Etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa

(Kolumni, Satakunnan Kansa 28.10., julkaistu otsikolla "Työllisyys syrjäyttää etiikan")

Milloin työllisyys- ja taloustilanne on riittävän hyvä ympäristönäkökulman priorisoimiseen?

Ympäristö- ja vihreän liikkeen vastustajilla on riittänyt riemua viime viikkoina: ensin suomalainen Greenpeace-aktivisti joutui Venäjällä tutkintavankeuteen, sitten Heidi Hautalasta tehtiin entinen ministeri. On hämmästyttävää miten syvästi elinkeinoelämän intressejä sympatisoivat tahot vihaavat ympäristöväkeä. Ellette tiedä mistä puhun, lukekaa Erkki Teikarin kirjoitus tällä palstalla (22.10.).

Hankausta vihreillä ei ole vain oikealle. Demarit ja vasemmisto käyvät sisäistä kamppailua työllisyyden ja ympäristön arvottamisesta. Vihreitä aatteellisesti lähimpänä on usein vasemmiston punavihreä siipi kun taas ay-vasemmisto tuntuu joskus olevan kaikkein kauimpana. Hautalan eron masinoineiden merimies-Unionin aktiivien mukaan vihreä politiikka on syönyt satoja merenkulkijoiden työpaikkoja.

Demarien Miapetra Kumpula-Natri kommentoi Hautala-jupakkaa toteamalla että arktista luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta heikkojen suhdanteiden aikana työllisyys on etusijalla. Pääministerin mielestä luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta ei suomalaisen arktisen osaamisen kustannuksella. Huoli merimiesten työpaikoista on siis yksiselitteisesti oikeutetumpi kuin huoli arktisen öljynporauksen riskeistä.

Koskipa asia ympäristönsuojelua, pakolaisten vastaanottamista, Tobinin veroa tai kaivoslainsäädäntöä, Suomessa puntaroidaan mikä on ”järkevää”, ei sitä mikä on oikein tai väärin. Yhtäältä kärsimme alemmuuskompleksista, jonka johdosta emme ”pienenä ja köyhänä kansakuntana” voi asettaa ”kohtuuttomia” vaatimuksia itsellemme mitä tulee esim. päästövähennyksiin. Toisaalta olemme merkittävästi muita parempia: Suomi hoitaa eettisesti kyseenalaisetkin bisnekset vähemmän epäeettisesti kuin muut: turkiselämillä on Kiinassa vielä huonommat oltavat, venäläinen ydinvoima on vielä riskialttiimpaa ja ”me jos ketkä pystymme tuottamaan turvallisia ratkaisuja arktiseen öljynporaukseen”. Suomalaiset osaisivat varmasti hyödyntää lapsityövoimaakin eettisesti kestävällä tavalla…

Keskusteltaessa elinkeinojen epäkohdista etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa, vaikka pitäisi pohtia aiheuttaako esim. tupakkateollisuus enemmän hyvin- vai pahoinvointia. Pitäisi laskea tupakkateollisuuden aiheuttamia ruumiita tiukentuvan tupakkadirektiivin myötä menetettävien työpaikkojen sijaan!

Greenpeace-aktivistit yrittävät herättää keskustelua. He myöntävät rikkovansa tarvittaessa ympäristörikoksia edistäviä lakeja, muistuttaen että mm. orjuus loppui vasta kun ”aktivistit” olivat valmiita rikkomaan lakia. Tällä hetkellä lait suojaavatkin heikommin merta kuin meren alta öljyä poraavaa lauttaa, joka on jonkun omaisuutta. Kaikella kunnioituksella lakeja kohtaan, onko enemmän väärin kiivetä köyttä pitkin laivan kannelle vai vaarantaa herkät merialueet öljytulojen toivossa?

Kun vaakakupeissa ovat riski ympäristön tuhoutumisesta ja melko varma välitön taloudellinen hyöty, moni on valmis sietämään riskiä siinä toivossa että voi saada molemmat: tuloja ja työpaikkoja sekä puhtaan ympäristön. Ympäristö- ja vihreän liikkeen tavoitteena on jättää murusia tulevillekin sukupolville: meillä ei ole oikeutta maksimoida hyvinvointiamme tulevien sukupolvien elinehtojen kustannuksella. Siinä missä mielekäs työ on yksilön hyvinvoinnin ja taloudellisen toimeentulon perusta, elinkelpoinen planeetta on ihmiskunnan olemassaolon perusta.

