keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kasvisruoka jäi kotien harteille


Mielipidekirjoitus (Porin Sanomat 1.7.2009)
Ruoka, suoraan tai välillisesti, aiheuttaa maailmassa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin liikenne! Hallitus tekikin huhtikuussa päätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa, edellyttäen mm. luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa valtionhallinnon keittiöissä ja ruokapalveluissa vähintään kerran viikossa ensi vuoteen mennessä. Valtioneuvosto suosittelee, että myös kuntien ja paikallishallinnon hankinnoissa ympäristönäkökulma otetaan ensi vuonna huomioon.
Kasvisten käytön lisääminen on sikälikin perusteltua että me suomalaiset käytämme kasviksia huomattavasti alle WHO:n 400 g päivätavoitteen. Vuosittainen lihankulutuksemme on sen sijaan lähes kaksinkertaistunut 1970-luvun alusta. Ennakkoluulot kasvisruokaa kohtaan johtuvat pitkälti siitä että sen kuvitellaan olevan joko eksoottista itu-tofu-pöperöä tai koostuvan kurkusta, tomaatista ja salaatinlehdistä. Lapsillekin maistuvia, sangen tavallisia kasvisherkkuja ovat esim. kasvislasagne, pinaattiletut ja spagetti tomaattikastikkeella.
Ateriapalvelut kaupunkikonsernille tuottavassa Palveluliikelaitoksessa olisi ollut tuhannen taalan paikka edistää kasvisten syöntiä sitoutumalla aloitteeseeni viikoittaisesta kasvisruokapäivästä kaupungin kouluissa, päiväkodeissa, työpaikka- ja laitosruokaloissa. Koska näin ei tapahtunut, äänestytin asian 15.6. kaupunginvaltuustossa. Vaikka äänestystä edeltäneet puheenvuorot olivat voittopuolisesti myönteisiä ja kannustavia, aloite meni nurin äänin 40-19. Puolesta äänestivät vihreiden ja perussuomalaisten valtuustoryhmät sekä yksittäisiä valtuutettuja muista ryhmistä.
Lausunnossaan Palveluliikelaitos perustelee kantaansa mm. sillä että ”Pikaruokakulttuuri, hampurilaiset, kaupan pakastealtaan tuotteet, lättypitsat jne. ovat voimissaan” ja ”koululounaalla juuresten kulutus on minimaalista.” Itse näen kasvisten heikon menekin nimenomaan syynä lisätä maukasta kasvisruokaa! Toisekseen koulujen tehtäviin kuuluu ympäristö- ja ravitsemuskasvatus. Koska ruualla on merkittäviä ympäristövaikutuksia, kuuluu ruoka siinä missä lämmitys tai liikkuminenkin osaksi ympäristöohjelmia. Jos lapsille syötetään koulussa vain sitä mistä he pitävät ja/tai ovat tottuneet kotona, ruokalistalle voidaan laittaa vuoropäivinä pitsaa ja hampurilaisia.
Koska Palveluliikelaitos ja kaupunginvaltuusto eivät olleet valmiita edistämään kansanterveydellisiä, ravitsemuksellisia, kasvatuksellisia, ja ilmastonsuojelullisia tavoitteita viikoittaisen kasvisruuan muodossa, vetoan koteihin ja yksityisiin ravitsemuslaitoksiin kasvisruuan osuuden lisäämiseksi. Onneksi tienraivaajia kaupungista jo löytyykin; mm. oma ”työpaikkaruokalani” yliopistokeskuksen ravintola Sofia tarjoilee päivittäin herkullisen kasvisruokavaihtoehdon.