Kattilat täynnä puuroo

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 22.12.2014

Jos maailman ruoka jaettaisiin tasan, maapallon seitsemän miljardia ihmistä saisivat päivittäin 2800 kilokaloria. Se ylittää ihmisen päivittäisen energiatarpeen. Lähes miljardi ihmistä näkee kuitenkin nälkää. Toiset kaksi miljardia ei saa ravinnostaan riittävästi hiven- ja valkuaisaineita eikä vitamiineja. Keskeisiä syitä ruokaturvan toteutumattomuuteen ovat köyhyys ja ruokatuotannon tehottomuus ketjun eri vaiheissa. Kolmasosa ruuasta häviää. Hävikkiä aiheuttavat kehitysmaissa rotat, linnut ja hyönteiset sekä ongelmat viljelykasvien korjuussa ja varastoinnissa. Kehittyneissä maissa kotitaloudet heittävät ruokaa pois.

Samaan aikaan kun kierrätysinto on kasvanut, eikä käytetyn tavaran ostamiseen liity samanlaista häpeää kuin aiemmin, suomalaiskodit heittävät vuosittain roskiin 120–160 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa (23 kg/hlö). Kauppojen hävikki on tähän verrattuna pientä, kiloissa laskettuna puolet kotitalouksien ruokahävikistä. Kauppojen ylijäämäruuan käyttöä on myös helpotettu vapauttamalla kaupat lahjoittamaan entistä enemmän ruokaa hyväntekeväisyyteen. Ympäristö kiittää, samoin ne yhä runsaslukuisemmat suomalaiset jotka elävät hyvän tahdon varassa.

Lapsia opetetaan jo päiväkodissa ottamaan lautaselle vain sen verran kuin jaksaa syödä. Aikuisia pitäisi opettaa ostamaan ruokaa vain sen verran kuin napa vetää.  Kotitalouksien ruokahävikin määrä ei Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Foodspill-tutkimuksen (2010) mukaan riipu koulutustasosta, asuinpaikasta tai siitä tehdäänkö ruokaa kotona vai ei. Ruokahävikki on sukupuolikysymys! Ruokahävikkiä syntyy keskimäärin 26 kg jos perheen ruokaostokset tekee nainen, vain 18 kg jos kaupassa käy yleensä mies. Jos mies ja nainen tekevät ruokaostokset pääasiassa yhdessä, hävikkiä syntyy 19 kg. Eniten ruokaa menee roskiin yksin elävillä naisilla, mikä ainakin osittain johtuu myös liian suurista pakkauskoista.

Jos joulun ruokaostokset on tekemättä, ostosten mitoitusta todelliseen kulutukseen kannattaa harjoitella jo jouluna. Harva haluaa tai jaksaa syödä jouluruokia muutamaa päivää kauempaa. Perheenäitejäkään ei enää arvoteta sen mukaan, montako sorttia pöydästä löytyy. Jos vahinko on jo tapahtunut, ostos-överit suotakoon jouluna – oleellisempaa on mitä kaupasta päätyy jääkaappiin vuoden muina aikoina. Kun napa on joulun jälkeen piukassa kinkkua, voi myös pohtia omaa lihankulutustaan.  Ravintoasiantuntijat suosittelevat että suomalaiset pudottaisivat lihankulutustaan 80 kilosta 25 kiloon. Isossa kuvassa voi miettiä että vuoteen 2050 mennessä maailman väestö kasvaa yhdeksään miljardiin. Samalla väestö vaurastuu, mikä yleensä merkitsee lihankulutuksen kasvua. Liharavinnon tuottaminen vaatii kuitenkin kuusinkertaisesti enemmän peltoa kuin kasviravinto.

Onko lapsella oikeus ajatella mitä haluaa ja uskoa mihin haluaa?

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 20.11.2014

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin 20.11.1989 kymmenen vuoden työn seurauksena. Se on maailman laajimmin hyväksytty ihmisoikeussopimus, jota juhlistetaan vuosittain lapsen oikeuksien päivänä. Tänään juhlitaan sopimuksen 25-vuotispäivää.

Sopimus muutti lapsen oikeuden hyvään ja turvalliseen lapsuuteen hyväntekeväisyydestä valtioita oikeudellisesti sitovaksi velvoitteeksi. Lapsen oikeudet ovat parantaneet myös suomalaislasten elämää. Esimerkiksi kuritusväkivalta on vähentynyt selvästi.

Toisaalta esim. lasten kuulemisessa ja osallistumisen mahdollisuuksissa on vielä parannettavaa. Lapsen mahdollisuus vaikuttaa elämäänsä sekä osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti päätöksentekoon lisää tyytyväisyyttä elämään. Kakkosluokkalainen esikoiseni kertoi ylpeänä miten oppilaat olivat lukuvuoden alussa itse laatineet luokan säännöt. Itse kirjotettuihin ja yhteisesti hyväksyttyihin sääntöihin luonnollisesti myös sitoudutaan paremmin kuin opettajan sanelemiin sääntöihin.

Myös poliittisten päätösten vaikutukset lapsiperheisiin ja lasten tulevaisuuteen tulisi arvioida perusteellisemmin. Lapset kantavat niiden päätösten seuraukset joita teemme nyt esimerkiksi ympäristön suhteen.

25-vuotisjuhlavuoden teema - lapsen oikeus lepoon, leikkiin ja vapaa-aikaan - ei sekään aina toteudu riittävästi aktiviteeteista toiseen kiiruhtavissa suomalaisperheissä.

Kirkon lapsityöntekijöiden (1996) kynästä lähteneet ”Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille” kääntävät lapsen oikeudet vanhempien velvollisuuksiksi. Vaikka lapsella on oikeus tulla kuulluksi, esittää toiveita ja mielipiteitä, vanhemmalla on velvollisuus asettaa rajat ja kertoa miksi kaikkea ei voi saada ja miksi 6-vuotias ei voi pelata 15-vuotiaille tarkoitettuja pelejä. Lapsen 10. käsky vanhemmalle kuuluukin: ”Älä anna minulle kaikkea mitä minä haluan, sillä vapaamielisyytesi on usein vain välinpitämättömyyttä, anteliaisuutesi huonoa omaatuntoa, suvaitsevaisuutesi voimattomuutta ja joustavuutesi mukavuudenhalua.”

