Eläinsuojelulaki sotii kansan oikeustajua vastaan

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 13.12.2007)

“Eläinsuojelulain rikkomuksia ei ole todettu” (Satakunnan Kansa 4.12.) vai “Tuotantoeläinten oloista löytyi parannettavaa” (Helsingin Sanomat, 7.12.) – miten päin kukakin asian haluaa nähdä… Kuten HS pääkirjoituksessaan toteaa, tarkastukset todistavat ennen kaikkea, ettei tuotantoeläintiloilla ole asiat kunnossa, vaikkei välitöntä puuttumista vaativia eläinsuojelurikkomuksia löytynytkään. Osa epäkohdista edustaa ikävä kyllä laillista toimintaa: esim. broilerien hyvinvoinnille asetetut minimivaatimukset ovat olemattomat.

Huomionarvoista on, ettei Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ole poikkeuksellisen tiukkaa. Broilereita kasvatetaan tiheämmässä (42kg/m2) kuin lähes missään muualla. EU-komission julkaisema tieteellinen raportti kertoo yksiselitteisesti, että kasvatustiheyden noustessa yli 30 kg/m2 lintujen hyvinvointiongelmat lisääntyvät jyrkästi. Myös turkiseläinten kohdalla Suomi on jälkijunassa: jo 9 Euroopan maata on kieltänyt eläinten kasvatuksen Suomen lain sallimissa oloissa. Kiireellisintä onkin nyt kiristää sekä lainsäädäntöä että sen valvontaa ja määrätä eläinsuojelurikkomuksista tuntuvat rangaistukset

Kuluttajia on myös nykyistä todenmukaisemmin informoitava tuotantoeläinten oloista. Jotain tiedotuksen harhaanjohtavuudesta kertoo mm. se, että Finfoodin Sulka hattuun–kampanjan mainoslauseita jouduttiin keväällä viranomaisten toimesta poistamaan ja muuttamaan: Aikakauslehtimainoksissa puhuttiin muun muassa broilereiden ’hyvästä elämästä’ ja ’tarkoin säännellystä hoidosta’. Kolmivuotista kampanjaa rahoitettiin EU:n, Suomen valtion ja Siipikarjaliiton toimesta yhteensä 800 000 eurolla.

Se että eläimiä kuolee luonnossa, ei oikeuta niiden kärsimystä ja kuolemista hoidon puutteeseen ihmisen hoivissa. Myöskään se että tuotantoeläimiä hoidettaisiin vielä huonommin muissa maissa, ei käy selitykseksi eikä puolustukseksi. Näin tuntuu ajattelevan suomalaisten enemmistö, päätellen mielipide- ja verkkopalstoille ym. foorumeille tulvineista viesteistä. Eläinsuojelulakimme sotii siis kansan yleistä moraalikäsitystä vastaan. Päinvastaisia näkemyksiä ovat esittäneet lähinnä tuottajat ja muutamat toimittajat, jotka sitkeästi ovat sitä mieltä, että luvaton tunkeutuminen tiloille oli järisyttävämpi rikos kuin eläimille aiheutettu kärsimys.

Maria Väkiparta/Animalia, Porin alueosasto
Tapio Solala/Maan Ystävät, Pori
Mira Ekholm, Heidi Luotola, Hanna Nyman/Rekku Rescue, Pori
Ritva Niskanen/Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys
Elisa Lindblom/Vegaaniliitto, Pori

Vastalause eläinrääkkäysuutisointiin‏

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 4.12.2007)

“Eläinrääkkäyksellä pääsee aina julkisuuteen” kirjoittaa SK:n pääkirjoitustoimitus 2.12.2007. Otsikko on ensinnäkin ristiriidassa sen kanssa, ettei SK katsonut aiheelliseksi uutisoida Yle-iltauutisten 29.11. pääuutiseksi nostamaa, useimpia suomalaisia kuohuttanutta materiaalia tuotantoeläinten kurjasta kohtelusta. Toisekseen on asiatonta väittää että Oikeutta Eläimille –järjestö hakisi vain julkisuutta; järjestö hakee nimensä mukaisesti oikeutta ja sitä saa parhaiten julkisuuden kautta.

A-studiossa esitettyä materiaalia on väitetty lavastetuksi ja monessa mediassa on kiinnitetty ensisijainen huomio ”laittomaan” kuvaustapaan sisällön sijaan. Oikeutta Eläimille –järjestön olisi siis laillisen ja luotettavan materiaalin keräämiseksi pitänyt soittaa tiloille hyvissä ajoin ennen vierailua ja kehottaa laittamaan paikat kuntoon? Myös SK otsikoi 1.12. ”Tilojen salakuvaamisesta jätetty useita rikosilmoituksia”. Pieninkin rikos ihmisten oikeuksia (tässä: kotirauhaa) kohtaan on siis merkittävämpi uutinen kuin eläimille aiheutettu tarpeeton kipu ja tuska?

