Ei pidä ampua sanansaattajaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2011

Uusinta ”sikakohua” käsiteltiin 23.11. lehdessä useassa yhteydessä. Pääsääntöisesti paheksunnan kohde olivat salakuvaajat, jotka ovat halunneet näyttää kuluttajille, millaisissa oloissa osa ruokapöytäämme päätyvistä sioista elää. Vaikka kuvat eivät kerro koko totuutta, eivät ne liene sen harhaanjohtavampia tai tarkoitushakuisempia kuin maitopurkkien kyljessä niityllä hymyillen kirmaavat lehmät.

On ihmeellistä miten loputtomasti ymmärrystä riittää tuotantoeläinten laiminlyönneille. Harvan paljastuneen yhteiskunnallisen epäkohdan yhteydessä annetaan yhtä paljon palstatilaa puolustuksen puheenvuoroille. Eläinaktivisitien keinot voivat olla kyseenalaiset, mutta jos joku paljastaisi salaa kuvaamalla epäkohtia esim. yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, hänet nostettaisiin pikemminkin sankariksi. Kukaan ei peräänkuuluttaisia lastenkodin omistajan yksityisyydensuojaa.

Sikatilallisia kurittavat talousongelmat eivät voi olla hyväksyttävä syy laiminlyönneille. Muiltakin toimialoilta edellytetään lain noudattamista taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Vaikka salakuvat eivät toivottavasti kerro sikaloiden yleisestä tilasta, on hälyttävää jos epäkohtien tultua julki tuomitaan niiden paljastajat, eikä niiden aiheuttajia. Koko toimialan maine ei suinkaan vaarantuisi, jos asiansa hoitavat tuottajat ja viranomaiset selittelyn ja puolustelun sijaan tekisivät jyrkän pesäeron  toimialan maineen tahrijoihin.

Vastine: Lihansyöjän tunnustuksia

Johanna Myllärniemi tekee Alakerrassa (SK 26.4.) lihansyöjän tunnustuksia. Myllärniemi luettelee pitkän listan tehotuotannon aiheuttamina eläinsuojeluongelmia porsityshäkeistä stressaantuneisiin turkiseläimiin, todeten kuitenkin heti seuraavassa lauseessa, ettei ole valmis tuomitsemaan eläintuotantoa tai luopumaan lihansyönnistä. “Helpompi on sulkea silmät vastenmielisiltä tehokasvatuksen yksityiskohdilta ja jatkaa vanhaan tapaan.” Arvostan Myllärniemen rehellisyyttä; moni hänen laillaan ajattelevista ei tohdi yhtä rehellisesti vedota omaan mukavuudenhaluunsa, vaan selittelee itselleen ja muille tehotuotantoeläinten elävän ihan siedettävissä oloissa.
 
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike käyttää paljon voimavaroja informoidakseen kuluttajia tehotuotannon eläinsuojeluongelmista. Aina totuus ei ole tervetullut; esim. Animalia ei aikanaan saanut lupaa ripustaa kadunvarsimainoksia, joissa oli tuotantoeläimiä tehokasvatusoloissa – mainokset olivat kuluttajansuojaviranomaisen mielestä “liian järkyttäviä”. Maito-, liha- yms. pakettien kylkeen toki saa laittaa kuvia hymyilevistä lehmistä – kuluttajien harhaan johtaminen ei ole ollenkaan niin pahasta kuin karun totuuden esittäminen.
 
Viime vuosien eläinsuojelijat ovat kuitenkin onnistuneet nostattamaan asiasta julkista keskustelua mm. salaa kuvattujen videoiden avulla. Eläinsuojelutoimijat uskovat vakaasti tiedon muuttavan ihmisten asenteita ja asenteiden vaikuttavaan ostokäyttäytymiseen. On pelottavaa, jos valtaosa tehotuotantoeläinten olot tiedostavista ihmisistä ajattelee ja toimii kuten Myllärniemi, “jatkaen vanhaan tapaan”. Kumpi on paatuneempi, ihminen jossa kuvat kärsimyksestä eivät liikauta mitään vai ihminen, joka ei myötätunnosta huolimatta ole valmis tekemään asialle mitään.
 
On henkistä laiskuutta “jatkaa vanhaan tapaan” tehotuotetun lihan kuluttamista vetoamalla siihen, ettei edes lain kirjain takaa riittävän hyviä olosuhteita tai että eläimet kärsivät myös eläintarhassa. Jokainen voi tehdä osansa, vaatimalla esim. lähikauppaan luomunakkeja, ostamalla niitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan kasvikunnan tuotteita. Keskeistä on “mahdollisuuksien mukaan”, totalitäärisiin ratkaisuihin ei tarvi ryhtyä. Ensin voi pitää esim. yhden viikoittaisen kasvisruokapäivän. Huomatessaan kasvisruuan olevan maukasta ja ravitsevaa, voi eläinkunnan tuotteiden osuutta edelleen vähentää, mahdollisuuksien mukaan.

Elintarvikemaakunnan panostettava eläinten hyvinvointiin

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 23.12.2009)

Niin hyppivät lehmät iloisena maitopurkin kyljessä ja marketin mainoksessa joulukinkku hymyili – valtakunnassa kaikki hyvin ja kuluttajilla huoleton joulumieli…

Oikeutta eläimille –järjestön alkusyksystä suomalaisilla sikatiloilla kuvaama ja A-Studion 9.12. esittämä videomateriaali järkytti suomalaisia. Kaksi vuotta sitten sama järjestö toimitti julkisuuteen vastaavaa videomateriaalia yli 100 suomalaiselta tuotantoeläintilalta. Kuvissa näkyi loukkaantuneita, sairaita ja ala-arvoisissa olosuhteissa olevia eläimiä. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiirehti julkisuudessa kieltämään ongelmien olemassaolon ja hänen puheenvuoronsa kuluneiden kahden vuoden aikana ovat keskittyneet kuluttajien luottamuksen palauttamiseen samalla kun vastuunkanto ilmenneistä ongelmista loistaa poissaolollaan.

Vuoden 2007 kuvat, niiden jälkeen suoritetut Eviran tarkastukset ja nyt julkistetut uudet kuvat kertovat melko yksiselitteisesti, ettei kotimainen lihantuotanto vastaa sille kehiteltyä puhtoista, oikeudenmukaista ja välittävää mielikuvaa eläinten kasvatuksesta. A-Studio paljasti 16.12. maa- ja metsätalousministeriön myöntäneen tänä vuonna yli neljännesmiljoona euroa valtionavustusta sianlihan imagon parantamiseksi. Veronmaksajien rahoilla tehdään sianlihan menekkiä edistävää tv- ja lehtimainontaa, sekä kouluille, ravintoloille ja kaupoille suunnattua markkinointimateriaalia. Kampanjointiin haettiin rahoja heti kaksi vuotta sitten julkisuuteen tulleiden tuotantoeläintilavideoiden jälkeen. On aiheellista kysyä miksi miljoonaluokan budjeteilla toimivaa lihateollisuutta pitää tukea sadoilla tuhansilla euroilla verovaroista ja olisiko rahat pitänyt suunnata ensisijaisesti tuotantoeläinten olojen parantamiseen!

Vuonna 2007 Satakunnan Kansa keskittyi eläinsuojelurikkomusten uutisoinnissa tuomitsemaan eläinaktivistit julkisrauhan rikkomisesta. Vaikka yksi median tärkeimmistä tehtävistä on paljastaa yhteiskunnan epäkohtia, se valitettavan usein silittää myötäkarvaan kaikkea elinkeinon harjoittamisen nimissä tehtävää. Eläinsuojelurikkomuksista keskusteltaessa ihmetyttää myös, miksi muut tuottajat yhtenä rintamana puolustavat ”laittoman hyökkäyksen” uhriksi joutuneita kollegojaan. Jos eläinten huono kohtelu ei ole hiljaa hyväksytty maan tapa, mikseivät muut tuottajat julkisesti tuomitse alan maineen tahraajia? SK:n (11.12.) tuoreinta sikakohua koskeneesta jutusta olisi otsikot lukemalla saattanut päätellä, että MTK-tuottajat olivat järkyttyneitä näkemästään. Tarkemmin lukemalla saattoi kuitenkin todeta tuottajien surkuttelevan lähinnä omia olojaan. Otsikointi (”Sikatuottajat järkyttyivät”, ”Valtaosin vastuullista”, ”Talonpito kovilla”) maalaa kuvaa sikatilallisesta, joka ankarista oloista huolimatta hoitaa eläimiään vastuullisesti ja järkyttyy suuresti nähdessään huonoa eläintenpitoa. Ja 12.12. otsikoksi nousikin julkisrauhan rikkominen huittislaisella sikatilalla…

Ruotsissa marraskuun lopussa julkistettu, sikatiloilta salaa kuvattu materiaali käynnisti laajan yhteiskunnallisen keskustelun eläinten hyvinvoinnista lihantuottajia, teurastamoita ja ministeriöitä myöden. Moniin pikaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin ja Swedish Meatsin puheenjohtaja erosi kaikista luottamustoimistaan kuvamateriaalin paljastettua hänenkin sikatilansa järkyttävät olot. Toivottavasti keskustelu viriäisi lopulta Suomessakin ja viranomaisten, päättäjien ja tuottajien ohella media, erityisesti täällä ”Elintarvikemaakunnassa”, ottaisi eläinsuojeluongelmat vakavasti pohtien onko julkisrauhan rikkominen todella vakavampaa kuin tarpeeton kivun ja tuskan tuottaminen.

Pientä valoa tunneliin tuo oikeusministeri Brax (vihr.), joka on ryhtynyt toimeen eläinsuojelurikoksen törkeän muodon saamiseksi lakiin. Asia on mukana lakiesityksessä, joka on tarkoitus antaa keväällä 2010. Samalla eläintenpitokiellon käyttöä ollaan tehostamassa: eläintenpitokielto voitaisiin panna täytäntöön, vaikka tekijä hakisi muutosta tuomioistuimen ratkaisuun.

