Hyvästi jää

Kolumni / Satakunnan Kansa, 31.12.2008

Joskus sitä miettii, miksi taistella sellaisen planeetan puolesta, jolla tuhansia lapsia kuolee päivittäin aliravitsemuksen, pommi-iskujen, vanhempien pahoinpitelyn tms. uhrina. Kärsimys ei lopu maailmasta ennen maailmanloppua! Toisinaan sitä taas miettii, mitä järkeä on yrittää parantaa lasten asemaa maailmassa, jonka päivät ovat luetut kun ilmaston lämpenemistä ei haluta tai onnistuta pysäyttämään.

Jos ilmaston lämpenemistä halutaan edes hidastaa, tarvitaan järeitä toimia, nopeasti. Siksi onkin valitettavaa että ilmastotaistelun johtotähdeksi pyrkivä EU vesitti taannoisessa huippukokouksessa kunnianhimoisen ilmastopakettinsa. Eurokansanedustaja Satu Hassi (vihr.) totesi kokouksen jälleen osoittaneen, että EU-johtajat pelkäävät päästövähennyksiä (ja teollisuuslobbareita) enemmän kuin ilmastomuutosta. Obamalla onkin nyt kaikki edellytykset kuroa Euroopan etumatka umpeen.

27 maata tyydyttävien kompromissien etsiminen tuntuu EU:ssa varsin usein johtavan laihoihin loppulauselmiin sekä äänekkäimpien jäsenmaiden ja teollisuuden intressien priorisointiin ohi pitkän aikavälin sosiaalisten ja ympäristönsuojelullisten päämäärien. Ilmastohuippukokouksessa ”pieni Suomi saavutti suuren voiton”, kun se yhtenä kovaäänisistä vaati teollisuudelleen ilmaisia päästöoikeuksia..

Elinkeinoelämä joka puhuu markkinatalouden vaatimuksista sopeutua toimintaympäristön muutokseen, marisee kilpailukyvyn kärsivän päästökaupan seurauksena. Lainatakseni jälleen Hassia, ilmastonsuojelu voisi kuitenkin muodostaa 2000-luvun New Dealin: investoinnit puhtaisiin energia- ja kulkumuotoihin saattaisivat talouden jaloilleen, miljoonia uusia työpaikkoja luotaisiin ja rakennettaisiin taloutta, joka ei tuhoa olemassaolomme perustaa. Esimerkiksi Saksassa uusiutuva energia työllistää jo satojatuhansia. Vuosituhannen vaihteessa myös Suomen osuus tuulivoimatekniikan maailmanmarkkinoista oli yhtä suuri kuin osuutemme paperin maailmanmarkkinoista. Se oli silloin se.

Valitettavasti ongelmat kaatuvat päälle sitä pahempina, mitä kauemmin niiden annetaan muhia. Vitkastelun aiheuttamia vaihtoehtoiskustannuksia analysoineen ekonomisti Nicholas Sternin mukaan ilmastonmuutos voi maksaa maailmalle 11-14 % bruttokansantuotteesta. Merkillistä kyllä, pankkikriisin osalta tämä lainalaisuus ymmärrettiin ja EU-maat myönsivät enempiä empimättä pankeille tukea ja takauksia noin 1300 miljardia euroa – enemmän kuin ”kalliiksi ja hankaliksi” parjattujen EU:n ilmastotoimien hinta vuoteen 2020 mennessä.

Siinä missä päättäjät haaskaavat ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta kallisarvoisia vuosia puolustamalla kansallista ja elinkeinoelämän etua, kadunmiehen tasollakin törmää asenteisiin jotka eivät tätä Maata pelasta. Kun mm. WWF:n tuoreimmassa raportissa ilmastonmuutoksen tahdin kerrotaan entisestään kiihtyneen, tuntuu turhalta kinastella, onko vai eikö ole turhaa suosia energialamppuja, tuulisähköä tai joukkoliikennettä. Niin pientä tekoa ei olekaan, ettei sillä olisi merkitystä kun riittävän moni ryhdistäytyy. Näin uuden vuoden kynnyksellä itse kukin voisikin laihduttamisen sijaan luvata esim. lajitella jätteensä (erityisesti biojätteensä), alentaa huonelämpötilaa asteella tai korvata pihvi viikossa kasvisruualla. Ilmastotalkoissa omat tavoitteet kannattaa asettaa haastavasti mutta realistisesti; laihduttaminenkin on tuhoon tuomittu, jos yrittää kertarykäyksellä vaihtaa roskaruoan sosekeittoihin.

Otsikolla viittaan ilmastonmuutoksen ikävien seurauksien ohella siihen ikävään tosiseikkaan, että joudun kaupunginvaltuustopaikan myötä jättämään hyvästit kolumnipalstalle. Maailmanparannus jatkukoon valtuuston lehtereillä. Kiitos lukijoilleni.