SK:n pääkirjoituksessa 2.12. väitetään, etteivät eläinsuojelujärjestöt ja A-studion toimitus tunne eläintuotantoa. Kirjoittaja kuitenkin paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä todetessaan, että valtaosa tuottajista pitää eläimistä hyvää huolta, koska se on elinkeinon edun mukaista. Varmasti suuri osa tuottajista haluaisi pitää eläimistään parempaa huolta, mutta juuri elinkeinon kilpailukyvyn maksimointi pakottaa tehokkuuden – ja samalla eläinten pahoinvoinnin – kasvattamiseen. 10 000 kanan kanalassa on toden totta mahdoton havaita sairasta yksilöä.

Vikaa on etsittävä ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka ensisijainen pyrkimys on elinkeinon kilpailukyvyn turvaaminen eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon sydämestäni, että porsastiloilla kuvatut eläinsuojelurikkomukset olisivat poikkeuksia. Broileritiloilla todellisuus on kuitenkin poikkeuksetta lohduton: broilerilla on kasvatushalleissa tilaa alle yhden A4-paperiarkin verran ja niiden kasvatusaika on kutistunut puoleen samalla kun niiden lihasmassan paino on kaksinkertaistunut; huomattava osa broilereista kärsiikin kivuliaista jalkavaivoista ja sydänsairauksista.

Vikaa on myös meissä kuluttajissa, jotka gallupeissa annamme arvoa eettiselle tuotannolle, mutta poimimme ostoskärryymme aina halvinta. Eläinsuojelurikkeiden julki tullessa mielipidepalstat täyttyvät myös marinasta, miksei omissa jätteissään makaavista vanhuksista nosteta porua. Toki nostetaan ja aiheesta, eikä eläinten kaltoin kohtelun julki tuominen millään lailla vähennä huolta vanhusten ym. heikommassa asemassa olevien huonosta kohtelusta.

Ainoa selitys sille, että suljemme silmämme ja uskottelemme itsellemme ja muille tuotantoeläinten kärsimysten olevan vain poikkeuksia, lienee halumme jatkossakin pureskella pihvimme ja kanankoipemme hyvällä omalla tunnolla.

Julma totuus tehotuotannosta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 2.12.2007)

A-studio (28.11.2007) toi ruutuihin suomalaisen tehotuotannon epämiellyttävän totuuden. Oikeutta eläimille –järjestön 21 suomalaisella broileritilalla, 60 sikalassa ja 20 kanalassa vuosina 2006 ja 2007 kuvaama videomateriaali toi katsojien silmien eteen omassa ulosteessaan tahriintuneita, hoitamattomista paiseista ja haavoista kärsiviä, kituvia sikoja ja kanoja ja jopa lajitoveriensa jaloissa makaavia eläinten raatoja. 29.11. Ylen Aamu-TV –lähetyksessä OE:n materiaalia kommentoinut MTK:n kotieläinasiamies moitti kuvaustapaa epäreiluksi, koska tilallisille ei ollut etukäteen ilmoitettu tutkimuksesta. Osoitteesta www.tehotuotanto.net löytyvän kuvamateriaalin nähtyään voi jokainen itse miettiä, mikä on epäreilua! 

Tosiasiassa edes eläinsuojelulain noudattaminen ei takaa eläinten hyvinvointia. Esim. tilanahtauden osalta kuvattu materiaali vastasi osittain lain vaatimuksia. Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset siis ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti. Vuonna 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista.

Oikeutta eläimille –järjestön salaa kuvaama materiaali ei toisin sanoen edustanut vain räikeimpiä poikkeuksia, vaan antoi varsin kattavan kuvan suomalaisen tehotuotannon arkipäivästä. Kuvattujen sikatilojen joukossa oli mm. kasvattajajärjestön hiljattain palkitsema tila – palkitsemiskriteerit eivät ilmeisesti liittyneet eläinten hyvinvointiin…

Vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutettujen kautta pyritään valtion tasolla varmistamaan tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen. Vastaavan viran luominen voisi edesauttaa eläinten oikeuksien turvaamisessa ja onkin toivottavaa, että hallitus tarttuu kansanedustaja Oras Tynkkysen (vihr.) 28.11. jättämään toimenpidealoitteeseen eläinasiavaltuutetun viran perustamisesta. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa suorittaa pääsääntöisesti kunnaneläinlääkäri, joka saa palkkansa valvomiltaan tahoilta! Eläinkunnan tuotteisiin tulisi lisäksi selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttajat voisivat äänestää lompakollaan.

Näitä lainsäädännön muutoksia odotellessa Sinäkin voit tehdä jotain: Pyri korvaamaan edes osa kuluttamistasi eläinkunnan tuotteista kasvikunnan tuotteilla. Vuonna 1950 suomalainen pärjäsi keskimäärin 30 kilolla lihaa vuodessa, vuonna 2005 lihaa kului jo yli 70 kg henkeä kohden. Sikäli kun ostat lihaa, suosi lähellä tuotettua luomulihaa. Koska broileria ei Suomesta toistaiseksi saa luomuna, eivätkä broilerituotantotilat kuulu ollenkaan eläinsuojelulain valvontaan liittyvien tarkastusten piiriin, broileri on syytä jättää kokonaan pois lautaselta!

Be loud and proud!

