Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 19.8.2010)
Toisin kuin Antti Pekola (SK 14.8.) väittää, en ole maanpuolustusvastainen, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, kannattaako puolta kustakin ikäluokasta pitää vuoden verran työmarkkinoiden ulkopuolella. En myöskään näe, miksi sotilaallisen maanpuolustuksen menoja pitäisi entisestään kasvattaa (hallitus esittää ensi vuoden talousarvioon 6 % menolisäystä nykyiseen 2,3 mrd. euroon).
Kuten Anni Sinnemäki muistutti Vihreiden kesäpäivillä viikonloppuna, armeija ottaa varovaisia askelia valikoivan asevelvollisuuden suuntaan ilman vihreitäkin. Mm. puolustusministeri Jyri Häkämies on vihjannut, että seuraavissa hallitusneuvotteluissa linjataan puolustusvoimia uusiksi. Samalla tai hieman pienemmällä rahalla on mahdollista saada enemmän ja parempaa puolustusta koko maahan. Myös eurooppalaisen puolustusyhteistyön eteneminen olisi toivottavaa.
Mitä tulee kehitysyhteistyöhön, Pekola vaatii, että afrikkalaisten pitäisi 50 vuoden itsenäisyyden jälkeen osata ”hallita itseään” ja lopettaa ”oravan lailla lisääntyminen”. Riistomaavallan aikana Afrikkaa hallittiin hajottamalla eivätkä arvet parane hetkessä. Köyhyys ja sosiaaliturvan puuttuminen ovat suurin syy kehitysmaiden suureen lapsilukuun. Lapsia tarvitaan paljon, että edes joku jäisi henkiin elättämään ikääntyvät vanhemmat. Erityisesti tyttöjen koulutus ja köyhyyden vähentäminen ovat toisin sanoen parhaat keinot väestönkasvun hillitsemiseen. Pekola on oikeassa siinä, ettei kehitysmaille suunnattu budjettituki ole tuottanut toivotunlaista tulosta. Suurempi osa kehitysyhteistyövaroista pitäisi käyttää sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen.
Siinä missä sotilaallinen hyökkäys Suomeen on äärimmäisen epätodennäköinen kauhuskenaario, totisinta totta on se, että maailmassa kuolee joka kolmas sekunti yksi alle 5-vuotias lapsi (vuodessa yli 8 miljoonaa). Suurin osa näistä lapsista kuolee likaisen veden ja vähäisen ravinnon heikentäminä helposti ehkäistäviin sairauksiin.
Suomen vajaan miljardin euron julkisella kehitysyhteistyökontribuutiolla ei pelasteta koko maailmaa eikä lopeteta nälänhätää, mutta panoksemme on osa globaalia ponnistusta maailmanlaajuisten kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa, sillä poistaessaan köyhyyttä ja ympäristöongelmia Länsimaat kitkevät myös konfliktien kasvualustaa sekä torjuvat hallitsemattomia pakolaisvirtoja, joita tässä maassa pelätään enemmän kuin Venäjän hyökkäystä.