Niille jotka jo sormet sauhuten kirjoittavat tekstaripalstalle ihmetellen, miksi joku on huolissaan sioista, kun lapsia ja vanhuksiakin kohdellaan huonosti, informoitakoon, ettei eläinsuojelulain tiukentaminen mitenkään heikennä em. ryhmien asemaa. Filosofi Albert Schweizerin sanoin, eläinsuojelu on koulutusta inhimillisyyteen.

Onnenpotku Torniolle, kohtalonisku lehmille

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, mielipidekirjoitus 19.5.2009)

SK (15.5.) uutisoi Tornioon suunniteltavasta tuhannen lehmän jättinavetasta, jota pidetään työllistämisvaikutuksensa vuoksi onnenpotkuna Torniolle. Vireillä on pari muutakin saman suuruusluokan navettahanketta. Kuvaavaa on että yksi Tornion navettahankkeen puuhamiehistä puhuu lehmistä kuin mistä tahansa raaka-aineesta: ”Tekeehän Rautaruukkikin rautaa tehtaissa eikä kahden hengen pikkupajoissa.” Samainen Janne Kujala puhuu siitä miten ”yksikkökustannukset on saatava alas ja työ rationaaliseksi”. Kunniakkaaksi lopuksi hän ihmettelee miksi lehmät jäisivät ”kehityksen” ulkopuolelle, kun siat ja kanatkin jo pääsevät osallisiksi suurtuotannon autuudesta.

Karjatilallinen Kujala ei tunne ”raaka-ainettaan” sen vertaa, että tietäisi lehmänkin olevan kipua, pelkoa ja mielihyvää tunteva elävä olento. Tehoeläintuotannossa eläinten yksilöllinen hoito on mahdotonta. Vaikka ruokailu ja siivous toimivatkin automatiikan avulla, kone ei tunnista sairasta eläintä. Tehotuotannossa eläimet kärsivät liikunnan ja virikkeiden puutteesta, stressistä ja jalostusongelmista. Tehotuotanto ei mahdollista lajityypillistä laumanmuodostusta, kehonpuhdistusta saatikka liikuntaa (naudat vaeltavat päivässä luontaisesti noin 4 km).
Istuvan hallituksen hallitusohjelmassa elintarvikealan tuottavuutta ja kilpailukykyä haetaan ympäristön- ja eläinsuojelun korkeasta tasosta. Virallisesti hyväksytyn tuotantoeläinten hyvinvointistrategian mukaisesti eläinten hyvinvoinnin tulisi olla kuluttajille yhtä tärkeä laatuvaatimus kuin elintarvikkeiden puhtauden. Eläinkunnan tuotteisiin tulisikin selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttaja voisi ostoskäyttäytymisellään äänestää eettisen eläinten kohtelun puolesta.

Kuluttajien lisäksi mm. Euroopan parlamentilla on merkittävät vaikutusmahdollisuudet eläinsuojelun tasoon koko EU:n alueella. Jokaisen eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneen kannattaakin äänestyspäätöksensä tueksi tentata ehdokkailta heidän näkemyksiään mm. elävien teuraseläinten kuljetusten maksimikestosta, eläintuotannolle jaettavien maataloustukien suuntaamisesta eläinten hyvinvointia parantavaan tuotantoon sekä kasvispainotteisen ruokavalion edistämisestä.

Lihan himo

Kolumni / Satakunnan Kansa, 9.4.2008

Oikaistakoon heti kättelyssä että kolumni ei otsikosta huolimatta koske tapaus Kanervaa, vaan suomalaisten kasvavaa naudan-, sian- ja broilerinlihan kulutusta. Vielä 1950-luvulla liha oli herrojen herkkua, jota kului keskimäärin 30 kg vuodessa. Tällä hetkellä kulutus henkeä kohden on noin 70 kg. Keskimäärin 79-vuotiaaksi elävä suomalainen nauttii siis elämänsä aikana n. 5500 kg lihaa, josta n. 500 lintua (enimmäkseen broilereita), n. 40 sikaa, seitsemän nautaa ja yhden lampaan.

Lihan suurkulutus on johtanut teolliseen maatalouseläintuotantoon, jonka ympäristövaikutukset ovat huomattavat: Naudanlihan ja meijerituotteiden tuotannon vaikutukset vesien rehevöitymiseen, primäärienergian kulutukseen ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen ovat muita peruselintarvikkeita merkittävästi suuremmat. MTT:n tutkija Kristiina Regina onkin todennut että lihankulutuksen vähentäminen olisi kaikkein järkevin keino maatalouden päästöjen vähentämiseksi.