Puhe Satakunnan ViNo:n ja PoSetan Loud´n Proud seksuaali- ja sukupuolitasa-arvoillassa 24.11.2007

Kiitos että minut on pyydetty vihreiden edustajana puhujaksi illan tilaisuuteen. Yksi syy siihen lienee, että olen ollut suvaitsevaisuuden lipunkantaja siitä asti kun olen itsenäisiä ajatuksia viljellyt ja sitä mm. kannanotoissani pyrkinyt esiin tuomaan. Suvaitsemattomuus on yksi niitä harvoja asioita joita en tahdo suvaita; en jaksa ymmärtää , miksi kahden ihmisen välinen kiintymys ja rakkaus voi aiheuttaa kenessäkään vastenmielisyyttä, jopa vihaa. Setan pääsihteeri Aija Saloa lainatakseni:

“Yhteiskunnallisena ilmiönä seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät [kuitenkaan] ole yksityisasioita. Ne ovat hyvin poliittisia asioita, ja niihin kulloinkin liitetyt yhteiskunnalliset normit vaikuttavat ihmisten perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin toteutumiseen.”

Lienevätkö perusarvomme murenemassa kun jopa Pappisliitto valitsi juuri vuoden papiksi naisparin siunanneen Leena Huovisen, jonka mukaan on vain ajan kysymys milloin saamme kaavan parisuhteiden siunaamiseen. Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan myös kansalaisten suvaitsevaisuus erilaisia perheitä kohtaan on viime vuosina lisääntynyt; entistä useampi suomalainen kokee esim. samaa sukupuolta olevan lapsettoman parin perheeksi. Saman tutkimuksen mukaan useimmat suomalaiset pitävät kuitenkin juuri lasta perheen merkkinä…

Tämän viikon tiistaina vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. MLL:n ja Satakuntalaisseuran Porissa järjestämässä tilaisuudessa puhuja toisensa jälkeen korosti välittämisen, ajan ja rajojen tärkeyttä lasten kasvatuksessa – näitä voisi pitää eräänlaisina lapsen perusoikeuksina. Vaikka vanhemman tai vanhempien seksuaalisella ja sukupuoli-identiteetillä ei ole minkään valtakunnan korrelaatiota em. vanhemmuuskykyjen kanssa, lainsäädäntömme pitää edelleen mm adoptio-oikeuden osalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia huonompina vanhempina…

Vihreät edustavat puoluekentässä suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta. Vihreät ovat vaatineet mm. parisuhde- ja adoptiolainsäädännön pikaista korjaamista tasa-arvoiseksi sekä sukupuolivähemmistöjen erityisongelmien hoitamista terveydenhuollossa. Piilosyrjintä estää työnsaantia ja työssä viihtymistä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat erityisen haavoittuvia seksuaaliselle häirinnälle ja joutuvat heteroseksuaaleja helpommin henkisen ja fyysisen väkivallan uhriksi, joka pohjaa pelkoon erilaisuutta kohtaan.

Pelon voittamiseksi on vaikutettava ihmisten asenteisiin. Erityisen tärkeää se on Porin kaltaisissa, sanoisinko sisäänpäin lämpiävissä ja asenteiltaan tunkkaisissa kaupungeissa, joissa vähemmistöt elävät todella marginaalissa. Toimikoon tämä tilaisuus päänavaajana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen päännostolle maakunnassamme: be loud and proud!

Tehyn vaatimukset perusteltuja

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa  27.10.2007)

Mm. herrat Ollikainen (10.10.) ja Tarkka (11.10.) säestäjänään pääkirjoitustoimitus (10.10.) leimaavat Satakunnan kansan sivuilla tehyläiset hoitajat “sisar ahne valkoisiksi” ja maalaavat synkkiä kuvia kansalaisten tuen menettämisestä, hoitojonojen kasvusta ja kuolevista potilaista.

Nyt on korkea aika niin herrojen kuin kaikkien kansalaisten ymmärtää, ettei hoitotyö ole sen enempää kutsumuksellista kuin hitsaus tai paperimassan puristus. Se on koulutusta vaativaa, vastuullista, raskasta (vuoro-)työtä. Vastuullisuus käy parhaiten ilmi juuri niistä kauhuskenaarioista, joita lakko- ja irtisanoutumisuhan yhteydessä on esitetty.

Paperi-, metalli- jne. miesten lakkoillessa en muista vastaavaa moralisointia kuin nyt on kuultu. Lähinnä on kauhisteltu teollisuustyöntekijöiden kaivavan omaa kuoppaansa teollisuustyön paetessa halvan työn maihin. Kun vertaa inhimillisiä seurauksia teollisuustyöntekijöiden saatika hoitajien mennessä lakkoon, voi päätellä missä suhteessa kumpaisellekin palkkaa pitäisi maksaa.

Pääasiassa julkisella sektorilla työskentelevien hoitajien ongelmana on, että palkan maksavat viime kädessä veronmaksajat. Kunnallisvaalien lähestyessä poliitikot eivät uskalla riskeerata veronmaksajien ääniä korottamalla kunnallisveroja tai palvelumaksuja. Mutta kansa ymmärtää syy-seuraussuhteita ja uskonkin, että nyt jos koskaan hoitajien palkkavaatimusten takana seisonut suuri yleisö olisi ollut valmis raottamaan myös omien pussiensa nyörejä.

