Turkistarhauksella ei ole tulevaisuutta

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 15.7.2012

Satakunnan Kansa kertoi 10.7. lehdessä Vampulaan suunnitteilla olevasta 2000 minkin tarhasta.”Kettutytöt ja muut aktivistit” eivät artikkelin mukaan huoleta hankkeen puuhamiehiä. Sen sijaan heidän olisi syytä ottaa huomioon eurooppalainen eläinsuojelukehitys, joka on ollut erityisen nopeaa turkistarhauksen kohdalla. Turkistarhausta on arvosteltu jo pitkään. Kritiikin kohteena on ollut eläinten pitäminen oloissa, joissa hyvinvointia tai lajityypillisiä tarpeita ei voida toteuttaa. Lisäksi eläinten kasvattamista ja tappamista pelkästään turkisten tuottamista varten pidetään yhä laajemmin eettisesti kestämättömänä.

Yhä useammassa Euroopan maassa turkistarhaus onkin kielletty kokonaan tai turkiseläinten hyvinvoinnille on asetettu vaatimuksia, jotka johtavat käytännössä taloudellisesti kannattavan turkistarhauksen loppumiseen. Suomessakin turkistilojen määrä on laskenut 1980-luvun 6000 tarhasta noin 1000 turkistarhaan suhdanteiden seurauksena.

Tämän vuoden maaliskuusta alkaen vähintään 50 000 äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on ollut oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. Eduskunnalla on velvoite ottaa aloite käsiteltäväksi. Animalia, Luonto-Liitto, Oikeutta Eläimille ja SEY Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto ovat laatineet kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Allekirjoitusten kerääminen aloitettiin toukokuun puolivälissä. Jo yli 20 000 henkilöä on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, ja sitä tukevat mm. Demarinuoret, Vasemmistonuoret ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Vetoaminen siihen, että turkistarhaus on Suomessa vähemmän epäeettistä kuin Kiinassa tai Venäjällä, ei tee toiminnasta eettisesti kestävää. Samalla logiikalla voisi vaatia lapsityövoiman hyväksikäytön sallimista, koska ”Suomessa lapsityöläisistä huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa”. Toisekseen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan turkistarhoilla on paljastunut useita törkeitä eläinten hyvinvoinnin laiminlyöntejä. Kolmanneksi turkistarhauksen peruskäytännöt mm. Kiinassa on omaksuttu juuri länsimaista ja esimerkiksi suomalaiset ovat jakaneet turkistarhausoppejaan kiinalaisille.

Joskus kuulee väitettävän, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen, työllistävä elinkeino. Se ettei laillista elinkeinoa voisi lailla kieltää, on puhdasverinen kehäpäätelmä. Mitä tulee työllistävyyteen, MTT:n vuonna 2008 tuottaman raportin ”Turkistilojen talous ja alan merkitys sekä tulevaisuuden näkymät Suomessa” mukaan turkistarha työllistää suoraan keskimäärin vain 0,7 henkilöä tarhaa kohden (700 täysiaikaista työvuotta). Vain 40 % tiloista on päätoimisia turkistarhoja, muilla tiloilla kyse on sivuelinkeinosta. Myös tarhaajien ikärakenne tukee tarhauksesta luopumista. Valmiuksia muille aloille siirtymiseen siis on ilman suuria uudelleentyöllistymisongelmia.

Ylikännön (SK 10.7.) mukaan turkistarhaus vähentää fosforia Itämerestä. MTT julkaisi vuonna 2011 raportin, jonka mukaan turkisten tuotanto aiheuttaa huomattavasti enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin vertailumateriaalien tuotanto. Lisäksi turkistuotannon happamoittavat päästöt olivat raportin mukaan huomattavan korkeat. Paikallistasolla myös turkistarhauksen rehevöittävät vaikutukset voivat olla merkittävä ympäristöhaitta.

Turkiseläinten merkittävät hyvinvointiongelmat, turkistarhauksen ympäristövaikutukset sekä muualla Euroopassa tehdyt lainsäädännölliset päätökset tukevat turkistarhauksen lakkauttamista Suomessa siirtymäajalla. Turkisturhaus on yksinkertaisesti jäänne ajalta, jolloin tupakointi oli terveellistä, viina viisasten juoma ja Kekkosella karvahattu! Samanmieliset voivat käydä allekirjoittamassa kansalaisaloitteen netissä tai 19.7., jolloin kampanja-aktiivit liikkuvat Porin keskustan alueella noin klo 14-18.

Ei pidä ampua sanansaattajaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2011

Uusinta ”sikakohua” käsiteltiin 23.11. lehdessä useassa yhteydessä. Pääsääntöisesti paheksunnan kohde olivat salakuvaajat, jotka ovat halunneet näyttää kuluttajille, millaisissa oloissa osa ruokapöytäämme päätyvistä sioista elää. Vaikka kuvat eivät kerro koko totuutta, eivät ne liene sen harhaanjohtavampia tai tarkoitushakuisempia kuin maitopurkkien kyljessä niityllä hymyillen kirmaavat lehmät.

On ihmeellistä miten loputtomasti ymmärrystä riittää tuotantoeläinten laiminlyönneille. Harvan paljastuneen yhteiskunnallisen epäkohdan yhteydessä annetaan yhtä paljon palstatilaa puolustuksen puheenvuoroille. Eläinaktivisitien keinot voivat olla kyseenalaiset, mutta jos joku paljastaisi salaa kuvaamalla epäkohtia esim. yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, hänet nostettaisiin pikemminkin sankariksi. Kukaan ei peräänkuuluttaisia lastenkodin omistajan yksityisyydensuojaa.

Sikatilallisia kurittavat talousongelmat eivät voi olla hyväksyttävä syy laiminlyönneille. Muiltakin toimialoilta edellytetään lain noudattamista taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Vaikka salakuvat eivät toivottavasti kerro sikaloiden yleisestä tilasta, on hälyttävää jos epäkohtien tultua julki tuomitaan niiden paljastajat, eikä niiden aiheuttajia. Koko toimialan maine ei suinkaan vaarantuisi, jos asiansa hoitavat tuottajat ja viranomaiset selittelyn ja puolustelun sijaan tekisivät jyrkän pesäeron  toimialan maineen tahrijoihin.

Eläinrääkkäystä turhamaisuuden vuoksi

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 9.3.2010)

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.

Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.

On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.

SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.

Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?

Elintarvikemaakunnan panostettava eläinten hyvinvointiin

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 23.12.2009)

Niin hyppivät lehmät iloisena maitopurkin kyljessä ja marketin mainoksessa joulukinkku hymyili – valtakunnassa kaikki hyvin ja kuluttajilla huoleton joulumieli…

Oikeutta eläimille –järjestön alkusyksystä suomalaisilla sikatiloilla kuvaama ja A-Studion 9.12. esittämä videomateriaali järkytti suomalaisia. Kaksi vuotta sitten sama järjestö toimitti julkisuuteen vastaavaa videomateriaalia yli 100 suomalaiselta tuotantoeläintilalta. Kuvissa näkyi loukkaantuneita, sairaita ja ala-arvoisissa olosuhteissa olevia eläimiä. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiirehti julkisuudessa kieltämään ongelmien olemassaolon ja hänen puheenvuoronsa kuluneiden kahden vuoden aikana ovat keskittyneet kuluttajien luottamuksen palauttamiseen samalla kun vastuunkanto ilmenneistä ongelmista loistaa poissaolollaan.

Vuoden 2007 kuvat, niiden jälkeen suoritetut Eviran tarkastukset ja nyt julkistetut uudet kuvat kertovat melko yksiselitteisesti, ettei kotimainen lihantuotanto vastaa sille kehiteltyä puhtoista, oikeudenmukaista ja välittävää mielikuvaa eläinten kasvatuksesta. A-Studio paljasti 16.12. maa- ja metsätalousministeriön myöntäneen tänä vuonna yli neljännesmiljoona euroa valtionavustusta sianlihan imagon parantamiseksi. Veronmaksajien rahoilla tehdään sianlihan menekkiä edistävää tv- ja lehtimainontaa, sekä kouluille, ravintoloille ja kaupoille suunnattua markkinointimateriaalia. Kampanjointiin haettiin rahoja heti kaksi vuotta sitten julkisuuteen tulleiden tuotantoeläintilavideoiden jälkeen. On aiheellista kysyä miksi miljoonaluokan budjeteilla toimivaa lihateollisuutta pitää tukea sadoilla tuhansilla euroilla verovaroista ja olisiko rahat pitänyt suunnata ensisijaisesti tuotantoeläinten olojen parantamiseen!

Vuonna 2007 Satakunnan Kansa keskittyi eläinsuojelurikkomusten uutisoinnissa tuomitsemaan eläinaktivistit julkisrauhan rikkomisesta. Vaikka yksi median tärkeimmistä tehtävistä on paljastaa yhteiskunnan epäkohtia, se valitettavan usein silittää myötäkarvaan kaikkea elinkeinon harjoittamisen nimissä tehtävää. Eläinsuojelurikkomuksista keskusteltaessa ihmetyttää myös, miksi muut tuottajat yhtenä rintamana puolustavat ”laittoman hyökkäyksen” uhriksi joutuneita kollegojaan. Jos eläinten huono kohtelu ei ole hiljaa hyväksytty maan tapa, mikseivät muut tuottajat julkisesti tuomitse alan maineen tahraajia? SK:n (11.12.) tuoreinta sikakohua koskeneesta jutusta olisi otsikot lukemalla saattanut päätellä, että MTK-tuottajat olivat järkyttyneitä näkemästään. Tarkemmin lukemalla saattoi kuitenkin todeta tuottajien surkuttelevan lähinnä omia olojaan. Otsikointi (”Sikatuottajat järkyttyivät”, ”Valtaosin vastuullista”, ”Talonpito kovilla”) maalaa kuvaa sikatilallisesta, joka ankarista oloista huolimatta hoitaa eläimiään vastuullisesti ja järkyttyy suuresti nähdessään huonoa eläintenpitoa. Ja 12.12. otsikoksi nousikin julkisrauhan rikkominen huittislaisella sikatilalla…

Ruotsissa marraskuun lopussa julkistettu, sikatiloilta salaa kuvattu materiaali käynnisti laajan yhteiskunnallisen keskustelun eläinten hyvinvoinnista lihantuottajia, teurastamoita ja ministeriöitä myöden. Moniin pikaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin ja Swedish Meatsin puheenjohtaja erosi kaikista luottamustoimistaan kuvamateriaalin paljastettua hänenkin sikatilansa järkyttävät olot. Toivottavasti keskustelu viriäisi lopulta Suomessakin ja viranomaisten, päättäjien ja tuottajien ohella media, erityisesti täällä ”Elintarvikemaakunnassa”, ottaisi eläinsuojeluongelmat vakavasti pohtien onko julkisrauhan rikkominen todella vakavampaa kuin tarpeeton kivun ja tuskan tuottaminen.

Pientä valoa tunneliin tuo oikeusministeri Brax (vihr.), joka on ryhtynyt toimeen eläinsuojelurikoksen törkeän muodon saamiseksi lakiin. Asia on mukana lakiesityksessä, joka on tarkoitus antaa keväällä 2010. Samalla eläintenpitokiellon käyttöä ollaan tehostamassa: eläintenpitokielto voitaisiin panna täytäntöön, vaikka tekijä hakisi muutosta tuomioistuimen ratkaisuun.

Niille jotka jo sormet sauhuten kirjoittavat tekstaripalstalle ihmetellen, miksi joku on huolissaan sioista, kun lapsia ja vanhuksiakin kohdellaan huonosti, informoitakoon, ettei eläinsuojelulain tiukentaminen mitenkään heikennä em. ryhmien asemaa. Filosofi Albert Schweizerin sanoin, eläinsuojelu on koulutusta inhimillisyyteen.

Tosiasioita turkistarhauksesta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 8.9.2009)

Suomalaisten turkiskasvattajien mainoskampanja yrittää epätoivon vimmalla parantaa alan mainetta leimaamalla turkisten vastustajat terroristeiksi. Omasta ja tuhansien muiden turkistarhausta vastustavien puolesta voin todeta että tarhauksen vastustaminen mielipidekirjoituksin tms. laillisin ja rauhanomaisin keinoin EI tarkoita turkistarhaiskujen tm. laittoman toiminnan hyväksymistä! Mutta toiminnan tai elinkeinon laillisuus ei automaattisesti oikeuta sitä moraalisesti. Kirjoitankin korjatakseni Turkistarhaajien kampanjassa listatut “tosiasiat turkiksista”.

Mainoksen mukaan “kotimainen turkis on ekologisesti kestävä tuote, jonka laatu on maailman huippuluokkaa”. Turkistarhat ovat ongelma pohjavesistöille ja tuhansien eläinten jätökset rehevöittävät vesistöjä ja aiheuttavat hajuhaittoja. Eläinten kasvatus, ruoanvalmistus ja nahkojen käsittely nielevät paljon uusiutumatonta energiaa, esim. kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen 470 litraa öljyä (vrt. tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 litraa öljyä).

Turkistuottajien mukaan “turkisala työllistää suoraan ja välillisesti 22 000 suomalaista ja tuotannon arvo on noin 200 miljoonaa euroa”. Todellisuudessa turkisala työllistää 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina myös aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle. Suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle eikä auringonlaskun alalle tulisikaan enää kannustaa uusia opiskelijoita. Vertailun vuoksi mainittakoon että mm. Kroatiassa turkistarhaus oli merkittävä elinkeino kunnes se kiellettiin lailla eläinten hyvinvointisyistä,

Kampanjan mukaan “kotimainen turkiskasvatus on eettisesti korkealla tasolla ja eläinten hyvinvointi ja terveys edustavat alan kansainvälistä kärkeä.” Turkistarhaukseen liittyy aina eläinten tarpetonta kärsimystä! Siksi yhä useammat Euroopan maat ovat lopettaneet tai rajoittaneet turkistarhausta: Toukokuun lopussa Tanska ilmoitti luopuvansa kettutarhauksesta 15 vuoden siirtymäajalla. Kesäkuussa Hollannin parlamentissa meni läpi ehdotus minkkitarhojen kieltämisestä, vaikka maa on maailman suurin minkinnahkojen tuottaja. Kettujen ja chinchillojen tarhaus Hollannissa on kielletty jo aiemmin. Kaikkiaan Euroopassa tarhauksen ovat tähän mennessä kieltäneet jo Iso-Britannia, Itävalta, Bulgaria, Sveitsi ja Kroatia. Euroopan ulkopuolisista maista Israel suunnittelee sekä turkistarhauksen että turkiskaupan kieltämistä.

Kunniakkaaksi lopuksi Turkistuottajat julistavat että “suomalainen turkis ei kilpaile hinnalla, vaan laadulla – kasvattajan menestys perustuu suoraan hänen eläintensä hyvinvointiin”. Vajaa vuosi sitten norjalainen eläinoikeusjärjestö Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen yli 100 tarhalta kuvatun materiaalin, jossa näkyi loukkaantuneita, kuolleita ja stressaantuneita eläimiä, puuttuvia ruumiinosia ja hoitamattomia haavoja. Suomen Turkistuottajat kiiruhtivat vakuuttamaan että Norjan viranomaiset kyllä valvovat turkistuotantoa. Ihmekös tuo, sillä suomalainen turkisala tekee yhteistyötä norjalaisten tarhojen kanssa mm. yhteisen Saga furs –tuotemerkin alla. Saga furs korostaa markkinoinnissaan pohjoismaisten turkisten korkeaa eettistä laatua ja hyvää eläinten hoitoa. Hiljattain Nettverk for Dyrs Frihet toi julkisuuteen kuluneen kesän aikana norjalaisilta turkistarhoilta kuvattua materiaalia jossa näkyy vastaavia epäkohtia kuin vuotta aiemmin. Tällä kertaa suomalaistarhaajat yrittävät viedä huomiota alan ongelmista räväkällä mainoskampanjallaan.

Onnenpotku Torniolle, kohtalonisku lehmille

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 19.5.2009)

SK (15.5.) uutisoi Tornioon suunniteltavasta tuhannen lehmän jättinavetasta, jota pidetään työllistämisvaikutuksensa vuoksi onnenpotkuna Torniolle. Vireillä on pari muutakin saman suuruusluokan navettahanketta. Kuvaavaa on että yksi Tornion navettahankkeen puuhamiehistä puhuu lehmistä kuin mistä tahansa raaka-aineesta: ”Tekeehän Rautaruukkikin rautaa tehtaissa eikä kahden hengen pikkupajoissa.” Samainen Janne Kujala puhuu siitä miten ”yksikkökustannukset on saatava alas ja työ rationaaliseksi”. Kunniakkaaksi lopuksi hän ihmettelee miksi lehmät jäisivät ”kehityksen” ulkopuolelle, kun siat ja kanatkin jo pääsevät osallisiksi suurtuotannon autuudesta.

Karjatilallinen Kujala ei tunne ”raaka-ainettaan” sen vertaa, että tietäisi lehmänkin olevan kipua, pelkoa ja mielihyvää tunteva elävä olento. Tehoeläintuotannossa eläinten yksilöllinen hoito on mahdotonta. Vaikka ruokailu ja siivous toimivatkin automatiikan avulla, kone ei tunnista sairasta eläintä. Tehotuotannossa eläimet kärsivät liikunnan ja virikkeiden puutteesta, stressistä ja jalostusongelmista. Tehotuotanto ei mahdollista lajityypillistä laumanmuodostusta, kehonpuhdistusta saatikka liikuntaa (naudat vaeltavat päivässä luontaisesti noin 4 km).
Istuvan hallituksen hallitusohjelmassa elintarvikealan tuottavuutta ja kilpailukykyä haetaan ympäristön- ja eläinsuojelun korkeasta tasosta. Virallisesti hyväksytyn tuotantoeläinten hyvinvointistrategian mukaisesti eläinten hyvinvoinnin tulisi olla kuluttajille yhtä tärkeä laatuvaatimus kuin elintarvikkeiden puhtauden. Eläinkunnan tuotteisiin tulisikin selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttaja voisi ostoskäyttäytymisellään äänestää eettisen eläinten kohtelun puolesta.

Kuluttajien lisäksi mm. Euroopan parlamentilla on merkittävät vaikutusmahdollisuudet eläinsuojelun tasoon koko EU:n alueella. Jokaisen eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneen kannattaakin äänestyspäätöksensä tueksi tentata ehdokkailta heidän näkemyksiään mm. elävien teuraseläinten kuljetusten maksimikestosta, eläintuotannolle jaettavien maataloustukien suuntaamisesta eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon sekä kasvispainotteisen ruokavalion edistämisestä.

Turkis, turhista, turhin

Kolumni / Satakunnan Kansa, 3.12.2008

Suuret silmät tuijottavat häkistä, eläin on kauhuissaan. Sen vaistot sanovat, että sen kuuluisi vaeltaa vapaana, etsiä ruokaa ja rakentaa pesää. Häkkejä on rivissä sadoittain. Niissä asuvat eläimet ovat pelokkaita ja häiriintyneitä, niiden korvat on syöty, niiden jalat ovat vääntyneet tai paleltuneet verkkopohjaisessa häkissä. Talvella on kylmä, mutta eläinten ei ole mahdollista nukkua talviunta. Kesällä on usein tuskallisen kuuma. Ympärillä leijuu kuvottava lannan ja virtsan haju.Mutta eläinten turkki on komea ja kiiltää. Joidenkin mielestä se kertoo että kaikki on hyvin ja todistaa, että ihmisellä on oikeus harrastaa tätä julmaa huvia.

Millään todellisella tarpeella turkkia on näillä leveyksillä vaikea perustella, statuksen kanssakin alkaa olla niin ja näin: Viestintätoimisto Milttonin Status ´08 –tutkimuksen mukaan aito turkis on vasta sijalla 95. kysyttäessä millä Suomessa saa muiden arvostusta. Sinänsä paradoksaalista on, että aidon turkiksen suosion käännyttyä laskuun turkis värjätään tekoturkiksen näköiseksi.

Tuoreet uutiset norjalaisilta turkistarhoilta ovat taas yksi osoitus turkiseläinten hoidon heikkoudesta: kuvamateriaaleissa näkyy vakavasti vammautuneita eläimiä. Vaan eipä huolta, Suomen Turkistuottajien mukaan Norjan viranomaiset valvovat turkistuotantoa, eikä Turkistuottajilla ole kuulemma syytä olettaa viranomaisten laiminlyöneen tehtäväänsä – vaikka heille esitetty kuvanauhatallenne muuta todistaakin.

Turkistuotanto ei ole epäeettistä vain eläinsuojelun näkökulmasta: siinä missä tekoturkiksen valmistus kuluttaa 10 öljylitran verran energiaa, kettuturkiksen valmistus kuluttaa 184 ja minkkiturkiksen jopa 470 litraa. Yksistään Suomen turkiseläinhäkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Jokiin ja järviin päätyessään typpi ja fosfori aiheuttavat vesistöjen rehevöitymistä. Turkis onkin kaikkea muuta kuin ekologinen luonnontuote.
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike kyseenalaistavat eläinten hyväksikäytön. Toiminnan arkipäivään kuuluvat luentotilaisuudet, kouluilla puhuminen, infopöydän pitäminen, tempaukset kadulla ja muu ruohonjuuritason toiminta. Eläinoikeusliikkeen satunnaisesti harjoittamaa kansalaistottelemattomuutta lukuun ottamatta toiminta on täysin laillista. Oma lukunsa ovat Eläinten vapautusrintaman (EVR) kaltaiset, turkistarha- yms. iskuja tekevät ns. aktivistijärjestöt, jotka valitettavasti tahraavat kaikkien eläinsuojelijoiden maineen.
Mediaa tuntuu kiinnostavan edellä mainituista vain EVR, jonka toimista voi revitellä kohuotsikoita siitä miten aktivistit tunkeutuivat tilalle X tai tarhalle Y. ”Järkyttävää, tuottajan omaisuuden suojaa on loukattu ja vapauteen tottumattomat ketut menehtyvät luonnossa lyhyen ajan sisällä!” Viis siitä, että eläimet olisi tapettu joka tapauksessa peräsuoleen annettavalla sähköiskulla ilman, että kukaan olisi asiaan reagoinut… Lain rikkominen on tietysti tuomittavaa, mutta jokusen palstamillimetrin soisi myös sille, että lainsäädäntö mahdollistaa eläinten kärsimykseen. Turkis-, laboratorio- ja tehotuotantoeläinten elinolot huomioiden on eläinten kannalta siunaus päästä hengestään!