Tehotuotanto-termin käyttäminen länsimaisesta eläintuotannosta on sikäli harhaanjohtavaa, että yhden eläinvalkuaiskilon tuottaminen ihmisravinnoksi vaatii 21 proteiinikilon syöttämistä vasikalle! Nykyistä eläintenkasvatusta onkin kutsuttu käänteiseksi proteiinitehtaaksi. Oikein jaettuna se ravintomäärä, joka kulutetaan rehuina teollisuusmaiden lihantuotannossa, riittäisi poistamaan nälän ja aliravitsemuksen koko maailmasta. Myös vettä tarvitaan paljon enemmän eläinten kuin viljelykasvien kasvattamiseen (esim. lihakiloon 50 kertaa enemmän kuin vehnäkiloon). Kuten jokainen ymmärtää, suurimittainen maatalouseläintuotanto ei ole myöskään tuotantoeläinten etujen mukaista.

Tätä taustaa vasten ei ole hämmästyttävää, että Länsi-Vantaalla jokin aika sitten tehty aloite kasvisaterioiden lisäämisestä koulujen ja päiväkotien ruokalistoilla sai paljon huomiota. Hämmästyttävää oli sen sijaan, että aloite herätti mm. Iltalehden nettikeskustelussa melkoista vastustusta ja melkoisen merkillisimmin argumentein kuten ”kasvissyöjät kuolevat lihansyöjiä nuorempina” ja ”kasvisruokaa syövät lapset ovat heikkoja, kalpeita, aneemisia ja sairastelevia”. Vegaanit, vegetaristit ja muuten vain kasvisruokaa suosivat menivät keskustelussa iloisesti sekaisin. Itse kuulun joukkoon ”lihaa ja muita eläinkunnan tuotteita välttelevät”. Maitotuotteita ja kalaa kuluu jonkin verran, mutta lihaa korkeintaan kerran pari kuukaudessa (proteiinia saa myös palkokasveista). 35. raskausviikkoon mennessä en ole tarvinnut lisärautaa ja veriarvoni herättävät äitiysneuvolassa lähinnä ihailua.

SK kertoi 6.4. lihapullien uhanalaisesta asemasta porilaiskoulujen ruokalistalla ruoan hintojen noustua. Lihapullia enemmän olisin kuitenkin huolissani kasvisten osuudesta. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa voisi panostaa kasviksiin. Panostus olisi kansanterveydellisestikin perusteltua; anemian sijaan todellinen huolenaihe on lasten lisääntyvä liikalihavuus ja jo viisivuotiailla tavattavat sydän- ja verisuonisairaudet, jotka eivät johdu ainakaan kasvisten syönnistä. Kasvisruokaa syövän ei tarvitse pelätä myöskään hullun porkkanan tautia, lanttuinfluenssaa tai salmonellaa. Ja vaikka nahistunut nauris kesäkeittoon eksyisikin, ei se ole terveydelle yhtä haitallinen kuin pilaantunut liha tai kala.

Joku tietysti muistaa tässä kohden mainita, etteivät lapset yksinkertaisesti pidä kasviksista. Kouluruokailun lähtökohtana ei kuitenkaan ole tarjota lapsille sitä mistä he eniten pitävät (ranskalaiset, hampurilaiset, hodarit ja donitsit), vaan sitä mikä heidän terveydelleen on hyväksi. Pikkuväen kasvisboikotin sitä paitsi ymmärtää, jos kasvisruoka on yhtä kuin etikkapunajuuri lautasen reunalla ja perheen miesväeltä on opittu, ettei pupun ruokaan kosketa.

Vapaus vai täysihoito vankilassa?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 5.2.2008)

Satakunnan Kansan Sunnuntai-liitteessä 3.2. julkaistiin reportaasi sikojen “auvoisesta” elosta kokemäkeläisellä sikatilalla. Toisin kuin jutussa väitetään, Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ei ole poikkeuksellisen tiukkaa. Pääasiassa laki myötäilee EU:n minimivaatimuksia ja esim. broilereita kasvatetaan tiheämmässä kuin muualla. Sikojen tilavaatimusten osalta jutussa mainittu kuuden neliön karsina koskee vain siitoskarjuja. Yli satakiloiselle lihasialle riittää eläinsuojeluasetuksemme mukaan 0,65 m² eli sanomalehtiaukeaman suuruinen tila.

Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti: v. 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista. Lisäksi rangaistukset eläinsuojelulain rikkomisesta ovat olemattomat. Myytti suomalaisen ruuan pyhyydestä joutaakin romukoppaan. 

Tehotuotannossa ei ole mitään arvokasta tai pyhää, riippumatta missä sitä harjoitetaan.
Ei tarvi olla kummoinen eläinbiologi ymmärtääkseen että merkittävä osa eläinten luontaista käyttäytymistä on ravinnon etsintä: mm. nauta vaeltaa vapaudessa päivittäin noin 4 km ravinnonetsinnässä, ja häkissä elänyt kana alkaa välittömästi vapauteen päästyään kuopia maasta ravintoa. Onkin käsittämätöntä että Eviran eläinlääkintöylitarkastaja Taina Mikkonen väittää jutussa, että “ajatus lämpimästä karsinasta jossa ruokahuolto pelaa, ei loppujen lopuksi ole kovin huono vaihtoehto jatkuvalle valppaana ololle, karkuun juoksemiselle ja ruuan etsimiselle.” Onko ihme eteivät lapset nykyään tiedä mistä maito tulee, jos eläinlääkintöviranomaiset esittävät tällaisia lausuntoja!