24 prosentin kertakorotus tuntuu toki hurjalta, mutta on lähinnä seurausta siitä, etteivät hoitajat ole tähän asti käyttäneet riittävän järeitä aseita vaatiakseen työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Pienellä hivutuksella maali saavutettaisiin kaukana tulevaisuudessa jos koskaan. Suomea uhkaa suurten ikäluokkien eläköityessä valtava pula erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimasta. Tätä taustaa vasten hoitajien merkittävää palkankorotusta ja siten alan houkuttelevuuden nostoa voi pitää PARAS-hankkeeseen rinnastattevana välttämättönä toimenpiteenä hyvinvointivaltion rakenteiden turvaamiseksi.

Nakit silmillä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2007)

Mari Hänninen hämmästeli Nuori kolumnisti -palstalla (SK 1.8.) kasvissyöjäksi ryhtyneitä ystäviään. Hänniselle liha tekee ruuasta syömisen arvoisen eikä hän omien sanojensa mukaan laiskuudesta johtuen muutenkaan jaksa olla ruuan suhteen ronkeli. Kolumni heijastaa valitettavan yleistä elämänfilsofiaa jonka mukaan ihminen voi elää ja toimia miten haluaa, riippumatta muille aiheutuvista seurauksista: Ihmiskunnan lihanhimon tyydyttämiseksi käytetään vuosittain satoja miljardeja tuontantoeläimiä, jotka päätyvät lautaselle elettyään lyhyen, tuskallisen, virikkeettömän ja lajilleen luonnottoman elämän. Esim. parsinavetoissa naudat pystyvät hädintuskin ottamaan askeleen eteen tai taakse ja broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti etteivät jalat kestä vartalon painoa. Samalla kun tilakoko on kasvanut niin ettei eläimille riitä yksilöllistä hoitoa, koneistettu maatalous kuluttaa tuotettua kaloria kohti huomattavasti enemmän fossiilisia polttoaineita kuin kasvisten kasvattaminen.

Kasvisten kierrättäminen rehuna eläinten ruuansulatuksen kautta onkin ravinnon ja luonnonvarojen tuhlausta.Vaikkei piittaisi ympäristöstä ja eläimistä tuon taivaallista, on kasvisruokavalio perusteltua myös terveyssyistä. Siinä on vähemmän tyydyttynyttä rasvaa, eikä kolesterolia juuri ollenkaan. Se sisältää sen sijaan runsaasti mm. hiilihydraatteja, kuitua ja antioksidantteja, pienetäen riskiä sairastua esim. verenpainetautiin, 2-tyypin diabetekseen sekä eturauhas- ja paksusuolensyöpiin.

Hännisen kasvissyöjäystävät ovat nämä asiat mitä ilmeisemmin sisäistäneet ja ottaneet lusikan kauniiseen käteen. Jokainen kun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Nostakaamme pilkkakirveen sijaan hattua niille nuorille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita ja etsiä vaihtoehtoja. Toivottavasti nakkikapinallinenkin iän karttuessa oppii irvailun sijaan arvostamaan ystäviään jotka ovat valmiita luopumaan omasta nautinnostaan (sikäli kuin liha sitä jollekin edustaa) eettisistä syistä.

Maria Väkiparta

Elisa Lindblom

Bullshitiä eläinkokeista

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.5.2007)

Nimimerkillä The Bull kirjoittanut henkilö oli lukenut allekirjoittaneen ja Anne Råbergin Koe-eläinten päivän kirjoitukset. Seuraavassa haluan korjata muutaman hänen asiavirheistään:  Ensinnäkään koe-eläintoiminnassa ei ole kyse muutamasta hiirestä ja rotasta: Yliopistot, valtion laitokset, lääketehtaat ym. yritykset käyttävät Suomessa vuosittain 200 000 – 650 000 selkärankaista koe-eläintä. Yleisimmin käytettyjen rotan, hiiren ja kalan lisäksi kokeissa käytetään myös mm. kaneja, marsuja, koiria, kissoja, sikoja, lampaita, hevosia, kanoja ja apinoita.  

Toisekseen koe-eläinten kärsimykset eivät ole vähäisiä: Eläimille aiheutetaan kokeissa huomattavaa kärsimystä, esim. kemikaalien myrkyllisyyttä tai kivun mekanismeja tutkittaessa. Jopa kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä. Koe-eläinten kärsimyksiä pahentavat ahtaat ja virikkeettömät tilat sekä hoitajien vähäinen lukumäärä.  

 

Kolmanneksi eläinsuojelunäkökohtien esille nostaminen ei tarkoita, etteikö henkilöllä riittäisi myötätuntoa ihmisten kärsimyksille. Päinvastoin, jos henkilöllä riittää myötätuntoa eläintenkin kärsimyksille, kuinka hän voisi ohittaa nälkää näkevän tai piestyn lapsen? Eläinkokeiden vähentäminen ja korvaaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä ei millään muotoa heikennä sotaveteraanien tai sodan siviiliuhrien asemaa!  

