Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 22.7.2011
Kehitysyhteistyörahojen korottaminen 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä ei toteutunut hallitusohjelmassa. Kehitysyhteistyömäärärahat jäädytetään vuosina 2013 ja 2014 euromääräiselle tasolleen. Päästöoikeuksien huutokauppatulojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön saattaa teoriassa jopa kasvattaa BKT-osuutta vuoden 2013 jälkeen. Rahoituksen jäädyttäminen tarkoittaa kuitenkin käytännössä luopumista 0,7 prosentin BKT-tavoitteesta, jonka Suomi ja OECD-maat asettivat jo vuonna 1970. On erittäin valitettavaa, että köyhien maiden auttaminen päätyi hallituksen säästölistalle.
Kehitysyhteistyöllä tuotetaan parempaa maailmaa. Se ei yksin ratkaise globaalia epätasa-arvoa, mutta ei sitä ilmankaan ratkaista. Suomi voisi panostaa nykyistä vahvemmin esim. naisten aseman parantamiseen, hyvän hallinnon kehittämiseen ja koulutukseen, joissa olemme maailmallakin tunnettuja. Kuten tuore kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on todennut, maailma on sitä turvallisempi paikka myös meille suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa.
Kansainväliseen solidaarisuuteen ei voi osallistua vasta sitten kun Suomi on maana ”valmis” – sellaista päivää ei tule. Onneksi suomalaisten tuki maailman vähäosaisille ei ole vain hallituksen kehitysyhteistyömäärärahoihin sidottu. Jokainen voi osallistua ”kantokykynsä” mukaan lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai antamalla aikaa vapaaehtoistoimintaan. Taskun pohjalle jääneistä lanteista muodostuu hyväntekeväisyysjärjestöjen lippaissa iso virta, jolla pelastetaan ihmishenkiä kehitysmaissa. Eri järjestöjen tarjoamat kuukausilahjoitussysteemit ovat rahoituksen jatkuvuuden kannalta omaa luokkaansa, ja harva suomalaisista joutuu tinkimään omasta kulutuksestaan kuukausittaisen muutaman euron ”maailmanlapsilisän” vuoksi.
Itä-Afrikan kaltaiset humanitääriset kriisit, joissa miljoonia lapsia on vaarassa kuolla nälkään, havahduttavat hetkeksi. Liian helposti unohtuu, että joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä, köyhimmissä maissa jopa puolet alle viisivuotiaista. Aliravittu lapsi elää päivästä toiseen ruoalla, josta ei saa tarpeeksi proteiinia, energiaa ja hivenaineita kasvuun. Nälkä ja väsymys haittaavat myös oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena taudit kuten ripuli voivat olla tappavia. Näin lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen kaikille ja erityisesti lapsille onkin koko ihmiskunnan suurin haaste, jonka ratkaisemiseen kansainvälisen yhteisön pitää löytää nopeita ratkaisuja, joita valtioiden ja yksityissektorin tulee kaikin tavoin tukea!
