Viimeinen naurettava humpuukikolumni

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 21.12.2016)

Vietin syys–lokakuussa kolme viikkoa Somalimaassa, jossa tulin erinomaisesti juttuun paikallisten nuorten miesten kanssa. Se johtui siitä, että he olivat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista: diasporan roolista maansa kehittämisessä, Suomen puoluekentästä, Brexitistä ja niin edelleen. Suomessa nuoria miehiä tuntuu kiinnostavan lähinnä jääkiekko, jalkapallo ja formula.

Vaikka urheilu Suomen kansaa koskettaakin, olen usein miettinyt millä perusteella urheilu lohkaisee monen sanomalehden palstatilasta enemmän kuin ulkomaan uutiset ja talousuutiset yhteensä. Mitä jos 4–6 sivua sanomalehdestä ja 10 minuuttia jokaisen uutislähetyksen jälkeen olisikin pyhitetty seurapiirijuoruille tai kauneusvinkeille? Nekin koskettavat kansaa, tosin pääasiassa eri kansanosaa kuin kiekkotulokset.

Amerikkalaisen miestutkija Michael Messnerin mukaan bisneksen, median ja kaupallistuneen huippu-urheilun yhteenkietoutumalla on merkittävä rooli miehiä suosivien rakenteiden ylläpitäjänä ja uusintajana. Fyysisen voiman ja kilpailun ihannointi, sekä miesurheilijoiden nostaminen valokeilaan korostaa maskuliinisuutta ja marginalisoi feminiinisyyttä.

Räikeintä epätasa-arvo on urheilun sisällä tarkasteltaessa mies- ja naisurheilijoiden saamaa rahallista tukea, palstatilaa ja urheilun johtotehtävien jakautumista.

Mutta urheilu saa ylipäätään osakseen paljon enemmän mediatilaa ja arvostusta kuin feminiiniseksi mielletyt aiheet. Muoti, kauneus ja ihmissuhteet leimaantuvat turhamaiseksi hömpäksi, mutta nahkakuulan ja kumilätkän liikkeitä analysoidaan otsa kurtussa.

Tasa-arvo ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminenkin kuuluvat naurettavaan humanistiseen humpuukiin. Toukokuusta 2013 lähtien olen kirjoittanut tällä palstalla usein näistä aiheista, ja kommenteissa on tasaisin väliajoin ihmetelty miksi teen kaikesta mies-nais-kysymyksen vaikka Suomi on ”maailman tasa-arvoisin maa”.

Toivottavasti toimitus löytää minun ja samoissa aihepiireissä liikkuneen Eveliina Talvitien tilalle kipakan sukupuolinor- mien haastajan ja tasa-arvotaistelijan siirtyessäni uusien tasa-arvohaasteiden perässä Helsinkiin. 100 vuotta täyttävälle Suomelle soisin lahjaksi, että nuoret kansalaiset kiinnostuisivat urheilun ja kauneuden lisäksi yhteiskunnallisista asioista.

Maailma ei ole valmis, Suomi ei ole valmis, eikä tasa-arvo ole valmis!

Kirjoittaja toivoo herättäneensä ajatuksia ja tunteita.

Miksi naiset pettivät Hillaryn?

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 28.11.2016)

Toimittaja Susan Chira kirjoitti The New York Timesissa (12.11.) kiinnostavan vaalien jälkeisen analyysin naisten välisestä solidaarisuudesta, joka on hänen mukaansa aina ollut pelkkä myytti. Vaikka Hillary Clinton korosti naisäänestäjiin yli puoluerajojen vetoavia teemoja, 53 prosenttia valkoisista naisista ja peräti 62 prosenttia matalasti koulutetuista valkoisista naisista äänesti Donald Trumpia.
Naisäänestäjät eivät identifioidu vain sukupuoleen, vaan muun muassa sosiaaliluokkaan, etniseen ryhmään, ja politiikan tutkijoiden mukaan vaaleissa ennen kaikkea puolueeseen.

Republikaaninaiset äänestävät ensisijaisesti republikaania, eivät naista. Heidän vaakakupissaan painoi näissä vaaleissa huoli maahanmuutosta, terrorismista ja työpaikkojen katoamisesta, joihin Trump tarjosi heidän mielestään parempia lääkkeitä. Miesäänestäjillekin sosiaaliluokka ja etnisyys olivat sukupuolta tärkeämpiä. Valkoisista miehistä 63 prosenttia äänesti Trumpia, mustista miehistä 80 prosenttia Clintonia.

