäiset, jaksan murehtia maailman lapsista. Vapaaehtoisuus onkin minulle ennen kaikkea etuoikeus.

UNICEF-vapaaehtoisuus tarkoittaa käytännössä kuukausittaisia tapaamisia vapaaehtoisporukalla. Ideoimme ja järjestämme varainkeräystempauksia ja erilaisia tapoja kertoa UNICEFin toiminnasta. Tällä hetkellä esimerkiksi suunnittelemme Kansainvälisen naistenpäivän suurtapahtumaa Poriin 8.-9.3.2013 yhteistyössä neljän muun järjestön kanssa.

Isänpäivänä palasin kenttämatkalta Nepalista, jonne pääsin yhtenä neljästä onnekkaasta UNICEF-vapaaehtoisesta. Matka syvensi ymmärrystäni UNICEFin toimintaperiaatteista. Nyt tiedän muun muassa sen, kuinka kullanarvoisia motivoituneet kenttätyöntekijät ovat, miten tärkeää on toimia kohdemaiden olemassa olevissa rakenteissa ja saada paikalliset hallitukset ja viranomaiset muutosten tueksi. Ymmärsin myös millainen muutosvoima lapsissa ja nuorissa piilee. UNICEFin kautta koen voivani auttaa muitakin kuin omia lapsiani rakentamaan tulevaisuuttaan.

 

Kirkasotsaisen maailmanparantajan tunnustuksia

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 15.11.2012

Mustavalkoiseen ajatteluun taipuvainen maailmanparantaja joutui UNICEFin kenttämatkalla Nepalissa realiteettien äärelle:

Asioilla on aina kaksi (osa-)puolta

Länsi-Nepalin syrjäisimmillä vuoristoalueilla naiset joutuvat kuukautisten ajaksi navettaan jotta eivät ”saastuttaisi” muita. Myös koulutetut kaupunkilaisnaiset kunnioittavat perinteitä ja uskomuksia siinä määrin etteivät mene kuukautisten aikana keittiöön ”saastuttamaan” ruokaa eivätkä ”tapa” huonekasveja koskemalla niihin. Taikauskoista eristystä ja syrjintää kauhistellessamme Oxfordissa opiskellut naispuolinen paikallisoppaamme muistutti, että monelle kotitöistä yksin vastaavalle nepalilaisnaiselle on helpotus saada neljän päivän vapautus raadannasta. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että asioissa on monta puolta.

Nepalissakin alkoholi lisää perheväkivaltaa. Jos nainen kieltäytyy kunniasta humalaisen miehensä vaatiessa aviollisia ”oikeuksiaan”, nyrkki saattaa puhua. Paikallisoppaamme kertoi miten hän erään projektin yhteydessä päätti opettaa perheväkivallasta kärsineille kouluttamattomille naisille muutamia biologisia perusasioita. Hän uskoi oppiessaan nauttimaan kehostaan ja kumppanistaan naiset ehkä välttyisivät muutamalta selkäsaunalta. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että joskus voi tulla puolitiehen vastaan, vaikka tekisikin mieli yksinkertaisesti hirttää väkivaltaiset miehet munistaan. Samalla tietysti pitää miettiä miksi miehet juovat, ehkäistä juomista ja opettaa miehille väkivaltaa parempia tapoja purkaa turhautumistaan.

Ehdottomia ratkaisuja ei ole

Kävimme keskisuuren Biratnagarin kaupungin lapsityöläisten iltapäiväkoulussa. 10-18 -vuotiaat lapset kertoivat vuorollaan työtehtävistään: he korjaavat elektroniikkaa, toimivat koti- tai myymäläapulaisina, korjaavat satoa, ompelevat, kantavat tai kuljettavat tavaroita. He eivät tuntuneet erityisen murheellisilta kertoessaan työpaikoistaan. Sen sijaan heidän silmänsä loistivat kun he kertoivat miten heidän tulevaisuudensuunnitelmansa olivat muuttuneet iltapäiväkoulun myötä. Yksi halusi poliisiksi, toinen sairaanhoitajaksi, kolmas tanssinopettajaksi ja neljäs lääkäriksi. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi kuinka tärkeää on tehdä pieniä parannuksia lapsityöläisten työoloihin ja kouluttaa heitä työnteon ohella, eikä vain uppiniskaisesti vaatia lapsityövoiman välitöntä kieltämistä. Hallituksia pitää toki painostaa lapsityövoiman kieltävään ja vähintään lapsityöläisten asemaa parantavaan lainsäädäntöön, mutta toimeenpanoa ja valvontaa sekä tapojen ja tottumusten muuttumista odotellessa pitää tehdä kaikki voitava lapsityöläisten hyväksi.

Muutama vuosi sitten Nepalissa paljastui kansainväliseen adoptioon liittyvä väärinkäytös. Länsimaalainen toimittaja tekeytyi adoptoijaksi ja etsi muutamasta lastenkodista puolivuotista nepalilaistyttöä adoptoitavaksi. ”Toiveita vastaavaa” lasta ei sillä hetkellä löytynyt, mutta toimittajaa pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä uudelleen... Asiasta syntyi valtava skandaali, eikä Nepalista tällä hetkellä adoptoida lapsia ulkomaille. Kirkasotsainen maailmanparantaja ymmärsi että aina kun on kysyntää, ilmaantuu myös tarjontaa.

Pellolta päättäjäksi

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 9.11.2012

Pari viikkoa sitten 11.10. vietettiin ensimmäistä kansainvälistä tyttöjen päivää. Teemapäivän tarkoitus oli kiinnittää huomiota kehitysmaiden tyttöjen ongelmiin: lapsiavioliittoihin, väkivaltaan ja kouluttamattomuuteen.

Pelkästään Nepalissa olemme viikon aikana törmänneet lukuisiin naista sortaviin perinteisiin ja käytäntöihin, joista osa on onneksi väistymässä. Vain muutama esimerkin antaakseni Länsi-Nepalin syrjäisimmillä vuoristoalueilla naiset joutuvat kuukautisten ajaksi pimeään navettaan jotta eivät ”saastuttaisi” muita. Tytöt saattavat saada vähemmän ruokaa kuin veljensä, heitä ei laiteta kouluun vaan pellolle ja pyykille ja naimisiin varhaisteini-iässä. Naimisiin mentyään he ovat sekä miehensä että appivanhempiensa omaisuutta ja syövät rippeet ruuasta, jonka ovat laittaneet. Elleivät he suostu aviollisiin velvoitteisiin, he tuntevat sen nahoissaan, ja elleivät synnytä poikalapsia, heidät saatetaan heittää kadulle. Intian rajan tuntumassa onnettomuuksista saatetaan mahdollisimman haavoittuvassa asemassa olevaa ”kateellista noitaa”, joka rangaistukseksi pakotetaan syömään omaa ulostettaan.

Mitä me voimme tehdä näiden naisten hyväksi? Olen tullut tällä reissulla täysin vakuuttuneeksi siitä, että naisia voivat auttaa parhaiten he itse, kunhan heidät ensin voimaannutetaan kouluttamalla: kertomalla heille heidän oikeuksistaan ja rohkaisemalla heidät puhumaan niiden puolesta yhtenä rintamana. On ollut vaikuttavaa nähdä rutiköyhiä kouluttamattomia naisia, jotka UNICEFin tukeman koulutuksen saatuaan kokoontuvat säännöllisesti ratkomaan kyläyhteisönsä perheväkivalta- yms. ongelmia, suunnittelemaan yhteisiä investointeja ja kyläkampanjoita esim. lasten aliravitsemuksen ehkäisemiseksi. Samat naiset eivät aiemmin uskaltaneet edes esitellä itseään muiden kuullen, saatikka puhua ongelmistaan.

