maanantai 3. lokakuuta 2016

Tasa-arvo ja lisääntyminen kaukaa katsottuna

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 3.10.2016)

Tätä kirjoittaessani olen Somalimaassa haastattelemassa tyttöjen ympärileikkausperinteen vastaiseen kampanjaan osallistuvia yliopisto-opiskelijoita. Valtaosa haastateltavistani on miehiä. Haastattelujen jälkeen olemme usein jääneet juttelemaan niitä näitä. Haastateltavat ovat hyvin kiinnostuneita suomalaisesta yhteiskunnasta.

Vaikka Somalimaan lukuisissa yliopistoissa opiskelee yhä enemmän naisia, mies kantaa edelleen pääasiallisen vastuun perheen elättämisestä. Nuorten miesten käsityksen mukaan yleisin avioriitojen syy onkin se, ettei mies pysty maksamaan perheensä kuluja. Mies on epäonnistunut jos nainen joutuu menemään töihin.

Länsimainen yhteiskunta kukoistaa taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna muun muassa siksi, että myös naisten työpanos ja kapasiteetti hyödynnetään. Jos katsotaan syntyvyyttä, kukoistus on muualla. Ratkaisu länsimaiden alhaiseen syntyvyyteen ei luonnollisestikaan ole naisten palauttaminen kotiin vaan työn ja perheen sekä miehen ja naisen työurien yhteensovittamisen tukeminen.

Lasten ja perheen merkitys on täysin erilainen maissa joissa ei ole kunnollista sosiaali- ja vakuutusturvaa. Jos taksikeikoilla perheensä Somalimaassa elättävän Ahmadin auto leviää, toimeentulotukea tai vakuutuskorvauksia on turha hakea.

Sen sijaan hyvätuloinen serkku antaa vaikka 300 dollaria, sisko perheineen 100 dollaria. Suomessa asuva pikkuserkku saattaa lähettää 500 dollaria. Lapsia hankitaan siis paljon myös tulevaisuutta turvaamaan.

Oppivelvollisuutta ei ole. Julkinen peruskoulu on ilmaista, mutta erilaisia maksuja peritään. Toisen ja korkea-asteen koulutus on maksullista. Jos lapsia on monta ja elättäjiä yksi, kouluun laitetaan ennemmin pojat kuin tytöt.

Vaikka kodin ja lasten hoitaminen ovat Somalimaassa jatkossakin naisten vastuulla, yhä useammat ovet ovat aukeamassa naisille. Nuoret koulutetut miehet tukevat tätä kehitystä ja näkevät itsellään aiempaa isomman roolin lasten kasvattamisessa. Mikä ilahduttavinta, moni haastateltavani ei aio sallia tyttölapsiaan ympärileikattavan.

Yhteistä tuntuu olevan se, että niin Suomessa kuin Somalimaassakin ajatellaan yleisesti, että sukupuolten tasa-arvo on pitkälti saavutettu.

Kirjoittaja näkee tasa-arvovajetta molemmissa yhteiskunnissa