Katse lahjahevosen suuhun

Kolumni / Satakunnan Kansa, 17.12.2008

Viime joulun aikaan maailmalaajuinen talouskriisi oli vielä kaukainen kangastus. Siitä huolimatta SK (7.1.2008) uutisoi, että joka viides kuluttaja joutui joulun takia talousvaikeuksiin. Vaikeuksia oli erityisesti lapsiperheillä, pienituloisilla ja itäsuomalaisilla. Vaikka länsirannikolla ollaankin, eikä lahjahevosta ole suuhun katsominen, en malta olla jakelematta muutamia joululahjavinkkejä. Lokakuulta asti tykitetyt joulumainokset lienevät tosin tehtävänsä tehneet ja pukin reki on jo lastattu pörrösukilla, hittipeleillä ja motorisoiduilla pippurimyllyillä.

Aikuisten jouluiset tavaranvaihtotalkoot tuntuvat järjettömiltä eritoten kun nykyhuusholleissa on kaikki tarpeellinen ja läjäpäin tarpeetonta roinaa. Moni ajattelee lahjaa valitessaan ostavansa jotain, jota lahjan saaja ei itse malttaisi ostaa. Harva silti suuresti ilahtuu saadessaan kynsienhoitosarjan, alusvaatteiden korjaussetin tai kolmet aamutohvelit. Jos kuitenkin tuntee pakottavaa tarvetta ostaa lahjoja, voisi vaihteeksi satsata palveluihin. Paikallista palvelutuotantoa ja työllisyyttä voi tukea muistamalla ikääntynyttä äitiä vaikkapa siivouslahjakortilla, kummipoikaa yhteisellä teatteri-illalla ja ystävää hierontalahjakortilla tai lastenvahtikeikalla. Jos joulubudjetti on niukka, maksaa vain aikaa hoitaa em. askareet omakätisesti. Jos lahjan on pakko olla kouriintuntuva tavara, miksei valitsisi (luonnonmukaisesti tuotettuja) oman maakunnan elintarvikkeita, joille varmasti löytyy käyttöä. Joulun jälkeenkin on syötävä.

Jos solidaarisuus ylittää kotimaakunnan ja –maan rajat, kannattaa lahjarahat ohjata kehitysyhteistyöjärjestöjen kautta vuohiin, koulupukuihin tai rokotteisiin. Antamisen ilo moninkertaistuu kun lahjan antaa sitä todella tarvitsevalle. Jos haluaa lahjan saajalle jäävän käteen muutakin kuin asiasta muistuttava kiitoskortti, voi joulumieltä kartuttaa järjestöjen tavaralahjoilla: mieluummin Unicef-nalle kuin FurReal-nalle! Sunnuntai-liitteestä (14.12.) ja lehden verkkosivuilta löytyvät joulun viksuimmat lahjavinkit otsikolla ”Ajatusta jouluun”.

Maailmaa voi parantaa myös ostamalla joululahjat hyväntekeväisyyskirpputorilta. Vaikkei lahja saajansa kannalta olisi täysosuma, menee myyntituotto joka tapauksessa hyvään tarkoitukseen. Lelujen ja käyttötavaroiden hyödyntäminen elinkaaren päähän asti säästää myös luonnonvaroja. Samaisten kirpputorien valikoimia voi kartuttaa joulun jälkeenkin, jos pukki sattuisi tuomaan jotain väärän väristä, kokoista tai muuten vain itselle tarpeetonta. Kaapissa hautomalla ne harvoin muuttuvat tarpeellisiksi…

Mitä tulee lasten lahjomiseen, ei iloa kannata pilata järjettömällä lahjavuorella, vaan pikemminkin satsata aikaa lasten kanssa touhuamiseen ja uusien aarteiden ihmettelyyn yhdessä. Muistelimme eräissä pikkujouluissa mieleenpainuvinta lapsuuden joululahjaa. Vain keski-iän ohittaneiden muisti pelasi: joku mainitsi junaradan, toinen ensimmäiset omat sukset, kolmannella aika oli kullannut villasukkapaketin muiston. Ikävä tuottaa lahjojen antajille pettymys näin vuosien jälkeen, mutta me seitsemänkymmentäluvulla ja myöhemmin syntyneet emme juurikaan osanneet nimetä erityistä lahjaa. Voi olla että olemme kiittämättömiä, mutta uskallan epäillä lahjoja olleen liikaa, jotta yhdestäkään olisi ehtinyt nauttia. Nyt omia lapsia tarkkailtuani uskaltaisin väittää, että lasten kyky iloita yksittäisistä lahjoista loppuu siinä viidennen paketin kohdalla.

Sovi siis aikuisten tuttaviesi kanssa roinanvaihdon lopettamisesta ja käytä säästynyt raha hädänalaisten auttamiseen. Hoida ”pakolliset” lahjat palvelun muodossa tai osta ainakin tuote, jolle on varmasti käyttöä (esim. ruokalahja, pullo lempipartavettä tai luomuviiniä) ja/tai johon käytetyt rahat menevät oikeaan osoitteeseen. Osta lapsillekin lahjoja harkiten. Lupaan että saat paremman joulumielen.

