Kehitysapu on myös turvallisuuspolitiikkaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 21.12.2011

Laura Huhtasaari vaati kolumnissaan (SK 19.12.) että valtion kehitysavusta pitää leikata rahaa vanhusten hyväksi. Kannatan satsauksia vanhuspalveluihin, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi pitäisi leikata kaikkein vähäosaisimmilta, eikä esim. elinkeinoelämän tuista. Suomessa ei kukaan kuole aliravitsemukseen eikä tartuntauteihin, kehitysmaissa em. syistä kuolee 8 miljoonaa alle 5-vuotiasta vuosittain. Joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä. Nälkä ja väsymys haittaavat oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena esim. ripuli voi olla tappava. Lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen erityisesti lapsille onkin koko kehitysyhteistyön ja koko ihmiskunnan suurin haaste.

Kaikki kehitysapu ei valitettavasti päädy oikeaan osoitteeseen eikä tuota tulosta, mutta korruption ja huonon hallinnon edessä ei saa nostaa käsiä pystyyn, vaan miettiä uusia tapoja ohjata tukea. Nykyistä suurempi osa tuesta pitäisi käyttää budjettituen sijaan  sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen. Suomi voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon, naisten aseman ja koulutuksena edistäjänä.

Huhtasaaren mukaan vanhusten huoltoon suunnatut rahat menisivät varmasti perille, mutta ei ole vaikea löytää esimerkkejä valtion ja kunnallishallinnon sektoreista, joilla mitkään määrärahalisäykset eivät tunnu takaavan laadukkaita ja tehokkaita palveluja. Saman päivän lehdessä kerrottiin, että yli puolet kunnista on käyttänyt mm. valtion kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin osoitettamat lisämiljoonat aivan muuhun tarkoitukseen.

Suomen vajaan miljardin euron kehitysyhteistyökontribuutiolla ei lopeteta nälänhätää, mutta panostamme tarvitaan globaalien kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa: maailma on sitä turvallisempi paikka myös suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa. Budjettirahoitteisen kehitysyhteistyön rinnalla (ei sijaan) pitäisi tukea Huhtasaaren peräämiä vapaaehtoisia kehitysyhteistyömaksuja yksityishenkilöiden ja yritysten kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeudella.

Ei pidä ampua sanansaattajaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 1.12.2011

Uusinta ”sikakohua” käsiteltiin 23.11. lehdessä useassa yhteydessä. Pääsääntöisesti paheksunnan kohde olivat salakuvaajat, jotka ovat halunneet näyttää kuluttajille, millaisissa oloissa osa ruokapöytäämme päätyvistä sioista elää. Vaikka kuvat eivät kerro koko totuutta, eivät ne liene sen harhaanjohtavampia tai tarkoitushakuisempia kuin maitopurkkien kyljessä niityllä hymyillen kirmaavat lehmät.

On ihmeellistä miten loputtomasti ymmärrystä riittää tuotantoeläinten laiminlyönneille. Harvan paljastuneen yhteiskunnallisen epäkohdan yhteydessä annetaan yhtä paljon palstatilaa puolustuksen puheenvuoroille. Eläinaktivisitien keinot voivat olla kyseenalaiset, mutta jos joku paljastaisi salaa kuvaamalla epäkohtia esim. yksityisessä lastensuojelulaitoksessa, hänet nostettaisiin pikemminkin sankariksi. Kukaan ei peräänkuuluttaisia lastenkodin omistajan yksityisyydensuojaa.

Sikatilallisia kurittavat talousongelmat eivät voi olla hyväksyttävä syy laiminlyönneille. Muiltakin toimialoilta edellytetään lain noudattamista taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Vaikka salakuvat eivät toivottavasti kerro sikaloiden yleisestä tilasta, on hälyttävää jos epäkohtien tultua julki tuomitaan niiden paljastajat, eikä niiden aiheuttajia. Koko toimialan maine ei suinkaan vaarantuisi, jos asiansa hoitavat tuottajat ja viranomaiset selittelyn ja puolustelun sijaan tekisivät jyrkän pesäeron  toimialan maineen tahrijoihin.

SAMK ja yliopistokeskus saman katon alle

Yliö / Satakunnan Kansa 1.11.2011

Ammattikorkeakouluissa on alkamassa raju supistusohjelma. Samaan aikaan ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhteistyötä alueen keskeisten toimijoiden kanssa halutaan kehittää. Korkeakoulujen toimipisteverkkoa kootaan riittävän laajoiksi, innovatiivisiksi osaamisympäristöiksi. Yliopistokeskuksilta odotetaan tiivistä yhteyttä emoyliopistojen toimintaan sekä alueen tarpeita palvelevaa koulutusta ja tutkimusta. Yliopistokeskuksista halutaan tehdä ”palvelualustoja, joiden kautta yliopistot osallistuvat alueen kehittämistyöhön”. Toivon mukaan Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) huomioi emoyliopistojen alueellisen kehittämistyön myös niiden rahoituksen mittareita määrittäessään.

Hallituksen korkeakoulupoliittisten linjausten mukaan yliopistokeskusten toimintamahdollisuudet turvataan ja rahoitus säilyy nykyisellään.  Yliopistojen koulutustarjonnan kokonaismäärässä ei ole samanlaisia leikkaustarpeita kuin ammattikorkeakoulutuksessa. Vaikka yliopistokeskusten pullat ovat siis melko hyvin uunissa, kehitystyötä on jatkettava ja reaktioherkkyyttä parannettava. OKM:n lisäksi myös emoyliopistot vaativat yliopistokeskuksilta vakuuttavia näyttöjä.

OKM:ssä on innostuttu ammattikorkeakoulujen ja yliopistokeskusten keskittämisestä samalle kampukselle. Yliopistokeskusseminaarissa Kajaanissa viime viikolla puhunut korkeakouluneuvos Ari Saarinen piti ideaalina Seinäjoen mallia, jossa samalla kampuksella toimivat edellä mainittujen lisäksi muutkin innovaatiojärjestelmän toimijat. Jos SAMK:n ja yliopistokeskuksen yhteiskampus toteutuisi Porissa, olisi Puuvillassa kasassa todellinen dream team: korkeakoulujen lisäksi maakuntaliitto, maakuntalehti, iso joukko pk-yrityksiä, julkisia palveluja (mm. Pohjois-Porin neuvola) ja mahdollisesti iso kauppakeskus – innovatiivisempää osaamisympäristöä  ja ”alueellista palvelualustaa” on vaikea kuvitella.

Fyysisellä läheisyydellä on aidosti yhteistyötä lietsova vaikutus: esim. Satakunnan Kansan ja Prizztech Oy:n muutto Puuvillaan on helpottanut ja lisännyt yhteistyötämme tuntuvasti. Tutkijamme ovat päässet kertomaan tutkimushankkeistaan omin sanoin talossa kiertäneille toimittajille, lounasravintolassa tapahtuu päivittäin spontaaneja kohtaamisia, vietämme yhteistä lukuvuoden avajaispiknikkiä, joulumatineaa jne. Kahtena kesänä olemme yhdessä nostaneet hyvällä menestyksellä satakuntalaisteemoja SuomiAreena-keskusteluihin Puuvillan puistossa.

SAMK ja yliopistokeskus tekevät jo nyt tiivistä yhteistyötä monella alueella. Tutkimuksen painoalat ovat lähellä toisiaan, joustava opinto-oikeus tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden liittää tutkintoon sopivia opintoja muiden yliopistojen/korkeakoulujen tarjonnasta, koulutusmarkkinoinnissa rakennetaan yhteistä SIIVU-brändiä, opiskelijajärjestöillä on yhteinen Opiskelijatalo jne. ”Yhteen muutto” olisi siis luonteva seuraava askel. Kuten Satakunnan korkeakoululaitoksen strategiassa todetaan, voimien tarkoituksenmukaisella yhdistämisellä varmistetaan monipuolisen korkeakoulutuksen ja korkeatasoisen osaamisen pysyvyys alueella.

UNICEFin apu menee perille

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa, 13.9.2011

Satakunnan Kansa kirjoitti 4.9. Somaliassa leviävästä nälänhädästä: yli 12 miljoonaa ihmistä näkee nälkää kuivuuden ja levottomuuksien piinaamassa Itä-Afrikassa, välittömässä hengenvaarassa on noin 500 000 lasta. Jutussa paljon palstatilaa sai norjalaisasiantuntija, jonka mukaan jopa 40-50 % ruoka-avusta joutuu vääriin käsiin. HS toi artikkelissaan (19.8.) esiin toisenlaisen näkökulman: avustustyöt kärsivät pahoin rahan puutteesta: YK on saanut kasaan vain puolet hädän lievittämiseen tarvittavasta 1,7 mrd. dollarista. Samassa yhteydessä kuvattiin lääketieteellisin termein melko koskettavasti miltä nälkään kuoleminen fysiologisesti tuntuu.

Mitä tulee hätä- ja kehitysavun perille menoon, ongelmista ei pidä vaieta. Avun koordinointi on haastavaa olosuhteissa, joissa ei pahimmillaan ole ollenkaan toimivaa hallintoa. Vuosikymmenien läsnäolo ja pitkäjänteinen työ kehittyvillä alueilla on kuitenkin suonut esim. UNICEFille aseman, jonka turvin se saa avun perille. 90 % Itä-Afrikkaan viime kuukausina perille saadusta avusta onkin UNICEFin toimittamaa, sisältäen mm. antibiootteja ja lisäravintoa.

