Etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa

(Kolumni, Satakunnan Kansa 28.10., julkaistu otsikolla "Työllisyys syrjäyttää etiikan")

Milloin työllisyys- ja taloustilanne on riittävän hyvä ympäristönäkökulman priorisoimiseen?

Ympäristö- ja vihreän liikkeen vastustajilla on riittänyt riemua viime viikkoina: ensin suomalainen Greenpeace-aktivisti joutui Venäjällä tutkintavankeuteen, sitten Heidi Hautalasta tehtiin entinen ministeri. On hämmästyttävää miten syvästi elinkeinoelämän intressejä sympatisoivat tahot vihaavat ympäristöväkeä. Ellette tiedä mistä puhun, lukekaa Erkki Teikarin kirjoitus tällä palstalla (22.10.).

Hankausta vihreillä ei ole vain oikealle. Demarit ja vasemmisto käyvät sisäistä kamppailua työllisyyden ja ympäristön arvottamisesta. Vihreitä aatteellisesti lähimpänä on usein vasemmiston punavihreä siipi kun taas ay-vasemmisto tuntuu joskus olevan kaikkein kauimpana. Hautalan eron masinoineiden merimies-Unionin aktiivien mukaan vihreä politiikka on syönyt satoja merenkulkijoiden työpaikkoja.

Demarien Miapetra Kumpula-Natri kommentoi Hautala-jupakkaa toteamalla että arktista luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta heikkojen suhdanteiden aikana työllisyys on etusijalla. Pääministerin mielestä luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta ei suomalaisen arktisen osaamisen kustannuksella. Huoli merimiesten työpaikoista on siis yksiselitteisesti oikeutetumpi kuin huoli arktisen öljynporauksen riskeistä.

Koskipa asia ympäristönsuojelua, pakolaisten vastaanottamista, Tobinin veroa tai kaivoslainsäädäntöä, Suomessa puntaroidaan mikä on ”järkevää”, ei sitä mikä on oikein tai väärin. Yhtäältä kärsimme alemmuuskompleksista, jonka johdosta emme ”pienenä ja köyhänä kansakuntana” voi asettaa ”kohtuuttomia” vaatimuksia itsellemme mitä tulee esim. päästövähennyksiin. Toisaalta olemme merkittävästi muita parempia: Suomi hoitaa eettisesti kyseenalaisetkin bisnekset vähemmän epäeettisesti kuin muut: turkiselämillä on Kiinassa vielä huonommat oltavat, venäläinen ydinvoima on vielä riskialttiimpaa ja ”me jos ketkä pystymme tuottamaan turvallisia ratkaisuja arktiseen öljynporaukseen”. Suomalaiset osaisivat varmasti hyödyntää lapsityövoimaakin eettisesti kestävällä tavalla…

Keskusteltaessa elinkeinojen epäkohdista etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa, vaikka pitäisi pohtia aiheuttaako esim. tupakkateollisuus enemmän hyvin- vai pahoinvointia. Pitäisi laskea tupakkateollisuuden aiheuttamia ruumiita tiukentuvan tupakkadirektiivin myötä menetettävien työpaikkojen sijaan!

Greenpeace-aktivistit yrittävät herättää keskustelua. He myöntävät rikkovansa tarvittaessa ympäristörikoksia edistäviä lakeja, muistuttaen että mm. orjuus loppui vasta kun ”aktivistit” olivat valmiita rikkomaan lakia. Tällä hetkellä lait suojaavatkin heikommin merta kuin meren alta öljyä poraavaa lauttaa, joka on jonkun omaisuutta. Kaikella kunnioituksella lakeja kohtaan, onko enemmän väärin kiivetä köyttä pitkin laivan kannelle vai vaarantaa herkät merialueet öljytulojen toivossa?