Lapsen oikeuksien lisäksi lapset ansaitsevat oman liputuspäivän siinä missä äidit ja isätkin! Sisäministeriö on määrännyt valtion virastot ja laitokset liputtamaan 20.11. ja suosittelee yleistä liputusta muillekin. Tavoitteena on vakiinnuttaa lapsen oikeuksien päivä liputuspäiväksi. Vedä siis lippu salkoon tai liputa somessa jakamalla sivulla facebook.com/UNICEFFinland tänään klo 7.00 julkaistu digilippu. Tarkista samalla vastaus otsikon kysymykseen sivulta lapsiasia.fi/lapsen_oikeudet. Mikä tärkeintä, toimeenpane lapsen oikeuksien päivän kunniaksi lapsen kymmenen käskyn 3. käsky: ”Muista pyhittää aikaa myös minulle, sillä miten käytät aikasi, niin jaat sydämesi.”

Onko feminismistä tulossa salonkikelpoista?

(julkaistu Satakunnan Kansassa 27.10.2014)

Ruotsissa feministinen puolue sai eurovaaleissa paikan Euroopan parlamenttiin. Suomessa joukko tunnettuja miehiä julistautui pari viikkoa myöhemmin feministeiksi #fsana-kampanjassa. Pop-tähti Beyoncé julistautui feministiksi elokuisessa MTV Video Music Awards -gaalassa, brittinäyttelijätär Emma Watson syyskuussa avatessaan UN Womenin HeForShe-kampanjan, jonka tavoitteena on saada miljardi miestä mukaan puolustamaan naisten oikeuksia tasa-arvon saavuttamiseksi.

Tätäkin palstaa viljelee ainakin kaksi julkifeministiä. Onko feminismistä tulossa salonkikelpoista? Ei ole. Suurin syy on feminismiin virheellisesti liitetty miesviha, joka saa monet naisetkin karttamaan feminismiä. Naisporukan taannoisessa illanvietossa eräs naisista julisti vihaavansa feminismiä koska hänen mielestään nyky-Suomessa tossun alla ovat pikemminkin miehet kuin naiset: miehet tekevät monessa perheessä sekä miesten että naisten työt ja erotilanteissa naiset estävät isiä pitämästä yhteyttä lapsiinsa. Toisekseen yhteiskunnan tehtävä ei ole määrätä miehiä imuroimaan, eikä puuttua siihen kumpi vanhemmista jää kotiin hoitamaan lapsia.

Siinä missä miehet edelleen jyräävät politiikassa ja bisneksessä, naisia todellakin suositaan mm. avioerotilanteissa (SK 23.10.). Miesten ja naisten tasa-arvo-ongelmien vastakkainasettelu ei kuitenkaan ole hedelmällistä koska ratkaisut ongelmiin eivät poissulje toisiaan. On totta ettei ole yksin yhteiskunnan ja lainsäätäjien tehtävä fiksata tasa-arvoa sen enempää naisille kuin miehillekään. Miesten pitää oppia vaatimaan tasa-arvoa perhe-elämässä ja erotilanteissa. Naisten pitää oppia vaatimaan valtaa ja vastuuta työelämässä. Vaikka sukupuolikiintiöitä säädettäisiin lailla ja kaikki miehet lähtisivät tasa-arvotalkoisiin, naiset eivät murra lasikattoa ennen kuin itse uskovat olevansa yhtä osaavia kuin miehet, lakkaavat pelkäämästä epäonnistumista, kyseenalaistavat arkiset sukupuolittuneet käytännöt ja ryhtyvät kannustamaan toisiaan. Perhevapaiden kiintiöinti ei vastaavasti auta elleivät miehet myös käytä oikeuttaan.

Tasa-arvo ei tarkoita sitä että miehet tekisivät kaiken tai että miehet tekisivät ”naisten työt” ja naiset ”miesten työt”. Pikemminkin tavoite on että niin kotitöiden kuin perhevapaidenkin jakamisesta keskusteltaisiin perinteisiin sukupuolinormeihin kahliutumatta, ja että yhteiskunta tukisi erilaisia valintoja. Vastaavasti työelämässä pitäisi ratkaista korvien väli, ei jalkoväli.

Feminismi ei pyri sukupuolettomuuteen eikä sukupuoliroolien hävittämiseen vaan niiden venyttämiseen. Suurimmalle osalle feminismi symbolisoi kuitenkin jotain aivan muuta. Se panee joskus miettimään pitäisikö feminismi-termistä keskustelun sijaan keskittyä edistämään sen keskeisintä tavoitetta, sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Aktivoi sisäinen aktivistisi

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 29.9.2014)

Olen kolumnisti- ja mielipidekirjoitteluvuosien aikana onnistunut näkemään vaivaa asioista, joihin ei monen mielestä kannattaisi aikaa uhrata. Olen puolustanut muun muassa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa, Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja, tuotantoeläinten oikeuksia ja jopa merimetsoja.
Miksi murehdin moisia, kun maailmassa on ”oikeitakin” ongelmia, kuten Ukrainan kriisi tai Euroopan taloustaantuma?

Ihmettelijöiden mielestä vasta taloudellinen tai sotilaallinen ulottuvuus tekee ongelmasta todellisen. Tasa-arvon, demokratian, ihmisoikeuksien saati eläinoikeuksien loukkaukset eivät tätä porukkaa hetkauta, johtuen mahdollisesti siitä, että kyseiset loukkaukset harvemmin kohdistuvat heihin tai heidän läheisiinsä.

Eläinsuojelijoiden missio kyseenalaistetaan herkästi, koska eläinten hyödyntämisen ”oikeutus” istuu syvällä luomakunnan herrojen selkäytimessä. Tämän on kokenut varmasti muun muassa valtakunnan julkisuuttakin kesällä saanut porilainen opiskelija Moona Hellsten, joka yrittää parantaa ranskalaisen eläintarhan oloja.

Myös virolaista eläinoikeusliikkeen esitaistelija Kadri Tapersonia vaaditaan toistuvasti toimimaan ihmisten hyväksi. Kun Taperson aikaisemmin työskenteli kehitysvammaisten lasten parissa, häntä muistutettiin tuon tuosta että terveilläkin lapsilla on ongelmia.

Tällä logiikalla voi kyseenalaistaa omistavan luokan etujen ajamisen leipäjonojen kasvaessa tai ompeluseuran villasukkalahjoitukset suomalaisvauvoille, kun rajan takana Karjalassa lapsia paleltuu hengiltä.

Mitä tulee rahalahjoituksiin, valittajien mielestä pientä summaa ei kannata lahjoittaa, koska sillä ei kuitenkaan saada mitään aikaan. Suurta summaa ei kannata lahjoittaa, koska raha menee kuitenkin hyväntekeväisyysjärjestöjen hyvin palkattujen työntekijöiden taskuihin.

Kriitikoiden kannattaisi kohdistaa energiansa tärkeänä pitämiinsä kohteisiin muiden aktiivisuuden arvostelun sijaan. Haasteen voisi heittää myös niille, jotka keskittyvät yksinomaan oman hyvinvointinsa kasvattamiseen.

Kaikki auttaminen ja vaikuttaminen on arvokasta – myös auttajalle itselleen. On nimittäin tutkittu, että ihmiset, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ovat sekä onnellisempia että tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut.

Jopa henkisesti huonokuntoiset voivat paremmin auttaessaan muita. Työnantajatkin voisivat lisätä työhyvinvointia sallimalla työajalla esimerkiksi tunnin vapaaehtoistyötä kuukaudessa (SK 24.8.).
Mitä rahaan tulee, ihmisen lahjoittaessa rahaa hyväntekeväisyyteen aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin ihmiseen saadessa rahaa. Muiden hyväksi käytetty raha lisää kuitenkin onnellisuutta enemmän kuin omaksi hyväksi käytetty.

Rajatut elämät

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 1.9.2014

Naiset törmäävät lasikattoon, pojat lasiseiniin

Kahden pojan äitinä olen viimeisen kahdeksan vuoden aikana herkistynyt sille, miten ahtaaseen muottiin poikia yhä edelleen kasvatetaan. Siinä missä tyttö voi harrastaa jalkapalloa tai mäkihyppyä, tanssikoulujen ovet pysyvät (vanhempien toimesta) suljettuina monilta pikkupojilta - siitä huolimatta että esim. baletti on varmasti yksi fyysisimmistä urheilulajeista. Siinä missä tytön voi pukea siniseen, vihreään ja kaikkiin sateenkaaren väreihin, vaaleanpunaista ei löydy poikien vaatteiden vuorikankaistakaan. Pikkupojalle ei voi laittaa kynsilakkaa tai rannekorua ilman että osa aikuisista ja norminsa purematta nielleistä naapurin lapsista kohottelee kulmiaan. Siinä missä tyttö voi itkeä ja hakea lohdutusta satuttaessaan itsensä tai tultuaan kiusatuksi, poikaa kehotetaan lopettamaan ”turha ruikutus”. Pojan kuuluu viimeistään kouluiässä ”miehistyä” ja oppia kestämään pientä tönimistä ja kaverien herjaa.

Siinä missä pikkupojat vilpittömästi epäilevät osaavatko tytöt muka pelata pleikkaria tai naiset ajaa moottoripyörää, poikiin kohdistuva aikuisten asettama ”lasiseinä” estää heitä tekemästä mitään ”tyttömäistä” – ei siksi etteivät he osaisi vaan koska se ”ei sovi pojille”. Siinä missä tyttö voi haaveilla yhtä lailla kampaajan kuin automekaanikon ammatista, pojan ei ainakaan ääneen kannata haaveilla lentoemännän tai lastenhoitajan ammatista. Niinpä miehiä ei edelleenkään saada mm. sosiaali- ja terveysaloille, kun taas naisinsinöörejä on yli kaksinkertainen määrä 90-luvun alkuun verrattuna. Tytöille on onnistuttu vakuuttamaan että he osaavat matematiikkaa ja fysiikkaa siinä missä pojatkin. Miten pojat saataisiin vakuuttumaan että he voivat valita hoiva-ammatin siinä missä tytötkin?

Siinä missä tytöt voivat haaveilla erilaisista elämänpoluista, poikien ”vääränsuuntaisilta” haaveilta katkaistaan siivet varhain. Toisaalta työelämän lasikatot pitävät huolen siitä, että iso osa naistenkin urahaaveista jää toteutumatta. Varmimmin ura urkenee naiselle, kun muistaa olla ”yksi jätkistä”. Se käy helposti varsinkin jos voi ylpeänä kertoa jo nuorena olleensa ”sellainen poikatyttö”. Kuinka moni mies ylpeilee olleensa nuorena ”sellainen tyttöpoika” tai kertoo edenneensä urallaan olemalla työyhteisössään ”hyvä emäntä”?
Kun pojat tungetaan kapeaan muottiin kieltämällä ja väheksymällä kaikki ”tyttömäinen”, pojille tullaan vaivihkaa opettaneeksi että tytöt, tyttöjen harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat tavalla tai toisella vähempiarvoisia. Toisin sanoen, varjelemalla poikia ahdasmieliseltä kasvatukselta varjelemme samalla tyttöjä ja naisia epätasa-arvoiselta kohtelulta!

Lätkää pelaavissa tai fanittavissa ja farkkuihin pukeutuvissa insinöörimiehissä ei ole mitään vikaa, mutta annetaan vähän tilaa muunkinlaisille tavoille olla poika ja mies!

Tasa-arvoinen avioliittolaki säästäisi pitkän pennin

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 4.8.2014

Samaa sukupuolta oleville pareille avioliiton solmiminen ei ole mahdollista, eikä parisuhteen rekisteröinti ”kannattavaa”

Erkki Teikari muistuttaa arkkipiiska Kari Mäkisen anteeksipyyntöä vähättelevässä kolumnissaan (29.7.) samaa sukupuolta olevien pariskuntien voineen rekisteröidä liittonsa jo 12 vuoden ajan. Rekisteröinti tekee Teikarin mukaan homoliitosta ”juridisesti lähes avioliiton kaltaisen ja osapuolten kannalta edullisemman kuin heterojen avoliitto, jossa on huolehdittava toistensa elatuksesta - homoliitossa elatusvastuu on valtiolla.”

