Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 1.9.2014
Naiset törmäävät lasikattoon, pojat lasiseiniin
Kahden pojan äitinä olen viimeisen kahdeksan vuoden aikana herkistynyt sille, miten ahtaaseen muottiin poikia yhä edelleen kasvatetaan. Siinä missä tyttö voi harrastaa jalkapalloa tai mäkihyppyä, tanssikoulujen ovet pysyvät (vanhempien toimesta) suljettuina monilta pikkupojilta - siitä huolimatta että esim. baletti on varmasti yksi fyysisimmistä urheilulajeista. Siinä missä tytön voi pukea siniseen, vihreään ja kaikkiin sateenkaaren väreihin, vaaleanpunaista ei löydy poikien vaatteiden vuorikankaistakaan. Pikkupojalle ei voi laittaa kynsilakkaa tai rannekorua ilman että osa aikuisista ja norminsa purematta nielleistä naapurin lapsista kohottelee kulmiaan. Siinä missä tyttö voi itkeä ja hakea lohdutusta satuttaessaan itsensä tai tultuaan kiusatuksi, poikaa kehotetaan lopettamaan ”turha ruikutus”. Pojan kuuluu viimeistään kouluiässä ”miehistyä” ja oppia kestämään pientä tönimistä ja kaverien herjaa.
Siinä missä pikkupojat vilpittömästi epäilevät osaavatko tytöt muka pelata pleikkaria tai naiset ajaa moottoripyörää, poikiin kohdistuva aikuisten asettama ”lasiseinä” estää heitä tekemästä mitään ”tyttömäistä” – ei siksi etteivät he osaisi vaan koska se ”ei sovi pojille”. Siinä missä tyttö voi haaveilla yhtä lailla kampaajan kuin automekaanikon ammatista, pojan ei ainakaan ääneen kannata haaveilla lentoemännän tai lastenhoitajan ammatista. Niinpä miehiä ei edelleenkään saada mm. sosiaali- ja terveysaloille, kun taas naisinsinöörejä on yli kaksinkertainen määrä 90-luvun alkuun verrattuna. Tytöille on onnistuttu vakuuttamaan että he osaavat matematiikkaa ja fysiikkaa siinä missä pojatkin. Miten pojat saataisiin vakuuttumaan että he voivat valita hoiva-ammatin siinä missä tytötkin?
Siinä missä tytöt voivat haaveilla erilaisista elämänpoluista, poikien ”vääränsuuntaisilta” haaveilta katkaistaan siivet varhain. Toisaalta työelämän lasikatot pitävät huolen siitä, että iso osa naistenkin urahaaveista jää toteutumatta. Varmimmin ura urkenee naiselle, kun muistaa olla ”yksi jätkistä”. Se käy helposti varsinkin jos voi ylpeänä kertoa jo nuorena olleensa ”sellainen poikatyttö”. Kuinka moni mies ylpeilee olleensa nuorena ”sellainen tyttöpoika” tai kertoo edenneensä urallaan olemalla työyhteisössään ”hyvä emäntä”?
Kun pojat tungetaan kapeaan muottiin kieltämällä ja väheksymällä kaikki ”tyttömäinen”, pojille tullaan vaivihkaa opettaneeksi että tytöt, tyttöjen harrastukset ja mielenkiinnon kohteet ovat tavalla tai toisella vähempiarvoisia. Toisin sanoen, varjelemalla poikia ahdasmieliseltä kasvatukselta varjelemme samalla tyttöjä ja naisia epätasa-arvoiselta kohtelulta!
Lätkää pelaavissa tai fanittavissa ja farkkuihin pukeutuvissa insinöörimiehissä ei ole mitään vikaa, mutta annetaan vähän tilaa muunkinlaisille tavoille olla poika ja mies!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti