Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 31.1.2006)
Nimimerkin Aikanaan metsästänyt (9.1.) kirjoitus ”Totuus sudesta” toi lähinnä mieleen Pekka ja susi -sadun romantisoidun kuvan ”metsoja ja teeriä soitimella ihailevasta” metsästäjästä ja ”koiria ja lampaita syövästä ilkeästä sudesta”. Kirjoituksessaan metsämies mm. vaati susikannan eliminoimista jotta riista säästyisi ihmisen nautittavaksi. Jos ja kun suuri osa metsästäjistä kuitenkin liikkuu metsässä ”terveydekseen ja kiinnostuksesta Suomen luontoon” – ei ravinnonhankkimismielessä (vaikka ase olalla keikkuukin) – lienee perusteetonta vaatia susien tappamista vain riistan säästämiseksi ihmisravinnoksi. Luonnosta ja soitimesta kun voi nauttia ilman haulikkoakin.
Mitä tulee petovahinkoihin, on merkillistä jos kehittyneessä tietoyhteiskunnassamme ei selvitä luontokappaleista, joiden kanssa esi-isämmekin elivät rinnan. Käytössämme on yhä hienommat järjestelmät kotiemme suojelemiseksi murtovarkailta yms. Jos tahtoa löytyy, myös kotieläinten suojaamiseen pedoilta löytyy tehokkaita ratkaisuja. Mm. maa- ja metsätalousministeriö tukee petoaitojen pystyttämistä, joka tosin syystä tai toisesta vielä takkuaa. Myös petovahinkojen omavastuita ollaan poistamassa. Yksi keino kotieläinten suojelemiseksi olisi lisäksi pienriistan riittävyyden turvaaminen suden ravinnoksi. Kuten metsämies itsekin toteaa, sudet käyttävät ensisijaisena ravintonaan reviirinsä pienriistaa ennen uskaltautumista kotitalouksien läheisyyteen. Toinen hyvä keino on laumojen pitäminen yhtenäisenä; yksinäinen susi ei pysty saalistamaan lajityypillistä ravintoa vaan käy mm. kotieläinten kimppuun.
Lainsäädäntömme sallii häirikkösusien tappamisen tietyin edellytyksin. Muutaman häiriintyneen yksilön vuoksi on kuitenkin moraalitonta lietsoa pelkoa ja vihaa muutenkin vähälukuista lajia kohtaan. Länsi-Suomi on valitettavan otollista maaperää petokammolle, joka on tutkitusti suurinta alueilla, joihin petokanta on vasta leviämässä (ei siis alueilla, joilla kanta jo esiintyy runsaana). Samalla on hyvä muistaa, että myös metsästäjien joukko on kirjavaa. Epäilemättä porukkaan mahtuu luonnonystäviä, mutta yhtä todennäköisesti myös huvikseen räiskyttelijöitä. Surullisena esimerkkinä jälkimmäisestä käyköön hyrynsalmelainen poromies, joka kahden toverinsa kanssa jäljitti ilvestä moottorikelkalla, saavutettuaan eläimen ajoi kelkalla sen yli ja löi sitä lopuksi kirveellä päähän (SK 21.1.)… Miten tällaiset häiriöyksilöt pitäisi eliminoida?