Naispuolinen ystäväni muutti alkukesästä lapsineen yhteen uuden kumppaninsa kanssa vuoden seurustelun jälkeen. He eivät halua rekisteröityä: koirat ja autot rekisteröidään. He haluavat avioliiton oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Riippumatta mikä vaihtoehto olisi erilaisissa parisuhteissa eläville ”edullisin”, valtiolle olisi edullisinta säätää tasa-arvoinen avioliittolaki: Ystäväni on kahden alaikäisen lapsensa lähivanhempi. Lapset asuvat hänen taloudessaan ja tapaavat isäänsä viikoittain. Yhteen muuton myötä pariskunta mieltää itsensä avopariksi ja ystäväni kävi tekemässä Kelalle anomuksen yksinhuoltajakorotuksen poistamisesta. Kela pitää yksinhuoltajana henkilöä joka ei lapsilisän maksukuukauden alkaessa ole avio- tai avoliitossa. Rekisteröidyn parisuhteen osapuoli rinnastetaan aviopuolisoon. Samaa sukupuolta olevien rekisteröimätöntä parisuhdetta ei kuitenkaan katsota avoliitoksi. Kela siis jatkaa yksinhuoltajakorotuksen maksamista ystävälleni.

Sosiaalitoimistossa ystäväni kävi laskemassa lasten isän kanssa elatusavun uudelleen, koska hänen asumiskulunsa puolittuivat ja elatuskykynsä vastaavasti parani yhteen muuton seurauksena. Sosiaalitoimiston ohjelma ei kuitenkaan antanut merkitä avoliitossa asuvalle lapsilisän yksinhuoltajakorotusta, jota Kela vastaavasti sitkeästi halusi maksaa. Järjestelmää jouduttiin kiertämään siten että lapsilisän yksinhuoltajakorotus lisättiin ystäväni palkkaani, jolloin hänen elatuskykynsä määräytyi oikein perustein.

Ystäväni ilmoitti yhteen muutosta myös päivähoitotoimistoon. Kokopäivähoidosta perittävä kuukausimaksu määräytyy perheen koon mukaan. Perheen kokoon huomioidaan vanhemmat tai muut huoltajat ja heidän kanssaan yhteistaloudessa asuvat alaikäiset lapset. Koska ystäväni ei puolisoineen ole rekisteröinyt suhdettaan, heitä ei katsota avopariksi, ja päiväkotimaksu määräytyy pelkästään ystäväni tulojen perusteella.

Taloudellisista näkökohdista riippumatta tasa-arvoista avioliittolakia puoltaa ennen kaikkea se, ettei samaa sukupuolta olevien avo- ja avioparien arki eroa mitenkään heteroparien arjesta: rakkauden, erotiikan ja hellyyden ohella he jakavat yhtä lailla pyykkivuoret, maitopurkit, oksennustaudit, tarharepun pakkaukset, perheen ja uran yhteensovittamisen sekä pankkitilit.

Olin iloinen saatuani SuomiAreenalla tilaisuuden kehua rippipappiani hänen arvokkaasta avauksestaan!

Pelon politiikkaa

Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 16.7.2014

Kaikki puolueet kamppailevat paremman yhteiskunnan puolesta. Todelliset erot tulevat esiin pohdittaessa mitä vastaan ne taistelevat.

Puolueet tekevät jo siirtoja ensi kevään eduskuntavaaleja silmällä pitäen, tuoreimpana esimerkkinä Päivi Räsäsen ajojahdin aloitustöräys. Vaalivankkureiksi eivät kelpaa kuluneet eivätkä etenkään ryvettyneet kasvot. Mutta kasvojen pesukaan ei auta jos uusi naama laulaa vanhaa virttä. Jos puolueet keskittyvät kampanjoissaan kertomaan millaista yhteiskuntaa ne tavoittelevat, hyvinvointi- ja oikeudenmukaisuuspuhe hämärtää lopullisesti puolueiden ideologiset erot vähentäen äänestysintoa. Mistä siis uutta soundia vaaleihin?
Markkinamiehet osaavat käyttää ihmisten todellisia ja kuviteltuja pelkoja hyväkseen. Pelkojemme torjumiseksi on kehitelty loputon määrä tuotteita ja palveluita ryppyvoiteista kodin hälytinjärjestelmiin ja puolison jäljityspalveluihin.

Moni asia Ukrainan epävakaudesta ja ISIS:n voittokulusta alkaen huolestuttaa suomalaisia. Ulkoa tulevien uhkien osalta Suomessa osataan kuitenkin nopeasti käpertyä konsensukseen. Kotimaan politiikan agendalla ei kuluvalla eduskuntavaalikaudella ole ollut varsinaisia pelonaiheita, eikä puolueilla näin ollen tilaisuutta esitellä sammutustaitojaan. Äänestäjiä pelottaakin enemmän hallituksen sote-ratkaisut kuin ne haasteet joiden vuoksi ratkaisuja työstetään. Kuntien talousahdinko ei purista äänestäjän sydänalassa yhtä lailla kuin epävarmuus omasta toimeentulosta tai lähikoulun kohtalo.

Vaikka puolueiden kannatuslukemat eivät suoraan korreloi pelkokerrointen kanssa, jotain voi päätellä perussuomalaisten viime vuosien läpimurrosta suomalaiseen puoluekenttään. Perussuomalaiset ovat ”antaneet äänen” kansalaisten huolille ja peloille, olivat ne aiheellisia tai eivät.

Jos muutkin puolueet tarttuvat opportunistisesti samoihin pelkoihin, käy kuten ylevistä tavoitteista puhuttaessa: äänestäjien mielenkiinto lopahtaa vastakkainasettelujen ja vaihtoehtojen hämärtyessä. Vain yksi voi sitä paitsi olla uskottavin maahanmuuton torjuja.

Toreilla kiertelyn ja korvana olemisen sijaan puolueiden kannattaisikin reippaasti esitellä kauhuskenaarioitaan. Karkeasti yksinkertaistaen: Kokoomus pelkää elinkeinoelämän toimintaedellytysten ja vaurastumisen kannustimien heikkenemistä. Keskusta pelkää maaseudun ja maakuntien autioitumista, perussuomalaiset päätösvallan karkaamista Brysseliin ja maahanmuuttajien invaasiota. Sosiaalidemokraatit pelkäävät sosiaaliturvan ja keskiluokan ostovoiman heikentymistä, vasemmistoliitto markkinaliberalismia. Vihreät pelkäävät planeettamme tärveltymistä elinkelvottomaksi, kristilliset yhteisen arvopohjan rapautumista ja rkp:läiset ruotsin kielen aseman heikentymistä.