Vastalause eläinrääkkäysuutisointiin‏

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 4.12.2007)

“Eläinrääkkäyksellä pääsee aina julkisuuteen” kirjoittaa SK:n pääkirjoitustoimitus 2.12.2007. Otsikko on ensinnäkin ristiriidassa sen kanssa, ettei SK katsonut aiheelliseksi uutisoida Yle-iltauutisten 29.11. pääuutiseksi nostamaa, useimpia suomalaisia kuohuttanutta materiaalia tuotantoeläinten kurjasta kohtelusta. Toisekseen on asiatonta väittää että Oikeutta Eläimille –järjestö hakisi vain julkisuutta; järjestö hakee nimensä mukaisesti oikeutta ja sitä saa parhaiten julkisuuden kautta.

A-studiossa esitettyä materiaalia on väitetty lavastetuksi ja monessa mediassa on kiinnitetty ensisijainen huomio ”laittomaan” kuvaustapaan sisällön sijaan. Oikeutta Eläimille –järjestön olisi siis laillisen ja luotettavan materiaalin keräämiseksi pitänyt soittaa tiloille hyvissä ajoin ennen vierailua ja kehottaa laittamaan paikat kuntoon? Myös SK otsikoi 1.12. ”Tilojen salakuvaamisesta jätetty useita rikosilmoituksia”. Pieninkin rikos ihmisten oikeuksia (tässä: kotirauhaa) kohtaan on siis merkittävämpi uutinen kuin eläimille aiheutettu tarpeeton kipu ja tuska?

SK:n pääkirjoituksessa 2.12. väitetään, etteivät eläinsuojelujärjestöt ja A-studion toimitus tunne eläintuotantoa. Kirjoittaja kuitenkin paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä todetessaan, että valtaosa tuottajista pitää eläimistä hyvää huolta, koska se on elinkeinon edun mukaista. Varmasti suuri osa tuottajista haluaisi pitää eläimistään parempaa huolta, mutta juuri elinkeinon kilpailukyvyn maksimointi pakottaa tehokkuuden – ja samalla eläinten pahoinvoinnin – kasvattamiseen. 10 000 kanan kanalassa on toden totta mahdoton havaita sairasta yksilöä.

Vikaa on etsittävä ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka ensisijainen pyrkimys on elinkeinon kilpailukyvyn turvaaminen eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon sydämestäni, että porsastiloilla kuvatut eläinsuojelurikkomukset olisivat poikkeuksia. Broileritiloilla todellisuus on kuitenkin poikkeuksetta lohduton: broilerilla on kasvatushalleissa tilaa alle yhden A4-paperiarkin verran ja niiden kasvatusaika on kutistunut puoleen samalla kun niiden lihasmassan paino on kaksinkertaistunut; huomattava osa broilereista kärsiikin kivuliaista jalkavaivoista ja sydänsairauksista.

Vikaa on myös meissä kuluttajissa, jotka gallupeissa annamme arvoa eettiselle tuotannolle, mutta poimimme ostoskärryymme aina halvinta. Eläinsuojelurikkeiden julki tullessa mielipidepalstat täyttyvät myös marinasta, miksei omissa jätteissään makaavista vanhuksista nosteta porua. Toki nostetaan ja aiheesta, eikä eläinten kaltoin kohtelun julki tuominen millään lailla vähennä huolta vanhusten ym. heikommassa asemassa olevien huonosta kohtelusta.

Ainoa selitys sille, että suljemme silmämme ja uskottelemme itsellemme ja muille tuotantoeläinten kärsimysten olevan vain poikkeuksia, lienee halumme jatkossakin pureskella pihvimme ja kanankoipemme hyvällä omalla tunnolla.

Bullshitiä eläinkokeista

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.5.2007)

Nimimerkillä The Bull kirjoittanut henkilö oli lukenut allekirjoittaneen ja Anne Råbergin Koe-eläinten päivän kirjoitukset. Seuraavassa haluan korjata muutaman hänen asiavirheistään:  Ensinnäkään koe-eläintoiminnassa ei ole kyse muutamasta hiirestä ja rotasta: Yliopistot, valtion laitokset, lääketehtaat ym. yritykset käyttävät Suomessa vuosittain 200 000 – 650 000 selkärankaista koe-eläintä. Yleisimmin käytettyjen rotan, hiiren ja kalan lisäksi kokeissa käytetään myös mm. kaneja, marsuja, koiria, kissoja, sikoja, lampaita, hevosia, kanoja ja apinoita.  