Kun vaakakupeissa ovat riski ympäristön tuhoutumisesta ja melko varma välitön taloudellinen hyöty, moni on valmis sietämään riskiä siinä toivossa että voi saada molemmat: tuloja ja työpaikkoja sekä puhtaan ympäristön. Ympäristö- ja vihreän liikkeen tavoitteena on jättää murusia tulevillekin sukupolville: meillä ei ole oikeutta maksimoida hyvinvointiamme tulevien sukupolvien elinehtojen kustannuksella. Siinä missä mielekäs työ on yksilön hyvinvoinnin ja taloudellisen toimeentulon perusta, elinkelpoinen planeetta on ihmiskunnan olemassaolon perusta.

Turkistarhauksella ei ole tulevaisuutta

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 15.7.2012

Satakunnan Kansa kertoi 10.7. lehdessä Vampulaan suunnitteilla olevasta 2000 minkin tarhasta.”Kettutytöt ja muut aktivistit” eivät artikkelin mukaan huoleta hankkeen puuhamiehiä. Sen sijaan heidän olisi syytä ottaa huomioon eurooppalainen eläinsuojelukehitys, joka on ollut erityisen nopeaa turkistarhauksen kohdalla. Turkistarhausta on arvosteltu jo pitkään. Kritiikin kohteena on ollut eläinten pitäminen oloissa, joissa hyvinvointia tai lajityypillisiä tarpeita ei voida toteuttaa. Lisäksi eläinten kasvattamista ja tappamista pelkästään turkisten tuottamista varten pidetään yhä laajemmin eettisesti kestämättömänä.

Yhä useammassa Euroopan maassa turkistarhaus onkin kielletty kokonaan tai turkiseläinten hyvinvoinnille on asetettu vaatimuksia, jotka johtavat käytännössä taloudellisesti kannattavan turkistarhauksen loppumiseen. Suomessakin turkistilojen määrä on laskenut 1980-luvun 6000 tarhasta noin 1000 turkistarhaan suhdanteiden seurauksena.

Tämän vuoden maaliskuusta alkaen vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on ollut oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi. Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta Eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ovat laatineet kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Allekirjoitusten kerääminen aloitettiin toukokuun puolivälissä. Jo yli 20 000 henkilöä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, ja sitä tukevat mm. Demarinuoret, Vasemmistonuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Vetoaminen siihen, että turkistarhaus on Suomessa vähemmän epäeettistä kuin Kiinassa tai Venäjällä, ei tee toiminnasta eettisesti kestävää. Samalla logiikalla voisi vaatia lapsityövoiman hyväksikäytön sallimista, koska ”Suomessa lapsityöläisistä huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa”. Toisekseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan turkistarhoilla on paljastunut useita törkeitä eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä. Kolmanneksi turkistarhauksen peruskäytännöt mm. Kiinassa on omaksuttu juuri länsimaista ja esimerkiksi suomalaiset ovat jakaneet turkistarhausoppejaan kiinalaisille.

Joskus kuulee väitettävän, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen, työllistävä elinkeino. Se ettei laillista elinkeinoa voisi lailla kieltää, on puhdasverinen kehäpäätelmä. Mitä tulee työllistävyyteen, MTT:n vuonna 2008 tuottaman raportin ”Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa” mukaan turkistarha työllistää suoraan keskimäärin vain 0,7 henkilöä tarhaa kohden (700 täysiaikaista työvuotta). Vain 40 % tiloista on päätoimisia turkistarhoja, muilla tiloilla kyse on sivuelinkeinosta. Myös tarhaajien ikärakenne tukee tarhauksesta luopumista. Valmiuksia muille aloille siirtymiseen siis on ilman suuria uudelleentyöllistymisongelmia.

Ylikännön (SK 10.7.) mukaan turkistarhaus vähentää fosforia Itämerestä. MTT julkaisi vuonna 2011 raportin, jonka mukaan turkisten tuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vertailumateriaalien tuotanto. Lisäksi turkistuotannon happamoittavat päästöt olivat raportin mukaan huomattavan korkeat. Paikallistasolla myös turkistarhauksen rehevöittävät vaikutukset voivat olla merkittävä ympäristöhaitta.

Turkiseläinten merkittävät hyvinvointiongelmat, turkistarhauksen ympäristövaikutukset sekä muualla Euroopassa tehdyt lainsäädännölliset päätökset tukevat turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa siirtymäajalla. Turkisturhaus on yksinkertaisesti jäänne ajalta, jolloin tupakointi oli terveellistä, viina viisasten juoma ja Kekkosella karvahattu! Samanmieliset voivat käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen netissä tai 19.7., jolloin kampanja-aktiivit liikkuvat Porin keskustan alueella noin klo 14-18.

Luomua, kasviksia ja sesonkiruokaa, kiitos!

sk24.fi Ehdokkaan Uutiset 14.4.2011

Maatalouseläinten kasvatus on maailmanlaajuisesti liikennettäkin pahempi kasvihuonekaasupäästöjen lähde. Naudanlihan hiilijalanjälki on erittäin suuri, broilerien ja sikojen tuotanto-olosuhteet puolestaan ovat eettisesti erittäin kyseenalaisia. Silti suomalaisten vuosittainen lihankulutus on kasvanut 30 kg henkeä kohden 1970-luvun alusta ollen nyt noin 76 kg/vuosi. Kasviksia suomalaiset sen sijaan käyttävät huomattavasti alle WHO:n 400 g päivätavoitteen. Vain kolmasosa nuorista syö päivittäin tuoreita kasviksia.

Konkreettisia toimenpiteitä kestävämmän ruokavalion edistämiseksi olisivat esim. kasvisten, marjojen ja hedelmien alv:n laskeminen. Kasvisruoan käsittelyä elintarvike- ja ravitsemisalan koulutuksessa sekä ruoan eettisten ja ympäristövaikutusten käsittelyä koulun opetussuunnitelmissa tulisi myös lisätä.

Tehoeläintuotantoon liittyy painavia eettisiä sekä ylituotannon ongelma, ja kuluttajat suosivatkin yhä enemmän tuotantotapoja, jotka lisäävät eläinten hyvinvointia. Luomun suosiminen on perusteltua myös siksi, etteivät suomalaisen elintarviketuotannon mahdollisuudet ole suuressa määrässä ja alhaisessa hinnassa vaan laadussa ja eettisessä tuotantotavassa. Tämän huomioi myös maabrändityöryhmä, joka ehdotti että puolet Suomen maataloudesta pitäisi olla luomua vuonna 2030.

Konkreettisia toimenpiteitä luomutuotteiden tarjonnan ja kysynnän edistämiseksi ovat esim. tuotannon eettisyyden mukaan maksettavat maataloustuet, investointi- ja menekinedistämistuet sekä luomutuotteiden arvonlisäveron laskeminen. Myös valtion ja kuntien sitoutuminen luomuhankintoihin antaisi tuottajille selkeän kannusteen panostaa luomuun. Osa suomalaiskunnista onkin lähtenyt mukaan MMM:n Portaat luomuun -ohjelmaan – Porissa asiasta tekemälleni aloitteelle ei toistaiseksi ole valitettavasti lämmetty.

Myös ruoan pakkausmerkinnöissä on näyttävä miten ruoka on tuotettu jotta kuluttajat voivat äänestää lompakollaan. Kloonimerkintää vaatineen lakiesityksen kaatuminen EU:n ministerineuvoston vastustukseen oli erittäin valitettavaa. Kloonieläinten vaikutusta ihmiseen ei ole tutkittu, eikä tiedetä millaisia perinnöllisiä eläintauteja kloonaus saa puhkeamaan. Varmaa sen sijaan on, että eläimet kärsivät kloonauksella tuotetusta luonnottomasta lihasmassasta.

Maria Väkiparta
kansanedustajaehdokas (vihr.)

Lihan himo

Kolumni / Satakunnan Kansa, 9.4.2008

Oikaistakoon heti kättelyssä että kolumni ei otsikosta huolimatta koske tapaus Kanervaa, vaan suomalaisten kasvavaa naudan-, sian- ja broilerinlihan kulutusta. Vielä 1950-luvulla liha oli herrojen herkkua, jota kului keskimäärin 30 kg vuodessa. Tällä hetkellä kulutus henkeä kohden on noin 70 kg. Keskimäärin 79-vuotiaaksi elävä suomalainen nauttii siis elämänsä aikana n. 5500 kg lihaa, josta n. 500 lintua (enimmäkseen broilereita), n. 40 sikaa, seitsemän nautaa ja yhden lampaan.