Eläinsuojelulaki sotii kansan oikeustajua vastaan

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 13.12.2007)

“Eläinsuojelulain rikkomuksia ei ole todettu” (Satakunnan Kansa 4.12.) vai “Tuotantoeläinten oloista löytyi parannettavaa” (Helsingin Sanomat, 7.12.) – miten päin kukakin asian haluaa nähdä… Kuten HS pääkirjoituksessaan toteaa, tarkastukset todistavat ennen kaikkea, ettei tuotantoeläintiloilla ole asiat kunnossa, vaikkei välitöntä puuttumista vaativia eläinsuojelurikkomuksia löytynytkään. Osa epäkohdista edustaa ikävä kyllä laillista toimintaa: esim. broilerien hyvinvoinnille asetetut minimivaatimukset ovat olemattomat.

Huomionarvoista on, ettei Suomen eläinsuojelulainsäädäntö ole poikkeuksellisen tiukkaa. Broilereita kasvatetaan tiheämmässä (42kg/m2) kuin lähes missään muualla. EU-komission julkaisema tieteellinen raportti kertoo yksiselitteisesti, että kasvatustiheyden noustessa yli 30 kg/m2 lintujen hyvinvointiongelmat lisääntyvät jyrkästi. Myös turkiseläinten kohdalla Suomi on jälkijunassa: jo 9 Euroopan maata on kieltänyt eläinten kasvatuksen Suomen lain sallimissa oloissa. Kiireellisintä onkin nyt kiristää sekä lainsäädäntöä että sen valvontaa ja määrätä eläinsuojelurikkomuksista tuntuvat rangaistukset

Kuluttajia on myös nykyistä todenmukaisemmin informoitava tuotantoeläinten oloista. Jotain tiedotuksen harhaanjohtavuudesta kertoo mm. se, että Finfoodin Sulka hattuun–kampanjan mainoslauseita jouduttiin keväällä viranomaisten toimesta poistamaan ja muuttamaan: Aikakauslehtimainoksissa puhuttiin muun muassa broilereiden ’hyvästä elämästä’ ja ’tarkoin säännellystä hoidosta’. Kolmivuotista kampanjaa rahoitettiin EU:n, Suomen valtion ja Siipikarjaliiton toimesta yhteensä 800 000 eurolla.

Se että eläimiä kuolee luonnossa, ei oikeuta niiden kärsimystä ja kuolemista hoidon puutteeseen ihmisen hoivissa. Myöskään se että tuotantoeläimiä hoidettaisiin vielä huonommin muissa maissa, ei käy selitykseksi eikä puolustukseksi. Näin tuntuu ajattelevan suomalaisten enemmistö, päätellen mielipide- ja verkkopalstoille ym. foorumeille tulvineista viesteistä. Eläinsuojelulakimme sotii siis kansan yleistä moraalikäsitystä vastaan. Päinvastaisia näkemyksiä ovat esittäneet lähinnä tuottajat ja muutamat toimittajat, jotka sitkeästi ovat sitä mieltä, että luvaton tunkeutuminen tiloille oli järisyttävämpi rikos kuin eläimille aiheutettu kärsimys.

Maria Väkiparta/Animalia, Porin alueosasto
Tapio Solala/Maan Ystävät, Pori
Mira Ekholm, Heidi Luotola, Hanna Nyman/Rekku Rescue, Pori
Ritva Niskanen/Satakunnan Eläinsuojeluyhdistys
Elisa Lindblom/Vegaaniliitto, Pori

Vastalause eläinrääkkäysuutisointiin‏

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 4.12.2007)

“Eläinrääkkäyksellä pääsee aina julkisuuteen” kirjoittaa SK:n pääkirjoitustoimitus 2.12.2007. Otsikko on ensinnäkin ristiriidassa sen kanssa, ettei SK katsonut aiheelliseksi uutisoida Yle-iltauutisten 29.11. pääuutiseksi nostamaa, useimpia suomalaisia kuohuttanutta materiaalia tuotantoeläinten kurjasta kohtelusta. Toisekseen on asiatonta väittää että Oikeutta Eläimille –järjestö hakisi vain julkisuutta; järjestö hakee nimensä mukaisesti oikeutta ja sitä saa parhaiten julkisuuden kautta.

A-studiossa esitettyä materiaalia on väitetty lavastetuksi ja monessa mediassa on kiinnitetty ensisijainen huomio ”laittomaan” kuvaustapaan sisällön sijaan. Oikeutta Eläimille –järjestön olisi siis laillisen ja luotettavan materiaalin keräämiseksi pitänyt soittaa tiloille hyvissä ajoin ennen vierailua ja kehottaa laittamaan paikat kuntoon? Myös SK otsikoi 1.12. ”Tilojen salakuvaamisesta jätetty useita rikosilmoituksia”. Pieninkin rikos ihmisten oikeuksia (tässä: kotirauhaa) kohtaan on siis merkittävämpi uutinen kuin eläimille aiheutettu tarpeeton kipu ja tuska?