Äänestivätkö naiset rationaalisesti keskittyessään asiaan eivätkä sukupuoleen? Uskoivatko pienituloiset työläiset ja naiset murskaavansa valtaapitävät äänestämällä miljonääriä ja avoimen naisvihamielistä miestä? Poliittinen eliitti sai ehkä näpäytyksen mutta toisenlaista valtaa edustavien eli suurituloisten ja miesten asema vain vahvistui.

On merkillepantavaa , miten moni nainen kokee poliittisen eliitin tai globalisaation sortavan heitä. Samaan aikaan moni nainen on täysin sokea tai ainakin välinpitämätön naisia alistaville rakenteille ja toimintatavoille, ja osallistuu niiden ylläpitoon esimerkiksi vastustamalla aborttia tai naispappeutta.

78 prosenttia Trumpia äänestäneistä naisista myönsi ehdokkaan naisia halventaneiden lausuntojen häirinneen. Monelle naiselle Trumpin seksismiä suurempi synti oli kuitenkin Clintonin ”robottimaisuus” ja ”kierous”. Valtaa tavoitteleva mies on kunnianhimoinen, valtaa tavoitteleva nainen epäluotettava ja epäaito. Pitkä ura politiikassa kääntyi Clintonille taakaksi.

Clinton ei hävinnyt vaaleja ensisijaisesti sukupuolensa vuoksi. Silti on oireellista, että äärimmäisen kokenut ja pätevä nainen ei tule valituksi Yhdysvaltojen presidentiksi, vaikka vastassa on kokematon, epäpätevä ja täysin arvaamaton mies.

Kirjoittaja kannustaa äänestämään aina pätevintä

Ketä jaottelu tyttöihin ja poikiin palvelee?

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 1.11.2016)

Toissa viikolla Helsingin Sanomien Nyt-liite uutisoi Opetushallituksen kouluille tarkoittamasta tasa-arvo-oppaasta. Uutisen pohjalta levisi väärinkäsitys, ettei poikia saisi enää kutsua koulussa pojiksi ja tyttöjä tytöiksi. Some kohisi sukupuolen kieltämisestä ja Soini puhisi plokissaan miten pojat ovat poikia vaikka ”humpuuki rehottaa”.

Kuten jokainen asiaa muuallakin kuin iltapäivälehtien lööpeissä seurannut ymmärtää, tasa-arvosuunnitelmassa ei ole kysymys sukupuolen kieltämisestä, vaan stereotypioiden ja kahden tiukan sukupuolimuotin purkamisesta. Tytöt eivät ole keskenään samanlaisia sen enempää kuin pojatkaan.

Rakenteelliset jakolinjat joita nyt yritetään purkaa, ovat peräisin ajalta jolloin käsitykset sukupuolesta olivat toisenlaisia kuin nykyisin. Olemme kuitenkin alkaneet pitää jakolinjoja lähes biologisina tosiasioina. Uskomme, että tytöt ovat ”luonnostaan” parempia hoivaajia ja pojat ”luonnostaan” parempia johtajia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan ammattien jakautuminen mies- ja naisvaltaisiin aloihin on Suomessa jyrkintä koko EU:ssa.

Lapsille aletaan jo varhain puhua tietyllä tavalla minkä seurauksena tytöt ja pojat alkavat mm. suuntautua omille aloilleen jo lapsuudessa. Naisasialiitto Unionin varhaiskasvatushankkeessa tehtiin päiväkotien arjesta videointeja. Niissä paljastui tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu, joka on usein hienovaraista ja tiedostamatonta. Päiväkotien työntekijät yllättyivät itsekin katsoessaan omaa toimintaansa videolta.

Sukupuolisensitiivinen kasvattaja ymmärtää sukupuoliroolit historiallisina ja ajassa muuttuvina asioina, sekä tiedostaa stereotyyppisten sukupuolikäsitysten vaikutuksen yhteiskunnan rakenteisiin ja yksilöön. Se tarkoittaa esimerkiksi arkisessa puheessa toistettujen yleistysten kyseenalaistamista. Kaikki tytöt eivät pidä prinsessaleikeistä! Sukupuolistereotyyppisiä elementtejä ei kuitenkaan tarvitse poistaa lasten oppimisympäristöstä. Riittää kun vältetään tarjoamasta yhdenlaisia leluja, taitoja ja ammatteja tytöille, toisenlaisia pojille.

