(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 22.2.2016)
Poliittiset jakolinjat perustuivat aikaisemmin äänestäjien vastakkaisiin henkilökohtaisiin intresseihin (omistajat vs. työväenluokka, maaseutu-kaupunki). 70-luvulta alkaen politisoitunut jakolinja teollisuuden ja ympäristönsuojelun välillä kytkeytyi eriäviin näkemyksiin ihmiskunnan selviytymisen edellytyksistä sekä siihen, kuinka monen sukupolven päähän vastuu niiden ylläpitämisestä pitäisi ulottaa. Tuorein kuilu jakaa kansaa sen mukaan kuinka kauas rajojemme ulkopuolelle vastuumme pitäisi ulottaa.
Kuilu on hyvin jyrkkäreunainen. Juuri mikään ei saa maahanmuuttoskeptikkoa näkemään turvapaikanhakijoita mahdollisuutena, tai maahanmuutto-optimistia näkemään heitä uhkana. Valtamedia yrittää vaihtelevalla menestyksellä tuoda esiin maahanmuuttajien integroimiseen liittyviä haasteita ja pakolaiskriisin kustannuksia, toisaalta koskettavia ihmiskohtaloita, kansainvälisiä velvoitteita ja onnistuneita kotoutumisia. Skeptikko lukee ensin mainitut jutut, optimisti jälkimmäiset, ja kuilu kasvaa.
Poliisi ja eri viranomaiset julkaisevat tilastoja turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista ”saadakseen paremman kuvan turvapaikanhakijoihin liittyvistä rikosilmiöistä ja poliisitehtävistä” (poliisiylitarkastaja Reen 29.1.). Tilastointi ei sinällään vähennä tai lisää rikoksia mutta tiettyjen ryhmien esiin nostaminen luo mielikuvaa siitä että ko. ryhmän osuus rikoksista olisi huomattava. Sama luku tilastossa on skeptikolle paljon, optimistille vähän, ja kuilu kasvaa. Jos osa suomalaisista alkaisi pelätä savolaisten, vasenkätisten tai kesäkuussa syntyneiden syyllistyvän muita enemmän rikoksiin, alettaisiinko heistäkin pitää erillistä tilastoa?
Akateemiselta tutkimukselta odotetaan yhä enemmän yhteiskunnallista vaikuttavuutta, samalla kun poliitikoilla ei edelleenkään ole kunniakasta tapaa muuttaa mieltään saamatta takinkääntäjän leimaa. Tilastoihin ja tutkimuksiin nojaavatkin lähinnä ne jotka jo ennen raportin lukemista uskoivat sen johtopäätöksiin. Lisäksi netissä riehuva vihapuhe tukkii monen tutkijan suun. Harva haluaa tieten tahtoen altistua loanheitolle, semminkin kuin kiihtyvässä mediaympäristössä omat tutkimustulokset saattavat muuttua kohuotsikoiksi ilman että palstatilaa liikenee tutkimuksen perusteille.
Kirjoittaja on kesäkuussa syntynyt oikeakätinen optimisti
