keskiviikko 1. joulukuuta 2010

HIV-vapaa sukupolvi mahdollinen


Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2010

20.11. vietettiin kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää ja 1.12. vietetään Kansainvälistä AIDS-päivää. Paljon on vielä töitä molemmilla saroilla: Hiv-tartunnan saaneita lapsia on kaikkiaan kaksi miljoonaa. Sen lisäksi 17,5 miljoonaa lasta on menettänyt vähintään yhden vanhempansa aidsille. Joka päivä yli tuhat lasta saa HIV-tartunnan äidiltään raskauden, synnytyksen tai imetyksen yhteydessä. Ilman lääkitystä joka toinen heistä menehtyy ennen toista ikävuottaan.

HIV-vapaa sukupolvi on kuitenkin mahdollinen, sillä viruksen siirtyminen äidistä lapseen on estettävissä lääkkeillä. Edistystä onkin jo tapahtunut: UNICEFin, WHO:n ja UNAIDS:n syyskuun lopussa julkistaman raportin mukaan yli puolet HIV-positiivisista äideistä saa nyt lääkitystä joka suojaa lasta tartunnalta ja äitiä infektioilta. Viisi vuotta sitten vain 15 % naisista sai lääkitystä.

Ennaltaehkäisyn merkitystä HIV:n taltuttamisessa ei voi liikaa korostaa ja siksi onkin ilahduttavaa että katolinen kirkko Paavi Benedictus XVI:n toimesta vihdoin ottaa sallivamman kannan ehkäisyvälineiden käyttöön silloin, kun niillä torjutaan HIV:iä ym. sukupuolitauteja.

Kaksi kolmannesta HIV-tartunnoista oli vuonna 2008 Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Koulutuksella on valtava merkitys asenteisiin ja käyttäytymiseen kehitysmaissa, joissa perinteiset uskomukset HIV:n leviämisestä ja ”parantumisesta” saadaan kitkettyä vain sitkeällä valistustyöllä. Satakunta UNICEF-maakunta 2011 teemavuoden puitteissa satakuntalaisille tarjoutuu erinomainen tilaisuus sekä puhaltaa yhteen hiileen että tukea lasten koulutusta 11 Afrikan köyhimmässä maassa.

Lisätietoa: www.satakunta.fi/unicef