Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 21.12.2011
Laura Huhtasaari vaati kolumnissaan (SK 19.12.) että valtion kehitysavusta pitää leikata rahaa vanhusten hyväksi. Kannatan satsauksia vanhuspalveluihin, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi pitäisi leikata kaikkein vähäosaisimmilta, eikä esim. elinkeinoelämän tuista. Suomessa ei kukaan kuole aliravitsemukseen eikä tartuntauteihin, kehitysmaissa em. syistä kuolee 8 miljoonaa alle 5-vuotiasta vuosittain. Joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä. Nälkä ja väsymys haittaavat oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena esim. ripuli voi olla tappava. Lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen erityisesti lapsille onkin koko kehitysyhteistyön ja koko ihmiskunnan suurin haaste.
Kaikki kehitysapu ei valitettavasti päädy oikeaan osoitteeseen eikä tuota tulosta, mutta korruption ja huonon hallinnon edessä ei saa nostaa käsiä pystyyn, vaan miettiä uusia tapoja ohjata tukea. Nykyistä suurempi osa tuesta pitäisi käyttää budjettituen sijaan sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen. Suomi voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon, naisten aseman ja koulutuksena edistäjänä.
Huhtasaaren mukaan vanhusten huoltoon suunnatut rahat menisivät varmasti perille, mutta ei ole vaikea löytää esimerkkejä valtion ja kunnallishallinnon sektoreista, joilla mitkään määrärahalisäykset eivät tunnu takaavan laadukkaita ja tehokkaita palveluja. Saman päivän lehdessä kerrottiin, että yli puolet kunnista on käyttänyt mm. valtion kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin osoitettamat lisämiljoonat aivan muuhun tarkoitukseen.
Suomen vajaan miljardin euron kehitysyhteistyökontribuutiolla ei lopeteta nälänhätää, mutta panostamme tarvitaan globaalien kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa: maailma on sitä turvallisempi paikka myös suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa. Budjettirahoitteisen kehitysyhteistyön rinnalla (ei sijaan) pitäisi tukea Huhtasaaren peräämiä vapaaehtoisia kehitysyhteistyömaksuja yksityishenkilöiden ja yritysten kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeudella.
Jatkoa edelliseen / Satakunnan Kansa, 6.1.2012
Ihmettelin vastineessani (SK 21.12.) Laura Huhtasaaren kolumniin (SK 19.12.) miksi varat vanhuspalveluihin pitäisi leikata kehitysvusta. Tekstini on kirvoittanut lukuisia kommentteja, joista osa ei tunnu alkuunkaan perustuvan kirjoitukseeni. Korostettakoon uudelleen, että kannatan lämpimästi satsauksia vanhusten palveluihin. Toisin kuin nimimerkki Pyry tekstaripalstalla väitti, en ole vaatinut elinkeinoelämää rahoittamaan kehitysapua. Sen sijaan esitin että vanhuspalvelujen kehittämiseksi voisi leikata esim. sellaisia suoria yritystukia jotka ovat tehottomia ja tukevat vanhentuvaa elinkeinorakennetta.
Reijo Kuokkasen (SK 30.12.) kanssa olen täysin samaa mieltä siitä, että kohdemaiden hallituksilta pitää vaatia vastuuntuntoa ja korruption kitkemistä. Myös Euroopan komissio vaati lokakuussa, että budjettituki edellyttäisi hyvän hallinnon sopimusta avunantajan ja saajan välillä. Ehdotin Kuokkasen tapaan kirjoituksessani myös kehitysapulahjoitusten verovähennyskelpoisuutta. Kuokkasen sanoin Suomen vanhuksista huolehtiminen ja kehitysmaiden lasten auttaminen kuuluvat kristilliseen etiikkaan, mielestäni myös hyvinvointivaltion moraalisiin velvollisuuksiin. Siksi on tarpeetonta asettaa ne vastakkain kuten Huhtasaari teki kolumnissaan. Miksei keskustella pikemminkin siitä, pitäisikö tulo- ja hyvinvointierojen kaventamiseksi kaikkein hyväosaisimpia verottaa nykyistä ankarammin esim varallisuusveron palautuksella ja pääomaverotusta kiristämällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti