(Julkaistu UNICEFin blogissa 5.12.2012)
Ensi kontaktini UNICEFiin sain lapsena setäni vaimolta, joka muisti minua ja siskoani vuodesta toiseen ihanilla UNICEF-joululahjoilla. Vapaaehtoisurani alkoi vuosia myöhemmin asetuttuani opiskelujen jälkeen takaisin kotikaupunkiini Poriin vuonna 2005. Suuntasin energiani erityisesti ympäristö- ja eläinsuojelutoimintaan. Siinä ohessa tulin ottaneeksi vastuulleni Porin ensimmäisen Mahdollisuuksien torin järjestelyt kesällä 2007.
Torille osallistui myös UNICEFin Porin paikallisryhmä, jonka silloinen puheenjohtaja tarttui minua hihasta ja pyysi mukaan toimintaan. Esikoiseni syntymä vuotta aiemmin oli herkistänyt minua entistä enemmän maailman lasten hädälle. UNICEF oli aina näyttäytynyt minulle vaikuttavana ja luotettavana toimijana, joten en keksinyt syytä kieltäytyä kutsusta. Aloitin koululähettiläänä, jatkoin sihteerinä ja vuodesta 2010 olen toiminut ryhmämme puheenjohtaja-tiedottajana.
Suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan syntyneenä ja korttini kohtuullisesti pelanneena minun ei ole tarvinnut juurikaan murehtia siitä, pystynkö tarjoamaan lapsilleni ruokaa ja suojaa, kuka huolehtii heistä työssä ollessani ja riittävätkö rahani aikanaan saattamaan heidät koulutielle. Koska omat murheeni ovat vähäiset, jaksan murehtia maailman lapsista. Vapaaehtoisuus onkin minulle ennen kaikkea etuoikeus.
UNICEF-vapaaehtoisuus tarkoittaa käytännössä kuukausittaisia tapaamisia vapaaehtoisporukalla. Ideoimme ja järjestämme varainkeräystempauksia ja erilaisia tapoja kertoa UNICEFin toiminnasta. Tällä hetkellä esimerkiksi suunnittelemme Kansainvälisen naistenpäivän suurtapahtumaa Poriin 8.-9.3.2013 yhteistyössä neljän muun järjestön kanssa.
Isänpäivänä palasin kenttämatkalta Nepalista, jonne pääsin yhtenä neljästä onnekkaasta UNICEF-vapaaehtoisesta. Matka syvensi ymmärrystäni UNICEFin toimintaperiaatteista. Nyt tiedän muun muassa sen, kuinka kullanarvoisia motivoituneet kenttätyöntekijät ovat, miten tärkeää on toimia kohdemaiden olemassa olevissa rakenteissa ja saada paikalliset hallitukset ja viranomaiset muutosten tueksi. Ymmärsin myös millainen muutosvoima lapsissa ja nuorissa piilee. UNICEFin kautta koen voivani auttaa muitakin kuin omia lapsiani rakentamaan tulevaisuuttaan.
Ensi kontaktini UNICEFiin sain lapsena setäni vaimolta, joka muisti minua ja siskoani vuodesta toiseen ihanilla UNICEF-joululahjoilla. Vapaaehtoisurani alkoi vuosia myöhemmin asetuttuani opiskelujen jälkeen takaisin kotikaupunkiini Poriin vuonna 2005. Suuntasin energiani erityisesti ympäristö- ja eläinsuojelutoimintaan. Siinä ohessa tulin ottaneeksi vastuulleni Porin ensimmäisen Mahdollisuuksien torin järjestelyt kesällä 2007.
Torille osallistui myös UNICEFin Porin paikallisryhmä, jonka silloinen puheenjohtaja tarttui minua hihasta ja pyysi mukaan toimintaan. Esikoiseni syntymä vuotta aiemmin oli herkistänyt minua entistä enemmän maailman lasten hädälle. UNICEF oli aina näyttäytynyt minulle vaikuttavana ja luotettavana toimijana, joten en keksinyt syytä kieltäytyä kutsusta. Aloitin koululähettiläänä, jatkoin sihteerinä ja vuodesta 2010 olen toiminut ryhmämme puheenjohtaja-tiedottajana.
Suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan syntyneenä ja korttini kohtuullisesti pelanneena minun ei ole tarvinnut juurikaan murehtia siitä, pystynkö tarjoamaan lapsilleni ruokaa ja suojaa, kuka huolehtii heistä työssä ollessani ja riittävätkö rahani aikanaan saattamaan heidät koulutielle. Koska omat murheeni ovat vähäiset, jaksan murehtia maailman lapsista. Vapaaehtoisuus onkin minulle ennen kaikkea etuoikeus.
UNICEF-vapaaehtoisuus tarkoittaa käytännössä kuukausittaisia tapaamisia vapaaehtoisporukalla. Ideoimme ja järjestämme varainkeräystempauksia ja erilaisia tapoja kertoa UNICEFin toiminnasta. Tällä hetkellä esimerkiksi suunnittelemme Kansainvälisen naistenpäivän suurtapahtumaa Poriin 8.-9.3.2013 yhteistyössä neljän muun järjestön kanssa.
Isänpäivänä palasin kenttämatkalta Nepalista, jonne pääsin yhtenä neljästä onnekkaasta UNICEF-vapaaehtoisesta. Matka syvensi ymmärrystäni UNICEFin toimintaperiaatteista. Nyt tiedän muun muassa sen, kuinka kullanarvoisia motivoituneet kenttätyöntekijät ovat, miten tärkeää on toimia kohdemaiden olemassa olevissa rakenteissa ja saada paikalliset hallitukset ja viranomaiset muutosten tueksi. Ymmärsin myös millainen muutosvoima lapsissa ja nuorissa piilee. UNICEFin kautta koen voivani auttaa muitakin kuin omia lapsiani rakentamaan tulevaisuuttaan.