Suuren yleisön tyypillinen reaktio eläinsuojelijoihin on ”kettutytöttely” ja vaatimus ponnistelujen kohdistamisesta ihmisiin. Olen aina ihmetellyt miksi juuri eläinten oikeuksien puolustajien täytyy kerta toisensa jälkeen perustella toimintaansa ja tavoitteitaan. Miksei kapean joukon intressejä ajavien Pro sitä sun tätä –liikkeiden edustajia vaadita suuntaamaan tarmoaan asunnottomien tai vanhusten pelastamiseen? Nähdäkseni hattua pitää nostaa jokaiselle, joka kantaa kortensa kekoon tehdäkseen maailmasta paremman paikan muillekin kuin itselleen. Darwinin sanoin, rakkaus kaikkia eläviä olentoja kohtaan on ihmisen jaloin ominaisuus.

Lihan himo

Kolumni / Satakunnan Kansa, 9.4.2008

Oikaistakoon heti kättelyssä että kolumni ei otsikosta huolimatta koske tapaus Kanervaa, vaan suomalaisten kasvavaa naudan-, sian- ja broilerinlihan kulutusta. Vielä 1950-luvulla liha oli herrojen herkkua, jota kului keskimäärin 30 kg vuodessa. Tällä hetkellä kulutus henkeä kohden on noin 70 kg. Keskimäärin 79-vuotiaaksi elävä suomalainen nauttii siis elämänsä aikana n. 5500 kg lihaa, josta n. 500 lintua (enimmäkseen broilereita), n. 40 sikaa, seitsemän nautaa ja yhden lampaan.

Lihan suurkulutus on johtanut teolliseen maatalouseläintuotantoon, jonka ympäristövaikutukset ovat huomattavat: Naudanlihan ja meijerituotteiden tuotannon vaikutukset vesien rehevöitymiseen, primäärienergian kulutukseen ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ovat muita peruselintarvikkeita merkittävästi suuremmat. MTT:n tutkija Kristiina Regina onkin todennut että lihankulutuksen vähentäminen olisi kaikkein järkevin keino maatalouden päästöjen vähentämiseksi.

Tehotuotanto-termin käyttäminen länsimaisesta eläintuotannosta on sikäli harhaanjohtavaa, että yhden eläinvalkuaiskilon tuottaminen ihmisravinnoksi vaatii 21 proteiinikilon syöttämistä vasikalle! Nykyistä eläintenkasvatusta onkin kutsuttu käänteiseksi proteiinitehtaaksi. Oikein jaettuna se ravintomäärä, joka kulutetaan rehuina teollisuusmaiden lihantuotannossa, riittäisi poistamaan nälän ja aliravitsemuksen koko maailmasta. Myös vettä tarvitaan paljon enemmän eläinten kuin viljelykasvien kasvattamiseen (esim. lihakiloon 50 kertaa enemmän kuin vehnäkiloon). Kuten jokainen ymmärtää, suurimittainen maatalouseläintuotanto ei ole myöskään tuotantoeläinten etujen mukaista.

Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että Länsi-Vantaalla jokin aika sitten tehty aloite kasvisaterioiden lisäämisestä koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla sai paljon huomiota. Hämmästyttävää oli sen sijaan, että aloite herätti mm. Iltalehden nettikeskustelussa melkoista vastustusta ja melkoisen merkillisimmin argumentein kuten ”kasvissyöjät kuolevat lihansyöjiä nuorempina” ja ”kasvisruokaa syövät lapset ovat heikkoja, kalpeita, aneemisia ja sairastelevia”. Vegaanit, vegetaristit ja muuten vain kasvisruokaa suosivat menivät keskustelussa iloisesti sekaisin. Itse kuulun joukkoon ”lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita välttelevät”. Maitotuotteita ja kalaa kuluu jonkin verran, mutta lihaa korkeintaan kerran pari kuukaudessa (proteiinia saa myös palkokasveista). 35. raskausviikkoon mennessä en ole tarvinnut lisärautaa ja veriarvoni herättävät äitiysneuvolassa lähinnä ihailua.

SK kertoi 6.4. lihapullien uhanalaisesta asemasta porilaiskoulujen ruokalistalla ruoan hintojen noustua. Lihapullia enemmän olisin kuitenkin huolissani kasvisten osuudesta. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa voisi panostaa kasviksiin. Panostus olisi kansanterveydellisestikin perusteltua; anemian sijaan todellinen huolenaihe on lasten lisääntyvä liikalihavuus ja jo viisivuotiailla tavattavat sydän- ja verisuonisairaudet, jotka eivät johdu ainakaan kasvisten syönnistä. Kasvisruokaa syövän ei tarvitse pelätä myöskään hullun porkkanan tautia, lanttuinfluenssaa tai salmonellaa. Ja vaikka nahistunut nauris kesäkeittoon eksyisikin, ei se ole terveydelle yhtä haitallinen kuin pilaantunut liha tai kala.

Joku tietysti muistaa tässä kohden mainita, etteivät lapset yksinkertaisesti pidä kasviksista. Kouluruokailun lähtökohtana ei kuitenkaan ole tarjota lapsille sitä mistä he eniten pitävät (ranskalaiset, hampurilaiset, hodarit ja donitsit), vaan sitä mikä heidän terveydelleen on hyväksi. Pikkuväen kasvisboikotin sitä paitsi ymmärtää, jos kasvisruoka on yhtä kuin etikkapunajuuri lautasen reunalla ja perheen miesväeltä on opittu, ettei pupun ruokaan kosketa.

Oikeus ja kohtuus

Kolumni / Satakunnan Kansa, 27.2.2008

Pahin kohu Kaisa Variksen dopingkäryn ympärillä on laantunut. Riskinotto kilpasisarten päihittämiseksi ja taloudellisen voiton saavuttamiseksi toi Varikselle elinkautisen kilpailukiellon, 100 000 euron sakot sekä kansan, lajiliiton ja kilpakumppanien paheksunnan. Häkki ei sentään heilahtanut, koska kyseessä on rikkomus lajiliiton sääntöjä, ei lakia kohtaan.

