Heitteillejättö anteeksiannettavaa?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.12.2006) 

Jos alaikäinen, vanhempiensa huolenpidosta täysin riippuvainen, vieläpä sairas lapsi suljettaisiin vanhempiensa toimesta ruuatta ja juomatta halkoliiteriin odottamaan hidasta nälkäkuolemaa, yhteiskunnan reaktio ja väliintulo olisi myrskyisä ja rangaistus sen mukainen – aiheesta.  Kun euralaispariskunta reilu vuosi sitten telkesi viattoman, omistajiensa huolenpidosta täysin riippuvaisen, liikuntakyvyttömän ponin ilman puhdasta vettä ja ravintoa suuliin keskelle metsää, langetti oikeuslaitoksemme tekijöille sakon. Pysyvä eläintenpitokielto (joka sekin mielestäni olisi ollut liian lievä rangaistus aiheutettuun kärsimykseen nähden) olisi oikeuden mukaan ollut “kohtuuton rangaistus lypsyllä elantonsa saaville henkilöille”. Perheen 19-vuotias tytär, jonka nimissä poni oli, selvisi täysin rangaistuksetta, koska teko katsottiin hänen osaltaan anteeksiannettavaksi. 

Rauman käräjäoikeuden päätös (Satakunnan Kansa 6.12.) on uskomatonta ja surullista luettavaa. Se kertoo siitä valitettavasta tosiasiasta, että eläinsuojelulainsäädäntömme rangaistusasteikko on liian matala ja sen soveltaminen käsittämättömän lepsua. Tapaus on kyseenalainen esimerkki siitä, että Satakunnassa eläinrääkkäyksestä rangaistaan muuta maata varmemmin. Tapaus kuvaa hyvin myös sitä, etteivät eläinsuojeluvalvojien tekemät lukuisatkaan ilmoitukset johda tarvittaviin toimenpiteisiin, koska eläinsuojelulaki ei riittävän selkeästi velvoita viranomaisia toimenpiteisiin. 

Eläinsuojelulaki mahdollistaa korkeintaan kahden vuoden vankeustuomion eläinrääkkäyksestä. Elannon saaminen eläimistä on useimmiten lieventävä asianhaara, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla raskauttava tekijä. Käytännössä eläinrääkkääjä päästetään yleensä sakoilla. 

Käräjäoikeuksien olisi syytä ottaa rangaistusasteikon yläpää käyttöön tuomitessaan eläinrääkkäystapauksia. Rankaisemista olennaisempaa eläinten hyvinvoinnin kannalta olisi tapausten ennaltaehkäisy, mm. (elinikäisin) eläintenpitokielloin sekä lisäämällä eläinsuojeluvalvonnan resursseja. Vihreiden eläintyöryhmä aikoo lisäksi esittää eläinasiavaltuutetun viran perustamista, mikä olisi varsin perusteltua eläinten heikon oikeudellinen aseman parantamiseksi.  Paitsi että eläin on elävä, tunteva ja kärsimyskykyinen olento, on se myös alistettu, heikko ja puolustuskyvytön sekä kykenemätön puhumaan puolestaan! 

Naturasta ja tulevaisuuden energiamuodoista

Alustus Porin seudun ympäristöseuran ry:n ehdokaspaneelissa 9.11.2006

Naturan hoito- ja käyttösuunnitelmasta Porin Preiviikinlahdella:

Tuoreen tutkimustiedon mukaan 50% maapallon maapinta-alasta on jo ihmisen muovaamaa. Näin ollen Naturan kaltaiset, luonnonperintömme suojeluun pyrkivät hankkeet ovat mitä kannatettavimpia. Preiviikinlahdella Natura-ohjelman toteuttamisen ongelma tuntuu olevan ennen kaikkea viestinnällinen: Paikallinen media on toiminut äänitorvena äänekkäimmille Natura-vastustajille, ottaen itsekin rivien välistä kantaa, ja esitellen problematiikka kaiken kaikkiaan hyvin yksipuolisesti.

 Naturan imago-ongelma on tosin syntynyt jo aikaisemmin mm. maanviljelijöiden leimatessa hankkeen jo lähtökuopissaan turhanpäiväisiksi rajoituksiksi, jotka vieläpä tulevat kaiken pahan alkulähteiltä – Brysselistä. Tätä argumentointilinjaa on ollut helppo muidenkin seurata ja vedota mm. AYK:ien paikallistuntemuksen puutteeseen. Naturaa siis vihattiin Suomessa ja Preiviikissä jo ennen kuin tajuttiin että Natura2000 –verkostoehdotus koostuu 97-%:sesti olemassa olevista luonnonsuojelualueista, eikä luonnonsuojelualueiden – kuten Preiviikin – sisällyttäminen verkostoon muuta suojelun suunniteltua toteuttamista.