Toisekseen koe-eläinten kärsimykset eivät ole vähäisiä: Eläimille aiheutetaan kokeissa huomattavaa kärsimystä, esim. kemikaalien myrkyllisyyttä tai kivun mekanismeja tutkittaessa. Jopa kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä. Koe-eläinten kärsimyksiä pahentavat ahtaat ja virikkeettömät tilat sekä hoitajien vähäinen lukumäärä.  

 

Kolmanneksi eläinsuojelunäkökohtien esille nostaminen ei tarkoita, etteikö henkilöllä riittäisi myötätuntoa ihmisten kärsimyksille. Päinvastoin, jos henkilöllä riittää myötätuntoa eläintenkin kärsimyksille, kuinka hän voisi ohittaa nälkää näkevän tai piestyn lapsen? Eläinkokeiden vähentäminen ja korvaaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä ei millään muotoa heikennä sotaveteraanien tai sodan siviiliuhrien asemaa!  

Neljänneksi eläinkokeille on vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden käyttö lisääntyy koko ajan kehitystä tukevien säätiöiden ja eläinsuojelujärjestöjen painostuksen ansiosta. Ja vaikkei minua vielä tällä kierroksella valittukaan eduskuntaan ajamaan eläinten ja muiden heikossa asemassa olevien asiaa, myös tuoreen hallitusohjelman (s. 35) mukaan koe-eläintoiminnassa pyritään uuden (2006) koe-eläinlain tavoitteiden mukaisesti kokeiden mahdollisimman pieneen määrään ja kokeiden korvaamiseen muilla menetelmillä.  

Lopuksi The Bull vaati panostusta inhimillisyyteen ja ihmisten keskinäiseen välittämiseen ennen kuin rottien ja kanien asiaa lähdetään ajamaan. Hän ei ehkä ole kuullut, että eläinsuojelu on kasvatusta inhimillisyyteen (Albert Schweizer). (Satakunnan Kansa, 28.5.2007)

Ex-koekaniinille 

Ex-koekaniinin tekstistä ei suoranaisesti käy ilmi, miltä osin esittämäni argumentit olivat virheellisiä. Olennainen puute ilmeisesti oli, etten maininnut ihmistä lääketestaukseen käytettävien lajien joukossa. Nimimerkki ex-koekaniini pyrki tekstillään “Väärää tietoa eläinkokeista” (SK 25.5.) ilmeisesti kumoamaan joitakin allekirjoittaneen aiemmassa (15.5.) mielipidekirjoituksessa olleita faktoja eläinkokeiden määrästä ja laadusta. 

Tekstini oli kuitenkin vastine kirjoitukseen (SK 7.5.), jossa sekä eläinkokeiden määrää että kivulaiaisuutta vähäteltiin. Siksi halusin tuoda ilmi, että usein hyvinkin tuskallisissa (ja osin turhissa) kokeissa kätyetään “muutaman rotan” sijaan satojatuhansia eläimiä hiiristä hevosiin. Ellei se aiemmasta tekstistäni käynyt ilmi, korjattakoon tässä, että kokeita tekevät lääketeollisuuden ohella mm. kosmetiikka- ja puhdistuasaineteollisuus. 

 

Ihmiset voivat toki korvata eläinkokeita, esim. testaamalla lääkkeitä ex-koekaniinin tavoin. Ihminen, toisin kuin koe-eläin, kuitenkin osallistuu kokeisiin vapaaehtoisesti ja saa niistä rahallisen tm. korvauksen (koe-eläimen korvaus on ahdas ja virikkeetön häkki ja/tai lopettaminen kokeen jälkeen). Ihmistä ei myöskään altisteta henkeä tai terveyttä vakavasti uhkaaville, saatika tuskallisen kivuiliaille kokeille.

WC-puhdistusaine ei tunnu kivalta silmässä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.4.2007)

Tänään 24.4. vietetään kansainvälistä eläinkokeiden vastaista päivää. Koska eläinkoelaboratoriot ovat piilossa, harva tulee ajatelleeksi koe-eläinten kärsimyksiä kun niillä testataan paitsi lääkkeitä, myös tupakkaa, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa jne. 