Meillä äänestäjillä on nyt hyvää aikaa miettiä mitä eniten pelkäämme ja kuka ehdokkaista jakaa pelkomme. Bonuskysymyksenä voi miettiä onko pelko ylipäätään perusteltu. 

Tasa-arvo ei ole nollasummapeliä

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 9.6.2014)

Miksi f-sana pelottaa kuin tarttuva tauti ?

Valtion pitää kunnioittaa ihmisoikeuksia ja luoda kansalaisille edellytykset terveyteen, työhön, asuntoon, koulutukseen ja turvallisuuteen. Yhteiskunnan pitää turvata jäsenilleen mahdollisuus hyödyntää voimavarojaan riippumatta iästä, uskonnosta, etnisestä ryhmästä, sukupuolesta tms. Tiettyjä ryhmiä järjestelmällisesti suosivat ja toisia syrjivät normit ja rakenteet pitää purkaa.

Moni voisi allekirjoittaa edellä kuvatut tavoitteet. Mutta kun niiden esittäjänä on Feministipuolue, suurin osa sulkee korvansa ja silmänsä. Sehän tiedetään perehtymättäkin että ”varttitonnareita ja hammaspeikkoja muistuttavien” (Loka Laitista lainatakseni) feministien perimmäinen - ellei ainoa - tavoite on miesten sukupuuttoon hävittäminen.

Feministinen puolue teki kuitenkin eurovaaleissa läpimurron Ruotsissa saaden yhden paikan Euroopan parlamenttiin. Ruotsin yli pyyhkäisi laajemminkin punavihreä aalto, joka on tulkittu suvaitsevaisuuttaan korostavien ruotsalaisten vastavedoksi äärioikeiston esiinmarssille. Feministiselle puolueelle oli Ruotsissa tilausta siitä huolimatta että useimmat puolueet ja kärkipoliitikot ovat julistautuneet feministeiksi. Mm. pitkäaikainen pääministeri Göran Persson totesi vuonna 2002 olevansa feministi, sillä varauksella ettei ”halua ajaa näitä kysymyksiä niin että se aiheuttaa vastakkainasettelua”. Ehkä nyt olikin tilausta puolueelle joka tasa-arvon kannattajaksi julistautumisen sijaan on myös valmis ajamaan asiaa.

Perssonin julistautuessa feministiksi kiisteltiin onko hän ”oikeasti” tai ”riittävästi” feministi. Suomessa pääministeri ei ehkä pääsisi yhtä helpolla julistautuessaan feministiksi. Suomessa feminismiä kritisoidaan usein siitä, ettei se huomioi miesten kokemaa epätasa-arvoa esim. huoltajuuskiistoissa. Moni tuntuu myös kuvittelevan että sukupuolten tasa-arvo olisi vastoin miesten intressejä. Naiset ovat usein altavastaajia työelämässä, miehet perhe-elämässä, joten molemmat hyötyvät tasa-arvosta. Feminismi tavoittelee naisille ja miehille samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia työssä ja kotona, ei naisten ylivaltaa, eikä miesten ja naisten samaan muottiin puristamista. Terminä feminismi on kieltämättä ongelmallinen koska se ahtaasti ymmärrettynä viittaa vain toiseen sukupuoleen.

Tuoreella netistä löytyvällä videolla Pauli Aalto-Setälä, Juhana Vartiainen ja joukko muita vaikutusvaltaisia miehiä kysyy miksi f-sana pelottaa kuin tarttuva tauti ja miksei mies voisi olla feministi (#fsana). ”Jos feminismillä tarkoitetaan sitä, että ajaa tasa-arvoa, palkkatasa-arvoa ja yhdenvertaista kohtelua, niin sitten olen äijäfeministi", totesi SDP:n tuore puheenjohtaja Antti Rinne tammikuussa. Jos etuliite helpottaa tunnustautumista, se suotakoon.

Periaatekysymykset eivät ratkea välttelemällä

(Julkaistu Satakunnan Kansassa 19.5.2014)

Harvoin olen samaa mieltä Päivi Räsäsen (kd.) kanssa. Räsänen oli pettynyt, kun laki päihdeäitien tahdonvastaisesta hoidosta hyytyi helmikuussa peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) pöydälle.

Jaan Räsäsen pettymyksen. Pakkohoitoa valmisteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon itsemääräämisoikeutta koskevassa työryhmässä vuosia. Hallitusohjelmassa määritelty lakihanke kuitenkin vesittyi loppusuoralla, koska Huovisen mielestä pakkohoito voidaan ottaa käsittelyyn vasta päihdehuoltolakia uudistettaessa.

Kehittymässä oleva sikiö voi saada pysyviä vaurioita äidin käyttämistä päihteistä. Osa vaurioista näkyy vasta kouluiässä: kasvuhäiriöiden ohella muisti ei pelaa normaalisti ja tehtäviä on vaikea tehdä loppuun. Pakkohoidolla ehkäistäisiin vauriot estämällä äitiä käyttämästä päihteitä.

Huovinen vetosi siihen, ettei pakkohoito ole ajankohtainen niin kauan kuin hoitoon ei pääse edes vapaaehtoisesti. Räsänenkin asettaisi vapaaehtoisen hoidon etusijalle, mutta tarjosi
myös vaihtoehtoa, jossa päihteitä käyttävältä äidiltä pyydettäisiin esimerkiksi neuvolassa
suostumus tahdonvastaiseen hoitoon, jos hän jättää vapaaehtoisen hoidon kesken.

Keskeinen periaatteellinen kysymys on, voidaanko sikiötä suojella puuttumalla äidin yksilönvapauteen eli pakottamalla päihdeäiti raittiuteen raskauden ajaksi. Suomessa ei perinteisesti sekaannuta muiden asioihin.