 Palatakseni Natura-viestintään, Preiviikissä Naturan minimivaateet asianomaisten kuulemiseksi on jopa ylitetty, toisin kuin on annettu ymmärtää: yleensä ehdotuksista kuullaan maanomistajia ja alueisiin kohdistuvien erityisoikeuksien haltijoita; Preiviikin tapauksessa myös alueen käyttäjille haluttiin antaa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. Ristiriitaista olikin, että juuri tällainen yleinen kuulemistilaisuus otsikoitiin lehdessä ”Paikallistuntemuksen puute sapettaa”. Tosiasia on, että vesilintujen mestästystä pyritään rajoittamaan; metsästys sallittaisiin kuitenkin jatkossakin Kokemäenjoen suistossa, joka on Suomen parhaita lintuvesiä. Metsästyksen osalta on lisäksi syytä muistaa, että Preiviikissä asuu myös iso ja hiljainen joukko ihmisiä jotka eivät missään tapauksessa halua kuulla pyssyjen pauketta. 

Tulevaisuuden energiamuodoista:

Mitä tulee tulevaisuuden energiamuotoihin, hyvä lähtökohta on NASAn tutkija James Hansenin hiljattain esittämä ukaasi: Meillä on 10v aikaa reagoida ilmastonmuutokseen ellemme halua mm. hukkua Pohjoisen napajään sulavesiin. Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern säesti hiljattain Hansenia esittäen tutkimustuloksensa joiden mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin se tuhojen korjaaminen.

Ilmastolliset kauhuskenaariot johtuvat pääosin kasvihuonekaasuista: Jotkut väittävät edelleen sitkeästi, että nykyinen ilmaston lämpeneminen on osa ns. ”luonnollista sykliä – jatkoa keskiajan lämpöaallolle ja sitä seuranneelle pikkujääkaudelle. Kyseinen sykli johtuu mm tulivuori- ja aurinkoperäisistä muutoksista, jota eivät kuitenkaan pysty selittämään teollisen vallankumouksen alusta alkanutta rakettimaista keskilämpötilannousua. Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässämme on sen sijaan noussut yksi yhteen keskilämpötilannousun kanssa.

Jos haluamme torjua pahimmat ilmastoskenaariot, meidän on siis radikaalisti vähennettävä fossiilisten polttoaineiden poltosta syntyviä CO2-päästöjä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Vähäpäästöisiä energianlähteitä ovat uraani sekä uusiutuvat energianlähteet kuten aurinko, tuuli, vesi- ja bioenergia.

Näistä uraani tarjoaa nopeimman helpotuksen energiapulaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, uhkaako meitä todella energiapula tai edes jatkuva energiankulutuksen kasvu. Kyse on siitä, mitkä ”itsestäänselvyydet” allekirjoitetaan ja miten niihin reagoidaan sekä suhtautumisestamme talouskasvun autuaaksi tekevyyteen. Huomioiden elinkeinorakenteemme palveluvaltaistumisen, teollisen toiminnan ulosliputuksen ja tuotantolinjojen kasvavan energiatehokkuuden, en jaksa uskoa teollisuuden loputtomasti kasvavaan energiantarpeeseen. 

Yksityistalouksissa voi olla sikäli energiankasvupotentiaalia ettei joka huushollissa vielä ole useampaa läppäriä raksuttamassa yötä päivää auki (ennen kaikkea yhden hengen taloudet, pidentyneet työmatkat, vaurauden tuomat lisäneliöt ja sähkösyöpöt kodinkoneet vievät pohjaa ekotavoitteilta). Energiatehokkaita kodinkoneita kehittämällä ja tiedottamalla kotitalouksienkin energiankulutuksen kasvu saataisiin varmasti hillittyä. Ellei valtio anna väärää signaalia rakentamalla sitä mukaa ”muka-halpaa” ydinenergiaa kun kysyntä kasvaa.

Jos näin ollen energiankulutuksessa ei olisi odotettavissa suurempaa piikkiä, voitaisiin maltillinen lisäenergian tarve varmasti tyydyttää uusiutuvalla tuuli- ja bioenergialla, jotka lisäävät energianhuollon omavaraisuutta, eivät sisällä turvallisuusriskejä eivätkä uhkaa loppua (kuten uraani); lisäksi työllistävä peltoenergia turvaisi maaseudun elinkelpoisuuden. Suomen Gallupin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan peräti 88 % haastatelluista lisäisikin bioenergian ja 83 % tuulivoiman käyttöä sähköenergialähteenä, ydinenergian lisärakentamista tuki 51 % haastatelluista. Jokainen lisäeuro ydinvoimaan on valitettavasti pois uusiutuvilta.

Lähtölaskenta on alkanut

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 30.9.2006)

USA:n ex-varapresidentti Al Goren ja ilmastotutkija Tim Flanneryn Suomen vierailujen sekä ensin mainitun Epämiellyttävä totuus –elokuvan ansioista olemme viime viikkoina saaneet kuulla poikkeuksellisen painavaa tekstiä ilmastonmuutoksen seurauksista ihmiskunnalle. Mm. Satakunnan Kansa otsikoi 15.9. ”Tutkija varoittaa: Maailmalla 10 vuotta aikaa reagoida ilmastonmuutokseen”. Kyseistä NASA:n tutkijaa pidetään eturivin asiantuntijana, ja yksittäisiä soraääniä lukuun ottamatta suurin osa ilmastotutkijoista yhtyy hänen näkemyksiinsä.

