(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 2.11.2015)
Miesten viikko alkaa tänään ja herättelee tänä vuonna miettimään mikä on miehen mitta. Onko se 20 senttiä vai 500 hevosvoimaa? Tekeekö armeija pojista miehiä vai sittenkin isyys? Olen kirjoittanut miehiin kohdistuvista rooliodotuksista sen verran monta kolumnia, että haluan viikon johdosta kiinnittää huomiota poikien ja miesten yksinäisyyteen.
Leikkasin saman päivän lehdestä (HS 23.9.) talteen kaksi havahduttavaa artikkelia. Ensimmäinen oli otsikoitu: ”Joka kymmenes poika vailla yhtään ystävää”. Artikkeli pohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyyn, johon vastasi yli 120 000 oppilasta keväällä 2015. Ne nuoret, joilla ei mielestään ole yhtään läheistä ystävää, kärsivät muita enemmän myös kiusaamisesta ja uupumuksesta. Ystävättömien osuus maahanmuuttajataustaisista nuorista on kantaväestön nuoriin verrattuna jopa kaksinkertainen. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista 23–29 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.
Ikään kuin edellisessä artikkelissa ei olisi ollut tarpeeksi sulateltavaa, samassa lehdessä uutisoitiin että Suomessa on asunnottomia yli 7 500 ja heistä yksinäisiä miehiä on 90 prosenttia.
Valokuvaaja Lauri Eriksson kuvasi heistä 22 osoittaakseen, että syrjäytyminen on lopulta aika pienestä kiinni. Eriksson ei halunnut vain ripustaa miesten anonyymejä kasvoja esille galleriaan, vaan miehet saivat halutessaan kirjoittaa perhesiteistään, harrastuksistaan ja haaveistaan. Erikssonin mukaan kirjoittaminen tuotti monelle ongelmia: ”Lomakkeita he ovat tottuneet täyttämään, mutta tuntui, että heiltä ei ole usein kysytty heistä itsestään.” Asunnottomissakin maahanmuuttajat ovat 10 prosentin osuudella yliedustettuina. Vaikka maahanmuuttajilla olisi rahaa vuokranmaksuun, heidän on vaikea löytää asuntoa vapailta markkinoilta.
Vaikka solidaarisuus ja empaattisuus eivät kuulu perinteiseen ”tosimiehen” ideaaliin, haastan eritoten miehet Miesten viikon kunniaksi pohtimaan löytyykö omasta elinpiiristä poika tai mies, jolta pitäisi useammin kysellä kuulumisia, jonka voisi joskus pyytää lenkkiseuraksi tai oman lapsen leikkikaveriksi. Jokainen vanhempi tietää kuinka pahalta tuntuu pelkkä ajatus omasta lapsesta välituntipihalla yksin muiden ulos sulkemana. Vielä pahemmalta se tuntuu kyseisestä lapsesta!
Miesten viikko alkaa tänään ja herättelee tänä vuonna miettimään mikä on miehen mitta. Onko se 20 senttiä vai 500 hevosvoimaa? Tekeekö armeija pojista miehiä vai sittenkin isyys? Olen kirjoittanut miehiin kohdistuvista rooliodotuksista sen verran monta kolumnia, että haluan viikon johdosta kiinnittää huomiota poikien ja miesten yksinäisyyteen.
Leikkasin saman päivän lehdestä (HS 23.9.) talteen kaksi havahduttavaa artikkelia. Ensimmäinen oli otsikoitu: ”Joka kymmenes poika vailla yhtään ystävää”. Artikkeli pohjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselyyn, johon vastasi yli 120 000 oppilasta keväällä 2015. Ne nuoret, joilla ei mielestään ole yhtään läheistä ystävää, kärsivät muita enemmän myös kiusaamisesta ja uupumuksesta. Ystävättömien osuus maahanmuuttajataustaisista nuorista on kantaväestön nuoriin verrattuna jopa kaksinkertainen. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojista 23–29 prosenttia ilmoitti, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.
Ikään kuin edellisessä artikkelissa ei olisi ollut tarpeeksi sulateltavaa, samassa lehdessä uutisoitiin että Suomessa on asunnottomia yli 7 500 ja heistä yksinäisiä miehiä on 90 prosenttia.
Valokuvaaja Lauri Eriksson kuvasi heistä 22 osoittaakseen, että syrjäytyminen on lopulta aika pienestä kiinni. Eriksson ei halunnut vain ripustaa miesten anonyymejä kasvoja esille galleriaan, vaan miehet saivat halutessaan kirjoittaa perhesiteistään, harrastuksistaan ja haaveistaan. Erikssonin mukaan kirjoittaminen tuotti monelle ongelmia: ”Lomakkeita he ovat tottuneet täyttämään, mutta tuntui, että heiltä ei ole usein kysytty heistä itsestään.” Asunnottomissakin maahanmuuttajat ovat 10 prosentin osuudella yliedustettuina. Vaikka maahanmuuttajilla olisi rahaa vuokranmaksuun, heidän on vaikea löytää asuntoa vapailta markkinoilta.
Vaikka solidaarisuus ja empaattisuus eivät kuulu perinteiseen ”tosimiehen” ideaaliin, haastan eritoten miehet Miesten viikon kunniaksi pohtimaan löytyykö omasta elinpiiristä poika tai mies, jolta pitäisi useammin kysellä kuulumisia, jonka voisi joskus pyytää lenkkiseuraksi tai oman lapsen leikkikaveriksi. Jokainen vanhempi tietää kuinka pahalta tuntuu pelkkä ajatus omasta lapsesta välituntipihalla yksin muiden ulos sulkemana. Vielä pahemmalta se tuntuu kyseisestä lapsesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti