(Avajaissanat Porin Lastenkulttuurikeskuksen – Satakunnan lastenkulttuuriverkoston Lapsen oikeuksien päivän Taikalampputapahtumassa 20.11.2008)
Olen äärimmäisen otettu että saan lausua avajaissanat näin hienossa tilaisuudessa. Täytyy myös heti alkuun todeta, että olen ylpeä kotikaupungistani jossa kehitetty vauvojen värikylpykonsepti on ainoana suomalaisena kelpuutettu Italian kansainvälisille lastenfestivaaleille.
Tänään vietetään YK:n Lapsen oikeuksien päivää. Lapsen oikeuksien yleissopimus on maailman laajimmin ratifioitu kansainvälinen sopimus, jossa maat lupaavat aina toimia lapsen parhaaksi. Valtioiden ja niiden hallitusten lisäksi on kuntien, äitien, isien ja kaikkien aikuisten tehtävä huolehtia lasten oikeuksista.
Suomessa lapsiasiainvaltuutettu seuraa lasten oikeuksien toteutumista, myös Unicefilla on oikeus ja velvollisuus valvoa sopimuksen toteutumista. Sopimuksen hyväksymisestä tulee muuten ensi vuonna täyteen 20 vuotta. Silloin pidetään kunnon kemut, mutta 19 vuottakin on kunnioitettava ikä joten juhlitaan sitä tänään täällä.
Lapsen oikeuksien yleissopimus on muotoiltu 54 artiklaksi. Huomionarvoista on että 42. artiklan mukaan valtion on huolehdittava että kaikki kansalaiset tietävät lapsen oikeuksista. Ennen kaikkea lapsilla on oikeus tuntea oikeutensa. Koska uskallan epäillä että valtiolla on vielä hieman työsarkaa jäljellä, käytän tilaisuuden hyväkseni kertoakseni paikalla oleville lapsille heidän oikeuksistaan.
Lapset (joiksi lasketaan jokainen alle 18-vuotias), teillä on oikeus
- TERVEYTEEN eli oikeus elää; oikeus saada ruokaa, vaatteita ja huolenpitoa; oikeus saada apua sairastaessanne ja oikeus leikkiin ja lepoon
- KOULUTUKSEEN eli oikeus oppia lukemaan ja laskemaan; oikeus käydä koulua ilmaiseksi ja oikeus oppia kunnioittamaan erilaisuutta
- TURVAAN eli oikeus aikuisten huolenpitoon ja apuun kiusaamis- tms. ikävissä tilanteissa
- OSALLISTUMISEEN eli oikeus saada toiveenne kuuluviin päätöksenteossa; oikeus omiin juttuihin; oikeus saada nimi ja kansalaisuus
Vanhemmille ja muille aikuisille haluan tässä yhteydessä muistuttaa että lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus – kannattaa siis perehtyä sopimukseen!
Tämän vuoden Lapsen oikeuksien päivän teemana on lapsen oikeus leikkiin. 31. artiklaan on kirjattu vaatimus lapsen oikeudesta ”lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan sekä taide- ja kulttuurielämyksiin”. Tämän tajutessani pelästyin, että olen tainnut rikkoa sopimusta; nyt kaksivuotias esikoiseni kävi kyllä vauvamuskarissa puoli vuotta ja kerran värikylvyssä, mutta äidin kiireiden vuoksi kulttuuririennot ovat sittemmin jääneet. Puolivuotiaan kuopuksen taide-elämykset ovat jääneet isoveljen vesiväritaiteen ihailuun (repimiseen ja syömiseen).
Toisaalta, tänä päivänä ongelmana taitaa pikemminkin olla että lapset jo hyvin nuorina turrutetaan liian runsaalla tarjonnalla. Lapselle saattaa tulla stressi, kun vanhemmat kiidättävät heitä harrastuksesta toiseen. Todellinen vapaa-aika voi olla hyvinkin kortilla. Ikäluokkani vanhemmat kuuluvat ns. portfoliosukupolveen, joka on kerryttänyt cv-merkintöjä jo lukiosta asti.
Itse muistan miten helpottunut olin kun luin jostain artikkelista, että lapsella saa ja pitääkin joskus olla tylsää, aikaa jolloin hän voi lepuuttaa aivojaan tai vaipua mielikuvitusmaailmaansa. Työelämän hektisyyttä kritisoidaan nykyään usein juuri siksi että jatkuva kilpailu ja suorittaminen tappavat luovuuden.
Sama pätee luonnollisesti myös lapsiin; jos haluamme päästää pienen taiteilijan valloilleen, on lapsille annettava sopivasti virikkeitä, kannustusta, aikaa ja vielä kerran aikaa. On hyvä muistaa, että vaikka koti on vanhemmalle lähinnä työmaa, on se lapselle loputon aarreaitta. Lapsi näkee nojatuolissa mörkövuoren, divaanissa liukumäen ja kaakelilattiassa autoradan.
Katselin tiistaina Ajankohtaisen kakkosen kasvatusiltaa, jossa pohdittiin syitä nuorten mielenterveyshäiriöihin. Myös lähetykseen kutsutut kasvatuksen asiantuntijatkin kritisoivat ajan henkeä tehokkuusvaatimuksineen ja äärimmilleen viritettyine opetusohjelmineen. Matemaattisluonnontieteelliset ns. kovat aineet ovat haukanneet entistä suuremman siivun opetuksesta. Jos Kauhajoen ja Jokelan tragedioista mitään hyvää seuraa, kilpailuajattelua tasapainottavien ja ilmaisua kehittävien taito- ja taideaineiden merkitys ymmärretään nykyistä paremmin. Näin varmasti myös suomalaisoppilaiden kouluviihtyvyys paranisi!
Sanomani olkoonkin tiivistetysti: Annetaan lasten luovuudelle tilaa joka päivä myös arkisissa tilanteissa ja paikoissa, ennen kaikkea kotona, koulussa ja päiväkodissa. Hyödynnetään lisäksi sopivassa määrin kaupunkimme mahtavaa lastenkulttuuritarjontaa värikylvyistä kuvataidekerhoihin, sanataideryhmiin, työpajoihin ja näyttelyihin.