Naiset kokoontuvat vaatimattomissa majoissa ja operoivat paperin ja kynän voimalla, mutta yhteishenki on käsin kosketeltavissa. Ministeri Elisabeth Rehn kysyi haastatteluohjelmassaan Nobelin rauhanpalkinnon yhtenä kolmesta vaikuttajanaisesta pokanneelta Liberian presidentti Ellen Johnson-Sirleafilta eikö tätä ärsyttänyt että naisten täytyi jakaa palkintosumma kolmeen päätyyn kun miehille potti ja kunnia tavataan myöntää jakamattomana. Johnson-Sirleaf vastasi empimättä, ettei hän usko palkinnon tulleen kenenkään yksittäisestä työstä vaan pikemminkin se oli symbolinen tunnustus kaikille maailman naisille: palkinnolla haluttiin kannustaa naisia voimaantumaan ja taistelemaan tiensä päättäviin asemiin – yhdessä!

Poikien ja miesten roolia muutosagenttina ei saa unohtaa. Kysyin nuorten ryhmässä vieraillessamme miltä pojista tuntuu kampanjoida tyttöjen oikeuksien puolesta. Eräs poika vastasi että hänestä tuntui vuosikausia pahalta katsoa vierestä miten sisarta syrjittiin ja sisar jäi kotitöihin hänen lähtiessään kouluun. UNICEFin tukeman nuorisoryhmän myötä pojalla on nyt taskussaan argumentit ja takanaan nuorten joukkovoima, jonka avulla hän on menestyksekkäästi painostanut vanhempiaan saattamaan myös sisaren koulutielle. Pojillakin on sydän, heille täytyy antaa muitakin miehen malleja kuin naisia sortava uhoava machouros.

Mikä ajaa kurjuutta katsomaan?

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 3.11.2012

Lähtiessämme matkaan perjantaina Helsinki-Vantaan kentällä oli marraskuun harmautta pakenemassa useita hyväntuulisia seurueita matkalla etelän lämpöön. Kenttämatkaseurueessamme mietimme huvittuneena olemmeko ihan täysipäisiä maksaessamme kahden all-inclusive loman verran viikon tiukkarytmisestä matkasta yhteen maailman köyhimmistä maista. Emme tule edes näkemään Himalajan huikeita maisemia, hienoimpia hindutemppeleitä emmekä hoidettuja hotellialueita, vaan heikoimmassa asemassa olevien elinoloja. Olemme toisin sanoen menossa pohjalle emmekä katolle toisin kuin edellisen blogitekstini otsikoin.

Bahrainin kentällä jouduimme ensimmäisen kerran kohtaamaan surullisia kohtaloita. Parisenkymmentä noin 14-vuotiasta pohjoisafrikkalaistyttöä istui kahden vanhemman miehen valvovan silmän alla odotushallissa katse täynnä tyhjyyttä, epätoivoa ja apatiaa. Kukaan ei hymyillyt eikä jutellut keskenään. Tytöt olivat mitä todennäköisimmin matkalla varakkaaseen arabimaahan kotiapulaiseksi, joko sukujensa lähettäminä tai täysin tietämättöminä määränpäästään. Tuntui kamalalta istua viereisellä penkillä voimatta muuta kuin kauhistella maailman epäoikeudenmukaisuutta.

UNICEF-vapaaehtoisena ja jo pelkästään uutisia seuraavana on melko tietoinen (ja ahdistunut) vallitsevista epäkohdista. Miksi sitten haluamme lähteä toteamaan asian paikan päälle? Matka tarjoaa toivottavasti mahdollisuuden päästä näkemään mitä asioiden hyväksi on tehty ja voidaan tehdä. Sitä kautta hahmottuu ehkä myös oma pieni rooli hyväntekeväisyyskoneistossa.

Esim. UNICEFin Porin paikallisryhmän keräämät varat (noin 10 000 € vuodessa) tilitetään lyhentämättömänä Suomen UNICEFille, joka käyttää keräysvaroista noin viidenneksen omiin maaohjelmiinsa ml. Nepal (66 % menee UNICEFin kansainväliseen lastenrahastoon ja 11% hätäapuun) .

