Työsuhdeautoilusta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, vastine 3.8.2008 pääkirjoitukseen)

Tapio Vallin irvailee pääkirjoituksessaan (3.8.) vihreiden aloitteelle työsuhdeautoilun rajoittamisesta. Vallin väittää autoedun aina sisältyvän kokonaispalkkaan. Vaikka autoedusta aina maksetaankin vero, on se silti osalle sitä nauttivista erikseen neuvoteltu palkan lisä.
Työsuhdeautojen kieltäminen tai työsuhdeautoilun rajoittaminen ei suinkaan lopettaisi myynti- ja huoltomiesten työtä. Yrityksetkin voivat omistaa autoja ja kuten Vallin toteaa, omalla autolla ajaminen saattaa kilometrikorvausten vuoksi olla työntekijälle kannattavampaa kuin työsuhdeautolla huristelu. Tämän tietäen osa yrityksistä velvoittaa paljon ajavat myyntimiehensä ajamaan työsuhdeautoilla.

Onneksi ympäristötietoisemmat työnantajat ovat asettaneet ylärajoja työsuhdeautojen hiilidioksidipäästöille. Verottajakin voisi halutessaan vaikuttaa siihen, minkälaisia työsuhdeautoja ihmiset valitsevat. Työsuhdeauton verotusarvo määräytyy auton ostohinnan mukaan. Myös päästöjen pitäisi vaikuttaa verotusarvoon siten että verotusarvo olisi suhteessa pienempi vähemmän päästävillä autoilla.

Kaksi kolmasosaa työsuhdeautoista annetaan vapaan autoedun nojalla, jolloin verotus ei käytännössä riipu päästöistä tai ajokilometreistä. Vapaan autoedun saajalla ei ole taloudellisia kannustimia vähentää autoilua, ja julkisen liikenteen käyttäminen tuo aina lisäkustannuksia. Työsuhdematkalippujen käyttöönotto toi onneksi hieman valoa tähän tunneliin.
Samalla kun vihreiden autoedun rajoittamisen kaltaiset varsin maltilliset ehdotukset leimataan hyödyttömäksi pipertelyksi, radikaalimpia esityksiä esim. tuulivoiman tuntuvasta lisäämisestä pidetään utopistisena idealismina. Ihmiskunnalla on pahimpien arvioiden mukaan kymmenen vuotta aikaa pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Mikään oikeansuuntainen toimenpide ei siis ole yli- tai alimitoitettu.