(Kolumni, Satakunnan Kansa 28.10., julkaistu otsikolla "Työllisyys syrjäyttää etiikan")
Milloin työllisyys- ja taloustilanne on riittävän hyvä ympäristönäkökulman priorisoimiseen?
Ympäristö- ja vihreän liikkeen vastustajilla on riittänyt riemua viime viikkoina: ensin suomalainen Greenpeace-aktivisti joutui Venäjällä tutkintavankeuteen, sitten Heidi Hautalasta tehtiin entinen ministeri. On hämmästyttävää miten syvästi elinkeinoelämän intressejä sympatisoivat tahot vihaavat ympäristöväkeä. Ellette tiedä mistä puhun, lukekaa Erkki Teikarin kirjoitus tällä palstalla (22.10.).
Hankausta vihreillä ei ole vain oikealle. Demarit ja vasemmisto käyvät sisäistä kamppailua työllisyyden ja ympäristön arvottamisesta. Vihreitä aatteellisesti lähimpänä on usein vasemmiston punavihreä siipi kun taas ay-vasemmisto tuntuu joskus olevan kaikkein kauimpana. Hautalan eron masinoineiden merimies-Unionin aktiivien mukaan vihreä politiikka on syönyt satoja merenkulkijoiden työpaikkoja.
Demarien Miapetra Kumpula-Natri kommentoi Hautala-jupakkaa toteamalla että arktista luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta heikkojen suhdanteiden aikana työllisyys on etusijalla. Pääministerin mielestä luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta ei suomalaisen arktisen osaamisen kustannuksella. Huoli merimiesten työpaikoista on siis yksiselitteisesti oikeutetumpi kuin huoli arktisen öljynporauksen riskeistä.
Koskipa asia ympäristönsuojelua, pakolaisten vastaanottamista, Tobinin veroa tai kaivoslainsäädäntöä, Suomessa puntaroidaan mikä on ”järkevää”, ei sitä mikä on oikein tai väärin. Yhtäältä kärsimme alemmuuskompleksista, jonka johdosta emme ”pienenä ja köyhänä kansakuntana” voi asettaa ”kohtuuttomia” vaatimuksia itsellemme mitä tulee esim. päästövähennyksiin. Toisaalta olemme merkittävästi muita parempia: Suomi hoitaa eettisesti kyseenalaisetkin bisnekset vähemmän epäeettisesti kuin muut: turkiselämillä on Kiinassa vielä huonommat oltavat, venäläinen ydinvoima on vielä riskialttiimpaa ja ”me jos ketkä pystymme tuottamaan turvallisia ratkaisuja arktiseen öljynporaukseen”. Suomalaiset osaisivat varmasti hyödyntää lapsityövoimaakin eettisesti kestävällä tavalla…
Keskusteltaessa elinkeinojen epäkohdista etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa, vaikka pitäisi pohtia aiheuttaako esim. tupakkateollisuus enemmän hyvin- vai pahoinvointia. Pitäisi laskea tupakkateollisuuden aiheuttamia ruumiita tiukentuvan tupakkadirektiivin myötä menetettävien työpaikkojen sijaan!
Greenpeace-aktivistit yrittävät herättää keskustelua. He myöntävät rikkovansa tarvittaessa ympäristörikoksia edistäviä lakeja, muistuttaen että mm. orjuus loppui vasta kun ”aktivistit” olivat valmiita rikkomaan lakia. Tällä hetkellä lait suojaavatkin heikommin merta kuin meren alta öljyä poraavaa lauttaa, joka on jonkun omaisuutta. Kaikella kunnioituksella lakeja kohtaan, onko enemmän väärin kiivetä köyttä pitkin laivan kannelle vai vaarantaa herkät merialueet öljytulojen toivossa?
Kun vaakakupeissa ovat riski ympäristön tuhoutumisesta ja melko varma välitön taloudellinen hyöty, moni on valmis sietämään riskiä siinä toivossa että voi saada molemmat: tuloja ja työpaikkoja sekä puhtaan ympäristön. Ympäristö- ja vihreän liikkeen tavoitteena on jättää murusia tulevillekin sukupolville: meillä ei ole oikeutta maksimoida hyvinvointiamme tulevien sukupolvien elinehtojen kustannuksella. Siinä missä mielekäs työ on yksilön hyvinvoinnin ja taloudellisen toimeentulon perusta, elinkelpoinen planeetta on ihmiskunnan olemassaolon perusta.