SK:n pääkirjoituksessa 2.12. väitetään, etteivät eläinsuojelujärjestöt ja A-studion toimitus tunne eläintuotantoa. Kirjoittaja kuitenkin paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä todetessaan, että valtaosa tuottajista pitää eläimistä hyvää huolta, koska se on elinkeinon edun mukaista. Varmasti suuri osa tuottajista haluaisi pitää eläimistään parempaa huolta, mutta juuri elinkeinon kilpailukyvyn maksimointi pakottaa tehokkuuden – ja samalla eläinten pahoinvoinnin – kasvattamiseen. 10 000 kanan kanalassa on toden totta mahdoton havaita sairasta yksilöä.

Vikaa on etsittävä ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka ensisijainen pyrkimys on elinkeinon kilpailukyvyn turvaaminen eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon sydämestäni, että porsastiloilla kuvatut eläinsuojelurikkomukset olisivat poikkeuksia. Broileritiloilla todellisuus on kuitenkin poikkeuksetta lohduton: broilerilla on kasvatushalleissa tilaa alle yhden A4-paperiarkin verran ja niiden kasvatusaika on kutistunut puoleen samalla kun niiden lihasmassan paino on kaksinkertaistunut; huomattava osa broilereista kärsiikin kivuliaista jalkavaivoista ja sydänsairauksista.

Vikaa on myös meissä kuluttajissa, jotka gallupeissa annamme arvoa eettiselle tuotannolle, mutta poimimme ostoskärryymme aina halvinta. Eläinsuojelurikkeiden julki tullessa mielipidepalstat täyttyvät myös marinasta, miksei omissa jätteissään makaavista vanhuksista nosteta porua. Toki nostetaan ja aiheesta, eikä eläinten kaltoin kohtelun julki tuominen millään lailla vähennä huolta vanhusten ym. heikommassa asemassa olevien huonosta kohtelusta.

Ainoa selitys sille, että suljemme silmämme ja uskottelemme itsellemme ja muille tuotantoeläinten kärsimysten olevan vain poikkeuksia, lienee halumme jatkossakin pureskella pihvimme ja kanankoipemme hyvällä omalla tunnolla.

Julma totuus tehotuotannosta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 2.12.2007)

A-studio (28.11.2007) toi ruutuihin suomalaisen tehotuotannon epämiellyttävän totuuden. Oikeutta eläimille –järjestön 21 suomalaisella broileritilalla, 60 sikalassa ja 20 kanalassa vuosina 2006 ja 2007 kuvaama videomateriaali toi katsojien silmien eteen omassa ulosteessaan tahriintuneita, hoitamattomista paiseista ja haavoista kärsiviä, kituvia sikoja ja kanoja ja jopa lajitoveriensa jaloissa makaavia eläinten raatoja. 29.11. Ylen Aamu-TV –lähetyksessä OE:n materiaalia kommentoinut MTK:n kotieläinasiamies moitti kuvaustapaa epäreiluksi, koska tilallisille ei ollut etukäteen ilmoitettu tutkimuksesta. Osoitteesta www.tehotuotanto.net löytyvän kuvamateriaalin nähtyään voi jokainen itse miettiä, mikä on epäreilua! 

Tosiasiassa edes eläinsuojelulain noudattaminen ei takaa eläinten hyvinvointia. Esim. tilanahtauden osalta kuvattu materiaali vastasi osittain lain vaatimuksia. Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset siis ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti. Vuonna 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista.

Oikeutta eläimille –järjestön salaa kuvaama materiaali ei toisin sanoen edustanut vain räikeimpiä poikkeuksia, vaan antoi varsin kattavan kuvan suomalaisen tehotuotannon arkipäivästä. Kuvattujen sikatilojen joukossa oli mm. kasvattajajärjestön hiljattain palkitsema tila – palkitsemiskriteerit eivät ilmeisesti liittyneet eläinten hyvinvointiin…

Vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutettujen kautta pyritään valtion tasolla varmistamaan tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen. Vastaavan viran luominen voisi edesauttaa eläinten oikeuksien turvaamisessa ja onkin toivottavaa, että hallitus tarttuu kansanedustaja Oras Tynkkysen (vihr.) 28.11. jättämään toimenpidealoitteeseen eläinasiavaltuutetun viran perustamisesta. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa suorittaa pääsääntöisesti kunnaneläinlääkäri, joka saa palkkansa valvomiltaan tahoilta! Eläinkunnan tuotteisiin tulisi lisäksi selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttajat voisivat äänestää lompakollaan.

Näitä lainsäädännön muutoksia odotellessa Sinäkin voit tehdä jotain: Pyri korvaamaan edes osa kuluttamistasi eläinkunnan tuotteista kasvikunnan tuotteilla. Vuonna 1950 suomalainen pärjäsi keskimäärin 30 kilolla lihaa vuodessa, vuonna 2005 lihaa kului jo yli 70 kg henkeä kohden. Sikäli kun ostat lihaa, suosi lähellä tuotettua luomulihaa. Koska broileria ei Suomesta toistaiseksi saa luomuna, eivätkä broilerituotantotilat kuulu ollenkaan eläinsuojelulain valvontaan liittyvien tarkastusten piiriin, broileri on syytä jättää kokonaan pois lautaselta!