Jos nykymeno jatkuu, maapallon lämpötila nousee 2-3 astetta, mikä merkitsee täysin toisenlaista planeettaa. Reagointinopeutemme kannalta harmillista on, että esimerkiksi suomalaisille ilmaston lämpenemisen lyhyen aikavälin seuraukset tuntuvat ensi alkuun tervetulleilta: kukapa ei lämpimistä kesistä pitäisi. Hieman pidemmälle näkevät ja laveammin ajattelevat ihmiset ymmärtävät kuitenkin, että lämpimämmällä planeetalla merenpinta nousee, pitkät kuivat kaudet yhdessä trooppisten myrskyjen, tulvien ja lämpöaaltojen kanssa vaikeuttavat ihmisten elämää kaikkialla, samaan aikaan kun puolet lajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon. Tällaisenko perinnön haluamme jättää tuleville sukupolvillemme?

Vihreiden 17.9. julkistaman eduskuntavaaliohjelman tärkein vaatimus on, että ilmastonmuutosta on alettava torjua puheiden lisäksi myös teoilla: On siirryttävä ilmastopolitiikkaan, joka oikeasti hidastaa ilmaston lämpenemistä. Öljyriippuvuutta on vähennettävä. Autoilulle on luotava vaihtoehtoja ja autoverotus on porrastettava päästöjen mukaan. Ratojen kuntoa on parannettava ja joukkoliikenteen hintoja laskettava. Uusiutuville energialähteille on suunnattava enemmän tukia ja niiden kysyntää on lisättävä syöttötariffeilla. Ilmastonmuutoksen torjunnassa vihreät ovatkin raskaan sarjan toimijoita, jotka ovat tarvittaessa valmiita uhraamaan jopa muutaman siivun palvottua talouskasvua ilmastokamppailun alttarille.

Toimettomuuden lasku kasvaa vuosi vuodelta. Edellä lueteltujen poliittisten toimien rinnalla jokainen voi ottaa pieniä askelia ilmastonmuutoksen torjumiseksi arjen askareissa sekä suosien niin kuluttajana, kasvattajana kuin äänestäjänä toimijoita, jotka aidosti asettavat ilmastonmuutoksen torjunnan etusijalle. Yksinkertaisia ja helposti toteutettavia arjen ekotekoja löytyy mm. osoitteista www.stopclimatechange.net ja www.climatecrisis.net. Ja jokainen joka epäilee ilmaston lämpenemisen ja sen seurausten vakavuutta, käyköön elokuvateattereissa katsomassa 

Epämiellyttävää totuutta silmiin. Vaikka elokuva kieltämättä sisältää paljon presidentinvaalikampanjalta haiskahtavaa materiaalia, on sen tieteellinen sanoma vääjäämätön.
Lähtölaskenta on alkanut – sekä planeetallemme että toivoakseni niille päättäjille, jotka eivät ota ilmastonmuutoksen torjuntaa tosissaan! Satakunnan Vihreät kutsuivat Epämiellyttävän totuuden ennakkonäytäntöön Porin Promenadikeskukseen 13.9. sekä kaupungin johtotroikan että kaupunginhallituksen. Kutsun sai yhteistyökumppanimme kautta myös joukko elinkeinoelämän ja median vaikuttajia. Yksikään vihreiden kutsuvieraista ei noudattanut kutsua, elinkeinoelämän vaikuttajistakin vain kourallinen. Joko ilmastonmuutos ja sen torjuminen eivät kiinnosta porilaispäättäjiä tai he ovat niin valveutuneita, etteivät tarvitse lisäinformaatiota. Totisesti toivon jälkimmäistä, pahoin pelkään ensimmäistä. Emme ole vastuussa planeettamme – ainoan kotimme – tulevaisuudesta yksinomaan toisillemme, vaan ennen kaikkea tuleville sukupolville. 2-kuukautisen naperon äitinä tunnen entistä suurempaa huolta koko planeettamme tulevaisuudesta!

