Etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa

(Kolumni, Satakunnan Kansa 28.10., julkaistu otsikolla "Työllisyys syrjäyttää etiikan")

Milloin työllisyys- ja taloustilanne on riittävän hyvä ympäristönäkökulman priorisoimiseen?

Ympäristö- ja vihreän liikkeen vastustajilla on riittänyt riemua viime viikkoina: ensin suomalainen Greenpeace-aktivisti joutui Venäjällä tutkintavankeuteen, sitten Heidi Hautalasta tehtiin entinen ministeri. On hämmästyttävää miten syvästi elinkeinoelämän intressejä sympatisoivat tahot vihaavat ympäristöväkeä. Ellette tiedä mistä puhun, lukekaa Erkki Teikarin kirjoitus tällä palstalla (22.10.).

Hankausta vihreillä ei ole vain oikealle. Demarit ja vasemmisto käyvät sisäistä kamppailua työllisyyden ja ympäristön arvottamisesta. Vihreitä aatteellisesti lähimpänä on usein vasemmiston punavihreä siipi kun taas ay-vasemmisto tuntuu joskus olevan kaikkein kauimpana. Hautalan eron masinoineiden merimies-Unionin aktiivien mukaan vihreä politiikka on syönyt satoja merenkulkijoiden työpaikkoja.

Demarien Miapetra Kumpula-Natri kommentoi Hautala-jupakkaa toteamalla että arktista luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta heikkojen suhdanteiden aikana työllisyys on etusijalla. Pääministerin mielestä luontoa pitää suojella ja öljyvahinkoja torjua, mutta ei suomalaisen arktisen osaamisen kustannuksella. Huoli merimiesten työpaikoista on siis yksiselitteisesti oikeutetumpi kuin huoli arktisen öljynporauksen riskeistä.

Koskipa asia ympäristönsuojelua, pakolaisten vastaanottamista, Tobinin veroa tai kaivoslainsäädäntöä, Suomessa puntaroidaan mikä on ”järkevää”, ei sitä mikä on oikein tai väärin. Yhtäältä kärsimme alemmuuskompleksista, jonka johdosta emme ”pienenä ja köyhänä kansakuntana” voi asettaa ”kohtuuttomia” vaatimuksia itsellemme mitä tulee esim. päästövähennyksiin. Toisaalta olemme merkittävästi muita parempia: Suomi hoitaa eettisesti kyseenalaisetkin bisnekset vähemmän epäeettisesti kuin muut: turkiselämillä on Kiinassa vielä huonommat oltavat, venäläinen ydinvoima on vielä riskialttiimpaa ja ”me jos ketkä pystymme tuottamaan turvallisia ratkaisuja arktiseen öljynporaukseen”. Suomalaiset osaisivat varmasti hyödyntää lapsityövoimaakin eettisesti kestävällä tavalla…

Keskusteltaessa elinkeinojen epäkohdista etiikka loppuu siihen mistä työllisyys alkaa, vaikka pitäisi pohtia aiheuttaako esim. tupakkateollisuus enemmän hyvin- vai pahoinvointia. Pitäisi laskea tupakkateollisuuden aiheuttamia ruumiita tiukentuvan tupakkadirektiivin myötä menetettävien työpaikkojen sijaan!

Greenpeace-aktivistit yrittävät herättää keskustelua. He myöntävät rikkovansa tarvittaessa ympäristörikoksia edistäviä lakeja, muistuttaen että mm. orjuus loppui vasta kun ”aktivistit” olivat valmiita rikkomaan lakia. Tällä hetkellä lait suojaavatkin heikommin merta kuin meren alta öljyä poraavaa lauttaa, joka on jonkun omaisuutta. Kaikella kunnioituksella lakeja kohtaan, onko enemmän väärin kiivetä köyttä pitkin laivan kannelle vai vaarantaa herkät merialueet öljytulojen toivossa?

Kun vaakakupeissa ovat riski ympäristön tuhoutumisesta ja melko varma välitön taloudellinen hyöty, moni on valmis sietämään riskiä siinä toivossa että voi saada molemmat: tuloja ja työpaikkoja sekä puhtaan ympäristön. Ympäristö- ja vihreän liikkeen tavoitteena on jättää murusia tulevillekin sukupolville: meillä ei ole oikeutta maksimoida hyvinvointiamme tulevien sukupolvien elinehtojen kustannuksella. Siinä missä mielekäs työ on yksilön hyvinvoinnin ja taloudellisen toimeentulon perusta, elinkelpoinen planeetta on ihmiskunnan olemassaolon perusta.