Mitä tasa-arvosuunnitelman vastustajat pelkäävät? Mitä menetettävää kenelläkään on siinä että lapsia kohdellaan koulussa yksilöinä, ei sukupuolena?

Kirjoittaja pitää pikkujoulusesongin prinsessaleikeistä

Tasa-arvo ja lisääntyminen kaukaa katsottuna

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 3.10.2016)

Tätä kirjoittaessani olen Somalimaassa haastattelemassa tyttöjen ympärileikkausperinteen vastaiseen kampanjaan osallistuvia yliopisto-opiskelijoita. Valtaosa haastateltavistani on miehiä. Haastattelujen jälkeen olemme usein jääneet juttelemaan niitä näitä. Haastateltavat ovat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta yhteiskunnasta.

Vaikka Somalimaan lukuisissa yliopistoissa opiskelee yhä enemmän naisia, mies kantaa edelleen pääasiallisen vastuun perheen elättämisestä. Nuorten miesten käsityksen mukaan yleisin avioriitojen syy onkin se, ettei mies pysty maksamaan perheensä kuluja. Mies on epäonnistunut jos nainen joutuu menemään töihin.

Länsimainen yhteiskunta kukoistaa taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna muun muassa siksi, että myös naisten työpanos ja kapasiteetti hyödynnetään. Jos katsotaan syntyvyyttä, kukoistus on muualla. Ratkaisu länsimaiden alhaiseen syntyvyyteen ei luonnollisestikaan ole naisten palauttaminen kotiin vaan työn ja perheen sekä miehen ja naisen työurien yhteensovittamisen tukeminen.

Lasten ja perheen merkitys on täysin erilainen maissa joissa ei ole kunnollista sosiaali- ja vakuutusturvaa. Jos taksikeikoilla perheensä Somalimaassa elättävän Ahmadin auto leviää, toimeentulotukea tai vakuutuskorvauksia on turha hakea.

Sen sijaan hyvätuloinen serkku antaa vaikka 300 dollaria, sisko perheineen 100 dollaria. Suomessa asuva pikkuserkku saattaa lähettää 500 dollaria. Lapsia hankitaan siis paljon myös tulevaisuutta turvaamaan.

Oppivelvollisuutta ei ole. Julkinen peruskoulu on ilmaista, mutta erilaisia maksuja peritään. Toisen ja korkea-asteen koulutus on maksullista. Jos lapsia on monta ja elättäjiä yksi, kouluun laitetaan ennemmin pojat kuin tytöt.

Vaikka kodin ja lasten hoitaminen ovat Somalimaassa jatkossakin naisten vastuulla, yhä useammat ovet ovat aukeamassa naisille. Nuoret koulutetut miehet tukevat tätä kehitystä ja näkevät itsellään aiempaa isomman roolin lasten kasvattamisessa. Mikä ilahduttavinta, moni haastateltavani ei aio sallia tyttölapsiaan ympärileikattavan.

Yhteistä tuntuu olevan se, että niin Suomessa kuin Somalimaassakin ajatellaan yleisesti, että sukupuolten tasa-arvo on pitkälti saavutettu.

Kirjoittaja näkee tasa-arvovajetta molemmissa yhteiskunnissa

Kasvaako vapaus vaatteita vähentämällä?

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 5.9.2016)

Monet musliminaiset välttelevät uimarantoja ja -halleja koska he eivät halua esiintyä paljastavissa vaatteissa. Burkiniksi kutsuttu koko vartalon peittävä uima-asu on tarjonnut ratkaisun.

Useampi ranskalaiskaupunki julisti kuitenkin kesällä rannoilleen burkinikiellon, jota perusteltiin turvallisuussyillä ja ääri-islamistisia terroritekoja seuranneella epävarmuudella. Cannesin pormestari julisti burkinit ”islamilaisen ääritoiminnan symboleiksi”. Elokuun lopussa Ranskan korkein hallinto-oikeus kuitenkin kumosi yhden kaupungin burkinikiellon, mikä povaa muillekin vastaaville kielloille lyhyttä ikää.