Energian kerskakulutuksesta luopuminen ydinvoimaa suurempi mörkö?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.5.2006)

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistoa vaalittiin maassamme mm. puhemies Lipposen toimesta puhein kuudennen ydinvoimalan välttämättömyydestä. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla vastikään teettämän tutkimuksen mukaan myös kansalaisten asenteet lisäydinvoimaa kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi: 62 % näyttäisi nyt kannattavan lisäydinvoimaa, kun vuosi sitten vain 42 % oli sen takana. Muutos johtuu useiden arvioiden mukaan siitä, että huoli ilmastonmuutoksesta on toden teolla iskostunut kansalaisten tajuntaan, eivätkä ydinvoiman riskit painotu niin suurina kuin ilmastoriskit.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen tiivisti mielestäni hyvin keskustelun lisäydinvoimasta todetessaan kolumnissaan (30.4.), että ”suhtautuminen ydinenergiaan koskee pelkistäen sitä, miten suhtaudutaan talouskasvuun. Jos pitää taloudellista kasvua tärkeänä ei voi ummistaa silmiään tosiasialta, että kasvun lisääminen kaikista säästötoimista ja bioenergiasta huolimatta vaatii lisää energiaa ja sitä on puhtaimmin saatavissa ydinvoimasta.” Ajattelipa talouskasvun välttämättömyydestä mitä hyvänsä, tosiasia on myös se, että tämänhetkinen kasvu suuntautuu palvelusektorille ja rajojemme ulkopuolelle. Suomesta on tullut investointien nettoviejä, eikä ulkomaille mennä suinkaan halvan energian, vaan halvan työvoiman sekä raaka-aineiden ja markkinoiden läheisyyden vuoksi.

Teollisuuden energiankulutuksessa ei toisin sanoen pitäisi olla odotettavissa nousupaineita, joilla kuudetta ydinvoimalaa voisi perustella. Sen puolesta tutkimus- ja kehitysresurssit voitaisiinkin panostaa bioenergiaan ja tuulivoimaan, korvaten tai täydentäen niillä vähitellen nykyistä fossiiliperäistä energiatuotantoa. Panostamalla bioenergiaan ja tuulivoimaan saisimme lisäksi työpaikkoja, jotka – toisin kuin Olkiluodon työmaalla – työllistäisivät suomalaisia, loisivat pysyvää työtä ja monipuolistaisivat elinkeinorakennetta myös maaseudulla.

Myös kansan tuki on edellä mainitun galluptutkimuksen mukaan bioenergian ja tuulivoiman takana: siinä missä 51 % haastatelluista lisäisi ydinvoimaa, peräti 88 % lisäisi bioenergian ja 83 % tuulivoiman käyttöä sähköenergialähteenä. Tulokset tukevatkin taistelua uusiutuvan energian puolesta. Ympäristömyönteisistä näkemyksistä huolimatta kansalaisten kulutuskäyttäytyminen muuttuu kuitenkin jatkuvasti epäekologisempaan suuntaan. Ennen kaikkea energiankulutus on kasvussa. Tämä johtuu mm. 1-2 hengen talouksien lukumääräisestä kasvusta, kotitalouksien vaurastumisen aiheuttamasta asuinneliöiden ja sähkösyöppöjen kodinkoneiden lisääntymisestä sekä pidempien työmatkojen aiheuttamasta bensiinin ja kakkosauton käytön lisääntymisestä.
Näiden ns. rakenteellisten syiden lisäksi kasvavaan energiankulutukseen vaikuttaa myös energian ”kerskakuluttaminen”, joka puolestaan johtunee tietämättömyydestä, oman toiminnan kokonaisvaikuttavuuden vähättelystä, ja pahimmassa tapauksessa välinpitämättömyydestä. Uskoakseni monikaan ei tule ajatelleeksi, miten pienillä toimenpiteillä voisimme mitätöidä lisäydinvoiman tarpeen: Jos kaikki suomalaiset kotitaloudet sulkisivat valmiustilassa olevat sähkölaitteet ja valot tiloista, joissa ei oleskella, energiaa säästyisi niin paljon, että Loviisan toinen yksikkö voitaisiin sulkea puoleksi vuodeksi. Yksittäinen kotitalous säästäisi lisäksi sähkölaskussaan jopa 20 %.

Tiivistäen voisi todeta, ettei elinkeinoelämä nykytoimiensa valossa tarvitse lisäenergiaa uuden ydinvoimalan verran. Kotitalouksien energiansyöppö elämäntapa ehkä edellyttäisikin kuudennen ydinvoimalan rakentamista, mutta halutaanko huolettomaan energiankulutukseen kannustaa? Palatakseni lopuksi Tsernobyliin, ydinvoima muodostaa myös vuonna 2006 ympäristö- ja (sotilaskäytön myötä) turvallisuusriskin. Ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyys on häviävän pieni, mutta seuraukset sitäkin katastrofaalisemmat. Myös uraanilouhinta tuo omat riskinsä tuottaen lisäksi valtavat määrät jätettä. Miksi ottaa riskiä, kun tarjolla on turvallisia, ympäristöystävällisiä, kotimaisia, työllistäviä ja uusiutuvia vaihtoehtoja? Miksi investoida tekniikkaan, joka pohjaa ehtyvään raaka-aineeseen, jonka loppuessa joudumme viimeistään turvautumaan uusiutuviin energianlähteisiin? Miksi investoida ”väliaikaisratkaisuihin”, kun voisimme jo nyt kehittää eturintamassa tulevaisuuden energiatekniikkaa täysin panoksin?