Neljänneksi eläinkokeille on vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden käyttö lisääntyy koko ajan kehitystä tukevien säätiöiden ja eläinsuojelujärjestöjen painostuksen ansiosta. Ja vaikkei minua vielä tällä kierroksella valittukaan eduskuntaan ajamaan eläinten ja muiden heikossa asemassa olevien asiaa, myös tuoreen hallitusohjelman (s. 35) mukaan koe-eläintoiminnassa pyritään uuden (2006) koe-eläinlain tavoitteiden mukaisesti kokeiden mahdollisimman pieneen määrään ja kokeiden korvaamiseen muilla menetelmillä.  

Lopuksi The Bull vaati panostusta inhimillisyyteen ja ihmisten keskinäiseen välittämiseen ennen kuin rottien ja kanien asiaa lähdetään ajamaan. Hän ei ehkä ole kuullut, että eläinsuojelu on kasvatusta inhimillisyyteen (Albert Schweizer). (Satakunnan Kansa, 28.5.2007)

Ex-koekaniinille 

Ex-koekaniinin tekstistä ei suoranaisesti käy ilmi, miltä osin esittämäni argumentit olivat virheellisiä. Olennainen puute ilmeisesti oli, etten maininnut ihmistä lääketestaukseen käytettävien lajien joukossa. Nimimerkki ex-koekaniini pyrki tekstillään “Väärää tietoa eläinkokeista” (SK 25.5.) ilmeisesti kumoamaan joitakin allekirjoittaneen aiemmassa (15.5.) mielipidekirjoituksessa olleita faktoja eläinkokeiden määrästä ja laadusta. 

Tekstini oli kuitenkin vastine kirjoitukseen (SK 7.5.), jossa sekä eläinkokeiden määrää että kivulaiaisuutta vähäteltiin. Siksi halusin tuoda ilmi, että usein hyvinkin tuskallisissa (ja osin turhissa) kokeissa kätyetään “muutaman rotan” sijaan satojatuhansia eläimiä hiiristä hevosiin. Ellei se aiemmasta tekstistäni käynyt ilmi, korjattakoon tässä, että kokeita tekevät lääketeollisuuden ohella mm. kosmetiikka- ja puhdistuasaineteollisuus. 

 

Ihmiset voivat toki korvata eläinkokeita, esim. testaamalla lääkkeitä ex-koekaniinin tavoin. Ihminen, toisin kuin koe-eläin, kuitenkin osallistuu kokeisiin vapaaehtoisesti ja saa niistä rahallisen tm. korvauksen (koe-eläimen korvaus on ahdas ja virikkeetön häkki ja/tai lopettaminen kokeen jälkeen). Ihmistä ei myöskään altisteta henkeä tai terveyttä vakavasti uhkaaville, saatika tuskallisen kivuiliaille kokeille.

Älkää hyvät ihmiset olko hiljaa!

Puhe Satakunnan Kansan Sanan- ja lehdistönvapauden päivän tapahtumassa 3.5.2007

Kuten Jouko Jokinen sunnuntain SK:ssa kirjoitti, lasten huostaanottojen määrä on voimakkaassa kasvussa. Takana on usein vanhempien päihteiden käyttöä sekä mielenterveysongelmia samaan aikaan kun suvun ja läheisten rooli turvaverkkona on heikentynyt.  

Lasten tavoin lemmikki- ja tuotantoeläimet ovat huoltajiensa eli omistajien – ja heidän päihde- ja mielenterveysongelmiensa – armoilla. Lähes päivittäin paljastuu törkeitä tuotantoeläinten hoidon laiminlyöntejä ja lemmikkien piittaamatonta kohtelua, jossa taustalla on em. ongelmien lisäksi eriasteista uupumusta ja masennusta. 

YLE esitti jokin aika sitten arjen eläinsuojelutyöstä kertoneen ”Heitteille jätetyt” dokumentin, jonka mukaan eläinsuojelukäynnillä joudutaan varsin usein soittamaan paikalle myös lastensuojeluviranomaiset. Jos koira jää viikkokausiksi ulkoiluttamatta ja ruokkimatta, on todennäköistä, ettei perheen lapsillakaan ole asiat kunnossa. Kaltaiseltani eläinsuojeluihmiseltä kysytään usein, miten jaksan välittää eläinten hädästä kun ihmisetkin kärsivät. Lapsia ja eläimiä yhdistää niiden täydellinen riippuvuus huoltajiensa hoivasta. Niiden hätää ei kukaan ole näkemässä, eivätkä ne kykene sitä kodin seinien ulkopuolelle viestittämään. 

 

On selvää että perheiden pahoinvointiin pitää puuttua kaikin mahdollisin ennaltaehkäisevin keinoin – mm. alkoholiverotusta kiristämällä. Koska lasten ja eläinten heitteillejättöjä ja perheväkivaltaa siitä huolimatta jatkuvasti tapahtuu ja tulee ikävä kyllä aina tapahtumaan, on äärimmäisen tärkeää että tapaukset havaitaan ajoissa ja lapset saadaan sijoitettua turvalliseen kasvuympäristöön. Tulipalo on sammutettava ennen kuin muihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. 