Kieltoa puolustavat ranskalaispoliitikot ovat vedonneet myös hygieniaan: peittävien vaatteiden käyttö helteellä lisää hikoilua, hajuhaittoja ja bakteerien leviämistä. Myös musliminaisten itsemääräämisoikeuteen on vedottu.

Annamari Sipilä muistuttaa kolumnissaan (HS 28.8.) aiheellisesti, ettei suuri osa musliminaisista voi valita burkinin tai bikinien välillä, "eikä valinnanvapautta rajoita suinkaan ensisijaisesti ranskalainen poliisi". Sipilän mielestä "on absurdia ja väärin, että toinen sukupuoli saa uida uimahousuissa, kun toisen sukupuolen pitää verhota itsensä lähes kokonaan." Sipilä nostaa ongelman ytimeksi sen että naisen arvo määräytyy muslimimaailmassa sen mukaan, kuinka hyvin hän peittää ruumiinsa.

Kolumnin kirvoittamat kommentit paljastavat asian monitahoisuuden. Yksi muistuttaa että "sekulaarissa länsimaisessa maailmassa naisen arvo määrittyy sen mukaan, kuinka hyvännäköisen ruumiin hänen bikininsä paljastavat". Ajatus siitä, että vapaus kasvaa vaatteita vähentämällä on kirjoittajan mielestä kapea.

Toinen kyseenalaistaa bikini-vertauksen ja kysyy kuinka moni länsimaalainen nainen on tullut tapetuksi tai joutunut kuoleman tai pahoinpitelyn vaaraan siksi, ettei ole pukeutunut bikineihin.

Kolmas vaatii että jos nainen ottaa ensiaskeleen uimarannalle hänelle ehkä hyvinkin modernissa burkinissa, sitä tulisi kannustaa eikä rangaista. "Ei Suomessakaan siirrytty siveellisistä uimamekoista riettaisiin bikineihin yhdessä yössä." Ranskassa naisia poistettiin rannoilta 1920-luvulla jos heillä ei ollut tarpeeksi peittäviä vaatteita.

Henkilökohtaisesti keskustelu on tuonut mieleen myös pahennusta ja liikennekaaoksen aiheuttaneet H&M:n alusvaatemainokset sekä keskustelun siitä miksi naisurheilijoiden kilpailuasut ovat usein paljastavampia kuin miesten.


Kirjoittaja yrittää pukeutua sään mukaisesti

Nyt meiltä tissit ja nuorennus osamaksulla

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 8.8.2016)

”Uskalla olla nainen” rohkaisee lehtimainos. ”Uskalikoille” on tarjolla mm. emättimen ja kasvojen nuorennusta, pysyvää karvanpoistoa ja botuliinipistoksia.

Me 80–90 lukujen taitteessa nuoruuttamme eläneet kasvoimme kainalokarvattomaan naiseuteen. Säärikarvat siistittiin lähinnä kesäksi. Nyt 20 vuotta myöhemmin pitäisi olla aikaa ja rahaa käydä säännöllisesti lisäämässä tekoripsiä ja poistattamassa muut karvat, korjauttamassa rakennekynnet ja päivittämässä ruiskurusketus.

Historiantutkija Rebecca M. Herzigin karvanpoiston historiaa käsittelevä kirja Plucked paljastaa, että ihmiskunta on pyrkinyt kohti karvattomuutta löytöretkien ajoista lähtien. Ei tarvita akateemista tutkimusta jäljittämään mistä nykyinen täysin posliininen naisihanne on peräisin. Samaa reittiä leviää mm. peräaukon valkaisemisvillitys. Kun tyydytystä haetaan yhä enemmän ruudun välityksellä, värisävyilläkin on ilmeisesti väliä. Eräässä nettikeskustelussa mietittiin ovatko naiset valmiita leikkaamaan päänsäkin irti jos kauneusihanne sitä edellyttää.