Suurin osa eläinkokeista on korvattavissa muilla menetelmillä, joiden tukemiseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän poliittista tahtoa. Näyttää itse asiassa siltä, että eläinkokeet vain lisääntyvät EU:n uusien kemikaalisäädösten myötä. On toki hyvä, että kemikaalit on todettava turvallisiksi ihmisille ja ympäristölle, mutta koe-eläinten tuoteturvallisuudesta maksama hinta on kohtuuton.  

Päättäjien lisäksi myös kuluttajilla on valtaa: nykyään on hyvin saatavissa ekologisia ja eläimillä testaamattomia pesuaineita niin kodin kuin ihmisten puhtaanapitoon. Eräs eläinkokeita teettävä kosmetiikkafirma mainostaa tuotteitaan “koska olet sen arvoinen” -lauseella. Mieti mielummin minkä arvon annat sille, ettei tuotetta valmistettaessa ole aiheutettu tarpeetonta tuskaa viattomille eläimille.

Maailma paranee kestovaippailulla, muttei syyllistämisellä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.3.2007)

Satakunnan Kansan mielipidepalstalla jokin aika sitten otsikolla ”Oletko hyvä äiti?” julkaistu, kestovaippoja käsittelevä teksti ampui ohi maalin. Vaikka kestovaippa voikin lisätä lapsen välitöntä hyvinvointia ihoystävällisyyden, ja välillistä hyvinvointia puhtaamman elinympäristön kautta, ei niiden käyttö suinkaan ole hyvän vanhemmuuden mitta.

(Negatiivisiin) tunteisiin vetoamalla herätetään lähinnä vastareaktio, joka harvoin johtaa toivottuun toimintaan. Onneksi kaikki rationaaliset argumentit puhuvat kestovaippojen puolesta: jätettä syntyy puolet vähemmän, vuosittainen rahallinen säästö lasta kohden on ulkomaanmatkan verran; rahan lisäksi säästyy lapsen iho ja lapsi oppii nopeammin potalle.

Olen itsekin innokas kestovaippailija. Kahdeksankuukautinen esikoiseni on käyttänyt kestoja lähes koko ikänsä. Isovanhemmatkin ovat lämmenneet kestiksille, huomattuaan että ne ovat kehittyneet ajoista jolloin iltapuhteena keitettiin kakkavaippoja padassa. Öisin ja reissun päällä käytämme pääasiassa roskavaippoja. Kestovaippailuunkaan ei siis tarvitse suhtautua mustavalkoisesti; teet ympäristölle ison palveluksen jo korvaamalla muutaman roskavaipan päivässä kestoilla.

Syyllistämisen sijaan maailmaa kannattaa pyrkiä muuttamaan omalla esimerkillä ja mielipidevaikuttamisella, vaikkapa paikallisen kestovaippayhdistyksen kautta. Porilaisten kestisäitien tuorein voimannäyte on Kestovaippalainaamo, josta kiinnostuneet voivat lainata kestovaippapaketin kokeiluun muutamaksi viikoksi muodollista korvausta vastaan.

Julkinen sektorikin voisi kantaa kortensa kekoon panostamalla äitiyspakkauksen kestovaipan laatuun (tällä hetkellä markkinoiden halvin vaippa, joka lannistaa innokkaimmankin kestoilijan), korvaamalla sen kestovaippasetelillä, laskemalla kestovaippojen ym. ympäristöä säästävien tuotteiden arvonlisäveroa, ottamalla kestot käyttöön jo synnytyssairaalassa ja ohjaamalla niiden käyttöön neuvoloissa. Samalla tultaisiin tukeneeksi kotiäiti-pienyrittäjiä, jotka ompelevat vaippoja myyntiin voidakseen olla pidempään kotona lapsiaan hoitamassa.

Nyljetty kissa ei herää unestaan – toivottavasti kuluttajat heräisivät

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 29.4.2006)

Mm. Satakunnan Kansassa, Animalia- ja Kaleva -lehdissä on lähiaikoina julkaistu juttu kissanpentujen turkkien päätymisestä ”yllättävän aidonnäköisille” koristekissoille. Nukkuva kissa -koristekissat on valmistettu Aasiassa täyttämällä nyljetty kissanpentu, jonka silmäaukot ovat kuivuneet kiinni, korvat kovettuneet, tassut leikattu pois ja nenä korvattu muovisella napilla. Miten ihana lelu lapsen hellittäväksi! Lelujen lisäksi koira- ja kissaturkiksia käytetään mm. vaatteissa, turkissomisteissa, kokoturkeissa ja jopa lemmikkien leluissa.