Samoin kehitysyhteistyö on haastavaa alueilla, joissa ei ole ns. sosiaalista pääomaa eli kansalaisten keskinäistä luottamusta. Korruption ja huonon hallinnon edessä ei silti pidä nostaa käsiä pystyyn, koska kärsijöinä ovat pääasiassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Suomi maailman vähiten korruptoituneimpana maana voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon edistäjänä.

Itä-Afrikan kaltaisten kriisien aikana media ja suuri yleisö yleensä valpastuvat. Tosiasia kuitenkin on, että kaikessa hiljaisuudessa kuolee vuosittain edelleen yli 8 miljoonaa lasta helposti torjuttavissa oleviin tauteihin kuten ripuliin, tuhkarokkoon ja malariaan. Näiden lasten kuolemaa hädin tuskin noteerataan samalla kun lentoturmassa menehtyneen jääkiekkojoukkueen kohtalolla revitellään sivu- ja viikkokaupalla. Kuitenkin juuri heikoimmassa asemassa olevien lasten pitäisi olla maailman tärkein asia, sillä lapset muodostavat 20 % yhteiskunnasta, mutta 100 % tulevaisuudesta!

Lasten ja nuorten lukutaitoa on vaalittava

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 12.8.2011

YLE uutisoi 2.8. suomalaisten heikentyneestä lukutaidosta: Joka kymmenes yli 16-vuotias suomalainen on vaikeuksissa, kun pitäisi ymmärtää lukemaansa tai hakea tietoa. Arjessa vaikeuksia voi tuottaa esim. lääkkeen käyttöohje. Helsingin Tehtaanpuiston äidinkielenopettaja Susanna Huhta havainnoi asiaa ääriesimerkillä  yhdeksäsluokkalaisesta pojasta, joka ei omien sanojensa mukaan ollut koskaan lukenut edes Aku Ankkaa, katsonut vain kuvat.

Tutkimusten mukaan koululaisten lukemisessa on viime vuosina tapahtunut rajuja muutoksia ja tiedonhaussa Pisa-tutkimusten kansallinen keskiarvo on laskenut selvästi. Jos 7 Päivää -lehti on ainoa kotiin tilattu lehti, ei ihme että koululaiset jaksavat lukea aikakauslehdistäkin vain lyhyitä tekstejä. Kuitenkin esim. lomakkeet ja viranomaisasiointiin liittyvät tekstit vaativat hyvää lukutaitoa.

On ylipäätään vaikea ymmärtää, miksi joku haluaa lukea 7 päivää -lehteä tai katsoa siihen rinnastettavia tositv-tirkistelysarjoja, jotka perustuvat turhien julkkisten ja sellaiseksi pyrkivien elämän tirkistelyyn. Ilmiöllä on laajempikin yhteiskunnallinen ja juuri nyt ajankohtainen merkitys: esim. netin keskustelupalstoilla epämääräisen viestinnän erottaminen tosiasioista on monelle mahdontonta. Rasistinen vihapuhe luetaan totena, kun lukemisen ymmärtämisessä ja tulkitsemisessa on vaikeuksia.

Kodeissa on erilaisia lukemiskulttuureja ja tekstimaailmoja. Valinta 7 päivää -lehden (kestotilaus 170 € / 52 nro) ja sanomalehden (esim SK-kestotilaus 233 € / vuosi) ei ole rahakysymys vaan arvovalinta! Toki on myös koteja joihin ei ole varaa tilata kumpaakaan.

Kaunokirjallisuus on vähintään yhtä tärkeää kuin sanomalehtien lukeminen. Lukeminen avartaa mieltä, sivistää, kehittää keskittymiskykyä ja kärsivällisyyttä, mielikuvitusta ja empatiaa. Ja siihen on onneksi kaikilla mahdollisuus – kiitos kirjastolaitoksemme. Venäläiskouluissa luetutetaan edelleen läjä kirjallisuuden vaativimpiakin klassikoita Tolstoista Dostojevskiin. Suomen kouluissa ei liene syytä pyrkiä samaan, mutta vaalia silti lukutaitoa hymiö- ja chatkulttuurin korvatessa romaanit nuorten yöpöydillä. Vain siten koululaitos voi yrittää tasoittaa syvenevää kuilua niiden lasten ja nuorten välillä, joita kannustetaan lukemaan ja seuraamaan medioita kriittisesti, ja niiden joiden ainoana hengenravintona on juorulehdet ja tositv-sarjat.