Karvojen ohella naisilta poistetaan ikääntymisen merkkejä esteettisen kirurgian keinoin. Nuoremmille lisätään tavaraa: tavallinen asiakas on noin 20-vuotias näyttävät rintaimplantit haluava nainen. Plastiikkakirurgian erikoislääkärin mukaan (HS 2.7.) kasvojen täyteaine- ja botuliinihoidot kiinnostavat varsinkin kolmekymppisiä naisia. Huulien suurentaminen ja poskipäiden täyttäminen kasvattavat suosiotaan. Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen mukaan kasvava kiinnostus johtuu mm. Miljonääriäitien kaltaisista tv-ohjelmista ja alan yritysten tarjoamista osamaksuohjelmista: ”törröhuulet liitetään seksikkääseen naiseen ja luksuselämään.”

Pakkomielteinen ruokavalion tarkkailu, syömishäiriöt ja proteiinihifistely paljastavat nekin raadollisesti miten omasta ruumiista on tullut naisen pahin vihollinen. Kirurgiveitsikään ei riitä vaan kroppaa pitää rääkätä ja muokata jatkuvasti.

Rosa Meriläinen oli asian ytimessä vaatiessaan (AL 24.5.) että naisten pitäisi murehtia vähemmän miltä näyttävät toisten silmissä. Sen sijaan pitäisi antaa tilaa muille aisteille, ilolle ja hämmästelylle. Naiset olisivat Rosan mukaan iloisempia, jos he muokkaisivat yhteiskuntaa eivätkä omaa persettään.

Kirjoittaja uskaltaa katsoa itseään peiliin

Viedäänkö korkeakouluja oikeaan suuntaan?

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 11.7.2016)

Kuluneen vuoden kuuma peruna korkeakoulukentällä ovat olleet hallituksen rajuiksi moititut määrärahaleikkaukset. Vuosi sitten SuomiAreenalla puhuttiin rahaa enemmän rakenteista: yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöstä keskusteltiin otsikoilla ”Uudenlaista yhteistyötä vai tiukempaa työnjakoa?” ja elinkeinoelämäyhteistyöstä otsikolla ”Me korkeakouluja vai korkeakoulut meitä varten?”

Korkeakoulukentän uudistamisen tavoitteiksi on asetettu mm. tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen, menestyminen kansainvälisissä vertailuissa, profiloituminen ja rönsyjen karsiminen, alueellisten ja alakohtaisten osaamiskeskittymien vahvistaminen sekä lyhemmät opiskeluajat.

Tavoitteisiin on pyritty mm. lisäämällä elinkeinoelämän vaikutusvaltaa yliopistojen päättävissä elimissä, ohjaamalla rahoitusta ”strategiseen” tutkimukseen ja ”huippuyksiköille”, karsimalla tukipalveluhenkilöstöä ja pieniä tai pääkampuksen ulkopuolella sijaitsevia yksiköitä sekä leikkaamalla opintorahaa ja maksimitukiaikaa.

Mm. Grahn-Laasosen peräänkuuluttamia alueellisia ja alakohtaisia osaamiskeskittymiä ei synny ilman alueellisia tutkimus- ja opetustoimintoja. Jo tutkimus- ja koulutusalojen karsiminen ja keskittyminen ”alueellisiin vahvuuksiin” heikentää elinkeinorakenteen monipuolisuutta. Salo on kauhuesimerkki yhden kortin varaan rakentamisesta. Vastaavasti Porin sanotaan selvinneen 1990- ja 2000- lukujen taantumista samankokoisia kaupunkeja paremmin juuri korkeakoulutuksen myötä monipuolistuneen elinkeinorakenteensa ansiosta.

Luovuutta ja innovaatioita janoavassa, alati muuttuvassa työelämässä pärjääviä moniosaajia ei puolestaan kasva paperitöihin ja rahoitushakemuksiin nääntyneiden yliopisto-opettajien pikakurssittamina. Opintotukikiristysten sijaan työelämään siirtymistä voisi vauhdittaa välivuosia ja vääriä valintoja karsimalla: Lukion kolmannen kevään voisi pyhittää ylioppilaskokeisiin pänttäämisen sijaan korkeakoulutarjontaan tutustumiseen ja pääsykokeisiin valmistautumiseen. Alemman korkeakoulututkinnon (kandi tai amk) aloituspaikkamääriä voisi kasvattaa. Maisterivaiheeseen voisi puolestaan seuloa motivoituneimmat opiskelijat. Samalla pitäisi parantaa alemman tutkinnon työllistävyyttä.


Kirjoittaja valitsi lukion jälkeen väärän koulutusalan