Turkistarhauksella ei ole tulevaisuutta

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 15.7.2012

Satakunnan Kansa kertoi 10.7. lehdessä Vampulaan suunnitteilla olevasta 2000 minkin tarhasta.”Kettutytöt ja muut aktivistit” eivät artikkelin mukaan huoleta hankkeen puuhamiehiä. Sen sijaan heidän olisi syytä ottaa huomioon eurooppalainen eläinsuojelukehitys, joka on ollut erityisen nopeaa turkistarhauksen kohdalla. Turkistarhausta on arvosteltu jo pitkään. Kritiikin kohteena on ollut eläinten pitäminen oloissa, joissa hyvinvointia tai lajityypillisiä tarpeita ei voida toteuttaa. Lisäksi eläinten kasvattamista ja tappamista pelkästään turkisten tuottamista varten pidetään yhä laajemmin eettisesti kestämättömänä.

Yhä useammassa Euroopan maassa turkistarhaus onkin kielletty kokonaan tai turkiseläinten hyvinvoinnille on asetettu vaatimuksia, jotka johtavat käytännössä taloudellisesti kannattavan turkistarhauksen loppumiseen. Suomessakin turkistilojen määrä on laskenut 1980-luvun 6000 tarhasta noin 1000 turkistarhaan suhdanteiden seurauksena.

Tämän vuoden maaliskuusta alkaen vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on ollut oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi. Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta Eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ovat laatineet kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Allekirjoitusten kerääminen aloitettiin toukokuun puolivälissä. Jo yli 20 000 henkilöä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, ja sitä tukevat mm. Demarinuoret, Vasemmistonuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Vetoaminen siihen, että turkistarhaus on Suomessa vähemmän epäeettistä kuin Kiinassa tai Venäjällä, ei tee toiminnasta eettisesti kestävää. Samalla logiikalla voisi vaatia lapsityövoiman hyväksikäytön sallimista, koska ”Suomessa lapsityöläisistä huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa”. Toisekseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan turkistarhoilla on paljastunut useita törkeitä eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä. Kolmanneksi turkistarhauksen peruskäytännöt mm. Kiinassa on omaksuttu juuri länsimaista ja esimerkiksi suomalaiset ovat jakaneet turkistarhausoppejaan kiinalaisille.

Joskus kuulee väitettävän, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen, työllistävä elinkeino. Se ettei laillista elinkeinoa voisi lailla kieltää, on puhdasverinen kehäpäätelmä. Mitä tulee työllistävyyteen, MTT:n vuonna 2008 tuottaman raportin ”Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa” mukaan turkistarha työllistää suoraan keskimäärin vain 0,7 henkilöä tarhaa kohden (700 täysiaikaista työvuotta). Vain 40 % tiloista on päätoimisia turkistarhoja, muilla tiloilla kyse on sivuelinkeinosta. Myös tarhaajien ikärakenne tukee tarhauksesta luopumista. Valmiuksia muille aloille siirtymiseen siis on ilman suuria uudelleentyöllistymisongelmia.

Ylikännön (SK 10.7.) mukaan turkistarhaus vähentää fosforia Itämerestä. MTT julkaisi vuonna 2011 raportin, jonka mukaan turkisten tuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vertailumateriaalien tuotanto. Lisäksi turkistuotannon happamoittavat päästöt olivat raportin mukaan huomattavan korkeat. Paikallistasolla myös turkistarhauksen rehevöittävät vaikutukset voivat olla merkittävä ympäristöhaitta.

Turkiseläinten merkittävät hyvinvointiongelmat, turkistarhauksen ympäristövaikutukset sekä muualla Euroopassa tehdyt lainsäädännölliset päätökset tukevat turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa siirtymäajalla. Turkisturhaus on yksinkertaisesti jäänne ajalta, jolloin tupakointi oli terveellistä, viina viisasten juoma ja Kekkosella karvahattu! Samanmieliset voivat käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen netissä tai 19.7., jolloin kampanja-aktiivit liikkuvat Porin keskustan alueella noin klo 14-18.

Eläinrääkkäystä turhamaisuuden vuoksi

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 9.3.2010)

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.

Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.

On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.

SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.

Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?