Fukushima muistuttaa ydinvoiman riskeistä

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa, 6.4.2011

Japanin tapahtumat toivat esiin ne riskit, joita ydinvoimaan liittyy. Useat uhat voivat realisoitua yhtä aikaa, turvajärjestelmät voivat pettää, voi tulla ennakoimattomia uhkia – myös Suomessa. Jo tehtyjen periaatepäätösten tullessa rakennuslupavaiheeseen ydinvoimaloiden turvallisuusvaatimuksia ja riskiarviointia onkin tarkistettava. Jos voimalat eivät pysty täyttämään kiristettyjä ehtoja, rakennusluvat on evättävä.

Ydinvoiman kannattajat väittävät usein kotimaisen ydinenergian lisäävän turvallisuuttamme vähentäessään venäläisen tuontiydinvoiman osuutta. Totuus kuitenkin on, ettei Venäjä suinkaan luovu voimaloistaan suomalaisen kysynnän vähentyessä. Sen sijaan lisäämme ydinvoiman riskejä Suomessa pystyttämällä lisää voimaloita myös kotimaan kamaralle.

Pääkirjoitus pitää vaihtoehtojen löytymistä ydinvoimalle vaikeana, ellei mahdottomana. Vihreän kasvun mallissa tehostetaan energiankäyttöä, lisätään sähkön kysyntäjoustoa (mikä leikkaa huipputehon tarvetta) ja lisätään uusiutuvaa energiaa. Esim. neljällä suurella biovoimalalla tai 400 modernilla tuulivoimalalla voidaan korvata Loviisan yhden reaktorin vuosituotanto.

Vihreät äänestivät ainoana puolueen niin hallituksessa, valiokunnissa kuin eduskunnassa yksimielisesti lisäydinvoiman rakentamista vastaan. Hallituksesta lähtö valitettavan ydinvoimapäätöksen jälkeen ei olisi muuttanut itse päätöstä, mutta samalla moni muu hallituskauden vihreistä aikaansaannoksista olisi jäänyt saavuttamatta.

Nämä eduskuntavaalit ovat ainoat vaalit, joissa ihmiset voivat antaa äänensä ydinvoiman puolesta tai sitä vastaan. Muista puolueista vain osa on tähän mennessä ilmoittanut selkeästi ydinvoimakantansa äänestäjille.

Maria Väkiparta
kansanedustajaehdokas (vihr.)

Naturasta ja tulevaisuuden energiamuodoista

Alustus Porin seudun ympäristöseuran ry:n ehdokaspaneelissa 9.11.2006

Naturan hoito- ja käyttösuunnitelmasta Porin Preiviikinlahdella:

Tuoreen tutkimustiedon mukaan 50% maapallon maapinta-alasta on jo ihmisen muovaamaa. Näin ollen Naturan kaltaiset, luonnonperintömme suojeluun pyrkivät hankkeet ovat mitä kannatettavimpia. Preiviikinlahdella Natura-ohjelman toteuttamisen ongelma tuntuu olevan ennen kaikkea viestinnällinen: Paikallinen media on toiminut äänitorvena äänekkäimmille Natura-vastustajille, ottaen itsekin rivien välistä kantaa, ja esitellen problematiikka kaiken kaikkiaan hyvin yksipuolisesti.

 Naturan imago-ongelma on tosin syntynyt jo aikaisemmin mm. maanviljelijöiden leimatessa hankkeen jo lähtökuopissaan turhanpäiväisiksi rajoituksiksi, jotka vieläpä tulevat kaiken pahan alkulähteiltä – Brysselistä. Tätä argumentointilinjaa on ollut helppo muidenkin seurata ja vedota mm. AYK:ien paikallistuntemuksen puutteeseen. Naturaa siis vihattiin Suomessa ja Preiviikissä jo ennen kuin tajuttiin että Natura2000 –verkostoehdotus koostuu 97-%:sesti olemassa olevista luonnonsuojelualueista, eikä luonnonsuojelualueiden – kuten Preiviikin – sisällyttäminen verkostoon muuta suojelun suunniteltua toteuttamista.

 Palatakseni Natura-viestintään, Preiviikissä Naturan minimivaateet asianomaisten kuulemiseksi on jopa ylitetty, toisin kuin on annettu ymmärtää: yleensä ehdotuksista kuullaan maanomistajia ja alueisiin kohdistuvien erityisoikeuksien haltijoita; Preiviikin tapauksessa myös alueen käyttäjille haluttiin antaa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. Ristiriitaista olikin, että juuri tällainen yleinen kuulemistilaisuus otsikoitiin lehdessä ”Paikallistuntemuksen puute sapettaa”. Tosiasia on, että vesilintujen mestästystä pyritään rajoittamaan; metsästys sallittaisiin kuitenkin jatkossakin Kokemäenjoen suistossa, joka on Suomen parhaita lintuvesiä. Metsästyksen osalta on lisäksi syytä muistaa, että Preiviikissä asuu myös iso ja hiljainen joukko ihmisiä jotka eivät missään tapauksessa halua kuulla pyssyjen pauketta. 

