(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 21.12.2016)
Vietin syys–lokakuussa kolme viikkoa Somalimaassa, jossa tulin erinomaisesti juttuun paikallisten nuorten miesten kanssa. Se johtui siitä, että he olivat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista: diasporan roolista maansa kehittämisessä, Suomen puoluekentästä, Brexitistä ja niin edelleen. Suomessa nuoria miehiä tuntuu kiinnostavan lähinnä jääkiekko, jalkapallo ja formula.
Vaikka urheilu Suomen kansaa koskettaakin, olen usein miettinyt millä perusteella urheilu lohkaisee monen sanomalehden palstatilasta enemmän kuin ulkomaan uutiset ja talousuutiset yhteensä. Mitä jos 4–6 sivua sanomalehdestä ja 10 minuuttia jokaisen uutislähetyksen jälkeen olisikin pyhitetty seurapiirijuoruille tai kauneusvinkeille? Nekin koskettavat kansaa, tosin pääasiassa eri kansanosaa kuin kiekkotulokset.
Amerikkalaisen miestutkija Michael Messnerin mukaan bisneksen, median ja kaupallistuneen huippu-urheilun yhteenkietoutumalla on merkittävä rooli miehiä suosivien rakenteiden ylläpitäjänä ja uusintajana. Fyysisen voiman ja kilpailun ihannointi, sekä miesurheilijoiden nostaminen valokeilaan korostaa maskuliinisuutta ja marginalisoi feminiinisyyttä.
Räikeintä epätasa-arvo on urheilun sisällä tarkasteltaessa mies- ja naisurheilijoiden saamaa rahallista tukea, palstatilaa ja urheilun johtotehtävien jakautumista.
Mutta urheilu saa ylipäätään osakseen paljon enemmän mediatilaa ja arvostusta kuin feminiiniseksi mielletyt aiheet. Muoti, kauneus ja ihmissuhteet leimaantuvat turhamaiseksi hömpäksi, mutta nahkakuulan ja kumilätkän liikkeitä analysoidaan otsa kurtussa.
Tasa-arvo ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminenkin kuuluvat naurettavaan humanistiseen humpuukiin. Toukokuusta 2013 lähtien olen kirjoittanut tällä palstalla usein näistä aiheista, ja kommenteissa on tasaisin väliajoin ihmetelty miksi teen kaikesta mies-nais-kysymyksen vaikka Suomi on ”maailman tasa-arvoisin maa”.
Toivottavasti toimitus löytää minun ja samoissa aihepiireissä liikkuneen Eveliina Talvitien tilalle kipakan sukupuolinor- mien haastajan ja tasa-arvotaistelijan siirtyessäni uusien tasa-arvohaasteiden perässä Helsinkiin. 100 vuotta täyttävälle Suomelle soisin lahjaksi, että nuoret kansalaiset kiinnostuisivat urheilun ja kauneuden lisäksi yhteiskunnallisista asioista.
Maailma ei ole valmis, Suomi ei ole valmis, eikä tasa-arvo ole valmis!
Kirjoittaja toivoo herättäneensä ajatuksia ja tunteita.
Vietin syys–lokakuussa kolme viikkoa Somalimaassa, jossa tulin erinomaisesti juttuun paikallisten nuorten miesten kanssa. Se johtui siitä, että he olivat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista: diasporan roolista maansa kehittämisessä, Suomen puoluekentästä, Brexitistä ja niin edelleen. Suomessa nuoria miehiä tuntuu kiinnostavan lähinnä jääkiekko, jalkapallo ja formula.
Vaikka urheilu Suomen kansaa koskettaakin, olen usein miettinyt millä perusteella urheilu lohkaisee monen sanomalehden palstatilasta enemmän kuin ulkomaan uutiset ja talousuutiset yhteensä. Mitä jos 4–6 sivua sanomalehdestä ja 10 minuuttia jokaisen uutislähetyksen jälkeen olisikin pyhitetty seurapiirijuoruille tai kauneusvinkeille? Nekin koskettavat kansaa, tosin pääasiassa eri kansanosaa kuin kiekkotulokset.
Amerikkalaisen miestutkija Michael Messnerin mukaan bisneksen, median ja kaupallistuneen huippu-urheilun yhteenkietoutumalla on merkittävä rooli miehiä suosivien rakenteiden ylläpitäjänä ja uusintajana. Fyysisen voiman ja kilpailun ihannointi, sekä miesurheilijoiden nostaminen valokeilaan korostaa maskuliinisuutta ja marginalisoi feminiinisyyttä.
Räikeintä epätasa-arvo on urheilun sisällä tarkasteltaessa mies- ja naisurheilijoiden saamaa rahallista tukea, palstatilaa ja urheilun johtotehtävien jakautumista.
Mutta urheilu saa ylipäätään osakseen paljon enemmän mediatilaa ja arvostusta kuin feminiiniseksi mielletyt aiheet. Muoti, kauneus ja ihmissuhteet leimaantuvat turhamaiseksi hömpäksi, mutta nahkakuulan ja kumilätkän liikkeitä analysoidaan otsa kurtussa.
Tasa-arvo ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminenkin kuuluvat naurettavaan humanistiseen humpuukiin. Toukokuusta 2013 lähtien olen kirjoittanut tällä palstalla usein näistä aiheista, ja kommenteissa on tasaisin väliajoin ihmetelty miksi teen kaikesta mies-nais-kysymyksen vaikka Suomi on ”maailman tasa-arvoisin maa”.
Toivottavasti toimitus löytää minun ja samoissa aihepiireissä liikkuneen Eveliina Talvitien tilalle kipakan sukupuolinor- mien haastajan ja tasa-arvotaistelijan siirtyessäni uusien tasa-arvohaasteiden perässä Helsinkiin. 100 vuotta täyttävälle Suomelle soisin lahjaksi, että nuoret kansalaiset kiinnostuisivat urheilun ja kauneuden lisäksi yhteiskunnallisista asioista.
Maailma ei ole valmis, Suomi ei ole valmis, eikä tasa-arvo ole valmis!
Kirjoittaja toivoo herättäneensä ajatuksia ja tunteita.