Tosiasioita turkistarhauksesta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 8.9.2009)

Suomalaisten turkiskasvattajien mainoskampanja yrittää epätoivon vimmalla parantaa alan mainetta leimaamalla turkisten vastustajat terroristeiksi. Omasta ja tuhansien muiden turkistarhausta vastustavien puolesta voin todeta että tarhauksen vastustaminen mielipidekirjoituksin tms. laillisin ja rauhanomaisin keinoin EI tarkoita turkistarhaiskujen tm. laittoman toiminnan hyväksymistä! Mutta toiminnan tai elinkeinon laillisuus ei automaattisesti oikeuta sitä moraalisesti. Kirjoitankin korjatakseni Turkistarhaajien kampanjassa listatut “tosiasiat turkiksista”.

Mainoksen mukaan “kotimainen turkis on ekologisesti kestävä tuote, jonka laatu on maailman huippuluokkaa”. Turkistarhat ovat ongelma pohjavesistöille ja tuhansien eläinten jätökset rehevöittävät vesistöjä ja aiheuttavat hajuhaittoja. Eläinten kasvatus, ruoanvalmistus ja nahkojen käsittely nielevät paljon uusiutumatonta energiaa, esim. kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen 470 litraa öljyä (vrt. tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 litraa öljyä).

Turkistuottajien mukaan “turkisala työllistää suoraan ja välillisesti 22 000 suomalaista ja tuotannon arvo on noin 200 miljoonaa euroa”. Todellisuudessa turkisala työllistää 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina myös aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle. Suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle eikä auringonlaskun alalle tulisikaan enää kannustaa uusia opiskelijoita. Vertailun vuoksi mainittakoon että mm. Kroatiassa turkistarhaus oli merkittävä elinkeino kunnes se kiellettiin lailla eläinten hyvinvointisyistä,

Kampanjan mukaan “kotimainen turkiskasvatus on eettisesti korkealla tasolla ja eläinten hyvinvointi ja terveys edustavat alan kansainvälistä kärkeä.” Turkistarhaukseen liittyy aina eläinten tarpetonta kärsimystä! Siksi yhä useammat Euroopan maat ovat lopettaneet tai rajoittaneet turkistarhausta: Toukokuun lopussa Tanska ilmoitti luopuvansa kettutarhauksesta 15 vuoden siirtymäajalla. Kesäkuussa Hollannin parlamentissa meni läpi ehdotus minkkitarhojen kieltämisestä, vaikka maa on maailman suurin minkinnahkojen tuottaja. Kettujen ja chinchillojen tarhaus Hollannissa on kielletty jo aiemmin. Kaikkiaan Euroopassa tarhauksen ovat tähän mennessä kieltäneet jo Iso-Britannia, Itävalta, Bulgaria, Sveitsi ja Kroatia. Euroopan ulkopuolisista maista Israel suunnittelee sekä turkistarhauksen että turkiskaupan kieltämistä.

Kunniakkaaksi lopuksi Turkistuottajat julistavat että “suomalainen turkis ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla – kasvattajan menestys perustuu suoraan hänen eläintensä hyvinvointiin”. Vajaa vuosi sitten norjalainen eläinoikeusjärjestö Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen yli 100 tarhalta kuvatun materiaalin, jossa näkyi loukkaantuneita, kuolleita ja stressaantuneita eläimiä, puuttuvia ruumiinosia ja hoitamattomia haavoja. Suomen Turkistuottajat kiiruhtivat vakuuttamaan että Norjan viranomaiset kyllä valvovat turkistuotantoa. Ihmekös tuo, sillä suomalainen turkisala tekee yhteistyötä norjalaisten tarhojen kanssa mm. yhteisen Saga furs –tuotemerkin alla. Saga furs korostaa markkinoinnissaan pohjoismaisten turkisten korkeaa eettistä laatua ja hyvää eläinten hoitoa. Hiljattain Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen kuluneen kesän aikana norjalaisilta turkistarhoilta kuvattua materiaalia jossa näkyy vastaavia epäkohtia kuin vuotta aiemmin. Tällä kertaa suomalaistarhaajat yrittävät viedä huomiota alan ongelmista räväkällä mainoskampanjallaan.

Turkis, turhista, turhin

Kolumni / Satakunnan Kansa, 3.12.2008

Suuret silmät tuijottavat häkistä, eläin on kauhuissaan. Sen vaistot sanovat, että sen kuuluisi vaeltaa vapaana, etsiä ruokaa ja rakentaa pesää. Häkkejä on rivissä sadoittain. Niissä asuvat eläimet ovat pelokkaita ja häiriintyneitä, niiden korvat on syöty, niiden jalat ovat vääntyneet tai paleltuneet verkkopohjaisessa häkissä. Talvella on kylmä, mutta eläinten ei ole mahdollista nukkua talviunta. Kesällä on usein tuskallisen kuuma. Ympärillä leijuu kuvottava lannan ja virtsan haju.Mutta eläinten turkki on komea ja kiiltää. Joidenkin mielestä se kertoo että kaikki on hyvin ja todistaa, että ihmisellä on oikeus harrastaa tätä julmaa huvia.

Millään todellisella tarpeella turkkia on näillä leveyksillä vaikea perustella, statuksen kanssakin alkaa olla niin ja näin: Viestintätoimisto Milttonin Status ´08 –tutkimuksen mukaan aito turkis on vasta sijalla 95. kysyttäessä millä Suomessa saa muiden arvostusta. Sinänsä paradoksaalista on, että aidon turkiksen suosion käännyttyä laskuun turkis värjätään tekoturkiksen näköiseksi.

Tuoreet uutiset norjalaisilta turkistarhoilta ovat taas yksi osoitus turkiseläinten hoidon heikkoudesta: kuvamateriaaleissa näkyy vakavasti vammautuneita eläimiä. Vaan eipä huolta, Suomen Turkistuottajien mukaan Norjan viranomaiset valvovat turkistuotantoa, eikä Turkistuottajilla ole kuulemma syytä olettaa viranomaisten laiminlyöneen tehtäväänsä – vaikka heille esitetty kuvanauhatallenne muuta todistaakin.

Turkistuotanto ei ole epäeettistä vain eläinsuojelun näkökulmasta: siinä missä tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 öljylitran verran energiaa, kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen jopa 470 litraa. Yksistään Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Jokiin ja järviin päätyessään typpi ja fosfori aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Turkis onkin kaikkea muuta kuin ekologinen luonnontuote.
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike kyseenalaistavat eläinten hyväksikäytön. Toiminnan arkipäivään kuuluvat luentotilaisuudet, kouluilla puhuminen, infopöydän pitäminen, tempaukset kadulla ja muu ruohonjuuritason toiminta. Eläinoikeusliikkeen satunnaisesti harjoittamaa kansalaistottelemattomuutta lukuun ottamatta toiminta on täysin laillista. Oma lukunsa ovat Eläinten vapautusrintaman (EVR) kaltaiset, turkistarha- yms. iskuja tekevät ns. aktivistijärjestöt, jotka valitettavasti tahraavat kaikkien eläinsuojelijoiden maineen.
Mediaa tuntuu kiinnostavan edellä mainituista vain EVR, jonka toimista voi revitellä kohuotsikoita siitä miten aktivistit tunkeutuivat tilalle X tai tarhalle Y. ”Järkyttävää, tuottajan omaisuuden suojaa on loukattu ja vapauteen tottumattomat ketut menehtyvät luonnossa lyhyen ajan sisällä!” Viis siitä, että eläimet olisi tapettu joka tapauksessa peräsuoleen annettavalla sähköiskulla ilman, että kukaan olisi asiaan reagoinut… Lain rikkominen on tietysti tuomittavaa, mutta jokusen palstamillimetrin soisi myös sille, että lainsäädäntö mahdollistaa eläinten kärsimykseen. Turkis-, laboratorio- ja tehotuotantoeläinten elinolot huomioiden on eläinten kannalta siunaus päästä hengestään!

Suuren yleisön tyypillinen reaktio eläinsuojelijoihin on ”kettutytöttely” ja vaatimus ponnistelujen kohdistamisesta ihmisiin. Olen aina ihmetellyt miksi juuri eläinten oikeuksien puolustajien täytyy kerta toisensa jälkeen perustella toimintaansa ja tavoitteitaan. Miksei kapean joukon intressejä ajavien Pro sitä sun tätä –liikkeiden edustajia vaadita suuntaamaan tarmoaan asunnottomien tai vanhusten pelastamiseen? Nähdäkseni hattua pitää nostaa jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon tehdäkseen maailmasta paremman paikan muillekin kuin itselleen. Darwinin sanoin, rakkaus kaikkia eläviä olentoja kohtaan on ihmisen jaloin ominaisuus.

