(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 8.8.2016)
”Uskalla olla nainen” rohkaisee lehtimainos. ”Uskalikoille”
on tarjolla mm. emättimen ja kasvojen nuorennusta, pysyvää karvanpoistoa ja
botuliinipistoksia.
Me 80–90 lukujen taitteessa nuoruuttamme eläneet kasvoimme
kainalokarvattomaan naiseuteen. Säärikarvat siistittiin lähinnä kesäksi. Nyt 20
vuotta myöhemmin pitäisi olla aikaa ja rahaa käydä säännöllisesti lisäämässä
tekoripsiä ja poistattamassa muut karvat, korjauttamassa rakennekynnet ja
päivittämässä ruiskurusketus.
Historiantutkija Rebecca M. Herzigin karvanpoiston historiaa
käsittelevä kirja Plucked paljastaa,
että ihmiskunta on pyrkinyt kohti karvattomuutta löytöretkien ajoista lähtien. Ei
tarvita akateemista tutkimusta jäljittämään mistä nykyinen täysin posliininen naisihanne
on peräisin. Samaa reittiä leviää mm. peräaukon valkaisemisvillitys. Kun
tyydytystä haetaan yhä enemmän ruudun välityksellä, värisävyilläkin on ilmeisesti
väliä. Eräässä nettikeskustelussa mietittiin ovatko naiset valmiita leikkaamaan
päänsäkin irti jos kauneusihanne sitä edellyttää.
Karvojen ohella naisilta poistetaan ikääntymisen merkkejä esteettisen
kirurgian keinoin. Nuoremmille lisätään tavaraa: tavallinen asiakas on noin
20-vuotias näyttävät rintaimplantit haluava nainen. Plastiikkakirurgian
erikoislääkärin mukaan (HS 2.7.) kasvojen täyteaine- ja botuliinihoidot
kiinnostavat varsinkin kolmekymppisiä naisia. Huulien suurentaminen ja poskipäiden
täyttäminen kasvattavat suosiotaan. Kulttuuriantropologi Taina Kinnusen mukaan
kasvava kiinnostus johtuu mm. Miljonääriäitien kaltaisista tv-ohjelmista ja alan
yritysten tarjoamista osamaksuohjelmista: ”törröhuulet liitetään seksikkääseen
naiseen ja luksuselämään.”
Pakkomielteinen ruokavalion tarkkailu, syömishäiriöt ja
proteiinihifistely paljastavat nekin raadollisesti miten omasta ruumiista on
tullut naisen pahin vihollinen. Kirurgiveitsikään ei riitä vaan kroppaa pitää
rääkätä ja muokata jatkuvasti.
Rosa Meriläinen oli asian ytimessä vaatiessaan (AL 24.5.)
että naisten pitäisi murehtia vähemmän miltä näyttävät toisten silmissä. Sen
sijaan pitäisi antaa tilaa muille aisteille, ilolle ja hämmästelylle. Naiset
olisivat Rosan mukaan iloisempia, jos he muokkaisivat yhteiskuntaa eivätkä omaa
persettään.
Kirjoittaja uskaltaa katsoa itseään peiliin
