Tulevaisuuden Pori – Suomen vihrein ja lapsiystävällisin kaupunki

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 18.10.2008)

Kunnallisvaaliehdokas Timo Aro (vihr.) viritteli kirjoituksessaan “Porin kolme kehitystietä” (SK 31.8.2008) visiota Porista ekokaupunkina sekä ehdotti Poria oppilashuoltotakuun pilotiksi (SK 10.10.2008). Sampsa Kataja (SK 12.10.) puolestaan muistutti Pori lastenkaupungiksi -hankkeesta, jonka merkeissä tavoite Suomen lapsiystävällisimmästä kaupungista vuonna 2009 kirjattiin kaupungin tulevaisuusstrategiaan. Visiot Porista Suomen vihreimpänä ja lapsiystävällisimpänä kaupunkina kulkevat mielestämme käsi kädessä.

Vihreille lapsiystävällisyys merkitsee laadukasta päivähoitoa ja peruskoulua sekä toimivaa neuvola- ja oppilashuoltoa. Keskeistä on ennaltaehkäisevä toiminta. Vastuullista välittämistä on lasten ja syntymättömien sukupolvien elinympäristön ja –olojen turvaaminen. Se edellyttää mm. luonnon monimuotoisuuden kunnioittamista ja kestävää energiatuotantoa.

Ekokaupunkiesikuvina voisivat toimia esim. “Euroopan vihrein kaupunki” Växjö (80 000 as.), joka julisti jo vuonna 1996 tavoitteekseen vapautumisen fossiilisista polttoaineista tai Freiburg (200 000 as.) jossa julkiset rakennukset rakennetaan passiivitaloiksi ja markettien kasvu taajaman ulkopuolelle estettiin jo 80-luvulla.

Ekokaupungista olisi toimivat juna- ja bussiyhteydet Tampereen kautta pääkaupunkiin sekä Vaasan ja Turun suuntiin. Seudun sisäistä liikennettä hoidettaisiin paikallisjunilla. Palvelut keskittyisivät asemien yhteyteen, esim. Mikkolan asemalla Porissa työssä käyvä ulvilalainen voisi pysähtyä ruokaostoksilla ja jatkaa sitten seuraavalla junalla Ulvilaan.

Elävässä kaupunkikeskustassa olisi helppo ja turvallinen käyttää joukko- ja kevyttä liikennettä, joiden käyttöä (ja samalla arkiliikuntaa) voisi edistää mm. työsuhdematkalipuin ja -polkupyörin sekä kimppakyytejä helpottamalla. Joukkoliikenteen kehittämisessä suosittaisiin biodieseliä ja/tai biokaasua. Kaupungin autokannassa siirryttäisiin asteittain sähkö- ja hybridiautoihin ja kuntalaisiakin kannustettaisiin vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintaan esim. parkkimaksuvapautuksella. Koska lihantuotannon ilmastovaikutukset ovat liikennettäkin suuremmat, kouluissa, päiväkodeissa ja sairaaloissa olisi yksi kasvisruokapäivä viikossa.

Kaavoituspolitiikkaa hyödynnettäisiin matala- ja passiivienergiatalojen rakentamiseksi, määräämällä kaavassa mm. kuinka energiatehokas rakennuksesta on tehtävä. Kaupungin energialaitos tuottaisi valtaosan energiasta uusiutuvilla polttoaineilla. Jätteiden kierrätyksessä tavoiteltaisiin eurooppalaista huipputasoa: esimerkiksi Dresden kierrättää 80 % jätteistään. Kaupungin kiinteistöissä ja laitoksissa käytettäisiin Porin edustan tuulivoimapuistossa tuotettua tuulivoimaa. Energianeuvoja palkattaisiin helpottamaan kuntalaisten ekotekoja.

Ekokaupunki loisi itsessään vahvan mielikuvan Porin edelläkävijyydestä, mikä lisäsi alueen vetovoimaa uusien asukkaiden, yritysten ja investointien houkuttelussa. Ekokaupungin maineella voitaisiin houkutella uusia avainryhmiä, kuten lahjakkaita tutkijoita tai uusien innovaatioiden rahoittajia. Nuorille perheille ekokaupunki olisi entistä houkuttelevampi ympäristö-, ilmasto- ja lapsiystävällinen kaupunki.

Reilu kauppa, signaali (seura-)kuntalaisille

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 12.10.2008)

Satu Tietari jatkaa Reilun kaupan vastaista yhden naisen sotaansa väittämällä, että valitsemalla Reilun kaupan omenan säkyläläisen sijaan kunta antaa negatiivisen signaalin oman alueen tuottajille (SK 5.10.).

Edellisessä mielipidekirjoituksessaan Tietari puolestaan esitti Reilun kaupan lisäkustannusten olevan pois mm. nuorten mielenterveyspalveluista.

Jälkimmäinen väite on umpipopulistinen ja älyllisesti epärehellinen: Reiluun kahviin siirtyminen esim. Porin kaupunginvaltuuston ja  hallituksen kokouksissa aiheuttaa vuosittain alle sadan euron lisäkustannuksen. Summalla ei montaa nuorta pelasteta, mutta kehitysmaissa järjestelmän suora ja välillinen merkitys on huomattava. Reilun kaupan ansiosta kehitysmaiden perheviljelijät pystyvät tuottamaan laadukkaita tuotteita ja vaikuttamaan omalla työllään kokonaisten yhteisöjen hyvinvointiin. Näin Reilu kauppa poistaa köyhyyttä kaupan avulla. Toisekseen, uusi hankintalaki mahdollistaa ympäristö- ja sosiaalisissa asioissa vastuullisesti tuotettujen tuotteiden suosimisen julkisissa hankinnoissa, toisin kuin omassa maakunnassa tuotettujen tuotteiden suosimisen.

Em. syistä on käsittämätöntä ettei myöskään Euran kunta voi – seurakuntaneuvoston kielteisen kannan vuoksi – tavoitella Reilun kaupan kunnan titteliä, myönteinen päätös kun olisi “tuonut seurakunnan työntekijöille lisätöitä” (SK 5.10.). Evankelisluterilaisen kirkon perusoppien mukaan tosin “usko ihmistä rakastavaan Luojaan ja ihmisten keskinäiseen yhteyteen voi näkyä pieninä tekoina ja valintoina, pyrkimyksenä vastuulliseen ja kestävään elämään” (www.evl.fi). 

Sitoutumalla Reilun kaupan kunnan kriteereihin kunnat, seurakunnat, yritykset ja järjestöt todellakin antavat signaalia   ei tuottajille vaan kuntalaisille ja seurakuntalaisille: kulutusvalinnoilla on merkitystä globaalien elintasokuilujen kaventamisessa ja heikoimmassa asemassa olevien tukemisessa!