Lasten aliravitsemus ihmiskunnan suurin haaste

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 22.7.2011

Kehitysyhteistyörahojen korottaminen 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä ei toteutunut hallitusohjelmassa. Kehitysyhteistyömäärärahat jäädytetään vuosina 2013 ja 2014 euromääräiselle tasolleen. Päästöoikeuksien huutokauppatulojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön saattaa teoriassa jopa kasvattaa BKT-osuutta vuoden 2013 jälkeen. Rahoituksen jäädyttäminen tarkoittaa kuitenkin käytännössä luopumista 0,7 prosentin BKT-tavoitteesta, jonka Suomi ja OECD-maat asettivat jo vuonna 1970. On erittäin valitettavaa, että köyhien maiden auttaminen päätyi hallituksen säästölistalle.

Kehitysyhteistyöllä tuotetaan parempaa maailmaa. Se ei yksin ratkaise globaalia epätasa-arvoa, mutta ei sitä ilmankaan ratkaista. Suomi voisi panostaa nykyistä vahvemmin esim. naisten aseman parantamiseen, hyvän hallinnon kehittämiseen ja koulutukseen, joissa olemme maailmallakin tunnettuja. Kuten tuore kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on todennut, maailma on sitä turvallisempi paikka myös meille suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa.

Kansainväliseen solidaarisuuteen ei voi osallistua vasta sitten kun Suomi on maana ”valmis” – sellaista päivää ei tule. Onneksi suomalaisten tuki maailman vähäosaisille ei ole vain hallituksen kehitysyhteistyömäärärahoihin sidottu. Jokainen voi osallistua ”kantokykynsä” mukaan lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai antamalla aikaa vapaaehtoistoimintaan. Taskun pohjalle jääneistä lanteista muodostuu hyväntekeväisyysjärjestöjen lippaissa iso virta, jolla pelastetaan ihmishenkiä kehitysmaissa. Eri järjestöjen tarjoamat kuukausilahjoitussysteemit ovat rahoituksen jatkuvuuden kannalta omaa luokkaansa, ja harva suomalaisista joutuu tinkimään omasta kulutuksestaan kuukausittaisen muutaman euron ”maailmanlapsilisän” vuoksi.

Itä-Afrikan kaltaiset humanitääriset kriisit, joissa miljoonia lapsia on vaarassa kuolla nälkään, havahduttavat hetkeksi. Liian helposti unohtuu, että joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä, köyhimmissä maissa jopa puolet alle viisivuotiaista. Aliravittu lapsi elää päivästä toiseen ruoalla, josta ei saa tarpeeksi proteiinia, energiaa ja hivenaineita kasvuun. Nälkä ja väsymys haittaavat myös oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena taudit kuten ripuli voivat olla tappavia. Näin lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen kaikille ja erityisesti lapsille onkin koko ihmiskunnan suurin haaste, jonka ratkaisemiseen kansainvälisen yhteisön pitää löytää nopeita ratkaisuja, joita valtioiden ja yksityissektorin tulee kaikin tavoin tukea!

”Kallista ja aatteellista” kasvisruokaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa, 25.5.2011

Satakunnan Kansa ottaa pääkirjoituksessaan 23.5.2011 kantaa kouluruuan laatuun. Pääkirjoittaja on täysin oikeassa todetessaan, että kouluruuan pitäisi tulla kuntien säästölistalla viimeisenä: laadukas ravinto on lasten hyvinvoinnin perusta ja monelle kouluruoka päivän ainoa lämmin ateria.

On kuitenkin käsittämätöntä, että päätoimittaja antaa ymmärtää luomu- ja kasvisruuan edustavan ”kalliita ja aatteellisia” vaihtoehtoja, joiden sijaan pitäisi tarjota ruokaa ”enemmistön ehdoilla.” Samassa tekstissä päätoimittaja toteaa että enemmistössä suomalaiskodeista ruokakulttuuri on kadonnut ja yhteiset ateriat korvataan pitsalla ja hampurilaisilla. Siis pitsaa ja hampurilaisia kouluihinkin?

Suomalaiset syövät kasviksia reippaasti alle WHO:n 400g päiväsuosituksen. Vain kolmasosa nuorista syö tuoreita kasviksia edes päivittäin. Yhä yleistyvien epäterveellisisten ruokailutottumusten ja liikalihavuuden torjumiseksi Euroopan unionin neuvosto antoikin joulukuussa 2008 asetuksen kouluhedelmä- ja vihannesjärjestelmästä. Tavoitteena on lisätä pysyvästi hedelmien ja vihannesten osuutta lasten ruokavaliossa vaiheessa, jossa heidän ruokailutottumuksensa muotoutuvat. ”Kallis ja aatteellinen” kasvisruoka on siis ennen kaikkea terveydellisesti perustelua!

Kannustan SK:n (pää-)toimittajia testaamaan ennakkoluulojaan yliopistokeskuksen lounasravintolassa, jossa tarjoillaan päivittäin maittavia kasvisruokia! Samalla voi huomata, että kasvisruoka on harvoin vaihtoehdoista kallein.