Nyljetty kissa ei herää unestaan – toivottavasti kuluttajat heräisivät

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 29.4.2006)

Mm. Satakunnan Kansassa, Animalia- ja Kaleva -lehdissä on lähiaikoina julkaistu juttu kissanpentujen turkkien päätymisestä ”yllättävän aidonnäköisille” koristekissoille. Nukkuva kissa -koristekissat on valmistettu Aasiassa täyttämällä nyljetty kissanpentu, jonka silmäaukot ovat kuivuneet kiinni, korvat kovettuneet, tassut leikattu pois ja nenä korvattu muovisella napilla. Miten ihana lelu lapsen hellittäväksi! Lelujen lisäksi koira- ja kissaturkiksia käytetään mm. vaatteissa, turkissomisteissa, kokoturkeissa ja jopa lemmikkien leluissa.

Tyypillinen reaktio tällaisia juttuja lukiessa lienee epäuskoisen kauhistunut; meillä kuluttajilla ei ole juurikaan tapana selvittää ostamiemme tuotteiden alkuperää – johtuen osin välinpitämättömyydestä, osin sokeasta luottamuksesta liiketoiminnan etiikkaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että liiketoimintaa ohjaa ensisijaisesti raha – ei etiikka: esim. Aasiassa kissan tai koiran kasvatus turkiseläimeksi on yksinkertaisesti halvempaa kuin tekoturkiksen käyttö.

Alkuvuodesta julki tullut minkinruhojen syöttäminen ketuille ja suomalaiskettujen vienti Kiinaan ala-arvoisissa olosuhteissa asettavat myös kotoisen turkistarhauselinkeinomme kyseenalaiseen valoon. Tuolloin saimme lukea lentokentän järkyttyneen henkilökunnan kuvauksia päällekkäin kasatuista, toistensa ulosteista kastuneista suomalaisista siitosketuista, joista lukuisia kuoli lentomatkan aikana. Suomalaiset tarhaajat ovat hyvin tietoisia kettujen äärimmäisen kovakouraisesta käsittelystä määränpäämaassa Kiinassa (osa ketuista mm. nyljetään elävältä kissanpentujen tapaan), mutta ovat ilmoittaneet jatkavansa siitoskettujen vientiä.

Valitettavasti myöskään lainsäätäjään ei ole tässä asiassa luottaminen: Yhdysvalloissa ja yksittäisissä EU-maissa (mm. Ranska, Italia, Belgia ja Tanska) kissa- ja koiraturkisten tuonti on kielletty. EU:n kattavaa tuontikieltoa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi, ja kissa- ja koiraturkiksia jopa tarhataan unionin alueella. Kissa- ja koiraturkisten maahantuonti on sallittu myös Suomeen. Turkistarhaus on kokonaan kielletty tai sitä on voimakkaasti rajoitettu mm. Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Hollannissa ja Englannissa. Suomessa julkinen keskustelu asiasta on olematonta. Mikä tahansa elinkeino, jonka harjoittaminen aiheuttaa tarpeetonta tuskaa ja kipua toiselle elävälle olennolle, pitäisi Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kieltää. 2000-luvun Euroopassa selviydymme kyllä talvesta ilman turkkia, etenkin ilmastonmuutoksen lämmittäessä talvikelejämme useilla asteilla.

Valta on siis tässäkin asiassa kuluttajalla – jokaisella meistä. Jos et ole varma pehmokissan alkuperästä, osta kankainen pehmolelu tai harkitse, josko sittenkin uhraisit lapselle aikaa rahan sijasta. ”Enemmän aikaa – vähemmän roinaa” oli yksi vihreiden edellisten eduskuntavaalien edelleenkin ajankohtaisista iskulauseista.

Människan – den intelligentaste och grymmaste av arterna

(ERGO – Uppsala Studentkårs tidning, 2004)

I o m att jordbruket blivit ren industri behandlas lantbruksdjur som råvaror. Last in, last out; maximera lagerrotation; minimera lagerutrymmet; för att överleva under ökande konkurrens har effektiviteten blivit det allra viktigaste värde. Svin kan inte röra sig i sina pyttesmå kättar, hönor tvångsmatas med slang. Men kapitalismens effektivitetskrav gäller oberoende av om råvaran utgörs av en levande varelse som bl a känner smärta.

