Oikeus ja kohtuus

Kolumni / Satakunnan Kansa, 27.2.2008

Pahin kohu Kaisa Variksen dopingkäryn ympärillä on laantunut. Riskinotto kilpasisarten päihittämiseksi ja taloudellisen voiton saavuttamiseksi toi Varikselle elinkautisen kilpailukiellon, 100 000 euron sakot sekä kansan, lajiliiton ja kilpakumppanien paheksunnan. Häkki ei sentään heilahtanut, koska kyseessä on rikkomus lajiliiton sääntöjä, ei lakia kohtaan.

Kuukautta myöhemmin veristen koiratappeluiden järjestäminen Ypäjällä toi yhdelle miehelle kahden kuukauden ehdottoman ja kahdelle puolen vuoden ehdollisen rangaistuksen. Kuten käräjäoikeus tuomiossaan totesi, teon moitittavuutta lisäsi se, että tarpeetonta kärsimystä aiheutettiin puhtaasti viihdetarkoituksessa. Koiranpitokielto napsahti kuitenkin vain viideksi vuodeksi syyllisten vedottua mm. taakanvetokilpailuihin, joihin he myös koiriaan treenaavat. Jostain syystä juuri eläinsuojelulakia tulkittaessa vetoaminen elinkeinonharjoittamiseen katsotaan usein lieventäväksi asianhaaraksi. Jonkun onnettoman nelijalkaisen kohtalona onkin viimeistään viiden vuoden kuluttua joutua näiden julmureiden armoille.
Varis, hankittuaan epäreilua kilpailuetua, sen sijaan voi heittää lopullisesti hyvästit suksilleen ja makselee loppuelämänsä Ampumahiihtoliiton laskua. Paikkakunnan, ellei jopa maan vaihtokin on varmaan käynyt mielessä, niin suuri on kansan langettama häpeätuomio. Koiratappeluiden järjestämisestä seurannutta rangaistusta taas ei voi pitää edes tuntuvana. Kuten SK uutisoi (21.2.), vuonna 2006 raportoiduista 254 eläinsuojelurikoksesta, 19 lievästä eläinsuojelurikoksesta ja 162 eläinsuojelurikkomuksesta seurasi vain 49 eläintenpitokieltoa, joista 15 pysyviä. Keskimääräinen ehdollinenkin rangaistus oli olemattomat 2,5 kuukautta. Yhtään vankilatuomiota ei julistettu, vaikka laki sallisi maksimissaan kahden vuoden ehdottoman vankeuden.

Vääryyttä ja kohtuuttomuutta tapahtuu muuallakin kuin koiratappeluareenoilla ja oikeussaleissa, esimerkkinä mainittakoon loppuvuodesta esiin tulleet rikkeet suomalaisilla tuotantotiloilla. Oikeutta Eläimille järjestön 73 tutkintapyynnöstä kahdeksan on johtanut esitutkintaan. Samaan aikaan luvattomasta kuvaamisesta tiloilla on jätetty 51 rikosilmoitusta. Riippumatta mihin tuomioistuimet aikanaan päätyvät (tapahtuuko tuotantoeläinten laiminlyönti toisin sanoen lain suojissa vai ei), kohun aikana kävi selväksi, ettei valtaosa suomalaisista hyväksy näkemäänsä.

Siinä missä Variksen kollegat lähes sylkivät hänen päälleen toisen käryn käytyä, tuottajakollegat, johtavat viranomaiset, asioista vastaava ministeri kuin osa medioistakin reagoi OE:n kuvamateriaaliin säälimällä ”vaarallisten aktivistien” laittomasti yllättämiä tuottajia. Luulisi että kunniallisilla ja eläimistään huolta pitävillä tuottajilla olisi ollut kiire tuomita esiin tuodut epäkohdat ja koko elinkeinon maineen vaarantaneet kollegansa. Kohun jälkeen tuli kuitenkin kiire kuvata, miten asiat ”oikeasti” ovat suomalaisilla tuotantotiloilla. OE:n 101 tilalla kuvaama todistusaineisto onkin sittemmin yritetty kumota milloin puolen tunnin dokumentilla yhdeltä ainokaiselta sika- nauta- ja broileritilalta (Silminnäkijä, TV2 14.2.), milloin viiden sivun reportaasilla yhden ainokaisen sikatilan arjesta (SK 3.2.). Vielä reilu viikko sitten pääotsikoita reviteltiin siitä, miten tilalliset voivat tehokkaasti suojautua tuotantoeläinten todellisista oloista kiinnostuneita tahoja vastaan (SK 16.2.).
Jos 73 kyseenalaisesti hoidettua tilaa voidaan kuitata riittävän pitkällä reportaasilla yhdestä hyvin hoidetusta tilasta, jään innolla odottamaan miten muutaman petturin tahraama hiihtourheilun maine puhdistetaan yksityiskohtaisella reportaasilla lajin mallikelpoisista edustajista. Urheilun maineen varjelemiseksi olisi ehkä myös syytä laatia koko sivun artikkeli, jossa joku valveutunut toimittaja selventäisi urheilijoille, miten nämä tehokkaimmin torjuvat dopingtestaajien yllättävät iskut, joissa urheilun karu todellisuus saattaa paljastua koko urheiluhullulle kansallemme.

Pulinat pois ja eteenpäin

Kolumni / Satakunnan Kansa, 13.2.2008

Otsikko on suora lainaus HS:n pääkirjoituksen otsikosta pari päivää Euroopan komission energia- ja ilmastopaketin julkaisun jälkeen. Komissio julkaisi 23.1. esityksen päästökaupasta vuoden 2013 jälkeen sekä jäsenmaiden vastuujaosta uusiutuvan energian lisäämisessä. Komission laskelmien mukaan energiapaketin toteuttaminen maksaa vuoteen 2020 mennessä EU:lle 0,5 % bruttokansantuotteesta, kansalaista kohti noin 3 euroa viikossa (160 euroa vuodessa). Komission laskelmia on toki kyseenalaistettu, mm. VATT:n vuodentakaisen selvityksen mukaan paketin hinta kansalaista kohden olisi 13 euroa. Maksoi mitä maksoi, toimimattomuus ei ole vaihtoehto.

Eipä aikaakaan, kun teollisuus ja elinkeinoelämä tyrmäsivät paketin tutuksi käynein argumentein: kilpailukyky kärsii ja kustannukset nousevat. Kansanedustaja Anni Sinnemäki huomautti blogissaan osuvasti, että samainen elinkeinoelämä puhuu markkinatalouden kovista vaatimuksista sopeutua toimintaympäristön muutokseen. Siirtyminen energiapihiin yhteiskuntaan on juuri tällainen suuri muutos. Muutoksen kohtaamisessa tarvittavia rohkeita edelläkävijöitä ei tunnu löytyvän ainakaan suomalaisen elinkeinoelämän piiristä, jossa pakettia pidettiin mm. ”mahdottomana” (Teknologiateollisuus), ”tehottomana” (EK) ja sen kustannuksia ”kauhistuttavina” (Kemianteollisuus).

Valitettavasti myös media tuntuu muutamia sooloilijoita lukuun ottamatta liittyneen elinkeinoelämän valituskuoroon. Samainen media repii uutisia ilmastonmuutoksen odotettavissa olevista tuhovaikutuksista. Lempiaiheita tuntuu olevan myös EU:n ja poliitikkojen saamattomuuden irvailu. Kun poliitikot ja virkamiehet EU:ssa kerrankin tarttuivat härkää sarvista isännän otteella, ei otsikoissa juuri ole riemuittu edistysaskeleista ilmastonmuutoksen torjunnassa, saatikka suitsutettu Komission ennakkoluulottomuutta.

Vähälle palstatilalle on jäänyt myös se tosiasia, että päästövähennysten lisäksi uusiutuvan energian osuuden kasvattaminen vähentää EU:n tuontiriippuvuutta, parantaa energiaturvallisuutta, kehittää uutta teknologiaa ja parantaa EU:n asemia kestävän teknologian maailmanmarkkinoilla. Lämpenemisen hillintä myös synnyttää enemmän työpaikkoja kuin hävittää, sillä uusiutuvan energian työvoimaintensiteetti on suurempi kuin fossiili- tai ydinenergiassa. YK:n ilmastoraportin mukaan ilmastonmuutos luo jopa miljoonia uusia työpaikkoja. Jo nyt etanolituotanto työllistää 500 000 ihmistä Brasiliassa ja aurinkoenergia 150 000 ihmistä Kiinassa. Espanjassa tuulivoiman kehittäminen on työllistänyt suoraan 60 000 ja epäsuorasti 100 000 henkeä. Pohjoismaissa potentiaali on eräiden arvioiden mukaan jopa 500 000 työpaikkaa. Tosiasia on myös, että ilmastopaketin todelliset kustannukset laskevat joka päivä, kun öljyn ja kaasun hinta nousee.

Päästöjen vähentäminen voi siis muodostua talouden kannalta varsinaiseksi kasvutarinaksi. Mutta ellei mitään tehdä, kuivuus nostaa ruoan hintaa, vakuutusmaksut nousevat myrskyjen ja tulvien seurauksena, pääoman tuotto heikkenee ja ihmiset joutuvat tyytymään 5-20 % vaatimattomampaan elintasoon. Vitkastelun aiheuttamia vaihtoehtoiskustannuksia analysoinut ekonomisti Nicholas Stern on laskenut, että ilmastonmuutos voi maksaa maailmalle keskimäärin 11-14 % bruttokansantuotteesta. Sternin sanoin, jos kaikki odottavat, että muut toimivat ensin, kukaan ei tee mitään. Jos EU maailman johtavana talous- ja teknologiamahtina ei kulje ilmastonmuutoksen torjumisen etulinjassa, kuka sitten? Kasvihuonepäästöjen vähentäminen on joka tapauksessa edessä, viimeistään ilmastonmuutoksen aiheuttamien katastrofien pakottamana, silloin kun on jo liian myöhäistä.

Vapaus vai täysihoito vankilassa?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 5.2.2008)

Satakunnan Kansan Sunnuntai-liitteessä 3.2. julkaistiin reportaasi sikojen “auvoisesta” elosta kokemäkeläisellä sikatilalla. Toisin kuin jutussa väitetään, Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ei ole poikkeuksellisen tiukkaa. Pääasiassa laki myötäilee EU:n minimivaatimuksia ja esim. broilereita kasvatetaan tiheämmässä kuin muualla. Sikojen tilavaatimusten osalta jutussa mainittu kuuden neliön karsina koskee vain siitoskarjuja. Yli satakiloiselle lihasialle riittää eläinsuojeluasetuksemme mukaan 0,65 m² eli sanomalehtiaukeaman suuruinen tila.

Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti: v. 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista. Lisäksi rangaistukset eläinsuojelulain rikkomisesta ovat olemattomat. Myytti suomalaisen ruuan pyhyydestä joutaakin romukoppaan. 

Tehotuotannossa ei ole mitään arvokasta tai pyhää, riippumatta missä sitä harjoitetaan.
Ei tarvi olla kummoinen eläinbiologi ymmärtääkseen että merkittävä osa eläinten luontaista käyttäytymistä on ravinnon etsintä: mm. nauta vaeltaa vapaudessa päivittäin noin 4 km ravinnonetsinnässä, ja häkissä elänyt kana alkaa välittömästi vapauteen päästyään kuopia maasta ravintoa. Onkin käsittämätöntä että Eviran eläinlääkintöylitarkastaja Taina Mikkonen väittää jutussa, että “ajatus lämpimästä karsinasta jossa ruokahuolto pelaa, ei loppujen lopuksi ole kovin huono vaihtoehto jatkuvalle valppaana ololle, karkuun juoksemiselle ja ruuan etsimiselle.” Onko ihme eteivät lapset nykyään tiedä mistä maito tulee, jos eläinlääkintöviranomaiset esittävät tällaisia lausuntoja!