 

Kaikkein ensimmäiseksi jonkun on kuitenkin soitettava palokunnalle! Kaikilla ei ole mahdollisuutta toimia sijaisperheenä tai majoittama löytökissoja, mutta kaikki kykenemme tarttumaan luuriin ja ilmoittamaan epäilemästämme heitteillejätöstä tai perheväkivallasta. Vaikka aiheeton epäily oman lapsen tai lemmikin huonosta kohtelusta loukkaa syvästi epäilyn kohdetta, on suurempi synti jättää epäilemänsä rikos ilmoittamatta, kuin tehdä aiheeton ilmoitus.   

Tällä puheella haluankin peräänkuuluttaa kansalaisrohkeutta – meidän jokaisen oikeutta ja velvollisuutta kytätä naapureitamme sen verran että viattomat ja turvattomat lapset ja eläimet saadaan tarvittaessa turvaan. Aivan liian usein ajattelemme, ettei sovi puuttua muiden asioihin, pohdimme ylireagoimmeko näkemäämme tai mitä meistä ajatellaan jos ”reetsaamme”. Silloin kannattaa muistuttaa mieliinsä Martin Luther Kingin sanat: ”Kun sukupolvemme kerran joutuu tilille teoistaan, emme joudu tekemään parannusta vain kaikesta mitä pahat ihmiset ovat tehneet tai sanoneet, vaan ennen kaikkea siitä, miksi hyvät ihmiset ovat olleet hiljaa.” 

WC-puhdistusaine ei tunnu kivalta silmässä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.4.2007)

Tänään 24.4. vietetään kansainvälistä eläinkokeiden vastaista päivää. Koska eläinkoelaboratoriot ovat piilossa, harva tulee ajatelleeksi koe-eläinten kärsimyksiä kun niillä testataan paitsi lääkkeitä, myös tupakkaa, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa jne. 

Suurin osa eläinkokeista on korvattavissa muilla menetelmillä, joiden tukemiseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän poliittista tahtoa. Näyttää itse asiassa siltä, että eläinkokeet vain lisääntyvät EU:n uusien kemikaalisäädösten myötä. On toki hyvä, että kemikaalit on todettava turvallisiksi ihmisille ja ympäristölle, mutta koe-eläinten tuoteturvallisuudesta maksama hinta on kohtuuton.  

Päättäjien lisäksi myös kuluttajilla on valtaa: nykyään on hyvin saatavissa ekologisia ja eläimillä testaamattomia pesuaineita niin kodin kuin ihmisten puhtaanapitoon. Eräs eläinkokeita teettävä kosmetiikkafirma mainostaa tuotteitaan “koska olet sen arvoinen” -lauseella. Mieti mielummin minkä arvon annat sille, ettei tuotetta valmistettaessa ole aiheutettu tarpeetonta tuskaa viattomille eläimille.

Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 8.4.2007)

On hienoa että Porin seudun kuntajohtajat antoivat kunnon hönkäyksen PARAS-hankkeelle, pannen lisävauhtia osin radikaaleinakin pidettyihin virkamiestyöryhmien esityksiin. Jos virkamiestyöryhmien esitykset toteutuvat sellaisinaan, Porin ja lähikuntien asukkaat saavat lähivuosina tehdä tuttavuutta mm. sosiaali- ja terveystoimen sekä koulutuksen yhteistoiminta-alueen, seudullisen opetuspalvelukeskuksen, seutulukioverkoston, yhteisen teknisen viraston tai toimen, seudullisen liikunta- ja nuorisotoimen ja kulttuuritoimikunnan, Posekin hallituksen linjaamien edunvalvontakohteiden vastuuorganisaatioiden jne. kanssa, vain muutamia mainitakseni.

Hallinnon yksinkertaistamisen sijaan PARAS-hanke ja puitelaki onkin viemässä hallintoa entistä monimutkaisemmaksi. Jo nyt maakunta- ja aluetasolla on erilaisia kuntayhtymiä, seutukuntavaltuustoja ja kunnallisia liikelaitoksia, jotka uhkaavat kunnanvaltuustojen roolia ylimpänä päättäjänä. Hallinnon epävirallinen kolmas taso vahvistuu entisestään jos kuntien välinen yhteistyö pirstoutuu sektorikohtaisesti eri kuntayhtymiin.

Demokratisoitu maakuntahallinto olisi selkeämpi, tehokkaampi ja kansanvaltaisempi vaihtoehto. Kunnallisvaalien yhteydessä valittavalle maakuntavaltuustolle alistettaisiin ainakin joukkoliikenne, toisen asteen koulutus ja yleiskaavoitus. Myös sairaanhoitopiirien tehtävät siirtyisivät maakunnille. Toinen demokratian kannalta hyväksyttävä vaihtoehto olisi vahva peruskunta, Satakunnassa käytännössä 7-8 työssäkäyntialueiden pohjalta muotoutuvaa, väestöpohjaltaan noin 15 000 asukkaan kuntaa.

Palvelurakenteita pohdittaessa on tärkeä pitää palvelujen järjestämisvastuu ja tuottaminen erillään. Kunnallisen demokratian turvaamiseksi nimenomaan järjestämisvastuu pitäisi säilyä suorilla vaaleilla valituilla elimillä, ts. kunnilla ja/tai maakuntavaltuustolla. Nämä elimet voivat toki demokratian kärsimättä hankkia palveluja esim. kuntien omilta tai yhteisiltä liikelaitoksilta, sosiaali- ja terveyspiireiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta.