Tyypillinen reaktio tällaisia juttuja lukiessa lienee epäuskoisen kauhistunut; meillä kuluttajilla ei ole juurikaan tapana selvittää ostamiemme tuotteiden alkuperää – johtuen osin välinpitämättömyydestä, osin sokeasta luottamuksesta liiketoiminnan etiikkaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että liiketoimintaa ohjaa ensisijaisesti raha – ei etiikka: esim. Aasiassa kissan tai koiran kasvatus turkiseläimeksi on yksinkertaisesti halvempaa kuin tekoturkiksen käyttö.

Alkuvuodesta julki tullut minkinruhojen syöttäminen ketuille ja suomalaiskettujen vienti Kiinaan ala-arvoisissa olosuhteissa asettavat myös kotoisen turkistarhauselinkeinomme kyseenalaiseen valoon. Tuolloin saimme lukea lentokentän järkyttyneen henkilökunnan kuvauksia päällekkäin kasatuista, toistensa ulosteista kastuneista suomalaisista siitosketuista, joista lukuisia kuoli lentomatkan aikana. Suomalaiset tarhaajat ovat hyvin tietoisia kettujen äärimmäisen kovakouraisesta käsittelystä määränpäämaassa Kiinassa (osa ketuista mm. nyljetään elävältä kissanpentujen tapaan), mutta ovat ilmoittaneet jatkavansa siitoskettujen vientiä.

Valitettavasti myöskään lainsäätäjään ei ole tässä asiassa luottaminen: Yhdysvalloissa ja yksittäisissä EU-maissa (mm. Ranska, Italia, Belgia ja Tanska) kissa- ja koiraturkisten tuonti on kielletty. EU:n kattavaa tuontikieltoa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi, ja kissa- ja koiraturkiksia jopa tarhataan unionin alueella. Kissa- ja koiraturkisten maahantuonti on sallittu myös Suomeen. Turkistarhaus on kokonaan kielletty tai sitä on voimakkaasti rajoitettu mm. Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Hollannissa ja Englannissa. Suomessa julkinen keskustelu asiasta on olematonta. Mikä tahansa elinkeino, jonka harjoittaminen aiheuttaa tarpeetonta tuskaa ja kipua toiselle elävälle olennolle, pitäisi Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kieltää. 2000-luvun Euroopassa selviydymme kyllä talvesta ilman turkkia, etenkin ilmastonmuutoksen lämmittäessä talvikelejämme useilla asteilla.

Valta on siis tässäkin asiassa kuluttajalla – jokaisella meistä. Jos et ole varma pehmokissan alkuperästä, osta kankainen pehmolelu tai harkitse, josko sittenkin uhraisit lapselle aikaa rahan sijasta. ”Enemmän aikaa – vähemmän roinaa” oli yksi vihreiden edellisten eduskuntavaalien edelleenkin ajankohtaisista iskulauseista.

Kertakäyttö ei ole kehityksen mitta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 27.9.2005)

Satakunnan Kansan Tänään-palstalla (17.9.) julistettiin otsikolla ”Vaipat vaihtoon” ympäristöministeri Enestamin ehdotus kestovaippoihin siirtymisestä ”kehityksen pyörän kääntämiseksi taaksepäin”. Ihmettelen kovasti, mitä edistyksellistä on siinä, että lapsiperheet juoksevat vaippatarjousten perässä ympäri kaupunkia, roudaavat vaippoja kotiin ja roskikseen tuottaen tonnin painoisen kasan kertakäyttövaippoja, jotka tarvitsevat satoja vuosia maatuakseen?

Ottaen huomioon että kestovaipat säästävät niin kukkaroa, ympäristöä kuin lapsen ihoakin ja saattavat jopa jouduttaa lapsen potalle oppimista, tuntuu kivikautiselta asettua niiden käytön edistämistä vastaan.

Uusi ja “moderni” ei ole automaattisesti parempaa kuin vanha, varsinkin jos vanhaa hyvää ideaa jalostetaan käyttökelpoisemmaksi ja nykyisiin olosuhteisiin sopivaksi. Kuten luomuäidit meitä aikaisemmassa Talous/kuluttaja – artikkelissa (4.8.) informoivat, kestovaippojen käytön vaikeus on korvien välissä, eikä villahousujen tuulettaminen ja harsojen nakkaaminen etikkaveteen ole varmasti sen vaivalloisempaa saatika vanhanaikaisempaa kuin tarjousvaippojen metsästäminen ja vaippajätevuoren kasvattaminen.