Lihan suurkulutus on johtanut teolliseen maatalouseläintuotantoon, jonka ympäristövaikutukset ovat huomattavat: Naudanlihan ja meijerituotteiden tuotannon vaikutukset vesien rehevöitymiseen, primäärienergian kulutukseen ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ovat muita peruselintarvikkeita merkittävästi suuremmat. MTT:n tutkija Kristiina Regina onkin todennut että lihankulutuksen vähentäminen olisi kaikkein järkevin keino maatalouden päästöjen vähentämiseksi.

Tehotuotanto-termin käyttäminen länsimaisesta eläintuotannosta on sikäli harhaanjohtavaa, että yhden eläinvalkuaiskilon tuottaminen ihmisravinnoksi vaatii 21 proteiinikilon syöttämistä vasikalle! Nykyistä eläintenkasvatusta onkin kutsuttu käänteiseksi proteiinitehtaaksi. Oikein jaettuna se ravintomäärä, joka kulutetaan rehuina teollisuusmaiden lihantuotannossa, riittäisi poistamaan nälän ja aliravitsemuksen koko maailmasta. Myös vettä tarvitaan paljon enemmän eläinten kuin viljelykasvien kasvattamiseen (esim. lihakiloon 50 kertaa enemmän kuin vehnäkiloon). Kuten jokainen ymmärtää, suurimittainen maatalouseläintuotanto ei ole myöskään tuotantoeläinten etujen mukaista.

Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että Länsi-Vantaalla jokin aika sitten tehty aloite kasvisaterioiden lisäämisestä koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla sai paljon huomiota. Hämmästyttävää oli sen sijaan, että aloite herätti mm. Iltalehden nettikeskustelussa melkoista vastustusta ja melkoisen merkillisimmin argumentein kuten ”kasvissyöjät kuolevat lihansyöjiä nuorempina” ja ”kasvisruokaa syövät lapset ovat heikkoja, kalpeita, aneemisia ja sairastelevia”. Vegaanit, vegetaristit ja muuten vain kasvisruokaa suosivat menivät keskustelussa iloisesti sekaisin. Itse kuulun joukkoon ”lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita välttelevät”. Maitotuotteita ja kalaa kuluu jonkin verran, mutta lihaa korkeintaan kerran pari kuukaudessa (proteiinia saa myös palkokasveista). 35. raskausviikkoon mennessä en ole tarvinnut lisärautaa ja veriarvoni herättävät äitiysneuvolassa lähinnä ihailua.

SK kertoi 6.4. lihapullien uhanalaisesta asemasta porilaiskoulujen ruokalistalla ruoan hintojen noustua. Lihapullia enemmän olisin kuitenkin huolissani kasvisten osuudesta. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa voisi panostaa kasviksiin. Panostus olisi kansanterveydellisestikin perusteltua; anemian sijaan todellinen huolenaihe on lasten lisääntyvä liikalihavuus ja jo viisivuotiailla tavattavat sydän- ja verisuonisairaudet, jotka eivät johdu ainakaan kasvisten syönnistä. Kasvisruokaa syövän ei tarvitse pelätä myöskään hullun porkkanan tautia, lanttuinfluenssaa tai salmonellaa. Ja vaikka nahistunut nauris kesäkeittoon eksyisikin, ei se ole terveydelle yhtä haitallinen kuin pilaantunut liha tai kala.

Joku tietysti muistaa tässä kohden mainita, etteivät lapset yksinkertaisesti pidä kasviksista. Kouluruokailun lähtökohtana ei kuitenkaan ole tarjota lapsille sitä mistä he eniten pitävät (ranskalaiset, hampurilaiset, hodarit ja donitsit), vaan sitä mikä heidän terveydelleen on hyväksi. Pikkuväen kasvisboikotin sitä paitsi ymmärtää, jos kasvisruoka on yhtä kuin etikkapunajuuri lautasen reunalla ja perheen miesväeltä on opittu, ettei pupun ruokaan kosketa.