Kuntajohtajien toivoisi myös muistavan, ettei PARAS-hanke yksin riitä ratkaisuksi ikääntyvän väestön ja kuntien taloudellisen ahdingon synnyttämään oravanpyörään. Rahankäytön tehostamisen (jota PARAS-hankekin edustaa) lisäksi kunnat tarvitsevat yksinkertaisesti lisää rahaa, mikä edellyttää ennen kaikkea veronalennusmalttia ja valtionosuuksien tarkistamista, miksei myös pääomaverotuottojen osittaista jyvitystä kunnille (kuntalaiset käyttävät palveluja riippumatta siitä ovatko yrittäjiä, sijoittajia vai palkansaajia).

Sen lisäksi tarvitaan lisää hoitajia! Koska hoitajia ei putoa taivaasta PARAS-hankkeen myötä, meidän on satsattava maahanmuuttajiin, parannettava sekä sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta nuorten keskuudessa että läheishoitajien mahdollisuuksia joustaviin työaikajärjestelyihin.

Maailma paranee kestovaippailulla, muttei syyllistämisellä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.3.2007)

Satakunnan Kansan mielipidepalstalla jokin aika sitten otsikolla ”Oletko hyvä äiti?” julkaistu, kestovaippoja käsittelevä teksti ampui ohi maalin. Vaikka kestovaippa voikin lisätä lapsen välitöntä hyvinvointia ihoystävällisyyden, ja välillistä hyvinvointia puhtaamman elinympäristön kautta, ei niiden käyttö suinkaan ole hyvän vanhemmuuden mitta.

(Negatiivisiin) tunteisiin vetoamalla herätetään lähinnä vastareaktio, joka harvoin johtaa toivottuun toimintaan. Onneksi kaikki rationaaliset argumentit puhuvat kestovaippojen puolesta: jätettä syntyy puolet vähemmän, vuosittainen rahallinen säästö lasta kohden on ulkomaanmatkan verran; rahan lisäksi säästyy lapsen iho ja lapsi oppii nopeammin potalle.

Olen itsekin innokas kestovaippailija. Kahdeksankuukautinen esikoiseni on käyttänyt kestoja lähes koko ikänsä. Isovanhemmatkin ovat lämmenneet kestiksille, huomattuaan että ne ovat kehittyneet ajoista jolloin iltapuhteena keitettiin kakkavaippoja padassa. Öisin ja reissun päällä käytämme pääasiassa roskavaippoja. Kestovaippailuunkaan ei siis tarvitse suhtautua mustavalkoisesti; teet ympäristölle ison palveluksen jo korvaamalla muutaman roskavaipan päivässä kestoilla.

Syyllistämisen sijaan maailmaa kannattaa pyrkiä muuttamaan omalla esimerkillä ja mielipidevaikuttamisella, vaikkapa paikallisen kestovaippayhdistyksen kautta. Porilaisten kestisäitien tuorein voimannäyte on Kestovaippalainaamo, josta kiinnostuneet voivat lainata kestovaippapaketin kokeiluun muutamaksi viikoksi muodollista korvausta vastaan.

Julkinen sektorikin voisi kantaa kortensa kekoon panostamalla äitiyspakkauksen kestovaipan laatuun (tällä hetkellä markkinoiden halvin vaippa, joka lannistaa innokkaimmankin kestoilijan), korvaamalla sen kestovaippasetelillä, laskemalla kestovaippojen ym. ympäristöä säästävien tuotteiden arvonlisäveroa, ottamalla kestot käyttöön jo synnytyssairaalassa ja ohjaamalla niiden käyttöön neuvoloissa. Samalla tultaisiin tukeneeksi kotiäiti-pienyrittäjiä, jotka ompelevat vaippoja myyntiin voidakseen olla pidempään kotona lapsiaan hoitamassa.

Ihmis-susi

Mielipidekirjoitus (Alasatakunta, 12.2., Satakunnan Kansa, 19.2.2007)


Mielipidepalstoilta on taas viime aikoina saanut lukea susien todellisista ja kuvitelluista hirmutöistä. Susien lahtaamista on vaadittu mm. lasten turvallisuuteen vedoten, vaikkei suden tiedetä vahingoittaneen ihmistä Suomessa yli 120 vuoteen.

Kiistatonta on sen sijaan, että tehomaataloudessa tuotantoeläimiä kohdellaan kuin mitä tahansa raaka-ainetta – varastonkiertoa maksimoiden, varastotilaa minimoiden. Siat pystyvät vaivoin liikkumaan olemattomissa karsinoissaan, lehmät viettävät suuren osan elämästään pää parteen kytkettynä, kanat seisovat toistensa päällä. Minkit ja ketut kököttävät virikkeittä verkkohäkeissään päätyäkseen rouvien hartioille, kosmetiikkateollisuuden koekaniinit makaavat alustaan kiinnitettyinä silmät ja iho verille ärtyneenä, lääketeollisuuden koekaniinit puolestaan kärsivät istutetuista syöpä- yms. kasvaimista, vaikka vaihtoehtoisiakin menetelmiä olisi tarjolla. Viihdeteollisuus käyttää eläimiä ihmisten huvittamiseen pukemalla apinan potkuhousuihin, värjäämällä villakoiran pinkiksi, maanittelemalla kukot tappamaan toisensa ja teurastamalla härkiä hihkuvien (turisti-)joukkojen iloksi.