Kuukautta myöhemmin veristen koiratappeluiden järjestäminen Ypäjällä toi yhdelle miehelle kahden kuukauden ehdottoman ja kahdelle puolen vuoden ehdollisen rangaistuksen. Kuten käräjäoikeus tuomiossaan totesi, teon moitittavuutta lisäsi se, että tarpeetonta kärsimystä aiheutettiin puhtaasti viihdetarkoituksessa. Koiranpitokielto napsahti kuitenkin vain viideksi vuodeksi syyllisten vedottua mm. taakanvetokilpailuihin, joihin he myös koiriaan treenaavat. Jostain syystä juuri eläinsuojelulakia tulkittaessa vetoaminen elinkeinonharjoittamiseen katsotaan usein lieventäväksi asianhaaraksi. Jonkun onnettoman nelijalkaisen kohtalona onkin viimeistään viiden vuoden kuluttua joutua näiden julmureiden armoille.
Varis, hankittuaan epäreilua kilpailuetua, sen sijaan voi heittää lopullisesti hyvästit suksilleen ja makselee loppuelämänsä Ampumahiihtoliiton laskua. Paikkakunnan, ellei jopa maan vaihtokin on varmaan käynyt mielessä, niin suuri on kansan langettama häpeätuomio. Koiratappeluiden järjestämisestä seurannutta rangaistusta taas ei voi pitää edes tuntuvana. Kuten SK uutisoi (21.2.), vuonna 2006 raportoiduista 254 eläinsuojelurikoksesta, 19 lievästä eläinsuojelurikoksesta ja 162 eläinsuojelurikkomuksesta seurasi vain 49 eläintenpitokieltoa, joista 15 pysyviä. Keskimääräinen ehdollinenkin rangaistus oli olemattomat 2,5 kuukautta. Yhtään vankilatuomiota ei julistettu, vaikka laki sallisi maksimissaan kahden vuoden ehdottoman vankeuden.

Vääryyttä ja kohtuuttomuutta tapahtuu muuallakin kuin koiratappeluareenoilla ja oikeussaleissa, esimerkkinä mainittakoon loppuvuodesta esiin tulleet rikkeet suomalaisilla tuotantotiloilla. Oikeutta Eläimille järjestön 73 tutkintapyynnöstä kahdeksan on johtanut esitutkintaan. Samaan aikaan luvattomasta kuvaamisesta tiloilla on jätetty 51 rikosilmoitusta. Riippumatta mihin tuomioistuimet aikanaan päätyvät (tapahtuuko tuotantoeläinten laiminlyönti toisin sanoen lain suojissa vai ei), kohun aikana kävi selväksi, ettei valtaosa suomalaisista hyväksy näkemäänsä.

Siinä missä Variksen kollegat lähes sylkivät hänen päälleen toisen käryn käytyä, tuottajakollegat, johtavat viranomaiset, asioista vastaava ministeri kuin osa medioistakin reagoi OE:n kuvamateriaaliin säälimällä ”vaarallisten aktivistien” laittomasti yllättämiä tuottajia. Luulisi että kunniallisilla ja eläimistään huolta pitävillä tuottajilla olisi ollut kiire tuomita esiin tuodut epäkohdat ja koko elinkeinon maineen vaarantaneet kollegansa. Kohun jälkeen tuli kuitenkin kiire kuvata, miten asiat ”oikeasti” ovat suomalaisilla tuotantotiloilla. OE:n 101 tilalla kuvaama todistusaineisto onkin sittemmin yritetty kumota milloin puolen tunnin dokumentilla yhdeltä ainokaiselta sika- nauta- ja broileritilalta (Silminnäkijä, TV2 14.2.), milloin viiden sivun reportaasilla yhden ainokaisen sikatilan arjesta (SK 3.2.). Vielä reilu viikko sitten pääotsikoita reviteltiin siitä, miten tilalliset voivat tehokkaasti suojautua tuotantoeläinten todellisista oloista kiinnostuneita tahoja vastaan (SK 16.2.).
Jos 73 kyseenalaisesti hoidettua tilaa voidaan kuitata riittävän pitkällä reportaasilla yhdestä hyvin hoidetusta tilasta, jään innolla odottamaan miten muutaman petturin tahraama hiihtourheilun maine puhdistetaan yksityiskohtaisella reportaasilla lajin mallikelpoisista edustajista. Urheilun maineen varjelemiseksi olisi ehkä myös syytä laatia koko sivun artikkeli, jossa joku valveutunut toimittaja selventäisi urheilijoille, miten nämä tehokkaimmin torjuvat dopingtestaajien yllättävät iskut, joissa urheilun karu todellisuus saattaa paljastua koko urheiluhullulle kansallemme.

Eläinsuojelulaki sotii kansan oikeustajua vastaan

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 13.12.2007)

“Eläinsuojelulain rikkomuksia ei ole todettu” (Satakunnan Kansa 4.12.) vai “Tuotantoeläinten oloista löytyi parannettavaa” (Helsingin Sanomat, 7.12.) – miten päin kukakin asian haluaa nähdä… Kuten HS pääkirjoituksessaan toteaa, tarkastukset todistavat ennen kaikkea, ettei tuotantoeläintiloilla ole asiat kunnossa, vaikkei välitöntä puuttumista vaativia eläinsuojelurikkomuksia löytynytkään. Osa epäkohdista edustaa ikävä kyllä laillista toimintaa: esim. broilerien hyvinvoinnille asetetut minimivaatimukset ovat olemattomat.

Huomionarvoista on, ettei Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ole poikkeuksellisen tiukkaa. Broilereita kasvatetaan tiheämmässä (42kg/m2) kuin lähes missään muualla. EU-komission julkaisema tieteellinen raportti kertoo yksiselitteisesti, että kasvatustiheyden noustessa yli 30 kg/m2 lintujen hyvinvointiongelmat lisääntyvät jyrkästi. Myös turkiseläinten kohdalla Suomi on jälkijunassa: jo 9 Euroopan maata on kieltänyt eläinten kasvatuksen Suomen lain sallimissa oloissa. Kiireellisintä onkin nyt kiristää sekä lainsäädäntöä että sen valvontaa ja määrätä eläinsuojelurikkomuksista tuntuvat rangaistukset

Kuluttajia on myös nykyistä todenmukaisemmin informoitava tuotantoeläinten oloista. Jotain tiedotuksen harhaanjohtavuudesta kertoo mm. se, että Finfoodin Sulka hattuun–kampanjan mainoslauseita jouduttiin keväällä viranomaisten toimesta poistamaan ja muuttamaan: Aikakauslehtimainoksissa puhuttiin muun muassa broilereiden ’hyvästä elämästä’ ja ’tarkoin säännellystä hoidosta’. Kolmivuotista kampanjaa rahoitettiin EU:n, Suomen valtion ja Siipikarjaliiton toimesta yhteensä 800 000 eurolla.

Se että eläimiä kuolee luonnossa, ei oikeuta niiden kärsimystä ja kuolemista hoidon puutteeseen ihmisen hoivissa. Myöskään se että tuotantoeläimiä hoidettaisiin vielä huonommin muissa maissa, ei käy selitykseksi eikä puolustukseksi. Näin tuntuu ajattelevan suomalaisten enemmistö, päätellen mielipide- ja verkkopalstoille ym. foorumeille tulvineista viesteistä. Eläinsuojelulakimme sotii siis kansan yleistä moraalikäsitystä vastaan. Päinvastaisia näkemyksiä ovat esittäneet lähinnä tuottajat ja muutamat toimittajat, jotka sitkeästi ovat sitä mieltä, että luvaton tunkeutuminen tiloille oli järisyttävämpi rikos kuin eläimille aiheutettu kärsimys.