Vuoden takaisessa kolumnissani viittasin naistoimittajaan, joka tekeytyi raskaaksi testatakseen reaktioita juomiseensa. Alkossa myyjän ilmekään ei värähtänyt Petterssonin etsiessä viiniä ”dokailutarkoitukseen”. Terassilla tarjoilija kantoi neljännenkin siiderin auliisti pöytään. Vaikeaa kysymystä on politiikan ”terassilla” vältelty vetoamalla Huovisen tavoin käytännön syihin kuten hoitopaikkapulaan.

Pakkohoidon 

 suhde aborttioikeuteen on myös ongelmallinen. Aborttikeskustelukin asettaa vastakkain syntymättömän lapsen suojelun ja äidin oikeuden päättää ruumiistaan. Lastensuojelun Keskusliiton (LSKL) lausunnossa (2007) ehdotettiin, että pakkotoimien käytön mahdollisuus alkaisi, kun päihdeongelmainen äiti tekee päätöksen lapsen synnyttämisestä. Tästä hetkestä lähtien maailmaan on tulossa uusi yksilö, jolla on oikeus tulla suojelluksi. Usein kuulee myös, että pakkohoidon ”uhka” estäisi raskaana olevaa alkoholistia hakemasta apua. Pelkkä avun hakeminen ei kuitenkaan suojaa syntyvää lasta, ellei äiti lopeta päihteiden käyttöä – vapaaehtoisesti tai pakolla. Räsäsen ja LSKL:n ehdotukset osoittavat, että jos on tahtoa, periaatteelliset kysymykset ovat ratkaistavissa. Kukaan äiti ei pohjimmiltaan haluaa vahingoittaa lastaan.

Alkoholi on sairaus eikä valinta, kun siitä tulee ongelma - alkoholi on ongelma, jos se vaarantaa syntymättömän lapsen terveyden.

Hännänhuippu kunnostautuu

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 14.4.2014)

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR on pyytänyt, että länsimaat vastaanottaisivat 30 000 Syyrian pakolaista tämän vuoden aikana. EU:ssa oli vuoden 2013 lopussa 67 000 Syyriasta paennutta, joista noin 23 000 Ruotsissa. Suomi korotti 750 pakolaisen vuosikiintiötään 1050:een, josta syyrialaisia on 500.

Satakunta on ollut viime vuosiin asti vuorovuosin Etelä-Pohjanmaan kanssa hännänhuippu pakolaisten vastaanottamisessa - pakolaisia on vastaanottanut käytännössä vain Pori. Nyt sopimuksen pakolaisten vastaanottamisesta ovat tehneet myös Huittinen, Harjavalta ja Ulvila, Eura valmistelee asiaa. Haastavia aikoja elävän Rauman kaupunginhallitus päätti helmikuussa vastaanottaa enintään 20 syyrialaispakolaista. Pasi Mäenranta (ps) esitti kuitenkin hylkäävää päätöstä. Mäenrannan mukaan valtion tuki tulisi suunnata pakolaisleirien olosuhteiden parantamiseen. Porissa kaupunginhallitus päätti maaliskuussa, että kaupunki varautuu vastaanottamaan 15–20 pakolaista joka toinen vuosi. Perussuomalaiset vastustivat tätäkin esitystä mm. siksi, ettei kaupungilla heidän mielestään ole varaa vastaanottaa pakolaisia.

Jordaniassa syyrialaispakolaisia on puoli miljoonaa, väkiluvultaan Suomea pienemmässä Libanonissa jo yli miljoona. Missään muussa maassa pakolaisten osuus väestöstä ei ole yhtä suuri. Libanoniin virtaa arviolta 12 000 syyrialaispakolaista viikoittain, mikä aiheuttaa suunnattomia paineita mm. terveydenhuollolle ja koulutusjärjestelmälle. Köyhien naapurimaiden pakolaisvastuun lisäämistä onkin vaikea perustella. Toisekseen syyrialaispakolaisten vastaanotosta ei aiheudu ylimääräisiä kustannuksia suomalaiskunnille, sillä valtio korvaa kiintiöpakolaisten kotouttamisesta aiheutuvista kustannuksista laskennallisen korvauksen neljältä vuodelta, maksetuista toimeentulotuista kolmelta vuodelta sekä lisäkorvauksia erityiskustannuksista, kuten tulkkipalveluista. Lisäksi uusille sopimuskunnille maksetaan kertaluonteinen 20 000 euron korvaus.

Syyrian sota koskee 5,5 miljoonaa lasta, jotka ovat yli kolme vuotta kestäneen kriisin suurimpia kärsijöitä. Yli 10 000 lasta on kuollut, kolme miljoonaa lasta on paennut kodeistaan. Yli miljoona lasta asuu kurjissa ja epähygieenisissä oloissa naapurimaiden epävirallisilla telttaleireillä. Yli kolme miljoonaa lasta on jättänyt koulun kesken ja heitä uhkaavat lapsityö, lapsiavioliitot ja värväys asevoimiin. Vastaavassa ahdingossa elävät muualtakin Suomeen pyrkivät pakolaiset. Viime vuosien taloudellisesta turbulenssista huolimatta Suomi kuuluu tänä päivänä maailman rikkaimpiin ja vakaimpiin maihin. Sotavuosina täältäkin jouduttiin kuitenkin lähettämään 70 000 lasta turvaan Ruotsiin ja Tanskaan. Nyt on suomalaisten vuoro auttaa.

Läpinäkyvyyttä ja naisia kehiin

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 17.3.2014)

Perussuomalaiset tavoittelevat europarlamentaarikko Sampo Terhon sanoin Euroopan parlamentissa mm. ”sääntelytsunamin” hillitsemistä (HS 8.3.). Yli puolue- ja jäsenmaarajojen kannatusta saava EU-sääntelyn karsimistavoite on kuitenkin osin ristiriidassa yhtä laajasti kannatetun avoimuuden ja läpinäkyvyyden kanssa. Sääntelyä ja kontrollia kun tarvitaan jotta kaikki noudattaisivat yhteisiä pelisääntöjä. Pelisääntöjen noudattaminen lisää luottamusta joukkuekavereihin ja samalla sitoutumista joukkueeseen, mikä ei tässä tapauksessa taida olla kaikkien tavoitteena.