Nyljetty kissa ei herää unestaan – toivottavasti kuluttajat heräisivät

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 29.4.2006)

Mm. Satakunnan Kansassa, Animalia- ja Kaleva -lehdissä on lähiaikoina julkaistu juttu kissanpentujen turkkien päätymisestä ”yllättävän aidonnäköisille” koristekissoille. Nukkuva kissa -koristekissat on valmistettu Aasiassa täyttämällä nyljetty kissanpentu, jonka silmäaukot ovat kuivuneet kiinni, korvat kovettuneet, tassut leikattu pois ja nenä korvattu muovisella napilla. Miten ihana lelu lapsen hellittäväksi! Lelujen lisäksi koira- ja kissaturkiksia käytetään mm. vaatteissa, turkissomisteissa, kokoturkeissa ja jopa lemmikkien leluissa.

Tyypillinen reaktio tällaisia juttuja lukiessa lienee epäuskoisen kauhistunut; meillä kuluttajilla ei ole juurikaan tapana selvittää ostamiemme tuotteiden alkuperää – johtuen osin välinpitämättömyydestä, osin sokeasta luottamuksesta liiketoiminnan etiikkaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että liiketoimintaa ohjaa ensisijaisesti raha – ei etiikka: esim. Aasiassa kissan tai koiran kasvatus turkiseläimeksi on yksinkertaisesti halvempaa kuin tekoturkiksen käyttö.

Alkuvuodesta julki tullut minkinruhojen syöttäminen ketuille ja suomalaiskettujen vienti Kiinaan ala-arvoisissa olosuhteissa asettavat myös kotoisen turkistarhauselinkeinomme kyseenalaiseen valoon. Tuolloin saimme lukea lentokentän järkyttyneen henkilökunnan kuvauksia päällekkäin kasatuista, toistensa ulosteista kastuneista suomalaisista siitosketuista, joista lukuisia kuoli lentomatkan aikana. Suomalaiset tarhaajat ovat hyvin tietoisia kettujen äärimmäisen kovakouraisesta käsittelystä määränpäämaassa Kiinassa (osa ketuista mm. nyljetään elävältä kissanpentujen tapaan), mutta ovat ilmoittaneet jatkavansa siitoskettujen vientiä.

Valitettavasti myöskään lainsäätäjään ei ole tässä asiassa luottaminen: Yhdysvalloissa ja yksittäisissä EU-maissa (mm. Ranska, Italia, Belgia ja Tanska) kissa- ja koiraturkisten tuonti on kielletty. EU:n kattavaa tuontikieltoa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi, ja kissa- ja koiraturkiksia jopa tarhataan unionin alueella. Kissa- ja koiraturkisten maahantuonti on sallittu myös Suomeen. Turkistarhaus on kokonaan kielletty tai sitä on voimakkaasti rajoitettu mm. Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Hollannissa ja Englannissa. Suomessa julkinen keskustelu asiasta on olematonta. Mikä tahansa elinkeino, jonka harjoittaminen aiheuttaa tarpeetonta tuskaa ja kipua toiselle elävälle olennolle, pitäisi Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kieltää. 2000-luvun Euroopassa selviydymme kyllä talvesta ilman turkkia, etenkin ilmastonmuutoksen lämmittäessä talvikelejämme useilla asteilla.

Valta on siis tässäkin asiassa kuluttajalla – jokaisella meistä. Jos et ole varma pehmokissan alkuperästä, osta kankainen pehmolelu tai harkitse, josko sittenkin uhraisit lapselle aikaa rahan sijasta. ”Enemmän aikaa – vähemmän roinaa” oli yksi vihreiden edellisten eduskuntavaalien edelleenkin ajankohtaisista iskulauseista.

Tasa-arvotaistelun kompastuskivet

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 7.3.2006)

Tänään kansainvälisenä naistenpäivänä kiinnitetään eri puolilla maailmaa huomiota naisten vuosisatoja kestäneeseen taisteluun oikeudesta osallistua tasavertaisesti yhteiskuntaelämään. Paljon on saavutettu, mutta vielä on Suomessakin matkaa taivallettavana: 37 % nykyisistä kansanedustajista ja alle 15 % suurimpien suomalaisyritysten hallitusten jäsenistä (v. 2005) on naisia ja suomalaisnaiset tienaavat noin viidenneksen miehiä vähemmän.

On suhteellisen helppo asettua tasavertaisten vaikuttamismahdollisuuksien taakse. Ruotsin pääministeri Göran Persson julisti taannoin jopa olevansa feministi, jos termillä tarkoitetaan naisten yhtäläisten yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien takaamista. Ruotsissa feminismistä onkin tullut lähes itsestäänselvyys eikä feministiksi ilmoittautuminen ole enää kovin radikaalia. Feminismin arkipäiväistyminen ei tosin välttämättä ole edistänyt naisasiaa, sillä muodollisen feministi-kilven takana on helppo jatkaa politiikan tekoa entiseen malliin. ”Adoptoimalla” feminismin kaltaiset erityiskysymykset puolueet pyrkivätkin osin riisumaan yhden asian liikkeet aseista.

