Käyttäisitkö mustaa laastaria?

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 30.11.2015)

Tanskan ulkoministeri Kristian Jensen lausahti elokuussa Facebookissa olevansa kiitollinen, ettei asu Ruotsissa. Häntä huvitti naapurissa käytävä keskustelu arkipäivän rasismista ja erityisesti siitä, pitäisikö laastareita myydä muissakin ihonväreissä kuin vaaleanbeigenä. Keskustelin ilmiöstä ikäiseni valkoihoisen miehen kanssa, joka Jensenin tavoin naureskeli ruotsalaiselle korrektiudelle.

Keskustelukumppanini sanoi uskovansa että markkinoille olisi varmasti tullut erivärisiä laastareita jos niille olisi kysyntää. Nopealla googlauksella Suomen markkinoilta löytyi mm. sormenpäälaastaria, rakkolaastaria, suihke- ja puuterilaastaria ja pimeässä hehkuvaa laastaria, mutta ei tummaa laastaria. Guardianin mukaan tummemman sävyisiä laastareita tuli Britannian markkinoillekin vasta vuonna 2010.

Seuraavaksi keskustelukumppanini kysyi hieman loukkaantuneena pitäisikö hänen potea huonoa omaatuntoa kuulumisestaan monessa suhteessa etuoikeutettuun valkoisten miesten kategoriaan. Kukaan ei voi valita tai pois-valita etuoikeutettua asemaansa, mutta sen voi valita miten eriarvoisuuteen suhtautuu. Etuoikeutettuun ryhmään kuuluminen ei tee kenestäkään rasistia (tai sovinistia tms.), mutta etuoikeutettuun ryhmään kuuluvalta voi edellyttää oman etuoikeutetun aseman tiedostamista ja sen käyttämistä eriarvoisuuksien purkamiseen - eikä niiden ylläpitoon.

”Onko tämä todella ongelmista suurin?” -kysymykseltä ei voi koskaan välttyä kun keskustelee naisiin, etnisiin ryhmiin tai seksuaalivähemmistöihin kohdistuvista syrjinnän ilmenemistavoista. Minkään ongelman ”vähäpätöisyys” ei oikeuta olemaan korjaamatta sitä jos se on korjattavissa.

Vaikka erisävyisiä laastareita ei Suomen markkinoilta löydy oletetusta kysynnästä huolimatta, merkillistä kyllä lähes kaikista lasten leluista ja tarvikkeista on tarjolla sininen ja vaaleanpunainen versio. Jos perheeseen syntyy kaksi ”erimerkkistä” lasta, esikoiselta periytyvät vaatteet, lelut ym. tarvikkeet ovat pääsääntöisesti käyttökelvottomia (eritoten jos kuopus on poika ja esikoinen tyttö). Vastaavasti miehille myydään mustassa purkissa samaa rasvaa jota myydään naisille valkoisessa purkissa. Tätä täysin keinotekoista ja yrityksille varmasti kannattavaa värierottelua me kuluttajat uskollisesti ylläpidämme.

Joka kymmenes poika vailla yhtään ystävää

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 2.11.2015)

Miesten viikko alkaa tänään ja herättelee tänä vuonna miettimään mikä on miehen mitta. Onko se 20 senttiä vai 500 hevosvoimaa? Tekeekö armeija pojista miehiä vai sittenkin isyys? Olen kirjoittanut miehiin kohdistuvista rooliodotuksista sen verran monta kolumnia, että haluan viikon johdosta kiinnittää huomiota poikien ja miesten yksinäisyyteen.

Leikkasin saman päivän lehdestä (HS 23.9.) talteen kaksi havahduttavaa artikkelia. Ensimmäinen oli otsikoitu: ”Joka kymmenes poika vailla yhtään ystävää”. Artikkeli pohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyyn, johon vastasi yli 120 000 oppilasta keväällä 2015. Ne nuoret, joilla ei mielestään ole yhtään läheistä ystävää, kärsivät muita enemmän myös kiusaamisesta ja uupumuksesta. Ystävättömien osuus maahanmuuttajataustaisista nuorista on kantaväestön nuoriin verrattuna jopa kaksinkertainen. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista 23–29 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.

Ikään kuin edellisessä artikkelissa ei olisi ollut tarpeeksi sulateltavaa, samassa lehdessä uutisoitiin että Suomessa on asunnottomia yli 7 500 ja heistä yksinäisiä miehiä on 90 prosenttia.
Valokuvaaja Lauri Eriksson kuvasi heistä 22 osoittaakseen, että syrjäytyminen on lopulta aika pienestä kiinni. Eriksson ei halunnut vain ripustaa miesten anonyymejä kasvoja esille galleriaan, vaan miehet saivat halutessaan kirjoittaa perhesiteistään, harrastuksistaan ja haaveistaan. Erikssonin mukaan kirjoittaminen tuotti monelle ongelmia: ”Lomakkeita he ovat tottuneet täyttämään, mutta tuntui, että heiltä ei ole usein kysytty heistä itsestään.” Asunnottomissakin maahanmuuttajat ovat 10 prosentin osuudella yliedustettuina. Vaikka maahanmuuttajilla olisi rahaa vuokranmaksuun, heidän on vaikea löytää asuntoa vapailta markkinoilta.

Vaikka solidaarisuus ja empaattisuus eivät kuulu perinteiseen ”tosimiehen” ideaaliin, haastan eritoten miehet Miesten viikon kunniaksi pohtimaan löytyykö omasta elinpiiristä poika tai mies, jolta pitäisi useammin kysellä kuulumisia, jonka voisi joskus pyytää lenkkiseuraksi tai oman lapsen leikkikaveriksi. Jokainen vanhempi tietää kuinka pahalta tuntuu pelkkä ajatus omasta lapsesta välituntipihalla yksin muiden ulos sulkemana. Vielä pahemmalta se tuntuu kyseisestä lapsesta!