Suomen kehitysapupanosta tarvitaan

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa 10.1.2013)

Laura Huhtasaari vaatii tuttuun tapaansa kehitysavun lopettamista (SK 2.1. ja 5.1.). Vastaan hänelle tuttuun tapaani: On sekä suomalaisten veronmaksajien että avunsaajien etu että tukijärjestelmiä ja niiden vaikuttavuutta tarkastellaan kriittisesti. Jokainen väärinkäytös on liikaa. Jos kuitenkin lopettaisimme kaikki tuet jotka eivät toimi moitteettomasti ja joissa tukea valuu vääriinkin käsiin, voisimme lopettaa paljon muutakin kuin kehitysavun.

Kehitysyhteistyöllä saadaan paljon hyvää aikaan. Suomen avun ansiosta esimerkiksi Etiopiassa yli miljoona ihmistä saa nyt puhdasta vettä. Afganistanissa Suomi tukee tyttöjen ja naisten mahdollisuuksia oppia ammattitaitoja. Työtä tehdään usein hyvin vaikeissa oloissa maissa, joissa hallinto on haurasta, demokratia ei toimi ja ihmiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä. Mutta juuri näiden ongelmien ratkaisemiseen kehitysyhteistyöllä tähdätään. Jos asiat olisivat kunnossa, apuamme ei tarvittaisi. Korruption ja huonon hallinnon edessä ei pidä nostaa käsiä pystyyn, vaan miettiä uusia tapoja ohjata tukea esim. sektoritukena suoran budjettituen sijaan.

Asukaskohtaisella BKT:lla mitaten maailman rikkaimpiin maihin kuuluvan Suomenkin panosta tarvitaan niin ilmastotalkoissa kuin globaalien kehityserojen umpeen kuromisessa. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa: maailma on sitä turvallisempi paikka myös suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä ja sen lietsomia levottomuuksia. Budjettirahoitteisen kehitysavun rinnalla (ei sijaan) valtio voisi tukea Huhtasaaren peräämiä vapaaehtoisia kehitysapumaksuja kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeudella.

Kehitysapu on myös turvallisuuspolitiikkaa

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 21.12.2011

Laura Huhtasaari vaati kolumnissaan (SK 19.12.) että valtion kehitysavusta pitää leikata rahaa vanhusten hyväksi. Kannatan satsauksia vanhuspalveluihin, mutta en voi olla ihmettelemättä miksi pitäisi leikata kaikkein vähäosaisimmilta, eikä esim. elinkeinoelämän tuista. Suomessa ei kukaan kuole aliravitsemukseen eikä tartuntauteihin, kehitysmaissa em. syistä kuolee 8 miljoonaa alle 5-vuotiasta vuosittain. Joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä. Nälkä ja väsymys haittaavat oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena esim. ripuli voi olla tappava. Lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen erityisesti lapsille onkin koko kehitysyhteistyön ja koko ihmiskunnan suurin haaste.

Kaikki kehitysapu ei valitettavasti päädy oikeaan osoitteeseen eikä tuota tulosta, mutta korruption ja huonon hallinnon edessä ei saa nostaa käsiä pystyyn, vaan miettiä uusia tapoja ohjata tukea. Nykyistä suurempi osa tuesta pitäisi käyttää budjettituen sijaan  sektoritukena mm. lasten ja äitien terveyden parantamiseen. Suomi voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon, naisten aseman ja koulutuksena edistäjänä.

Huhtasaaren mukaan vanhusten huoltoon suunnatut rahat menisivät varmasti perille, mutta ei ole vaikea löytää esimerkkejä valtion ja kunnallishallinnon sektoreista, joilla mitkään määrärahalisäykset eivät tunnu takaavan laadukkaita ja tehokkaita palveluja. Saman päivän lehdessä kerrottiin, että yli puolet kunnista on käyttänyt mm. valtion kouluterveydenhuoltoon ja neuvoloihin osoitettamat lisämiljoonat aivan muuhun tarkoitukseen.

Suomen vajaan miljardin euron kehitysyhteistyökontribuutiolla ei lopeteta nälänhätää, mutta panostamme tarvitaan globaalien kehityserojen umpeen kuromiseksi. Kehitysyhteistyö on myös turvallisuuspolitiikkaa: maailma on sitä turvallisempi paikka myös suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa. Budjettirahoitteisen kehitysyhteistyön rinnalla (ei sijaan) pitäisi tukea Huhtasaaren peräämiä vapaaehtoisia kehitysyhteistyömaksuja yksityishenkilöiden ja yritysten kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeudella.