Nepal on Suomen UNICEFin pitkäaikaisin kumppanimaa. Suomen UNICEFin Nepalin nimikko-ohjelman avulla parannetaan opetuksen laatua ja edistetään tyttöjen ja heikoimmassa asemassa olevien lasten koulunkäyntiä Nepalissa. Ohjelmasta on hyötynyt tähän mennessä 15 000 lasta 50 koulussa. Koulun on päässyt aloittamaan 7 000 aiemmin koulun ulkopuolelle jäänyttä lasta. Ohjelma-alueella koulua käykin nyt 10 % enemmän lapsia kuin ennen. Tapaamme matkan aikana mm. näitä lapsia.

Matkalla maailman katolle

Julkaistu myös Pori NiceAID -blogissa 2.11.2012

Viisi Porissa aktiivisesti toimivaa järjestöä löi keväällä hynttyyt yhteen ja päätti järjestää Kansainvälisen naistenpäivän valtakunnallisen ykköstapahtuman Porissa maaliskuussa 2013. Vaikka mukana olevien järjestöjen keräyskohteet ja vaikutuskanavat vaihtelevat, yhdistäviä asioita on paljon: teemme vapaaehtoispohjalta varainkeruu- ja vaikuttamistyötä naisten ja lasten hyväksi. Joukkomme on naisvaltaista, eikä tekijöitä ole liikaa. Maaliskuinen Pori NiceAID 2013 -tapahtuma olisi ylivoimainen järjestettävä yhdellekään järjestöistä omin voimin.

Tapahtuman tarkoituksena on tuoda esiin naisten ja lasten kärsimystä niin kotimassa kuin kauempanakin. Erityisesti haluamme kuitenkin saada ihmiset pohtimaan omia vaikutusmahdollisuuksiaan ja kertoa keinoista lievittää hätää ja parantaa maailmaa Porista käsin.

Koska asiaa on paljon, käynnistämme keskustelun jo nyt neljä kuukautta ennen tapahtumaa. Sain kunnian avata blogimme, koska olen yhtenä onnekkaista UNICEF-vapaaehtoisista lähdössä kenttämatkalle Nepaliin. Tunnin päästä istun lentokoneessa matkalla Lontoon ja Bahrainin kautta Katmanduun. Sunnuntaiaamuna lennämme Buddha Airilla Biratnagariin Intian rajalle. Kierrämme viikon ajan paikallisten työntekijöiden opastamana UNICEF:in kenttäkohteissa tavaten mm. kylätoimikuntien, lapsityöläisten järjestön ja nuorten naisten etujärjestön edustajia.

Kaksi viidesosaa Nepalin lapsista elää äärimmäisessä köyhyydessä. Puolet alle viisivuotiaista lapsista kärsii kroonisen aliravitsemuksen aiheuttamasta lyhytkasvuisuudesta. Köyhyys, opetuksen heikko laatu ja jatkuvat poliittiset kriisit vaikeuttavat lasten koulunkäyntiä. Joka kymmenes lapsi jättää koulun kesken jo ensimmäisellä luokalla. Tytöistä 5 % on naitettu 15 ikävuoteen mennessä, peräti kolmannes 19 ikävuoteen mennessä. Puolet naisista on synnyttänyt 20. syntymäpäiväänsä mennessä. Kouluttamattomat tytöt naitetaan alaikäisenä kolme kertaa todennäköisemmin kuin koulutetut.

Olen pohtinut rakentavaa näkökulmaa näkemäni ja kokemani käsittelemiseen ja raportointiin. Pelkkä kurjuuden kuvaus ei palvele ketään. Sotaa, nälkää ja myrskytuhoja ovat uutiset tulvillaan. Toivonkin voivani kertoa myös elämänilosta, kehityksestä, leikkivistä lapsista ja heistä huolehtivista perheyhteisöistä. Onhan Nepalin naapurissa sentään Bhutan, jossa asuu ainakin omien arvioidensa mukaan maailman onnellisin kansa.