Nakit silmillä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2007)

Mari Hänninen hämmästeli Nuori kolumnisti -palstalla (SK 1.8.) kasvissyöjäksi ryhtyneitä ystäviään. Hänniselle liha tekee ruuasta syömisen arvoisen eikä hän omien sanojensa mukaan laiskuudesta johtuen muutenkaan jaksa olla ruuan suhteen ronkeli. Kolumni heijastaa valitettavan yleistä elämänfilsofiaa jonka mukaan ihminen voi elää ja toimia miten haluaa, riippumatta muille aiheutuvista seurauksista: Ihmiskunnan lihanhimon tyydyttämiseksi käytetään vuosittain satoja miljardeja tuontantoeläimiä, jotka päätyvät lautaselle elettyään lyhyen, tuskallisen, virikkeettömän ja lajilleen luonnottoman elämän. Esim. parsinavetoissa naudat pystyvät hädintuskin ottamaan askeleen eteen tai taakse ja broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti etteivät jalat kestä vartalon painoa. Samalla kun tilakoko on kasvanut niin ettei eläimille riitä yksilöllistä hoitoa, koneistettu maatalous kuluttaa tuotettua kaloria kohti huomattavasti enemmän fossiilisia polttoaineita kuin kasvisten kasvattaminen.

Kasvisten kierrättäminen rehuna eläinten ruuansulatuksen kautta onkin ravinnon ja luonnonvarojen tuhlausta.Vaikkei piittaisi ympäristöstä ja eläimistä tuon taivaallista, on kasvisruokavalio perusteltua myös terveyssyistä. Siinä on vähemmän tyydyttynyttä rasvaa, eikä kolesterolia juuri ollenkaan. Se sisältää sen sijaan runsaasti mm. hiilihydraatteja, kuitua ja antioksidantteja, pienetäen riskiä sairastua esim. verenpainetautiin, 2-tyypin diabetekseen sekä eturauhas- ja paksusuolensyöpiin.

Hännisen kasvissyöjäystävät ovat nämä asiat mitä ilmeisemmin sisäistäneet ja ottaneet lusikan kauniiseen käteen. Jokainen kun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Nostakaamme pilkkakirveen sijaan hattua niille nuorille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita ja etsiä vaihtoehtoja. Toivottavasti nakkikapinallinenkin iän karttuessa oppii irvailun sijaan arvostamaan ystäviään jotka ovat valmiita luopumaan omasta nautinnostaan (sikäli kuin liha sitä jollekin edustaa) eettisistä syistä.

Maria Väkiparta

Elisa Lindblom

360 000 kronor till sjukvård eller hälsa – kravmjölkens dilemma

Mielipidekirjoitus / Bollnäs Nytt, 2005

Tove Törnfelt ifrågasätter (Fria ord, 2005-01-29) landstingsstyrelsens föreslagna inköpsregler som skulle gynna kravmärkta produkter, bl a mjölk – ”till en merkostnad av 360 000 kronor”. Enligt Tove visar ekologiska produkter endast marginellt högre halter av C-vitamin etc. och dessutom 40 procent lägre skördar än konventionella produkter. Konsumenter får varken hälsofrämjande eller billigare produkter. Dessutom finns det inga garantier för avsevärt bättre djurhållning. Ska man tro Tove, får inte ens kor något mervärde genom ekologisk produktion. Varför vågar alltså ingen ifrågasätta värdet av ekologiska matvaror?

Jag för min del undrar varför ingen ifrågasätter effektiviteten som måttstock på allt? Naturligtvis är landstingets resurser begränsade och man måste göra prioriteringar. Men om man som politiker vill främja någonting, vare sig det är psykvård, utbildning eller företagande, brukar det kosta pengar. Kostnaderna på kort sikt brukar accepteras pga. nyttan på lång sikt. Särskilt om merkostnaderna, som i detta fall, inte beror på lyx eller på onödigheter.

Ekologisk produktion syftar till ett självbärande, uthålligt agroekosystem i balans. På lång sikt förvarar och i bästa fall skapar ekologisk produktion jobb på landsbygden när inte allt mänskligt arbete ersätts med kemikalier och maskiner. Ekologiska produkter är i stort sett de enda som med sin höga kvalitet och etisk överlägsenhet kan konkurrera mot jordbruksprodukter från mer gynnsamma klimatförhållanden. Att effektiviteten inom ekologisk odling inte har maximerats innebär tyvärr lite högre matpriser, men samtidigt vettigare produktionsmängder. Europa lider ju inte av bristen, utan av överflöden av lantbruksprodukter: i och med att överproduktion fortsätter, sänker priserna, bönderna får lägre omsättning, som de försöker balansera med ännu högre produktion. Effektiviteten bör vara svärord istället för honnörsord! När det gäller mindre skördar, finns det dessutom varierande resultat. Vissa forskare hävdar att det mycket väl är möjligt att uppnå nästan samma produktionsnivå på en ekologisk gård. Dessutom är det ekologiska jordbruket självförsörjande på näringsämnen, medan det konventionella jordbruket är beroende av tillförsel av näring och energi utifrån.