Suomessa feminismi-sana ei ole samalla tavalla neutralisoitunut; moni haluaa kyllä edistää tasa-arvoa mutta pesee samaan hengen vetoon kätensä ”telaketjufeminismistä”. Käytetyistä termeistä riippumatta oleellista on huomata, etteivät tasa-arvon kannattajat suinkaan aja akkavaltaa, vaan ovat useimmiten etulinjassa kasvattamassa miesten roolia kodin vaikutuspiirissä, samalla kun pyritään kasvattamaan naisten roolia elinkeinoelämässä, politiikassa ja virkamieskoneistossa. Tasa-arvon kannattajat pyrkivät toisin sanoen poistamaan miesten työt ja naisten työt makrotasolla. Yhtä tärkeää kuin naisten palkkakuopasta nostaminen on naisvaltaisten alojen ja ns. pehmeiden arvojen statuksen nostaminen – niin ettei miehenkään tarvitse häpeillen jäädä vanhempainvapaalle.

Yksi jonkin verran käytetty keino naisten aseman parantamiseksi ovat kiintiöt: esim. Norjan kiintiölain mukaan suuryrityksen hallituksessa on oltava vähintään 40 % naisia. Myös Suomen hallitus soveltaa samaa prosenttilukua nimetessään edustajia valtionyhtiöiden ja -osakkuusyhtiöiden hallituksiin. Kiintiöpolitiikka nostattaa kuitenkin tapetille muidenkin ryhmien kiintiöittämisen: pitäisikö esim. vanhuksilla, liikuntaesteisillä ja punatukkaisillakin olla omat kiintiönsä? Naiskiintiöt parantavat sitä paitsi vain näennäisesti naisten asemaa, nostamatta välttämättä heidän arvostustaan. On helppo kuvitella miten ”kiintiönainen” sivuutetaan palaverissa, kun ansioillaan hallitukseen nostetut asiantuntijat päättävät asioista. Sari Baldaufin ja Sirkka Hämäläisen kaltaisia ansioituneita konkareita sen sijaan kuunneltaneen yhtiöiden hallituksissa korva tarkkana.

Kysymys ei toki ole yksiselitteinen, sillä kiintiöt saattavat joissakin tapauksissa tarjota näytönpaikan naisille, jotka muuten olisivat ikuisesti paitsiossa. Näytönpaikkoja tarjoutuu kuitenkin myös muilla tavoin: maahanmuuttajien työvoimakouluttajana olen huomannut miten esim. palkaton työharjoittelu tarjoaa ennakkoluuloihin törmääville maahanmuuttajille ainutlaatuisen tilaisuuden näyttää osaamisensa ja madaltaa työllistymiskynnystään. Kun yksi maahanmuuttaja on osoittautunut hyväksi työntekijäksi, uskalletaan palkata toinenkin. En suinkaan ehdota palkatonta koeaikaa johtotehtäviin pyrkiville naisille, mutta esimerkki osoittaa miten eri syistä paitsiossa olevien ryhmien tietynlainen ”positiivinen erityiskohtelu” voi edesauttaa heidän asemaansa. Baldaufin ja Hämäläisen kaltaisten hallitushaiden tarjoamat esimerkit raivannevat kuitenkin naisten tietä tehokkaammin kuin kiintiöt, jotka lähinnä heittävät vettä naisten kykyihin muutenkin skeptisesti suhtautuvien myllyyn.

Jos nainen sitä paitsi nousee johtavaan asemaan omilla ansioillaan, on entistäkin vaikeampi löytää perusteita mieskollegaa matalammalle palkkaukselle. Etenkin kun tiedetään, että tunnolliseksi kasvatetut naiset tekevät usein työnsä monta kertaa miehiä perusteellisemmin. Jossain onkin mätää, kun poikien lähes kaikilla luokka-asteilla tyttöjä heikompi koulumenestys palkitaan työelämässä viidenneksen paremmalla palkalla! Saattaa olla, että naisten joukossa on vähemmän kylmäpäisiä johtajatyyppejä ja miehiä vähemmän halukkuutta tehdä johtavan aseman vaatimia uhrauksia perhe-elämässä, mutta ne naiset, jotka näihin uhrauksiin ovat valmiita, ansaitsevat uhrauksilleen saman korvauksen kuin miehet.

Keskustelussa naisten asemasta ja sen parantamisesta on toki aina pidettävä mielessä, ettei tasa-arvoa pidä mitata vain palkkapussilla ja alaisten määrällä. Olennaisia mittareita ovat myös onnellisuus ja tyytyväisyys, jotka saattavat olla hyvinkin riippumattomia edellä mainituista mittareista. Vaikkei henkirievun vaaliminen ehkä ole paras onnellisuuden mittari, muistettakoon, että yksi 8000 naisesta, mutta peräti yksi 2000 miehestä tekee Suomessa vuosittain itsemurhan. Ei ole siis helppoa miehilläkään tavoitellessaan dynaamista, sporttista ja menestyvää elämää. Siksi naisten kannattaakin miettiä, mitkä asiat miehisessä maailmassa ovat todella tavoittelemisen arvoisia.