Turkistarhauksella ei ole tulevaisuutta

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 15.7.2012

Satakunnan Kansa kertoi 10.7. lehdessä Vampulaan suunnitteilla olevasta 2000 minkin tarhasta.”Kettutytöt ja muut aktivistit” eivät artikkelin mukaan huoleta hankkeen puuhamiehiä. Sen sijaan heidän olisi syytä ottaa huomioon eurooppalainen eläinsuojelukehitys, joka on ollut erityisen nopeaa turkistarhauksen kohdalla. Turkistarhausta on arvosteltu jo pitkään. Kritiikin kohteena on ollut eläinten pitäminen oloissa, joissa hyvinvointia tai lajityypillisiä tarpeita ei voida toteuttaa. Lisäksi eläinten kasvattamista ja tappamista pelkästään turkisten tuottamista varten pidetään yhä laajemmin eettisesti kestämättömänä.

Yhä useammassa Euroopan maassa turkistarhaus onkin kielletty kokonaan tai turkiseläinten hyvinvoinnille on asetettu vaatimuksia, jotka johtavat käytännössä taloudellisesti kannattavan turkistarhauksen loppumiseen. Suomessakin turkistilojen määrä on laskenut 1980-luvun 6000 tarhasta noin 1000 turkistarhaan suhdanteiden seurauksena.

Tämän vuoden maaliskuusta alkaen vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on ollut oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi. Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta Eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ovat laatineet kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Allekirjoitusten kerääminen aloitettiin toukokuun puolivälissä. Jo yli 20 000 henkilöä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, ja sitä tukevat mm. Demarinuoret, Vasemmistonuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Vetoaminen siihen, että turkistarhaus on Suomessa vähemmän epäeettistä kuin Kiinassa tai Venäjällä, ei tee toiminnasta eettisesti kestävää. Samalla logiikalla voisi vaatia lapsityövoiman hyväksikäytön sallimista, koska ”Suomessa lapsityöläisistä huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa”. Toisekseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan turkistarhoilla on paljastunut useita törkeitä eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä. Kolmanneksi turkistarhauksen peruskäytännöt mm. Kiinassa on omaksuttu juuri länsimaista ja esimerkiksi suomalaiset ovat jakaneet turkistarhausoppejaan kiinalaisille.

Joskus kuulee väitettävän, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen, työllistävä elinkeino. Se ettei laillista elinkeinoa voisi lailla kieltää, on puhdasverinen kehäpäätelmä. Mitä tulee työllistävyyteen, MTT:n vuonna 2008 tuottaman raportin ”Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa” mukaan turkistarha työllistää suoraan keskimäärin vain 0,7 henkilöä tarhaa kohden (700 täysiaikaista työvuotta). Vain 40 % tiloista on päätoimisia turkistarhoja, muilla tiloilla kyse on sivuelinkeinosta. Myös tarhaajien ikärakenne tukee tarhauksesta luopumista. Valmiuksia muille aloille siirtymiseen siis on ilman suuria uudelleentyöllistymisongelmia.

Ylikännön (SK 10.7.) mukaan turkistarhaus vähentää fosforia Itämerestä. MTT julkaisi vuonna 2011 raportin, jonka mukaan turkisten tuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vertailumateriaalien tuotanto. Lisäksi turkistuotannon happamoittavat päästöt olivat raportin mukaan huomattavan korkeat. Paikallistasolla myös turkistarhauksen rehevöittävät vaikutukset voivat olla merkittävä ympäristöhaitta.

Turkiseläinten merkittävät hyvinvointiongelmat, turkistarhauksen ympäristövaikutukset sekä muualla Euroopassa tehdyt lainsäädännölliset päätökset tukevat turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa siirtymäajalla. Turkisturhaus on yksinkertaisesti jäänne ajalta, jolloin tupakointi oli terveellistä, viina viisasten juoma ja Kekkosella karvahattu! Samanmieliset voivat käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen netissä tai 19.7., jolloin kampanja-aktiivit liikkuvat Porin keskustan alueella noin klo 14-18.

