(julkaistu Satakunnan Kansassa 27.10.2014)
Ruotsissa feministinen puolue sai eurovaaleissa paikan Euroopan parlamenttiin. Suomessa joukko tunnettuja miehiä julistautui pari viikkoa myöhemmin feministeiksi #fsana-kampanjassa. Pop-tähti Beyoncé julistautui feministiksi elokuisessa MTV Video Music Awards -gaalassa, brittinäyttelijätär Emma Watson syyskuussa avatessaan UN Womenin HeForShe-kampanjan, jonka tavoitteena on saada miljardi miestä mukaan puolustamaan naisten oikeuksia tasa-arvon saavuttamiseksi.
Tätäkin palstaa viljelee ainakin kaksi julkifeministiä. Onko feminismistä tulossa salonkikelpoista? Ei ole. Suurin syy on feminismiin virheellisesti liitetty miesviha, joka saa monet naisetkin karttamaan feminismiä. Naisporukan taannoisessa illanvietossa eräs naisista julisti vihaavansa feminismiä koska hänen mielestään nyky-Suomessa tossun alla ovat pikemminkin miehet kuin naiset: miehet tekevät monessa perheessä sekä miesten että naisten työt ja erotilanteissa naiset estävät isiä pitämästä yhteyttä lapsiinsa. Toisekseen yhteiskunnan tehtävä ei ole määrätä miehiä imuroimaan, eikä puuttua siihen kumpi vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia.
Siinä missä miehet edelleen jyräävät politiikassa ja bisneksessä, naisia todellakin suositaan mm. avioerotilanteissa (SK 23.10.). Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmien vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole hedelmällistä koska ratkaisut ongelmiin eivät poissulje toisiaan. On totta ettei ole yksin yhteiskunnan ja lainsäätäjien tehtävä fiksata tasa-arvoa sen enempää naisille kuin miehillekään. Miesten pitää oppia vaatimaan tasa-arvoa perhe-elämässä ja erotilanteissa. Naisten pitää oppia vaatimaan valtaa ja vastuuta työelämässä. Vaikka sukupuolikiintiöitä säädettäisiin lailla ja kaikki miehet lähtisivät tasa-arvotalkoisiin, naiset eivät murra lasikattoa ennen kuin itse uskovat olevansa yhtä osaavia kuin miehet, lakkaavat pelkäämästä epäonnistumista, kyseenalaistavat arkiset sukupuolittuneet käytännöt ja ryhtyvät kannustamaan toisiaan. Perhevapaiden kiintiöinti ei vastaavasti auta elleivät miehet myös käytä oikeuttaan.
Tasa-arvo ei tarkoita sitä että miehet tekisivät kaiken tai että miehet tekisivät ”naisten työt” ja naiset ”miesten työt”. Pikemminkin tavoite on että niin kotitöiden kuin perhevapaidenkin jakamisesta keskusteltaisiin perinteisiin sukupuolinormeihin kahliutumatta, ja että yhteiskunta tukisi erilaisia valintoja. Vastaavasti työelämässä pitäisi ratkaista korvien väli, ei jalkoväli.
Feminismi ei pyri sukupuolettomuuteen eikä sukupuoliroolien hävittämiseen vaan niiden venyttämiseen. Suurimmalle osalle feminismi symbolisoi kuitenkin jotain aivan muuta. Se panee joskus miettimään pitäisikö feminismi-termistä keskustelun sijaan keskittyä edistämään sen keskeisintä tavoitetta, sukupuolten välistä tasa-arvoa.
Ruotsissa feministinen puolue sai eurovaaleissa paikan Euroopan parlamenttiin. Suomessa joukko tunnettuja miehiä julistautui pari viikkoa myöhemmin feministeiksi #fsana-kampanjassa. Pop-tähti Beyoncé julistautui feministiksi elokuisessa MTV Video Music Awards -gaalassa, brittinäyttelijätär Emma Watson syyskuussa avatessaan UN Womenin HeForShe-kampanjan, jonka tavoitteena on saada miljardi miestä mukaan puolustamaan naisten oikeuksia tasa-arvon saavuttamiseksi.
Tätäkin palstaa viljelee ainakin kaksi julkifeministiä. Onko feminismistä tulossa salonkikelpoista? Ei ole. Suurin syy on feminismiin virheellisesti liitetty miesviha, joka saa monet naisetkin karttamaan feminismiä. Naisporukan taannoisessa illanvietossa eräs naisista julisti vihaavansa feminismiä koska hänen mielestään nyky-Suomessa tossun alla ovat pikemminkin miehet kuin naiset: miehet tekevät monessa perheessä sekä miesten että naisten työt ja erotilanteissa naiset estävät isiä pitämästä yhteyttä lapsiinsa. Toisekseen yhteiskunnan tehtävä ei ole määrätä miehiä imuroimaan, eikä puuttua siihen kumpi vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia.
Siinä missä miehet edelleen jyräävät politiikassa ja bisneksessä, naisia todellakin suositaan mm. avioerotilanteissa (SK 23.10.). Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmien vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole hedelmällistä koska ratkaisut ongelmiin eivät poissulje toisiaan. On totta ettei ole yksin yhteiskunnan ja lainsäätäjien tehtävä fiksata tasa-arvoa sen enempää naisille kuin miehillekään. Miesten pitää oppia vaatimaan tasa-arvoa perhe-elämässä ja erotilanteissa. Naisten pitää oppia vaatimaan valtaa ja vastuuta työelämässä. Vaikka sukupuolikiintiöitä säädettäisiin lailla ja kaikki miehet lähtisivät tasa-arvotalkoisiin, naiset eivät murra lasikattoa ennen kuin itse uskovat olevansa yhtä osaavia kuin miehet, lakkaavat pelkäämästä epäonnistumista, kyseenalaistavat arkiset sukupuolittuneet käytännöt ja ryhtyvät kannustamaan toisiaan. Perhevapaiden kiintiöinti ei vastaavasti auta elleivät miehet myös käytä oikeuttaan.
Tasa-arvo ei tarkoita sitä että miehet tekisivät kaiken tai että miehet tekisivät ”naisten työt” ja naiset ”miesten työt”. Pikemminkin tavoite on että niin kotitöiden kuin perhevapaidenkin jakamisesta keskusteltaisiin perinteisiin sukupuolinormeihin kahliutumatta, ja että yhteiskunta tukisi erilaisia valintoja. Vastaavasti työelämässä pitäisi ratkaista korvien väli, ei jalkoväli.
Feminismi ei pyri sukupuolettomuuteen eikä sukupuoliroolien hävittämiseen vaan niiden venyttämiseen. Suurimmalle osalle feminismi symbolisoi kuitenkin jotain aivan muuta. Se panee joskus miettimään pitäisikö feminismi-termistä keskustelun sijaan keskittyä edistämään sen keskeisintä tavoitetta, sukupuolten välistä tasa-arvoa.