Savupiipputeollisuuden mekasta ilmastosuojelun kärkimaakunnaksi?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 16.2.2006)

16.2. vietetään Kioto-ilmastosopimuksen juhlapäivää. Euroopan unionissa on siis käyty nyt vuosi päästökauppaa. Tällä tarkoitetaan tietynkokoisten tuotantolaitosten lupaa ”päästää” ilmaan kasvihuonekaasuja: alkuvaiheen tarkastelussa puhutaan vain hiilidioksidipäästöistä. Toistaiseksi päästökauppojen lopullisesta mahdollisesta hyödystä ei ole vielä näyttöä. Kuluttaja on joutunut kokemaan sen vaikutuksen kohoavina energiamaksuina.

Näin on käymässä myös Satakunnassa. Viimeksi Pori Energia ilmoitti uusista sähköenergian hinnankorotuksista. Perusteista voidaan olla erikin mieltä: saihan laitos (+ Porin Lämpövoima) aikanaan valtioneuvoston päätöksellä ilmaiseksi n. 90 % päästöoikeuksia budjetoimaansa päästömäärään verrattuna. Nyt laitos siirtää osan tästä ilmaisesta hyödystään kuluttajan maksettavaksi.

Yksi perusteista hinnankorotukseen on turpeella tuotetun sähkön pienvoimalatuen poistuminen. Valitettavasti turve lasketaan kuuluvaksi fossiilisten polttoaineiden joukkoon eli sen käyttö energiantuotantoon lisää tarvetta hankkia lisää päästöoikeuksia. Näin ollen ponnistelut pitäisikin suunnata energiaraaka-aineisiin, jotka eivät edellytä velvoitteita lisäpäästöoikeuksien ostamiseen.

Hintaohjaus alkaa purra

Jotain positiivistakin on seurannut kohonneesta energian hinnasta eli bioenergian tuotanto vielä ehkä vaatimattominkin menetelmin on alkanut kiinnostaa sekä energian käyttäjiä että sen tuottajia. Vaikka eduskunnan ydinvoimalapäätöksen liitetty risupaketti ei olekaan toteutunut, ovat monet metsänomistajat huomanneet tärkeäksi alkaa korjata talteen yhä tarkemmin harvennushakkuiden yms. jätteet toimitettavaksi sopiviin polttolaitoksiin.
Myös pienrakentajalle tarjoaa tämän päivän tekniikka luonnollisen avun haitallisten päästöjen vähentämiseen. Uudet omakotitalot olisi järkevintä varustaa maalämmöllä, varaavalla puulämmitteisellä takalla ja tarpeen mukaan ilmalämpöpumpuilla. Sijoittamalla vanhaan sähkölämmitystaloon noin 2000 euroa saa hankittua ilmalämpöpumpun, joka kulutustavasta riippuen saattaa maksaa itsensä takaisin kolmen- viiden vuoden kuluessa.

Sokeritehtaatkin ilmastotalkoisiin

Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja on lupaillut uusia investointitukia ensi vuoden alkuun, jolloin peltobioenergian talteenottoa voitane kehittää. Kyseeseen tulisi esimerkiksi ruokohelpin, energiakauran ja vastaavien poltettavaksi kelpaavien ja suhteellisen paljon energiasisältöä olevien viljeltävien kasvien korjuu, varastointi ja polttoratkaisut. Kuopion Haapaniemen voimalaitoksella viime vuoden lopulla tehty koepoltto, jossa turpeen joukkoon oli lisätty ruokohelpettä , onnistui moitteettomasti. Polttotekniikkaa ja raaka-aineen kosteuspitoisuutta pitää kuitenkin selvittää ruokehelpeen laajempaa käyttöä ajatellen.

Satakunnan monet kesannolla olevat peltoaukeamat voitaisiin nopeastikin saada hyötykäyttöön juuri energiakasvien avulla. Tässä yhteydessä kannattaa myös miettiä viljelyn suuntaamista sellaisiin tuotteisiin, jotka toisivat valtiovallan muuttaessa energiapolitiikkaansa apua autojen päästöjen vähenemiseen. Tehty päätös toisen sokeritehtaan lopettamisesta tulisi kokea juurikasviljelijöiden ja Sucros Oy:n mahdollisuutena aloittaa polttoaine-etanolin suurimittainen valmistus, jotta EU:n energialinjaus biopolttoaineiden kohdalla täyttyisi.