Maria Väkiparta/Animalia, Porin alueosasto
Tapio Solala/Maan Ystävät, Pori
Mira Ekholm, Heidi Luotola, Hanna Nyman/Rekku Rescue, Pori
Ritva Niskanen/Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys
Elisa Lindblom/Vegaaniliitto, Pori

Vastalause eläinrääkkäysuutisointiin‏

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 4.12.2007)

“Eläinrääkkäyksellä pääsee aina julkisuuteen” kirjoittaa SK:n pääkirjoitustoimitus 2.12.2007. Otsikko on ensinnäkin ristiriidassa sen kanssa, ettei SK katsonut aiheelliseksi uutisoida Yle-iltauutisten 29.11. pääuutiseksi nostamaa, useimpia suomalaisia kuohuttanutta materiaalia tuotantoeläinten kurjasta kohtelusta. Toisekseen on asiatonta väittää että Oikeutta Eläimille –järjestö hakisi vain julkisuutta; järjestö hakee nimensä mukaisesti oikeutta ja sitä saa parhaiten julkisuuden kautta.

A-studiossa esitettyä materiaalia on väitetty lavastetuksi ja monessa mediassa on kiinnitetty ensisijainen huomio ”laittomaan” kuvaustapaan sisällön sijaan. Oikeutta Eläimille –järjestön olisi siis laillisen ja luotettavan materiaalin keräämiseksi pitänyt soittaa tiloille hyvissä ajoin ennen vierailua ja kehottaa laittamaan paikat kuntoon? Myös SK otsikoi 1.12. ”Tilojen salakuvaamisesta jätetty useita rikosilmoituksia”. Pieninkin rikos ihmisten oikeuksia (tässä: kotirauhaa) kohtaan on siis merkittävämpi uutinen kuin eläimille aiheutettu tarpeeton kipu ja tuska?

SK:n pääkirjoituksessa 2.12. väitetään, etteivät eläinsuojelujärjestöt ja A-studion toimitus tunne eläintuotantoa. Kirjoittaja kuitenkin paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä todetessaan, että valtaosa tuottajista pitää eläimistä hyvää huolta, koska se on elinkeinon edun mukaista. Varmasti suuri osa tuottajista haluaisi pitää eläimistään parempaa huolta, mutta juuri elinkeinon kilpailukyvyn maksimointi pakottaa tehokkuuden – ja samalla eläinten pahoinvoinnin – kasvattamiseen. 10 000 kanan kanalassa on toden totta mahdoton havaita sairasta yksilöä.

Vikaa on etsittävä ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka ensisijainen pyrkimys on elinkeinon kilpailukyvyn turvaaminen eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon sydämestäni, että porsastiloilla kuvatut eläinsuojelurikkomukset olisivat poikkeuksia. Broileritiloilla todellisuus on kuitenkin poikkeuksetta lohduton: broilerilla on kasvatushalleissa tilaa alle yhden A4-paperiarkin verran ja niiden kasvatusaika on kutistunut puoleen samalla kun niiden lihasmassan paino on kaksinkertaistunut; huomattava osa broilereista kärsiikin kivuliaista jalkavaivoista ja sydänsairauksista.

Vikaa on myös meissä kuluttajissa, jotka gallupeissa annamme arvoa eettiselle tuotannolle, mutta poimimme ostoskärryymme aina halvinta. Eläinsuojelurikkeiden julki tullessa mielipidepalstat täyttyvät myös marinasta, miksei omissa jätteissään makaavista vanhuksista nosteta porua. Toki nostetaan ja aiheesta, eikä eläinten kaltoin kohtelun julki tuominen millään lailla vähennä huolta vanhusten ym. heikommassa asemassa olevien huonosta kohtelusta.

Ainoa selitys sille, että suljemme silmämme ja uskottelemme itsellemme ja muille tuotantoeläinten kärsimysten olevan vain poikkeuksia, lienee halumme jatkossakin pureskella pihvimme ja kanankoipemme hyvällä omalla tunnolla.

Julma totuus tehotuotannosta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 2.12.2007)

A-studio (28.11.2007) toi ruutuihin suomalaisen tehotuotannon epämiellyttävän totuuden. Oikeutta eläimille –järjestön 21 suomalaisella broileritilalla, 60 sikalassa ja 20 kanalassa vuosina 2006 ja 2007 kuvaama videomateriaali toi katsojien silmien eteen omassa ulosteessaan tahriintuneita, hoitamattomista paiseista ja haavoista kärsiviä, kituvia sikoja ja kanoja ja jopa lajitoveriensa jaloissa makaavia eläinten raatoja. 29.11. Ylen Aamu-TV –lähetyksessä OE:n materiaalia kommentoinut MTK:n kotieläinasiamies moitti kuvaustapaa epäreiluksi, koska tilallisille ei ollut etukäteen ilmoitettu tutkimuksesta. Osoitteesta www.tehotuotanto.net löytyvän kuvamateriaalin nähtyään voi jokainen itse miettiä, mikä on epäreilua! 

Tosiasiassa edes eläinsuojelulain noudattaminen ei takaa eläinten hyvinvointia. Esim. tilanahtauden osalta kuvattu materiaali vastasi osittain lain vaatimuksia. Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset siis ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti. Vuonna 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista.

Oikeutta eläimille –järjestön salaa kuvaama materiaali ei toisin sanoen edustanut vain räikeimpiä poikkeuksia, vaan antoi varsin kattavan kuvan suomalaisen tehotuotannon arkipäivästä. Kuvattujen sikatilojen joukossa oli mm. kasvattajajärjestön hiljattain palkitsema tila – palkitsemiskriteerit eivät ilmeisesti liittyneet eläinten hyvinvointiin…

Vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutettujen kautta pyritään valtion tasolla varmistamaan tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen. Vastaavan viran luominen voisi edesauttaa eläinten oikeuksien turvaamisessa ja onkin toivottavaa, että hallitus tarttuu kansanedustaja Oras Tynkkysen (vihr.) 28.11. jättämään toimenpidealoitteeseen eläinasiavaltuutetun viran perustamisesta. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa suorittaa pääsääntöisesti kunnaneläinlääkäri, joka saa palkkansa valvomiltaan tahoilta! Eläinkunnan tuotteisiin tulisi lisäksi selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttajat voisivat äänestää lompakollaan.

Näitä lainsäädännön muutoksia odotellessa Sinäkin voit tehdä jotain: Pyri korvaamaan edes osa kuluttamistasi eläinkunnan tuotteista kasvikunnan tuotteilla. Vuonna 1950 suomalainen pärjäsi keskimäärin 30 kilolla lihaa vuodessa, vuonna 2005 lihaa kului jo yli 70 kg henkeä kohden. Sikäli kun ostat lihaa, suosi lähellä tuotettua luomulihaa. Koska broileria ei Suomesta toistaiseksi saa luomuna, eivätkä broilerituotantotilat kuulu ollenkaan eläinsuojelulain valvontaan liittyvien tarkastusten piiriin, broileri on syytä jättää kokonaan pois lautaselta!

WC-puhdistusaine ei tunnu kivalta silmässä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.4.2007)

Tänään 24.4. vietetään kansainvälistä eläinkokeiden vastaista päivää. Koska eläinkoelaboratoriot ovat piilossa, harva tulee ajatelleeksi koe-eläinten kärsimyksiä kun niillä testataan paitsi lääkkeitä, myös tupakkaa, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa jne. 

Suurin osa eläinkokeista on korvattavissa muilla menetelmillä, joiden tukemiseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän poliittista tahtoa. Näyttää itse asiassa siltä, että eläinkokeet vain lisääntyvät EU:n uusien kemikaalisäädösten myötä. On toki hyvä, että kemikaalit on todettava turvallisiksi ihmisille ja ympäristölle, mutta koe-eläinten tuoteturvallisuudesta maksama hinta on kohtuuton.  

