Kolumni / Satakunnan Kansa, 9.4.2008
Oikaistakoon heti kättelyssä että kolumni ei otsikosta huolimatta koske tapaus Kanervaa, vaan suomalaisten kasvavaa naudan-, sian- ja broilerinlihan kulutusta. Vielä 1950-luvulla liha oli herrojen herkkua, jota kului keskimäärin 30 kg vuodessa. Tällä hetkellä kulutus henkeä kohden on noin 70 kg. Keskimäärin 79-vuotiaaksi elävä suomalainen nauttii siis elämänsä aikana n. 5500 kg lihaa, josta n. 500 lintua (enimmäkseen broilereita), n. 40 sikaa, seitsemän nautaa ja yhden lampaan.
Lihan suurkulutus on johtanut teolliseen maatalouseläintuotantoon, jonka ympäristövaikutukset ovat huomattavat: Naudanlihan ja meijerituotteiden tuotannon vaikutukset vesien rehevöitymiseen, primäärienergian kulutukseen ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ovat muita peruselintarvikkeita merkittävästi suuremmat. MTT:n tutkija Kristiina Regina onkin todennut että lihankulutuksen vähentäminen olisi kaikkein järkevin keino maatalouden päästöjen vähentämiseksi.
Tehotuotanto-termin käyttäminen länsimaisesta eläintuotannosta on sikäli harhaanjohtavaa, että yhden eläinvalkuaiskilon tuottaminen ihmisravinnoksi vaatii 21 proteiinikilon syöttämistä vasikalle! Nykyistä eläintenkasvatusta onkin kutsuttu käänteiseksi proteiinitehtaaksi. Oikein jaettuna se ravintomäärä, joka kulutetaan rehuina teollisuusmaiden lihantuotannossa, riittäisi poistamaan nälän ja aliravitsemuksen koko maailmasta. Myös vettä tarvitaan paljon enemmän eläinten kuin viljelykasvien kasvattamiseen (esim. lihakiloon 50 kertaa enemmän kuin vehnäkiloon). Kuten jokainen ymmärtää, suurimittainen maatalouseläintuotanto ei ole myöskään tuotantoeläinten etujen mukaista.
Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että Länsi-Vantaalla jokin aika sitten tehty aloite kasvisaterioiden lisäämisestä koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla sai paljon huomiota. Hämmästyttävää oli sen sijaan, että aloite herätti mm. Iltalehden nettikeskustelussa melkoista vastustusta ja melkoisen merkillisimmin argumentein kuten ”kasvissyöjät kuolevat lihansyöjiä nuorempina” ja ”kasvisruokaa syövät lapset ovat heikkoja, kalpeita, aneemisia ja sairastelevia”. Vegaanit, vegetaristit ja muuten vain kasvisruokaa suosivat menivät keskustelussa iloisesti sekaisin. Itse kuulun joukkoon ”lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita välttelevät”. Maitotuotteita ja kalaa kuluu jonkin verran, mutta lihaa korkeintaan kerran pari kuukaudessa (proteiinia saa myös palkokasveista). 35. raskausviikkoon mennessä en ole tarvinnut lisärautaa ja veriarvoni herättävät äitiysneuvolassa lähinnä ihailua.
SK kertoi 6.4. lihapullien uhanalaisesta asemasta porilaiskoulujen ruokalistalla ruoan hintojen noustua. Lihapullia enemmän olisin kuitenkin huolissani kasvisten osuudesta. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa voisi panostaa kasviksiin. Panostus olisi kansanterveydellisestikin perusteltua; anemian sijaan todellinen huolenaihe on lasten lisääntyvä liikalihavuus ja jo viisivuotiailla tavattavat sydän- ja verisuonisairaudet, jotka eivät johdu ainakaan kasvisten syönnistä. Kasvisruokaa syövän ei tarvitse pelätä myöskään hullun porkkanan tautia, lanttuinfluenssaa tai salmonellaa. Ja vaikka nahistunut nauris kesäkeittoon eksyisikin, ei se ole terveydelle yhtä haitallinen kuin pilaantunut liha tai kala.
Joku tietysti muistaa tässä kohden mainita, etteivät lapset yksinkertaisesti pidä kasviksista. Kouluruokailun lähtökohtana ei kuitenkaan ole tarjota lapsille sitä mistä he eniten pitävät (ranskalaiset, hampurilaiset, hodarit ja donitsit), vaan sitä mikä heidän terveydelleen on hyväksi. Pikkuväen kasvisboikotin sitä paitsi ymmärtää, jos kasvisruoka on yhtä kuin etikkapunajuuri lautasen reunalla ja perheen miesväeltä on opittu, ettei pupun ruokaan kosketa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti