Kehitysapu on myös turvallisuuspolitiikkaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 21.12.2011

Laura Huhtasaari vaati kolumnissaan (SK 19.12.) että valtion kehitysavusta pitää leikata rahaa vanhusten hyväksi. Kannatan satsauksia vanhuspalveluihin, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi pitäisi leikata kaikkein vähäosaisimmilta, eikä esim. elinkeinoelämän tuista. Suomessa ei kukaan kuole aliravitsemukseen eikä tartuntauteihin, kehitysmaissa em. syistä kuolee 8 miljoonaa alle 5-vuotiasta vuosittain. Joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä. Nälkä ja väsymys haittaavat oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena esim. ripuli voi olla tappava. Lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen erityisesti lapsille onkin koko kehitysyhteistyön ja koko ihmiskunnan suurin haaste.

Kaikki kehitysapu ei valitettavasti päädy oikeaan osoitteeseen eikä tuota tulosta, mutta korruption ja huonon hallinnon edessä ei saa nostaa käsiä pystyyn, vaan miettiä uusia tapoja ohjata tukea. Nykyistä suurempi osa tuesta pitäisi käyttää budjettituen sijaan  sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen. Suomi voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon, naisten aseman ja koulutuksena edistäjänä.

Huhtasaaren mukaan vanhusten huoltoon suunnatut rahat menisivät varmasti perille, mutta ei ole vaikea löytää esimerkkejä valtion ja kunnallishallinnon sektoreista, joilla mitkään määrärahalisäykset eivät tunnu takaavan laadukkaita ja tehokkaita palveluja. Saman päivän lehdessä kerrottiin, että yli puolet kunnista on käyttänyt mm. valtion kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin osoitettamat lisämiljoonat aivan muuhun tarkoitukseen.

Suomen vajaan miljardin euron kehitysyhteistyökontribuutiolla ei lopeteta nälänhätää, mutta panostamme tarvitaan globaalien kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa: maailma on sitä turvallisempi paikka myös suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa. Budjettirahoitteisen kehitysyhteistyön rinnalla (ei sijaan) pitäisi tukea Huhtasaaren peräämiä vapaaehtoisia kehitysyhteistyömaksuja yksityishenkilöiden ja yritysten kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeudella.

Ei pidä ampua sanansaattajaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2011

Uusinta ”sikakohua” käsiteltiin 23.11. lehdessä useassa yhteydessä. Pääsääntöisesti paheksunnan kohde olivat salakuvaajat, jotka ovat halunneet näyttää kuluttajille, millaisissa oloissa osa ruokapöytäämme päätyvistä sioista elää. Vaikka kuvat eivät kerro koko totuutta, eivät ne liene sen harhaanjohtavampia tai tarkoitushakuisempia kuin maitopurkkien kyljessä niityllä hymyillen kirmaavat lehmät.

On ihmeellistä miten loputtomasti ymmärrystä riittää tuotantoeläinten laiminlyönneille. Harvan paljastuneen yhteiskunnallisen epäkohdan yhteydessä annetaan yhtä paljon palstatilaa puolustuksen puheenvuoroille. Eläinaktivisitien keinot voivat olla kyseenalaiset, mutta jos joku paljastaisi salaa kuvaamalla epäkohtia esim. yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, hänet nostettaisiin pikemminkin sankariksi. Kukaan ei peräänkuuluttaisia lastenkodin omistajan yksityisyydensuojaa.

Sikatilallisia kurittavat talousongelmat eivät voi olla hyväksyttävä syy laiminlyönneille. Muiltakin toimialoilta edellytetään lain noudattamista taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Vaikka salakuvat eivät toivottavasti kerro sikaloiden yleisestä tilasta, on hälyttävää jos epäkohtien tultua julki tuomitaan niiden paljastajat, eikä niiden aiheuttajia. Koko toimialan maine ei suinkaan vaarantuisi, jos asiansa hoitavat tuottajat ja viranomaiset selittelyn ja puolustelun sijaan tekisivät jyrkän pesäeron  toimialan maineen tahrijoihin.