Europarlamentaarikko Tarja Cronberg (vihr.) muistelee otsikolla ”EU murtaa hyväveli-verkostot” (Vihreä Lanka 28.2.) miten hänen maakuntajohtajakaudellaan 90-luvun Pohjois-Karjalassa virkamiehet kaipasivat EU:ta edeltävää aikaa, jolloin päätökset tehtiin poikien kesken lounaalla. EU:n komission tuore raportti korruptiosta löysi enemmän tai vähemmän huomautettavaa kaikista jäsenmaista, myös Suomesta jossa hyväveliverkostot yhä edelleen junailevat asioita. Unionillakaan ei ole puhtaat jauhot pussissa: perusteltuja epäilyjä on mm. vilpillisistä aluetukihankkeista, energiatukien päätymisestä mafialle ja komiteajäsenten jääviysongelmista. Mm. Vihreät ovat vaatineet EU-hallinnon radikaalia avaamista: lobbareiden rekisteröintiä, karenssiaikoja lobbarista virkamieheksi ja toiseen suuntaan siirtyville sekä kaikkien komission toimielinten jäsenten julkistamista. Korruptiosta pitäisi kuitenkin päästä eroon kasvattamatta kohtuuttomasti byrokratiaa.

Avoimuuden ja läpinäkyvyyden ohella unioni kaipaa lisää naisia! Europarlamentaarikoista noin kolmannes on naisia. Samoin 28 komissaarista vain yhdeksän on naisia eikä komission puheenjohtaja ole koskaan ollut nainen. Euroopan parlamentti onkin suosittanut että jokainen jäsenmaa asettaisi komissaariehdokkaakseen miehen ja naisen. Suomessa pääministeri esittää komissaariehdokkaansa hallitukselle, joka tekee asiassa lopullisen päätöksen. Nähtäväksi jää paljon parlamentin suositus painaa Suomen komissaariehdokasta pohdittaessa.

Elina Grundström arvioi (HS 21.3.2014) että suomalaisessa puoluekentässä on meneillään perussuomalaisten jytkystä vuonna 2011 alkanut perusteellinen puhdistus, jossa ”viimeinenkin näkyvä naispoliitikko pitää pudottaa asemistaan”. Puolueet ovat syrjäyttäneet kokeneita naispoliitikkoja ja nostaneet tilalle huomattavasti kokemattomampia miehiä, joiden merkittävin ero edeltäjiinsä nähden on Grundströmin arvion mukaan harmaan puvun, hitaan puheen ja matalan äänen tuoma ”uskottavuus”. Arvokonservatiivisista miesäänestäjistä kilpaillaan myös Eurooppa-tasolla: suurimpien eurooppalaisten puolueiden ehdokkaat EU-komission puheenjohtajaksi ovat kaikki miehiä, eikä heille ollut edes naispuolisia vastaehdokkaita.

Kärkiehdokkaidensa sukupuolen ja profiilin päivittämisen ohella suuret puolueet ovat jytkyn jälkimainingeissa tarkistaneet EU-suhtautumistaan. Sampo Terhon (PS) mukaan käynnissä on suoranainen ”kilpajuoksu Impivaaraan.” Käydessään syksyllä Suomessa EU-komissaari Viviane Reding moitti vakiintuneita puolueita populististen äänenpainojen omaksumisesta ja muistutti, että ”ihmiset äänestävät aitoa. He eivät äänestä jotakin, joka matkii alkuperäistä.”

Unionin noustessa (kriittisimpien harmiksi) vähitellen jaloilleen talouskriisistä, onkin järkevämpää miettiä mitä EU:lta halutaan ja miten se saavutetaan, kuin mitä EU:lta ei haluta.

Värillä on väliä

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 17.2.2014)

Jos sait aamukahvit väärään kurkkuun suvaitessani viime kolumnissani turbaanipäisiä vantaalaisbussikuskeja ja työhaastatteluun naisellisesti pukeutuvia miehiä, älä lue pidemmälle.

Sukupuolierot ja niiden ”merkitsemistavat” ovat olevinaan täysin luonnollisia. Pakonomainen tarpeemme luokitella ihmiset mieheksi tai naiseksi alkaa jo kohdussa, kun syntyvälle lapselle aletaan haalia sinisiä tai punaisia potkuhousuja. Äitiyspakkauksen vaaleankeltaiset ja beiget tekstiilit yrittävät olla sukupuolineutraaleja, mutta tulevat vahvistaneeksi että vaaleanpunaisissa ja -sinisissä vaatteissa on jotain ongelmallista. Vaikka tenavaikäisten lasten kasvoista ja äänestä voi useimmiten päätellä sukupuolen, heillekin tarvitaan tyttöjen ja poikien vaatteet virhearvioiden välttämiseksi. Viidenkympin villityksessään suomalainen mies saattaa jo luottaa miehiseen olemukseensa niin paljon, että uskaltaa pukea päälleen vaaleanpunaisen kauluspaidan.

Jos sukupuoli todella on hedelmöitymishetkellä määrittyvä pysyvä jokotai-ominaisuus, miksi meidän pitää joka aamu ”pukeutua” tytöksi tai pojaksi, mieheksi tai naiseksi? Miksei miesten ja naisten vaateosastoja voisi korvata käyttötarkoituksen mukaisilla urheilu-, juhla- ja arkivaateosastoilla tai tyylisuuntia mukaillen hipstereille, klassisille pukeutujille ja pintamuodista pitäville? Samoja vaatteita löytyisi naisten ja miesten mitoituksella. Kyllä miehen luultavasti mieheksi tunnistaisi vaikka hänellä olisi tunika ja legginsit – harva jakkupukuista naistakaan on mieheksi luullut.

Myös lelut ovat vahvasti sukupuolittuneita ja värikoodattuja: Lelukuvastoissa tytöt leikkivät vaaleanpunaisilla sivuilla somasti nukeilla ja kattiloilla ja pojat remuavat sinisillä sivuilla miekoilla ja autoilla. Lelujätti TopToy onnistui aikaansaamaan kohun julkaisemalla kuvaston, jossa tytöt leikkivät työkaluilla ja pojat nukkekodilla. Kun kerran miehetkin nykyään osallistuvat kotitöihin ja lastenhoitoon ja naiset luovat lunta ja uraa, miksi ihmeessä lapset pitää jakaa miesten ja naisten töihin?