UNICEFin apu menee perille

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa, 13.9.2011

Satakunnan Kansa kirjoitti 4.9. Somaliassa leviävästä nälänhädästä: yli 12 miljoonaa ihmistä näkee nälkää kuivuuden ja levottomuuksien piinaamassa Itä-Afrikassa, välittömässä hengenvaarassa on noin 500 000 lasta. Jutussa paljon palstatilaa sai norjalaisasiantuntija, jonka mukaan jopa 40-50 % ruoka-avusta joutuu vääriin käsiin. HS toi artikkelissaan (19.8.) esiin toisenlaisen näkökulman: avustustyöt kärsivät pahoin rahan puutteesta: YK on saanut kasaan vain puolet hädän lievittämiseen tarvittavasta 1,7 mrd. dollarista. Samassa yhteydessä kuvattiin lääketieteellisin termein melko koskettavasti miltä nälkään kuoleminen fysiologisesti tuntuu.

Mitä tulee hätä- ja kehitysavun perille menoon, ongelmista ei pidä vaieta. Avun koordinointi on haastavaa olosuhteissa, joissa ei pahimmillaan ole ollenkaan toimivaa hallintoa. Vuosikymmenien läsnäolo ja pitkäjänteinen työ kehittyvillä alueilla on kuitenkin suonut esim. UNICEFille aseman, jonka turvin se saa avun perille. 90 % Itä-Afrikkaan viime kuukausina perille saadusta avusta onkin UNICEFin toimittamaa, sisältäen mm. antibiootteja ja lisäravintoa.

Samoin kehitysyhteistyö on haastavaa alueilla, joissa ei ole ns. sosiaalista pääomaa eli kansalaisten keskinäistä luottamusta. Korruption ja huonon hallinnon edessä ei silti pidä nostaa käsiä pystyyn, koska kärsijöinä ovat pääasiassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Suomi maailman vähiten korruptoituneimpana maana voisi kehitysavun leikkaamisen sijaan profiloitua hyvän hallinnon edistäjänä.

Itä-Afrikan kaltaisten kriisien aikana media ja suuri yleisö yleensä valpastuvat. Tosiasia kuitenkin on, että kaikessa hiljaisuudessa kuolee vuosittain edelleen yli 8 miljoonaa lasta helposti torjuttavissa oleviin tauteihin kuten ripuliin, tuhkarokkoon ja malariaan. Näiden lasten kuolemaa hädin tuskin noteerataan samalla kun lentoturmassa menehtyneen jääkiekkojoukkueen kohtalolla revitellään sivu- ja viikkokaupalla. Kuitenkin juuri heikoimmassa asemassa olevien lasten pitäisi olla maailman tärkein asia, sillä lapset muodostavat 20 % yhteiskunnasta, mutta 100 % tulevaisuudesta!

Lasten aliravitsemus ihmiskunnan suurin haaste

Mielipidekirjoitus / Satakunnan Kansa 22.7.2011

Kehitysyhteistyörahojen korottaminen 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä ei toteutunut hallitusohjelmassa. Kehitysyhteistyömäärärahat jäädytetään vuosina 2013 ja 2014 euromääräiselle tasolleen. Päästöoikeuksien huutokauppatulojen ohjaaminen kehitysyhteistyöhön saattaa teoriassa jopa kasvattaa BKT-osuutta vuoden 2013 jälkeen. Rahoituksen jäädyttäminen tarkoittaa kuitenkin käytännössä luopumista 0,7 prosentin BKT-tavoitteesta, jonka Suomi ja OECD-maat asettivat jo vuonna 1970. On erittäin valitettavaa, että köyhien maiden auttaminen päätyi hallituksen säästölistalle.

Kehitysyhteistyöllä tuotetaan parempaa maailmaa. Se ei yksin ratkaise globaalia epätasa-arvoa, mutta ei sitä ilmankaan ratkaista. Suomi voisi panostaa nykyistä vahvemmin esim. naisten aseman parantamiseen, hyvän hallinnon kehittämiseen ja koulutukseen, joissa olemme maailmallakin tunnettuja. Kuten tuore kehitysministeri Heidi Hautala (vihr.) on todennut, maailma on sitä turvallisempi paikka myös meille suomalaisille, mitä vähemmän maailmassa on köyhyyttä, sotia ja väkivaltaa.