Päättäjien lisäksi myös kuluttajilla on valtaa: nykyään on hyvin saatavissa ekologisia ja eläimillä testaamattomia pesuaineita niin kodin kuin ihmisten puhtaanapitoon. Eräs eläinkokeita teettävä kosmetiikkafirma mainostaa tuotteitaan “koska olet sen arvoinen” -lauseella. Mieti mielummin minkä arvon annat sille, ettei tuotetta valmistettaessa ole aiheutettu tarpeetonta tuskaa viattomille eläimille.

Heitteillejättö anteeksiannettavaa?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.12.2006) 

Jos alaikäinen, vanhempiensa huolenpidosta täysin riippuvainen, vieläpä sairas lapsi suljettaisiin vanhempiensa toimesta ruuatta ja juomatta halkoliiteriin odottamaan hidasta nälkäkuolemaa, yhteiskunnan reaktio ja väliintulo olisi myrskyisä ja rangaistus sen mukainen – aiheesta.  Kun euralaispariskunta reilu vuosi sitten telkesi viattoman, omistajiensa huolenpidosta täysin riippuvaisen, liikuntakyvyttömän ponin ilman puhdasta vettä ja ravintoa suuliin keskelle metsää, langetti oikeuslaitoksemme tekijöille sakon. Pysyvä eläintenpitokielto (joka sekin mielestäni olisi ollut liian lievä rangaistus aiheutettuun kärsimykseen nähden) olisi oikeuden mukaan ollut “kohtuuton rangaistus lypsyllä elantonsa saaville henkilöille”. Perheen 19-vuotias tytär, jonka nimissä poni oli, selvisi täysin rangaistuksetta, koska teko katsottiin hänen osaltaan anteeksiannettavaksi. 

Rauman käräjäoikeuden päätös (Satakunnan Kansa 6.12.) on uskomatonta ja surullista luettavaa. Se kertoo siitä valitettavasta tosiasiasta, että eläinsuojelulainsäädäntömme rangaistusasteikko on liian matala ja sen soveltaminen käsittämättömän lepsua. Tapaus on kyseenalainen esimerkki siitä, että Satakunnassa eläinrääkkäyksestä rangaistaan muuta maata varmemmin. Tapaus kuvaa hyvin myös sitä, etteivät eläinsuojeluvalvojien tekemät lukuisatkaan ilmoitukset johda tarvittaviin toimenpiteisiin, koska eläinsuojelulaki ei riittävän selkeästi velvoita viranomaisia toimenpiteisiin. 

Eläinsuojelulaki mahdollistaa korkeintaan kahden vuoden vankeustuomion eläinrääkkäyksestä. Elannon saaminen eläimistä on useimmiten lieventävä asianhaara, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla raskauttava tekijä. Käytännössä eläinrääkkääjä päästetään yleensä sakoilla. 

Käräjäoikeuksien olisi syytä ottaa rangaistusasteikon yläpää käyttöön tuomitessaan eläinrääkkäystapauksia. Rankaisemista olennaisempaa eläinten hyvinvoinnin kannalta olisi tapausten ennaltaehkäisy, mm. (elinikäisin) eläintenpitokielloin sekä lisäämällä eläinsuojeluvalvonnan resursseja. Vihreiden eläintyöryhmä aikoo lisäksi esittää eläinasiavaltuutetun viran perustamista, mikä olisi varsin perusteltua eläinten heikon oikeudellinen aseman parantamiseksi.  Paitsi että eläin on elävä, tunteva ja kärsimyskykyinen olento, on se myös alistettu, heikko ja puolustuskyvytön sekä kykenemätön puhumaan puolestaan! 

Nyljetty kissa ei herää unestaan – toivottavasti kuluttajat heräisivät

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 29.4.2006)

Mm. Satakunnan Kansassa, Animalia- ja Kaleva -lehdissä on lähiaikoina julkaistu juttu kissanpentujen turkkien päätymisestä ”yllättävän aidonnäköisille” koristekissoille. Nukkuva kissa -koristekissat on valmistettu Aasiassa täyttämällä nyljetty kissanpentu, jonka silmäaukot ovat kuivuneet kiinni, korvat kovettuneet, tassut leikattu pois ja nenä korvattu muovisella napilla. Miten ihana lelu lapsen hellittäväksi! Lelujen lisäksi koira- ja kissaturkiksia käytetään mm. vaatteissa, turkissomisteissa, kokoturkeissa ja jopa lemmikkien leluissa.

Tyypillinen reaktio tällaisia juttuja lukiessa lienee epäuskoisen kauhistunut; meillä kuluttajilla ei ole juurikaan tapana selvittää ostamiemme tuotteiden alkuperää – johtuen osin välinpitämättömyydestä, osin sokeasta luottamuksesta liiketoiminnan etiikkaan. On kuitenkin hyvä muistaa, että liiketoimintaa ohjaa ensisijaisesti raha – ei etiikka: esim. Aasiassa kissan tai koiran kasvatus turkiseläimeksi on yksinkertaisesti halvempaa kuin tekoturkiksen käyttö.

Alkuvuodesta julki tullut minkinruhojen syöttäminen ketuille ja suomalaiskettujen vienti Kiinaan ala-arvoisissa olosuhteissa asettavat myös kotoisen turkistarhauselinkeinomme kyseenalaiseen valoon. Tuolloin saimme lukea lentokentän järkyttyneen henkilökunnan kuvauksia päällekkäin kasatuista, toistensa ulosteista kastuneista suomalaisista siitosketuista, joista lukuisia kuoli lentomatkan aikana. Suomalaiset tarhaajat ovat hyvin tietoisia kettujen äärimmäisen kovakouraisesta käsittelystä määränpäämaassa Kiinassa (osa ketuista mm. nyljetään elävältä kissanpentujen tapaan), mutta ovat ilmoittaneet jatkavansa siitoskettujen vientiä.

Valitettavasti myöskään lainsäätäjään ei ole tässä asiassa luottaminen: Yhdysvalloissa ja yksittäisissä EU-maissa (mm. Ranska, Italia, Belgia ja Tanska) kissa- ja koiraturkisten tuonti on kielletty. EU:n kattavaa tuontikieltoa ei kuitenkaan ole saatu aikaiseksi, ja kissa- ja koiraturkiksia jopa tarhataan unionin alueella. Kissa- ja koiraturkisten maahantuonti on sallittu myös Suomeen. Turkistarhaus on kokonaan kielletty tai sitä on voimakkaasti rajoitettu mm. Ruotsissa, Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä, Italiassa, Hollannissa ja Englannissa. Suomessa julkinen keskustelu asiasta on olematonta. Mikä tahansa elinkeino, jonka harjoittaminen aiheuttaa tarpeetonta tuskaa ja kipua toiselle elävälle olennolle, pitäisi Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kieltää. 2000-luvun Euroopassa selviydymme kyllä talvesta ilman turkkia, etenkin ilmastonmuutoksen lämmittäessä talvikelejämme useilla asteilla.

Valta on siis tässäkin asiassa kuluttajalla – jokaisella meistä. Jos et ole varma pehmokissan alkuperästä, osta kankainen pehmolelu tai harkitse, josko sittenkin uhraisit lapselle aikaa rahan sijasta. ”Enemmän aikaa – vähemmän roinaa” oli yksi vihreiden edellisten eduskuntavaalien edelleenkin ajankohtaisista iskulauseista.