Viihdekään ei säästy: Kotimaista Onneli ja Anneli -lastenelokuvaa arvioineen kriitikon mukaan ohjaaja ”on lisännyt aika reippaasti väriä päälle, varsinkin turkoosia ja pinkkiä”. Elokuvan ”korostettu tyttömäisyys” nostaa kriitikon arvion mukaan poikien (ja poikalasten vanhempien) kynnystä lähteä katsomaan elokuvaa. Iso joukko lapsia ei siis koskaan näe elokuvaa koska se on väärän värinen!

”Tyttöjen ja poikien värien” historiasta on useita tulkintoja. Poikien pukeminen siniseen liittyy joidenkin käsitysten mukaan uskoon sinisen suojaavasta ominaisuudesta aikana jolloin poikalapsia arvostettiin tyttöjä enemmän. Nykyään suojaamme ehkä enemmän itseämme kuin lapsiamme: tutkimuksissa on havaittu että ihmisten keskinäinen vuorovaikutus vaikeutuu, elleivät he pysty määrittelemään keskustelukumppanin sukupuolta.

Länsinaapurissa ovat puhuttaneet pronominit. Mm. muutama päiväkoti on päättänyt korvata miehiin viittaavan han- ja naisiin viittaavan hon-pronominin sukupuolineutraalilla hen-pronominilla. ”Jotta lapset ymmärtäisivät että kaikki ovat samanarvoisia” perustelee päätöstä Nicolaigårdenin päiväkodin johtaja. Tätä perustelua vasten tarkoituksenmukaisemmalta tuntuisi opettaa lapsille, että han ja hon ovat samanarvoisia ja voivat tehdä samoja asioita. Eihän edellä kuvattua väriasetelmaakaan kannata ratkaista pukemalla kaikki lapset beigeen.

Nauttikaamme kaikista sateenkaaren väreistä!

Nimi miestä pahentaa

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 20.1.2014)

Jo vuonna 2005 eläkkeelle siirtyvien osuus oli Suomessa suurempi kuin työmarkkinoille tulleiden osuus. Vaikka Satakunnassa oli marraskuussa 600 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuotta aiemmin, avoimia työpaikkoja oli maakunnan TE-toimistossa 100 edellisvuotta enemmän. 


Maahanmuuton lisääminen on välttämätöntä työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Satakunnassa ELY-keskuksen Työhön Satakuntaan -hanke edistää työperusteista maahanmuuttoa. Viime vuoden loppuun mennessä Satakuntaan oli saatu mm. sairaanhoitajia Espanjasta, mansikanpoimijaa Latviasta, elintarviketyöntekijöitä Puolasta ja kausityöntekijöitä Romaniasta. Samaan aikaan täällä jo asuvien maahanmuuttajien työllistymisen esteenä ovat todelliset ja kuvitellut kieliongelmat sekä työnantajien ennakkoluulot. Maahanmuuttajien työttömyysaste on yli kolminkertainen kantaväestöön verrattuna.

Muutaman vuoden takaisessa valtuustoaloitteessani esitin että Porin kaupunki pyrkisi aktiivisesti työllistämään maahanmuuttajataustaisia henkilöitä. Kysymys oli ennen kaikkea tasavertaisten mahdollisuuksien antamisesta. Ehdotin toimenpiteeksi anonyymia työnhakua, jossa työhakemukset jätetään nimettömänä. Nimi ja taustat paljastuvat haastattelussa. Näin toimimalla ehkäistään syrjintää mm. vieraskielisen nimen perusteella. Vastaanotto aloitteeseen oli oletetun nihkeä. Salissa peräänkuulutettiin työnantajan oikeutta valita työntekijänsä. Eikö kuitenkin ole työnantajankin etu, että hakijoita tarkastellaan mahdollisimman objektiivisesti? 


Espoossa vastaava valtuustoaloite meni läpi, ja Espoo rekrytoi viime syksynä kirjastopalvelujen johtajan anonyymisti. Kokeilulla haluttiin saada enemmän painoa hakijan meriiteille ja osaamiselle, vähemmän huomiota sukupuoleen, nimeen, ikään tai etniseen taustaan. Teknisistä haasteista huolimatta kokeilu uusitaan keväällä, minkä jälkeen päätetään muutetaanko rekrytointikäytäntöä laajemminkin.


Päinvastainen ongelma on ulkoiselta olemukseltaan valtavirrasta poikkeavilla henkilöillä. Voima-lehden (10/2013) nuori miestoimittaja lähetti koemielessä työhakemuksia koulutustaan ja työkokemustaan vastaaviin avoimiin paikkoihin. Hän pääsikin useaan työhaastatteluun. Yksikään ei kuitenkaan johtanut työsopimukseen, mihin lienee vaikuttanut perusolemukseltaan maskuliinisen työnhakijan kevyt päivämeikki ja sonnustautuminen naiselliseen neuleeseen ja hartiahuiviin. Pansion teollisuusalueella sijaitsevan tehtaan liukuhihnallakin habituksella on väliä. 

Pukeutumisongelmia voi tulla myös eri etnisiin ryhmiin tai uskontokuntiin kuuluville. Vantaalaisen bussinkuljettaja Gill Sukhdarshan Singhin ja Veolia Transportin kiista sikhiturbaanin käytöstä työaikana menee poliisin ratkaistavaksi. Työnantaja vetoaa siihen että kaikkia työntekijöitä on velvoitettu pukeutumaan samalla tavoin, ja että Singh siis vaatii erityiskohtelua. Etelä-Suomen aluehallintovirasto taas linjasi, että kuljettajien pukeutumissääntö syrjii välillisesti Singhiä. Jos kaikkia työntekijöitä velvoitettaisiin käyttämään sikhiturbaania yhden työntekijän vakaumuksen vuoksi, lähestyttäisiin suvivirsikeskustelua. Yhden kuskin turbaanin käyttö ei kuitenkaan häiritse kollegoiden työntekoa eikä vaaranna matkustajien turvallisuutta, toisin kuin vaikkapa kasvot peittävä burkha. Veolia taitaakin lähinnä pelätä matkustajien reaktioita, mutta matkustajana minä pelkäisin turbaania enemmän vaikkapa reilusti ylipainoista kuskia, joka voisi saada sydänkohtauksen kesken ajon!