Kansainväliseen solidaarisuuteen ei voi osallistua vasta sitten kun Suomi on maana ”valmis” – sellaista päivää ei tule. Onneksi suomalaisten tuki maailman vähäosaisille ei ole vain hallituksen kehitysyhteistyömäärärahoihin sidottu. Jokainen voi osallistua ”kantokykynsä” mukaan lahjoittamalla rahaa hyväntekeväisyyteen tai antamalla aikaa vapaaehtoistoimintaan. Taskun pohjalle jääneistä lanteista muodostuu hyväntekeväisyysjärjestöjen lippaissa iso virta, jolla pelastetaan ihmishenkiä kehitysmaissa. Eri järjestöjen tarjoamat kuukausilahjoitussysteemit ovat rahoituksen jatkuvuuden kannalta omaa luokkaansa, ja harva suomalaisista joutuu tinkimään omasta kulutuksestaan kuukausittaisen muutaman euron ”maailmanlapsilisän” vuoksi.

Itä-Afrikan kaltaiset humanitääriset kriisit, joissa miljoonia lapsia on vaarassa kuolla nälkään, havahduttavat hetkeksi. Liian helposti unohtuu, että joka neljäs lapsi maailmassa kärsii aliravitsemuksesta joka päivä, köyhimmissä maissa jopa puolet alle viisivuotiaista. Aliravittu lapsi elää päivästä toiseen ruoalla, josta ei saa tarpeeksi proteiinia, energiaa ja hivenaineita kasvuun. Nälkä ja väsymys haittaavat myös oppimista ja alhaisen vastustuskyvyn seurauksena taudit kuten ripuli voivat olla tappavia. Näin lasten aliravitsemus nakertaa pohjan kokonaisten yhteiskuntien kehitykseltä. Ravitsemuksen takaaminen kaikille ja erityisesti lapsille onkin koko ihmiskunnan suurin haaste, jonka ratkaisemiseen kansainvälisen yhteisön pitää löytää nopeita ratkaisuja, joita valtioiden ja yksityissektorin tulee kaikin tavoin tukea!

Lapsista kasvaa maailma

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Viikko, 24.9.2008)

Satakunnan maakuntahallitus on hyväksynyt Satakuntaliiton ja Suomen Unicef-yhdistyksen välisen kumppanuussopimuksen vuodelle 2011. Uutinen antaa hyvän pohjan haasteelle, jonka päätin heittää satakuntalaisille osallistuessani Unicefin vapaaehtoisten syyspäiville Espoon Hanasaaressa pari viikkoa sitten.

Seminaarissa käytettiin toinen toistaan parempia puheenvuoroja, joissa vuorottelivat toisaalta kehitysmaiden lasten tilanteen lohduttomuus, toisaalta tiedot työvoitoista kuten lasten koulunkäyntiasteen kohoamisesta.

Unicefin Hyvän tahdon lähettiläs, näyttelijä Eppu Nuotio kertoi matkastaan Tansaniaan. Hän liikuttui edelleen kertoessaan 11-vuotiaista, kaduilla asuvista teiniäideistä ja pitkiä työpäiviä puurtavien aliravittujen lasten uupumuksesta.

Harva meistä muistaa tai tietää että toisen maailmansodan jälkeen Unicef auttoi Suomen lapsia. Sodan runtelemassa Suomessa lapsia kuoli mm. ripuliin, joka on edelleen yksi yleisimmistä lasten kuolinsyistä kehitysmaissa. Oli hieno katsella dokumenttia suomalaislasten autuaan onnellisista ilmeistä heidän kaivaessaan Unicef-paketista esiin ensimmäisen ikioman kenkäparinsa. Suomen uskomattoman jälleenrakennuksen ansiosta Suomi pystyi kuitenkin jo vuonna 1951 luovuttamaan ensimmäisen shekin muiden maiden lapsille.

Uskallan väittää että tämän päivän hyvinvointi-Suomessa lähes jokaisella on mahdollisuus kantaa kortensa kekoon maailman lasten auttamiseksi. Unicefin lisäksi mm. Pelastakaa lapset, Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida ja Plan tekevät arvokasta työtä, jota voi rahalahjoitusten lisäksi tukea lahjoittamalla aikaansa erilaisissa vapaaehtoistehtävissä.

Haastankin kaikki satakuntalaiset toimimaan. Yksityishenkilöiden ohella myös yritykset ja järjestöt voivat ottaa esim. oman kummilapsen tai osallistua lipaskerääjinä Jano- ja Nälkäpäiväkeräyksiin. Samalla haastan satakuntalaiskansanedustajat taistelemaan Suomen kehitysavun nostamiseksi pikimmiten YK:n suosittelemaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Niin kauan kuin suurella osalla maailman lapsista ei ole pienintäkään mahdollisuutta terveyteen, koulutukseen, tasa-arvoon ja turvaan, on meidän vahvemmassa asemassa olevien autettava. Osoitetaan että olemme Unicef-maakunta –arvonimen arvoisia!