”Pikku apurit” kärsivät huomattavasti

Mielipidekirjoitukset / Satakunnan Kansa,  29.5.2012

Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli sai valitettavan vähän palstatilaa SK:n artikkelissa ”Tieteen pikku apurit” (27.5.2012), jossa annettiin turhan ongelmaton kuva eläinkokeista. Jutussa laboratoriokaneilla oli nimet, ja eläintenhoitaja Suvi ”oli tehnyt niiden elämästä mahdollisimman huoletonta”.

Tieteen ja tutkimuksen nimissä eläimille aiheutetaan huomattavaa kärsimystä.  Esimerkiksi kemikaalien myrkyllisyystestien aiheuttamat koe-eläinten myrkytyskuolemat ovat usein erittäin tuskallisia; niitä voi edeltää mm. kouristuksia, sisäisiä verenvuotoja ja pahoinvointia. Johtuen hoitajien vähäisestä määrästä suhteessa eläimiin, oireilua ei aina huomata ajoissa.

Kivun mekanismeja puolestaan tutkitaan mm. aiheuttamalla eläimille hermovammoja. Alkoholi- ja huumausainetutkimuksissa eläimistä tehdään alkoholisteja tai narkomaaneja. Urheilulääketieteen kokeissa eläimille annetaan anabolisia steroideja ja hormoneja, ja rasitetaan niitä sen jälkeen äärimmilleen. Kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä.  Koe-eläinten kärsimyksiä pahentavat ahtaat ja virikkeettömät tilat.

Juttuun haastateltu koe-eläinkeskuksen johtaja ei usko eläinkokeilla vaihtoehtoisten menetelmien lyövän läpi hänen elinaikanaan. Vaihtoehtoisten menetelmien käyttö kuitenkin lisääntyy koko ajan eläinsuojelujärjestöjen painostuksen ansiosta.  Kudosviljelytekniikat eli in vitro -tutkimus on merkittävin tutkimusmenetelmä eläinkokeita korvaavista vaihtoehdoista. Ihmiskudoksia voidaan ottaa tutkimuskäyttöön esimerkiksi leikkauksien yhteydessä, kudosnäytteitä otettaessa sekä kasvatettaessa kudosta laboratoriossa. Soluviljely on lisännyt merkittävästi ymmärtämystä esim. syövän mekanismeista, Parkinsonin taudista ja AIDSista.

Kudosviljelytutkimuksissa käytetään vielä usein eläinsoluja. Ihmissoluja käyttämällä voitaisiin välttää eri lajien käytön aiheuttamat ongelmat tulosten tulkinnassa. Ihmiskudosten saatavuutta voi jokainen edistää esim. allekirjoittamalla Juliana von Wendtin säätiön jakaman kudosluovutuskortin. Ihmisten itsensä tutkimista olisi mahdollista lisätä myös tutkimalla vapaaehtoisilla, jotka esim. työnsä kautta altistuvat tietyille aineille.

Suomi on valitettavasti vaihtoehtomenetelmien rahoituksessa EU:n häntäpäässä. Alkuvuodesta 2009 Tampereelle avattiin Suomen ensimmäinen Vaihtoehtomenetelmäkeskus eläinkokeille. Rahoitusta keskukselle ei saatu valtiolta, vaan keskuksen rahoittivat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan TE-keskus. Tampereella eläinkokeita korvaavissa menetelmissä käytetään erityisesti ihmissoluja, joita saadaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin tutkimuskudospankista. Tampereen yliopiston solututkimuskeskuksessa on jo useita vuosia tehty kansainvälisesti arvostettua tutkimusta, jonka tulokset ovat tarkasti sovellettavissa ihmisiin, sillä tutkimukset tehdään ihmiskudoksella, eikä esimerkiksi hiiren elimistössä.