Turkis, turhista, turhin

Kolumni / Satakunnan Kansa, 3.12.2008

Suuret silmät tuijottavat häkistä, eläin on kauhuissaan. Sen vaistot sanovat, että sen kuuluisi vaeltaa vapaana, etsiä ruokaa ja rakentaa pesää. Häkkejä on rivissä sadoittain. Niissä asuvat eläimet ovat pelokkaita ja häiriintyneitä, niiden korvat on syöty, niiden jalat ovat vääntyneet tai paleltuneet verkkopohjaisessa häkissä. Talvella on kylmä, mutta eläinten ei ole mahdollista nukkua talviunta. Kesällä on usein tuskallisen kuuma. Ympärillä leijuu kuvottava lannan ja virtsan haju.Mutta eläinten turkki on komea ja kiiltää. Joidenkin mielestä se kertoo että kaikki on hyvin ja todistaa, että ihmisellä on oikeus harrastaa tätä julmaa huvia.

Millään todellisella tarpeella turkkia on näillä leveyksillä vaikea perustella, statuksen kanssakin alkaa olla niin ja näin: Viestintätoimisto Milttonin Status ´08 –tutkimuksen mukaan aito turkis on vasta sijalla 95. kysyttäessä millä Suomessa saa muiden arvostusta. Sinänsä paradoksaalista on, että aidon turkiksen suosion käännyttyä laskuun turkis värjätään tekoturkiksen näköiseksi.

Tuoreet uutiset norjalaisilta turkistarhoilta ovat taas yksi osoitus turkiseläinten hoidon heikkoudesta: kuvamateriaaleissa näkyy vakavasti vammautuneita eläimiä. Vaan eipä huolta, Suomen Turkistuottajien mukaan Norjan viranomaiset valvovat turkistuotantoa, eikä Turkistuottajilla ole kuulemma syytä olettaa viranomaisten laiminlyöneen tehtäväänsä – vaikka heille esitetty kuvanauhatallenne muuta todistaakin.

Turkistuotanto ei ole epäeettistä vain eläinsuojelun näkökulmasta: siinä missä tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 öljylitran verran energiaa, kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen jopa 470 litraa. Yksistään Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Jokiin ja järviin päätyessään typpi ja fosfori aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Turkis onkin kaikkea muuta kuin ekologinen luonnontuote.
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike kyseenalaistavat eläinten hyväksikäytön. Toiminnan arkipäivään kuuluvat luentotilaisuudet, kouluilla puhuminen, infopöydän pitäminen, tempaukset kadulla ja muu ruohonjuuritason toiminta. Eläinoikeusliikkeen satunnaisesti harjoittamaa kansalaistottelemattomuutta lukuun ottamatta toiminta on täysin laillista. Oma lukunsa ovat Eläinten vapautusrintaman (EVR) kaltaiset, turkistarha- yms. iskuja tekevät ns. aktivistijärjestöt, jotka valitettavasti tahraavat kaikkien eläinsuojelijoiden maineen.
Mediaa tuntuu kiinnostavan edellä mainituista vain EVR, jonka toimista voi revitellä kohuotsikoita siitä miten aktivistit tunkeutuivat tilalle X tai tarhalle Y. ”Järkyttävää, tuottajan omaisuuden suojaa on loukattu ja vapauteen tottumattomat ketut menehtyvät luonnossa lyhyen ajan sisällä!” Viis siitä, että eläimet olisi tapettu joka tapauksessa peräsuoleen annettavalla sähköiskulla ilman, että kukaan olisi asiaan reagoinut… Lain rikkominen on tietysti tuomittavaa, mutta jokusen palstamillimetrin soisi myös sille, että lainsäädäntö mahdollistaa eläinten kärsimykseen. Turkis-, laboratorio- ja tehotuotantoeläinten elinolot huomioiden on eläinten kannalta siunaus päästä hengestään!

Suuren yleisön tyypillinen reaktio eläinsuojelijoihin on ”kettutytöttely” ja vaatimus ponnistelujen kohdistamisesta ihmisiin. Olen aina ihmetellyt miksi juuri eläinten oikeuksien puolustajien täytyy kerta toisensa jälkeen perustella toimintaansa ja tavoitteitaan. Miksei kapean joukon intressejä ajavien Pro sitä sun tätä –liikkeiden edustajia vaadita suuntaamaan tarmoaan asunnottomien tai vanhusten pelastamiseen? Nähdäkseni hattua pitää nostaa jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon tehdäkseen maailmasta paremman paikan muillekin kuin itselleen. Darwinin sanoin, rakkaus kaikkia eläviä olentoja kohtaan on ihmisen jaloin ominaisuus.