Tulevaisuuden energiamuodoista:

Mitä tulee tulevaisuuden energiamuotoihin, hyvä lähtökohta on NASAn tutkija James Hansenin hiljattain esittämä ukaasi: Meillä on 10v aikaa reagoida ilmastonmuutokseen ellemme halua mm. hukkua Pohjoisen napajään sulavesiin. Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern säesti hiljattain Hansenia esittäen tutkimustuloksensa joiden mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin se tuhojen korjaaminen.

Ilmastolliset kauhuskenaariot johtuvat pääosin kasvihuonekaasuista: Jotkut väittävät edelleen sitkeästi, että nykyinen ilmaston lämpeneminen on osa ns. ”luonnollista sykliä – jatkoa keskiajan lämpöaallolle ja sitä seuranneelle pikkujääkaudelle. Kyseinen sykli johtuu mm tulivuori- ja aurinkoperäisistä muutoksista, jota eivät kuitenkaan pysty selittämään teollisen vallankumouksen alusta alkanutta rakettimaista keskilämpötilannousua. Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässämme on sen sijaan noussut yksi yhteen keskilämpötilannousun kanssa.

Jos haluamme torjua pahimmat ilmastoskenaariot, meidän on siis radikaalisti vähennettävä fossiilisten polttoaineiden poltosta syntyviä CO2-päästöjä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Vähäpäästöisiä energianlähteitä ovat uraani sekä uusiutuvat energianlähteet kuten aurinko, tuuli, vesi- ja bioenergia.

Näistä uraani tarjoaa nopeimman helpotuksen energiapulaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, uhkaako meitä todella energiapula tai edes jatkuva energiankulutuksen kasvu. Kyse on siitä, mitkä ”itsestäänselvyydet” allekirjoitetaan ja miten niihin reagoidaan sekä suhtautumisestamme talouskasvun autuaaksi tekevyyteen. Huomioiden elinkeinorakenteemme palveluvaltaistumisen, teollisen toiminnan ulosliputuksen ja tuotantolinjojen kasvavan energiatehokkuuden, en jaksa uskoa teollisuuden loputtomasti kasvavaan energiantarpeeseen. 

Yksityistalouksissa voi olla sikäli energiankasvupotentiaalia ettei joka huushollissa vielä ole useampaa läppäriä raksuttamassa yötä päivää auki (ennen kaikkea yhden hengen taloudet, pidentyneet työmatkat, vaurauden tuomat lisäneliöt ja sähkösyöpöt kodinkoneet vievät pohjaa ekotavoitteilta). Energiatehokkaita kodinkoneita kehittämällä ja tiedottamalla kotitalouksienkin energiankulutuksen kasvu saataisiin varmasti hillittyä. Ellei valtio anna väärää signaalia rakentamalla sitä mukaa ”muka-halpaa” ydinenergiaa kun kysyntä kasvaa.

Jos näin ollen energiankulutuksessa ei olisi odotettavissa suurempaa piikkiä, voitaisiin maltillinen lisäenergian tarve varmasti tyydyttää uusiutuvalla tuuli- ja bioenergialla, jotka lisäävät energianhuollon omavaraisuutta, eivät sisällä turvallisuusriskejä eivätkä uhkaa loppua (kuten uraani); lisäksi työllistävä peltoenergia turvaisi maaseudun elinkelpoisuuden. Suomen Gallupin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan peräti 88 % haastatelluista lisäisikin bioenergian ja 83 % tuulivoiman käyttöä sähköenergialähteenä, ydinenergian lisärakentamista tuki 51 % haastatelluista. Jokainen lisäeuro ydinvoimaan on valitettavasti pois uusiutuvilta.

Energian kerskakulutuksesta luopuminen ydinvoimaa suurempi mörkö?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.5.2006)

Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden muistoa vaalittiin maassamme mm. puhemies Lipposen toimesta puhein kuudennen ydinvoimalan välttämättömyydestä. Helsingin Sanomien Suomen Gallupilla vastikään teettämän tutkimuksen mukaan myös kansalaisten asenteet lisäydinvoimaa kohtaan ovat muuttuneet suopeammiksi: 62 % näyttäisi nyt kannattavan lisäydinvoimaa, kun vuosi sitten vain 42 % oli sen takana. Muutos johtuu useiden arvioiden mukaan siitä, että huoli ilmastonmuutoksesta on toden teolla iskostunut kansalaisten tajuntaan, eivätkä ydinvoiman riskit painotu niin suurina kuin ilmastoriskit.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen tiivisti mielestäni hyvin keskustelun lisäydinvoimasta todetessaan kolumnissaan (30.4.), että ”suhtautuminen ydinenergiaan koskee pelkistäen sitä, miten suhtaudutaan talouskasvuun. Jos pitää taloudellista kasvua tärkeänä ei voi ummistaa silmiään tosiasialta, että kasvun lisääminen kaikista säästötoimista ja bioenergiasta huolimatta vaatii lisää energiaa ja sitä on puhtaimmin saatavissa ydinvoimasta.” Ajattelipa talouskasvun välttämättömyydestä mitä hyvänsä, tosiasia on myös se, että tämänhetkinen kasvu suuntautuu palvelusektorille ja rajojemme ulkopuolelle. Suomesta on tullut investointien nettoviejä, eikä ulkomaille mennä suinkaan halvan energian, vaan halvan työvoiman sekä raaka-aineiden ja markkinoiden läheisyyden vuoksi.

Teollisuuden energiankulutuksessa ei toisin sanoen pitäisi olla odotettavissa nousupaineita, joilla kuudetta ydinvoimalaa voisi perustella. Sen puolesta tutkimus- ja kehitysresurssit voitaisiinkin panostaa bioenergiaan ja tuulivoimaan, korvaten tai täydentäen niillä vähitellen nykyistä fossiiliperäistä energiatuotantoa. Panostamalla bioenergiaan ja tuulivoimaan saisimme lisäksi työpaikkoja, jotka – toisin kuin Olkiluodon työmaalla – työllistäisivät suomalaisia, loisivat pysyvää työtä ja monipuolistaisivat elinkeinorakennetta myös maaseudulla.

Myös kansan tuki on edellä mainitun galluptutkimuksen mukaan bioenergian ja tuulivoiman takana: siinä missä 51 % haastatelluista lisäisi ydinvoimaa, peräti 88 % lisäisi bioenergian ja 83 % tuulivoiman käyttöä sähköenergialähteenä. Tulokset tukevatkin taistelua uusiutuvan energian puolesta. Ympäristömyönteisistä näkemyksistä huolimatta kansalaisten kulutuskäyttäytyminen muuttuu kuitenkin jatkuvasti epäekologisempaan suuntaan. Ennen kaikkea energiankulutus on kasvussa. Tämä johtuu mm. 1-2 hengen talouksien lukumääräisestä kasvusta, kotitalouksien vaurastumisen aiheuttamasta asuinneliöiden ja sähkösyöppöjen kodinkoneiden lisääntymisestä sekä pidempien työmatkojen aiheuttamasta bensiinin ja kakkosauton käytön lisääntymisestä.
Näiden ns. rakenteellisten syiden lisäksi kasvavaan energiankulutukseen vaikuttaa myös energian ”kerskakuluttaminen”, joka puolestaan johtunee tietämättömyydestä, oman toiminnan kokonaisvaikuttavuuden vähättelystä, ja pahimmassa tapauksessa välinpitämättömyydestä. Uskoakseni monikaan ei tule ajatelleeksi, miten pienillä toimenpiteillä voisimme mitätöidä lisäydinvoiman tarpeen: Jos kaikki suomalaiset kotitaloudet sulkisivat valmiustilassa olevat sähkölaitteet ja valot tiloista, joissa ei oleskella, energiaa säästyisi niin paljon, että Loviisan toinen yksikkö voitaisiin sulkea puoleksi vuodeksi. Yksittäinen kotitalous säästäisi lisäksi sähkölaskussaan jopa 20 %.

Tiivistäen voisi todeta, ettei elinkeinoelämä nykytoimiensa valossa tarvitse lisäenergiaa uuden ydinvoimalan verran. Kotitalouksien energiansyöppö elämäntapa ehkä edellyttäisikin kuudennen ydinvoimalan rakentamista, mutta halutaanko huolettomaan energiankulutukseen kannustaa? Palatakseni lopuksi Tsernobyliin, ydinvoima muodostaa myös vuonna 2006 ympäristö- ja (sotilaskäytön myötä) turvallisuusriskin. Ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyys on häviävän pieni, mutta seuraukset sitäkin katastrofaalisemmat. Myös uraanilouhinta tuo omat riskinsä tuottaen lisäksi valtavat määrät jätettä. Miksi ottaa riskiä, kun tarjolla on turvallisia, ympäristöystävällisiä, kotimaisia, työllistäviä ja uusiutuvia vaihtoehtoja? Miksi investoida tekniikkaan, joka pohjaa ehtyvään raaka-aineeseen, jonka loppuessa joudumme viimeistään turvautumaan uusiutuviin energianlähteisiin? Miksi investoida ”väliaikaisratkaisuihin”, kun voisimme jo nyt kehittää eturintamassa tulevaisuuden energiatekniikkaa täysin panoksin?