Likaväl som effektiviteten kan mätas med flera indikatorer kan även nyttan betraktas från olika perspektiv: Det finns inga etiskt hållbara skäl för att inte visa hänsyn till alla varelser med förmågan att lida och med behovet för naturligt beteende. Att ekologisk produktion i viss mån främjar människans hälsa och i betydligt mån djurens välmående, utgör ett starkt skäl att gynna denna produktionsform? Förvisso finns det god och dålig djurhållning inom både ekologisk och konventionell animalieproduktion. Men kraven på djurens möjlighet till naturligt beteende minimerar dålig djurhållning hos dem som styrs av pengarna inom ekologisk produktion, medan man i effektivitetsstyrd konventionell produktion tjänar desto mer ju mer man exploaterar djuren. Dessutom är andelen eko-bönder som motiveras av ”generösa subventioner” förmodligen liten; ekologisk produktion är verkligen ingenting att bli rik på, utan snarare en syssla att trivas med och tjäna sitt uppehåll.

Någon måste gå före och skapa efterfråga för långsiktigt hållbara produkter och processer (som t ex ekologiska produkter, miljöbilar etc.) innan den stora allmänheten förstår sitt eget och kommande generationernas bästa. Det gör Landstinget Gävleborg som på etiska grunder avgör hurdana produktionsprocesser de stödjer med skattebetalarnas pengar. De 360 000 kronor som enligt Tove slösas, kommer på längre sikt tillbaka i form av bättre hälsa hos människor, djur och miljö.

Människan – den intelligentaste och grymmaste av arterna

(ERGO – Uppsala Studentkårs tidning, 2004)

I o m att jordbruket blivit ren industri behandlas lantbruksdjur som råvaror. Last in, last out; maximera lagerrotation; minimera lagerutrymmet; för att överleva under ökande konkurrens har effektiviteten blivit det allra viktigaste värde. Svin kan inte röra sig i sina pyttesmå kättar, hönor tvångsmatas med slang. Men kapitalismens effektivitetskrav gäller oberoende av om råvaran utgörs av en levande varelse som bl a känner smärta.

Pälsdjursfarmare torterar pälsdjur – sina råvaror – för att kvinnor ska kunna visa upp hur rika äkta män de har. Djur föds upp under helt otåliga förhållanden; tänk om du själv växte upp i en bur på en kubikmeter – bara för att hamna på någons skuldror. Jag undrar om det var därför Gud skapade mink och andra pälsdjur… Kanske har jag fel, men jag tror att i 2000-talets Europa och Amerika överlever varje kvinna vintern utan päls.

Kosmetik- och läkemedelsindustrin använder djurförsök för att tjejerna inte ska drabbas av röda ögon då de sminkar sig. Läkemedelsindustrins motiv kan anses vara mindre förkastliga men de nutida konstgjorda människocellerna utgör en mera pålitlig och effektiv testarena. Ändå har djurtesterna inte avskaffats.

Underhållningsindustrin använder djur som förströelse. Apor kläs upp i kavaj, pudlar färgas rosa, hönor uppmanas döda varandra med sporrar; tjurar plågas inför ivriga (turist)massor.
Exemplen på förtryck och kränkningar är otaliga. Människan bryr sig inte om djur, eftersom hon ligger på toppen av näringskedjan; hon får göra vad hon vill med varelser av lägre rang. För de flesta västerlänningar utgör just djur dessa ”underställda”; inom vissa kulturer är därutöver kvinnor underställda män, som i praktiken kan göra vad de vill med de stackars kvinnorna, vilket naturligtvis inte accepteras hos oss. Och ingen skulle heller acceptera om en handikappad eller bebis behandlades illa bara för att de är mer försvarslösa. Vad åtskiljer djur? Varför skall vi inte respektera deras rätt till ett värdefullt liv?

Jag förnekar inte att vi människor står i slutet av näringskedjan och kanske därmed är berättigade att äta djurprodukter, men vi är absolut INTE berättigade att plåga djur för den sakens skull. Om vi dödar dem för att äta upp dem, måste vi åtminstone unna dem ett värdefullt liv och en smärtfri död. Ingen näring borde tillåtas förorsaka onödig smärta och lidande åt någon levande varelse, hur det än motiverades. Det är inte tillåtet att ha slavar trots att det vore ett mycket effektiv sätt att skaffa arbetskraft. Det är inte heller lagligt att plundra banker trots att vissa kriminella försöker tjäna sitt uppehälle på det sättet.

Vi sägs vara den intelligentaste av arterna. Bevisar vi det genom att exploatera de mindre intelligenta? Borde vi inte i stället använda vår stora vishet och överlägsenhet för att garantera drägliga förhållanden åt dem? Tyvärr har vårt industriella samhälle i sin vinstdrift glömt att välfärden inte endast består av BNP.