Pälsdjursfarmare torterar pälsdjur – sina råvaror – för att kvinnor ska kunna visa upp hur rika äkta män de har. Djur föds upp under helt otåliga förhållanden; tänk om du själv växte upp i en bur på en kubikmeter – bara för att hamna på någons skuldror. Jag undrar om det var därför Gud skapade mink och andra pälsdjur… Kanske har jag fel, men jag tror att i 2000-talets Europa och Amerika överlever varje kvinna vintern utan päls.

Kosmetik- och läkemedelsindustrin använder djurförsök för att tjejerna inte ska drabbas av röda ögon då de sminkar sig. Läkemedelsindustrins motiv kan anses vara mindre förkastliga men de nutida konstgjorda människocellerna utgör en mera pålitlig och effektiv testarena. Ändå har djurtesterna inte avskaffats.

Underhållningsindustrin använder djur som förströelse. Apor kläs upp i kavaj, pudlar färgas rosa, hönor uppmanas döda varandra med sporrar; tjurar plågas inför ivriga (turist)massor.
Exemplen på förtryck och kränkningar är otaliga. Människan bryr sig inte om djur, eftersom hon ligger på toppen av näringskedjan; hon får göra vad hon vill med varelser av lägre rang. För de flesta västerlänningar utgör just djur dessa ”underställda”; inom vissa kulturer är därutöver kvinnor underställda män, som i praktiken kan göra vad de vill med de stackars kvinnorna, vilket naturligtvis inte accepteras hos oss. Och ingen skulle heller acceptera om en handikappad eller bebis behandlades illa bara för att de är mer försvarslösa. Vad åtskiljer djur? Varför skall vi inte respektera deras rätt till ett värdefullt liv?

Jag förnekar inte att vi människor står i slutet av näringskedjan och kanske därmed är berättigade att äta djurprodukter, men vi är absolut INTE berättigade att plåga djur för den sakens skull. Om vi dödar dem för att äta upp dem, måste vi åtminstone unna dem ett värdefullt liv och en smärtfri död. Ingen näring borde tillåtas förorsaka onödig smärta och lidande åt någon levande varelse, hur det än motiverades. Det är inte tillåtet att ha slavar trots att det vore ett mycket effektiv sätt att skaffa arbetskraft. Det är inte heller lagligt att plundra banker trots att vissa kriminella försöker tjäna sitt uppehälle på det sättet.

Vi sägs vara den intelligentaste av arterna. Bevisar vi det genom att exploatera de mindre intelligenta? Borde vi inte i stället använda vår stora vishet och överlägsenhet för att garantera drägliga förhållanden åt dem? Tyvärr har vårt industriella samhälle i sin vinstdrift glömt att välfärden inte endast består av BNP.

Berättigande av djurrättsaktivism

(Gävle Dagbladet 20.12.2003)

I Gävle Dagbladet den 17 december vill Jan Hellström dra igång en debatt med djurrättsaktivisterna. Han anser att bl.a. uteliggare och åldringar behöver mer hjälp än ”några rävar på rävfarmar”. Jag räknar mig inte som djurrättsaktivist, snarare som djurrättsförespråkare, men får väl svara ändå. Skillnaden i allmänhetens ögon lär vara att aktivism (felaktigt) kopplas med ”terrorism” i djurs namn, medan gränsdragningen för mig personligen går i att jag deltar genom att skriva och diskutera istället för ”direkt aktion”.

Jag undrar verkligen varför just djurrättsförespråkare måste motivera sina intressen, d.v.s. varför de inte hjälper någon annan grupp istället. Varför attackerar Hellström inte t.ex. folkrörelsen mot utbyggandet av Valbo Köpcentrum? Borde inte dessa personer hellre rikta sin energi åt uteliggare och åldringar som krävs av djurrättsaktivister? (Jag har absolut ingenting mot denna rörelse, utan använder det endast som ett exempel)

Varför kritiserar Hellström inte dem som hjälper ingen alls, soffliggare som slösar sin tid, pengar och energi på datorspel o.s.v. ? Borde vi inte hedra varje individ som på det minsta sättet bidrar till att samhället blir bättre för alla, vore det sedan en uteliggare eller en burliggare han eller hon försöker hjälpa?