360 000 kronor till sjukvård eller hälsa – kravmjölkens dilemma

Mielipidekirjoitus / Bollnäs Nytt, 2005

Tove Törnfelt ifrågasätter (Fria ord, 2005-01-29) landstingsstyrelsens föreslagna inköpsregler som skulle gynna kravmärkta produkter, bl a mjölk – ”till en merkostnad av 360 000 kronor”. Enligt Tove visar ekologiska produkter endast marginellt högre halter av C-vitamin etc. och dessutom 40 procent lägre skördar än konventionella produkter. Konsumenter får varken hälsofrämjande eller billigare produkter. Dessutom finns det inga garantier för avsevärt bättre djurhållning. Ska man tro Tove, får inte ens kor något mervärde genom ekologisk produktion. Varför vågar alltså ingen ifrågasätta värdet av ekologiska matvaror?

Jag för min del undrar varför ingen ifrågasätter effektiviteten som måttstock på allt? Naturligtvis är landstingets resurser begränsade och man måste göra prioriteringar. Men om man som politiker vill främja någonting, vare sig det är psykvård, utbildning eller företagande, brukar det kosta pengar. Kostnaderna på kort sikt brukar accepteras pga. nyttan på lång sikt. Särskilt om merkostnaderna, som i detta fall, inte beror på lyx eller på onödigheter.

Ekologisk produktion syftar till ett självbärande, uthålligt agroekosystem i balans. På lång sikt förvarar och i bästa fall skapar ekologisk produktion jobb på landsbygden när inte allt mänskligt arbete ersätts med kemikalier och maskiner. Ekologiska produkter är i stort sett de enda som med sin höga kvalitet och etisk överlägsenhet kan konkurrera mot jordbruksprodukter från mer gynnsamma klimatförhållanden. Att effektiviteten inom ekologisk odling inte har maximerats innebär tyvärr lite högre matpriser, men samtidigt vettigare produktionsmängder. Europa lider ju inte av bristen, utan av överflöden av lantbruksprodukter: i och med att överproduktion fortsätter, sänker priserna, bönderna får lägre omsättning, som de försöker balansera med ännu högre produktion. Effektiviteten bör vara svärord istället för honnörsord! När det gäller mindre skördar, finns det dessutom varierande resultat. Vissa forskare hävdar att det mycket väl är möjligt att uppnå nästan samma produktionsnivå på en ekologisk gård. Dessutom är det ekologiska jordbruket självförsörjande på näringsämnen, medan det konventionella jordbruket är beroende av tillförsel av näring och energi utifrån.

Likaväl som effektiviteten kan mätas med flera indikatorer kan även nyttan betraktas från olika perspektiv: Det finns inga etiskt hållbara skäl för att inte visa hänsyn till alla varelser med förmågan att lida och med behovet för naturligt beteende. Att ekologisk produktion i viss mån främjar människans hälsa och i betydligt mån djurens välmående, utgör ett starkt skäl att gynna denna produktionsform? Förvisso finns det god och dålig djurhållning inom både ekologisk och konventionell animalieproduktion. Men kraven på djurens möjlighet till naturligt beteende minimerar dålig djurhållning hos dem som styrs av pengarna inom ekologisk produktion, medan man i effektivitetsstyrd konventionell produktion tjänar desto mer ju mer man exploaterar djuren. Dessutom är andelen eko-bönder som motiveras av ”generösa subventioner” förmodligen liten; ekologisk produktion är verkligen ingenting att bli rik på, utan snarare en syssla att trivas med och tjäna sitt uppehåll.

Någon måste gå före och skapa efterfråga för långsiktigt hållbara produkter och processer (som t ex ekologiska produkter, miljöbilar etc.) innan den stora allmänheten förstår sitt eget och kommande generationernas bästa. Det gör Landstinget Gävleborg som på etiska grunder avgör hurdana produktionsprocesser de stödjer med skattebetalarnas pengar. De 360 000 kronor som enligt Tove slösas, kommer på längre sikt tillbaka i form av bättre hälsa hos människor, djur och miljö.

Människan – den intelligentaste och grymmaste av arterna

(ERGO – Uppsala Studentkårs tidning, 2004)

I o m att jordbruket blivit ren industri behandlas lantbruksdjur som råvaror. Last in, last out; maximera lagerrotation; minimera lagerutrymmet; för att överleva under ökande konkurrens har effektiviteten blivit det allra viktigaste värde. Svin kan inte röra sig i sina pyttesmå kättar, hönor tvångsmatas med slang. Men kapitalismens effektivitetskrav gäller oberoende av om råvaran utgörs av en levande varelse som bl a känner smärta.

Pälsdjursfarmare torterar pälsdjur – sina råvaror – för att kvinnor ska kunna visa upp hur rika äkta män de har. Djur föds upp under helt otåliga förhållanden; tänk om du själv växte upp i en bur på en kubikmeter – bara för att hamna på någons skuldror. Jag undrar om det var därför Gud skapade mink och andra pälsdjur… Kanske har jag fel, men jag tror att i 2000-talets Europa och Amerika överlever varje kvinna vintern utan päls.

Kosmetik- och läkemedelsindustrin använder djurförsök för att tjejerna inte ska drabbas av röda ögon då de sminkar sig. Läkemedelsindustrins motiv kan anses vara mindre förkastliga men de nutida konstgjorda människocellerna utgör en mera pålitlig och effektiv testarena. Ändå har djurtesterna inte avskaffats.

Underhållningsindustrin använder djur som förströelse. Apor kläs upp i kavaj, pudlar färgas rosa, hönor uppmanas döda varandra med sporrar; tjurar plågas inför ivriga (turist)massor.
Exemplen på förtryck och kränkningar är otaliga. Människan bryr sig inte om djur, eftersom hon ligger på toppen av näringskedjan; hon får göra vad hon vill med varelser av lägre rang. För de flesta västerlänningar utgör just djur dessa ”underställda”; inom vissa kulturer är därutöver kvinnor underställda män, som i praktiken kan göra vad de vill med de stackars kvinnorna, vilket naturligtvis inte accepteras hos oss. Och ingen skulle heller acceptera om en handikappad eller bebis behandlades illa bara för att de är mer försvarslösa. Vad åtskiljer djur? Varför skall vi inte respektera deras rätt till ett värdefullt liv?

Jag förnekar inte att vi människor står i slutet av näringskedjan och kanske därmed är berättigade att äta djurprodukter, men vi är absolut INTE berättigade att plåga djur för den sakens skull. Om vi dödar dem för att äta upp dem, måste vi åtminstone unna dem ett värdefullt liv och en smärtfri död. Ingen näring borde tillåtas förorsaka onödig smärta och lidande åt någon levande varelse, hur det än motiverades. Det är inte tillåtet att ha slavar trots att det vore ett mycket effektiv sätt att skaffa arbetskraft. Det är inte heller lagligt att plundra banker trots att vissa kriminella försöker tjäna sitt uppehälle på det sättet.

Vi sägs vara den intelligentaste av arterna. Bevisar vi det genom att exploatera de mindre intelligenta? Borde vi inte i stället använda vår stora vishet och överlägsenhet för att garantera drägliga förhållanden åt dem? Tyvärr har vårt industriella samhälle i sin vinstdrift glömt att välfärden inte endast består av BNP.