Hyviä hankkeita menossa maakunnassa

Ilmastoa suojelevia muita eri vaiheessa olevia ratkaisuja löytyy maakunnastamme paljon. Porin kaupunki on kertonut haluansa olla johtava tuulivoiman tuottaja maassamme. Jo nyt käytössä olevat voimalat ovat saamassa vahvistusta Tahkoluotoon pystytettävistä kolmesta tuulivoimalasta ja ensi viikolla esitellään Hyötytuuli Oy:n suunnitelmia merelle Reposaaren ulkopuolelle ajatellusta tuulivoimalapuistosta. Toteutuessaan laajempana vaihtoehtona se toisi merelle 32 uutta tuulivoimalaa. Hyötytuuli Oy:lle onkin annettava täysi tunnustus tästä rohkeasta päätöksestä.

Raumalla UPM:n jätteenpolttolaitos käyttää tehokkaasti prosesseissa syntyneet jätteet muuttaen ne energiaksi. Köyliössä Hallavaaran jätekeskus pystynee hyödyntämään elintarviketeollisuuden jätteet valmistamalla biokaasua määrän, joka vastaa miljoonaa öljylitraa vuodessa. Honkajoelle ollaan rakentamassa kokonaista kasvipuutarharypälettä, joka ammentaa tarvitsemansa energian ei fossiilisista polttoaineista. Luvian Hangassuon kaatopaikkakaasu on mahdollista ottaa hyötykäyttöön. Monet pientilojen omistajat edesauttavat omilla energiaratkaisuillaan ilmastomme puhtaana säilymistä.

Uusien ratkaisujen löytyminen ja niiden edelleen kehittäminen on pitkälti valtiovallan rahoitustoimenpiteistä kiinni. Maakunnassamme ovat tietyt ratkaisut jo käytössä, nyt kysymys on vain vaihtoehtoisten ratkaisujen käyttöönotosta.

Maria Väkiparta, Tapio Meri, Jenni Sainala, Kati Harmaala, Sarianne Karikko

Totuus metsästäjästä?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 31.1.2006)

Nimimerkin Aikanaan metsästänyt (9.1.) kirjoitus ”Totuus sudesta” toi lähinnä mieleen Pekka ja susi -sadun romantisoidun kuvan ”metsoja ja teeriä soitimella ihailevasta” metsästäjästä ja ”koiria ja lampaita syövästä ilkeästä sudesta”. Kirjoituksessaan metsämies mm. vaati susikannan eliminoimista jotta riista säästyisi ihmisen nautittavaksi. Jos ja kun suuri osa metsästäjistä kuitenkin liikkuu metsässä ”terveydekseen ja kiinnostuksesta Suomen luontoon” – ei ravinnonhankkimismielessä (vaikka ase olalla keikkuukin) – lienee perusteetonta vaatia susien tappamista vain riistan säästämiseksi ihmisravinnoksi. Luonnosta ja soitimesta kun voi nauttia ilman haulikkoakin.

Mitä tulee petovahinkoihin, on merkillistä jos kehittyneessä tietoyhteiskunnassamme ei selvitä luontokappaleista, joiden kanssa esi-isämmekin elivät rinnan. Käytössämme on yhä hienommat järjestelmät kotiemme suojelemiseksi murtovarkailta yms. Jos tahtoa löytyy, myös kotieläinten suojaamiseen pedoilta löytyy tehokkaita ratkaisuja. Mm. maa- ja metsätalousministeriö tukee petoaitojen pystyttämistä, joka tosin syystä tai toisesta vielä takkuaa. Myös petovahinkojen omavastuita ollaan poistamassa. Yksi keino kotieläinten suojelemiseksi olisi lisäksi pienriistan riittävyyden turvaaminen suden ravinnoksi. Kuten metsämies itsekin toteaa, sudet käyttävät ensisijaisena ravintonaan reviirinsä pienriistaa ennen uskaltautumista kotitalouksien läheisyyteen. Toinen hyvä keino on laumojen pitäminen yhtenäisenä; yksinäinen susi ei pysty saalistamaan lajityypillistä ravintoa vaan käy mm. kotieläinten kimppuun.

Lainsäädäntömme sallii häirikkösusien tappamisen tietyin edellytyksin. Muutaman häiriintyneen yksilön vuoksi on kuitenkin moraalitonta lietsoa pelkoa ja vihaa muutenkin vähälukuista lajia kohtaan. Länsi-Suomi on valitettavan otollista maaperää petokammolle, joka on tutkitusti suurinta alueilla, joihin petokanta on vasta leviämässä (ei siis alueilla, joilla kanta jo esiintyy runsaana). Samalla on hyvä muistaa, että myös metsästäjien joukko on kirjavaa. Epäilemättä porukkaan mahtuu luonnonystäviä, mutta yhtä todennäköisesti myös huvikseen räiskyttelijöitä. Surullisena esimerkkinä jälkimmäisestä käyköön hyrynsalmelainen poromies, joka kahden toverinsa kanssa jäljitti ilvestä moottorikelkalla, saavutettuaan eläimen ajoi kelkalla sen yli ja löi sitä lopuksi kirveellä päähän (SK 21.1.)… Miten tällaiset häiriöyksilöt pitäisi eliminoida?