Ns. hyötyeläinten julman kohtelun ohella myös luonnonvaraiset eläimet on ajettu ahtaalle. Puolet maapallon pinnasta on ihmisen toiminnan voimakkaasti muokkaamaa, minkä seurauksena 12 % linnuista, 20 % matelijoista, 23 % nisäkkäistä ja 31 % sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Hylkeetkin pitäisi kuulemma lahdata kalasaaliiden turvaamiseksi, vaikka 40 % kalalajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon juuri ylikalastuksen vuoksi.

Esimerkkejä ihmisen itsekkyydestä ja julmuudesta puolustuskyvyttömiä eläimiä kohtaan löytyy loputtomiin. Vaikka ihminen ravintoketjun viimeisenä lenkkinä käyttäisikin eläimiä ravinnokseen, se ei oikeuta tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamiseen. Ihminen osoittakoon olevansa lajeista kehittynein takaamalla eloonjäämismahdollisuudet ja luonnollisia tarpeita vastaavat elinolot myös muille lajeille. Arkipäivän tasolla kukin meistä voi myötävaikuttaa eläinten hyvinvointiin mm. lisäämällä kasvisten osuutta ruokavaliossa, suosimalla kestäviä kalakantoja (ks. www.wwf.fi) ja luomulihaa. Samalla tulemme myötävaikuttaneeksi omaan terveyteemme ja ilmastonmuutoksen torjuntaan: tehoeläintuotanto kuluttaa runsaasti energiaa (1 kg lihan tuottamiseen tarvitaan rehua, joka sisältää 10 kg energiaa ja proteiinia).

Palatakseni lopuksi susiin, häirikkösudet on syytä poistaa, muttei kaikkia koiriakaan tapeta tai lähetetä Brysseliin vaikka häiriintyneet yksilöt silloin tällöin käyvät ihmisen kimppuun. Eipä metsästyskoiransa vuoksi sutta pelkäävä metsämieskään toivoisi että hänen kuuliainen murrinsa päästettäisiin päiviltä naapurin koiran napsahduksen vuoksi.

Idealismia peliin, ehdokkaat!

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Viikko, Ehdokkaan  ääni -palsta 14.1.2007)

Suomalaisten kiinnostus politiikkaan ja äänestämiseen vähenee samassa tahdissa kuin pääministerin naisseikkailusta kertovat lööpit lisääntyvät, vuosi vuodelta. Osaltaan vähenevä kiinnostus selittynee suurten puolueiden lähentymisellä – mikään ei muutu hallituksen vaihtuessa, johtuen osittain myös sateenkaarihallitusperinteestämme. Vihreät puolueet ovat osaltaan tuoneet poliittiselle kentälle uutta, talouskasvun ja ympäristönsuojelun välistä jakolinjaa poliittisen oikeiston ja vasemmiston menettäessä merkitystään.

Kautta aikojen vihreitä vaihtoehtoja on syytetty idealistiseksi piperrykseksi, mutta kummasti vihreiden visiot mm. tuuli- ja bioenergiasta sekä perustulosta ovat vähitellen siirtyneet valtapuolueidenkin vaaliohjelmiin. Perinteisesti idealismin vastakohtana pidetään realismia, jonka me suomalaiset hallitsemme liiankin hyvin. ”Realismin” nimissä emme aseta – toisin kuin ”utopistiset” länsinaapurimme – ”epärealistisen” korkeita tavoitteita ilmastonmuutoksen torjunnalle, kehitysyhteistyölle, roolillemme kansainvälisessä yhteisössä, EU:ssa tai missään muussakaan.

Vaalien alla realismi helposti korvautuu populismilla: ehdokkaat lupaavat omaan maakuntaan viisi ihanaa ja kymmenen kaunista, jopa riippumatta antamiensa lupausten yhteensopivuudesta puolueensa ideologian kanssa. Kaikista tulee ainakin hetkellisesti maakuntapoliitikkoja puoluepoliitikkojen sijaan. Kuitenkin kansanedustajaehdokkaaksi asettuminen on useimmille merkittävä päätös, jonka takana on palava halu muuttaa yhteiskuntaa parhaaksi katsomaansa suuntaan. Jokaisen ehdokkaan sisällä asuu varmasti pieni idealisti!

Haastankin äänestäjien (ja äänestysaktiivisuuden) nimissä satakuntalaisehdokkaat kertomaan omista visioistaan maapallon pelastamiseksi ja vallitsevien vääryyksien eliminoimiseksi, niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Globaali eriarvoisuus ja syrjäytyminen luovat eripuraa ja turvattomuutta myös meillä, ja Satakunnan hyvinvointi on riippuvaista koko maan ja lopulta koko planeetan hyvinvoinnista. Uskallan lopuksi tunnustaa, että solidaarisuus nälkää näkeviä afrikkalaislapsia kohtaan ajaa minun kohdallani ohi satakuntalaisäänestäjiä kohtaan tuntemani solidaarisuuden. Politiikka on valintoja, kaikkea ei voi saada – eikä luvata