Kolumni / Satakunnan Kansa, 27.2.2008
Pahin kohu Kaisa Variksen dopingkäryn ympärillä on laantunut. Riskinotto kilpasisarten päihittämiseksi ja taloudellisen voiton saavuttamiseksi toi Varikselle elinkautisen kilpailukiellon, 100 000 euron sakot sekä kansan, lajiliiton ja kilpakumppanien paheksunnan. Häkki ei sentään heilahtanut, koska kyseessä on rikkomus lajiliiton sääntöjä, ei lakia kohtaan.
Kuukautta myöhemmin veristen koiratappeluiden järjestäminen Ypäjällä toi yhdelle miehelle kahden kuukauden ehdottoman ja kahdelle puolen vuoden ehdollisen rangaistuksen. Kuten käräjäoikeus tuomiossaan totesi, teon moitittavuutta lisäsi se, että tarpeetonta kärsimystä aiheutettiin puhtaasti viihdetarkoituksessa. Koiranpitokielto napsahti kuitenkin vain viideksi vuodeksi syyllisten vedottua mm. taakanvetokilpailuihin, joihin he myös koiriaan treenaavat. Jostain syystä juuri eläinsuojelulakia tulkittaessa vetoaminen elinkeinonharjoittamiseen katsotaan usein lieventäväksi asianhaaraksi. Jonkun onnettoman nelijalkaisen kohtalona onkin viimeistään viiden vuoden kuluttua joutua näiden julmureiden armoille.
Varis, hankittuaan epäreilua kilpailuetua, sen sijaan voi heittää lopullisesti hyvästit suksilleen ja makselee loppuelämänsä Ampumahiihtoliiton laskua. Paikkakunnan, ellei jopa maan vaihtokin on varmaan käynyt mielessä, niin suuri on kansan langettama häpeätuomio. Koiratappeluiden järjestämisestä seurannutta rangaistusta taas ei voi pitää edes tuntuvana. Kuten SK uutisoi (21.2.), vuonna 2006 raportoiduista 254 eläinsuojelurikoksesta, 19 lievästä eläinsuojelurikoksesta ja 162 eläinsuojelurikkomuksesta seurasi vain 49 eläintenpitokieltoa, joista 15 pysyviä. Keskimääräinen ehdollinenkin rangaistus oli olemattomat 2,5 kuukautta. Yhtään vankilatuomiota ei julistettu, vaikka laki sallisi maksimissaan kahden vuoden ehdottoman vankeuden.
Vääryyttä ja kohtuuttomuutta tapahtuu muuallakin kuin koiratappeluareenoilla ja oikeussaleissa, esimerkkinä mainittakoon loppuvuodesta esiin tulleet rikkeet suomalaisilla tuotantotiloilla. Oikeutta Eläimille järjestön 73 tutkintapyynnöstä kahdeksan on johtanut esitutkintaan. Samaan aikaan luvattomasta kuvaamisesta tiloilla on jätetty 51 rikosilmoitusta. Riippumatta mihin tuomioistuimet aikanaan päätyvät (tapahtuuko tuotantoeläinten laiminlyönti toisin sanoen lain suojissa vai ei), kohun aikana kävi selväksi, ettei valtaosa suomalaisista hyväksy näkemäänsä.
Siinä missä Variksen kollegat lähes sylkivät hänen päälleen toisen käryn käytyä, tuottajakollegat, johtavat viranomaiset, asioista vastaava ministeri kuin osa medioistakin reagoi OE:n kuvamateriaaliin säälimällä ”vaarallisten aktivistien” laittomasti yllättämiä tuottajia. Luulisi että kunniallisilla ja eläimistään huolta pitävillä tuottajilla olisi ollut kiire tuomita esiin tuodut epäkohdat ja koko elinkeinon maineen vaarantaneet kollegansa. Kohun jälkeen tuli kuitenkin kiire kuvata, miten asiat ”oikeasti” ovat suomalaisilla tuotantotiloilla. OE:n 101 tilalla kuvaama todistusaineisto onkin sittemmin yritetty kumota milloin puolen tunnin dokumentilla yhdeltä ainokaiselta sika- nauta- ja broileritilalta (Silminnäkijä, TV2 14.2.), milloin viiden sivun reportaasilla yhden ainokaisen sikatilan arjesta (SK 3.2.). Vielä reilu viikko sitten pääotsikoita reviteltiin siitä, miten tilalliset voivat tehokkaasti suojautua tuotantoeläinten todellisista oloista kiinnostuneita tahoja vastaan (SK 16.2.).
Jos 73 kyseenalaisesti hoidettua tilaa voidaan kuitata riittävän pitkällä reportaasilla yhdestä hyvin hoidetusta tilasta, jään innolla odottamaan miten muutaman petturin tahraama hiihtourheilun maine puhdistetaan yksityiskohtaisella reportaasilla lajin mallikelpoisista edustajista. Urheilun maineen varjelemiseksi olisi ehkä myös syytä laatia koko sivun artikkeli, jossa joku valveutunut toimittaja selventäisi urheilijoille, miten nämä tehokkaimmin torjuvat dopingtestaajien yllättävät iskut, joissa urheilun karu todellisuus saattaa paljastua koko urheiluhullulle kansallemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti