Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 20.6.2005)
SK:n juttu merimetsojen ja kalastaja Kaipion reviiritaistelusta (16.6.) oli masentavaa luettavaa. Ihminen – luomakunnan herra – valittaa ettei peli vetele, kun merimetsot “tyhjentävät kalavedet”. Niinpä vihollinen on eliminoitava ennen kuin “katastrofi” iskee. Kaipio jopa kunnioittaisi merimetson pesien hävittäjiä luonnonsuojelijan arvolla, viitaten ilmeisesti lajin ulosteiden aiheuttamiin maisema- ja kasvillisuushaittoihin. Huomioiden mm. uhanalaisten lajien määrän, ilmaston lämpenemisen ja vesistöjen rehevöitymisen, sietää kysyä, onko luonnon todellinen vihollinen ihminen vai merimetso…
Greenpeacen kanssa sorannoston vastaiseen rintamaan liittynyt kalastaja Salokangas olisi ehkä vastannut “ihminen”, osittain toki samasta syystä kuin Kaipio vastustaa merimetsoja: saaliin- ja siten tulonmenetysten pelossa. Saavutetuista eduista tinkiminen on ymmärrettävästi vaikeaa. Silti pitää miettiä, millaiset toimenpiteet eduista kiinnipitämiseksi ovat eettisesti perusteltuja. Miettiessä on hyvä pitää mielessä, että merimetson ruokavalio on jonkin verran suppeampi kuin ihmisen, joka voi syödä kaikkea kalasta lihaan, kasviksista viljatuotteisiin. Oikeus kalasaaliiseen pitäisikin ensisijaisesti taata siitä huomattavasti riippuvaisemmille lajeille kuten merimetsolle ja hylkeelle, jotka ovat myös huomattavasti uhanalaisempia kuin ihmislaji. Jos ja kun ihminen kuitenkin katsoo oikeudekseen osallistua saaliinjakoon, hän luomakunnan kruununa varmasti osaa laskea sopivat jakosuhteet kaikkien lajien elinolojen turvaamiseksi, sekä miettiä kalastuksesta elantonsa hankkiville vaihtoehtoisia ja täydentäviä tulonlähteitä. Kilpailijan eliminointi ei onneksi ole hyväksytty tapa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Miksi siis hyväksyisimme sen lajien välisessä rinnakkaiselossa?
