Tehyn vaatimukset perusteltuja

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa  27.10.2007)

Mm. herrat Ollikainen (10.10.) ja Tarkka (11.10.) säestäjänään pääkirjoitustoimitus (10.10.) leimaavat Satakunnan kansan sivuilla tehyläiset hoitajat “sisar ahne valkoisiksi” ja maalaavat synkkiä kuvia kansalaisten tuen menettämisestä, hoitojonojen kasvusta ja kuolevista potilaista.

Nyt on korkea aika niin herrojen kuin kaikkien kansalaisten ymmärtää, ettei hoitotyö ole sen enempää kutsumuksellista kuin hitsaus tai paperimassan puristus. Se on koulutusta vaativaa, vastuullista, raskasta (vuoro-)työtä. Vastuullisuus käy parhaiten ilmi juuri niistä kauhuskenaarioista, joita lakko- ja irtisanoutumisuhan yhteydessä on esitetty.

Paperi-, metalli- jne. miesten lakkoillessa en muista vastaavaa moralisointia kuin nyt on kuultu. Lähinnä on kauhisteltu teollisuustyöntekijöiden kaivavan omaa kuoppaansa teollisuustyön paetessa halvan työn maihin. Kun vertaa inhimillisiä seurauksia teollisuustyöntekijöiden saatika hoitajien mennessä lakkoon, voi päätellä missä suhteessa kumpaisellekin palkkaa pitäisi maksaa.

Pääasiassa julkisella sektorilla työskentelevien hoitajien ongelmana on, että palkan maksavat viime kädessä veronmaksajat. Kunnallisvaalien lähestyessä poliitikot eivät uskalla riskeerata veronmaksajien ääniä korottamalla kunnallisveroja tai palvelumaksuja. Mutta kansa ymmärtää syy-seuraussuhteita ja uskonkin, että nyt jos koskaan hoitajien palkkavaatimusten takana seisonut suuri yleisö olisi ollut valmis raottamaan myös omien pussiensa nyörejä.

24 prosentin kertakorotus tuntuu toki hurjalta, mutta on lähinnä seurausta siitä, etteivät hoitajat ole tähän asti käyttäneet riittävän järeitä aseita vaatiakseen työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Pienellä hivutuksella maali saavutettaisiin kaukana tulevaisuudessa jos koskaan. Suomea uhkaa suurten ikäluokkien eläköityessä valtava pula erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimasta. Tätä taustaa vasten hoitajien merkittävää palkankorotusta ja siten alan houkuttelevuuden nostoa voi pitää PARAS-hankkeeseen rinnastattevana välttämättönä toimenpiteenä hyvinvointivaltion rakenteiden turvaamiseksi.

Nakit silmillä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2007)

Mari Hänninen hämmästeli Nuori kolumnisti -palstalla (SK 1.8.) kasvissyöjäksi ryhtyneitä ystäviään. Hänniselle liha tekee ruuasta syömisen arvoisen eikä hän omien sanojensa mukaan laiskuudesta johtuen muutenkaan jaksa olla ruuan suhteen ronkeli. Kolumni heijastaa valitettavan yleistä elämänfilsofiaa jonka mukaan ihminen voi elää ja toimia miten haluaa, riippumatta muille aiheutuvista seurauksista: Ihmiskunnan lihanhimon tyydyttämiseksi käytetään vuosittain satoja miljardeja tuontantoeläimiä, jotka päätyvät lautaselle elettyään lyhyen, tuskallisen, virikkeettömän ja lajilleen luonnottoman elämän. Esim. parsinavetoissa naudat pystyvät hädintuskin ottamaan askeleen eteen tai taakse ja broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti etteivät jalat kestä vartalon painoa. Samalla kun tilakoko on kasvanut niin ettei eläimille riitä yksilöllistä hoitoa, koneistettu maatalous kuluttaa tuotettua kaloria kohti huomattavasti enemmän fossiilisia polttoaineita kuin kasvisten kasvattaminen.

Kasvisten kierrättäminen rehuna eläinten ruuansulatuksen kautta onkin ravinnon ja luonnonvarojen tuhlausta.Vaikkei piittaisi ympäristöstä ja eläimistä tuon taivaallista, on kasvisruokavalio perusteltua myös terveyssyistä. Siinä on vähemmän tyydyttynyttä rasvaa, eikä kolesterolia juuri ollenkaan. Se sisältää sen sijaan runsaasti mm. hiilihydraatteja, kuitua ja antioksidantteja, pienetäen riskiä sairastua esim. verenpainetautiin, 2-tyypin diabetekseen sekä eturauhas- ja paksusuolensyöpiin.

Hännisen kasvissyöjäystävät ovat nämä asiat mitä ilmeisemmin sisäistäneet ja ottaneet lusikan kauniiseen käteen. Jokainen kun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Nostakaamme pilkkakirveen sijaan hattua niille nuorille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita ja etsiä vaihtoehtoja. Toivottavasti nakkikapinallinenkin iän karttuessa oppii irvailun sijaan arvostamaan ystäviään jotka ovat valmiita luopumaan omasta nautinnostaan (sikäli kuin liha sitä jollekin edustaa) eettisistä syistä.

Maria Väkiparta

Elisa Lindblom

Bullshitiä eläinkokeista

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.5.2007)

Nimimerkillä The Bull kirjoittanut henkilö oli lukenut allekirjoittaneen ja Anne Råbergin Koe-eläinten päivän kirjoitukset. Seuraavassa haluan korjata muutaman hänen asiavirheistään:  Ensinnäkään koe-eläintoiminnassa ei ole kyse muutamasta hiirestä ja rotasta: Yliopistot, valtion laitokset, lääketehtaat ym. yritykset käyttävät Suomessa vuosittain 200 000 – 650 000 selkärankaista koe-eläintä. Yleisimmin käytettyjen rotan, hiiren ja kalan lisäksi kokeissa käytetään myös mm. kaneja, marsuja, koiria, kissoja, sikoja, lampaita, hevosia, kanoja ja apinoita.  

Toisekseen koe-eläinten kärsimykset eivät ole vähäisiä: Eläimille aiheutetaan kokeissa huomattavaa kärsimystä, esim. kemikaalien myrkyllisyyttä tai kivun mekanismeja tutkittaessa. Jopa kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä. Koe-eläinten kärsimyksiä pahentavat ahtaat ja virikkeettömät tilat sekä hoitajien vähäinen lukumäärä.  

 

Kolmanneksi eläinsuojelunäkökohtien esille nostaminen ei tarkoita, etteikö henkilöllä riittäisi myötätuntoa ihmisten kärsimyksille. Päinvastoin, jos henkilöllä riittää myötätuntoa eläintenkin kärsimyksille, kuinka hän voisi ohittaa nälkää näkevän tai piestyn lapsen? Eläinkokeiden vähentäminen ja korvaaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä ei millään muotoa heikennä sotaveteraanien tai sodan siviiliuhrien asemaa!  

Neljänneksi eläinkokeille on vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden käyttö lisääntyy koko ajan kehitystä tukevien säätiöiden ja eläinsuojelujärjestöjen painostuksen ansiosta. Ja vaikkei minua vielä tällä kierroksella valittukaan eduskuntaan ajamaan eläinten ja muiden heikossa asemassa olevien asiaa, myös tuoreen hallitusohjelman (s. 35) mukaan koe-eläintoiminnassa pyritään uuden (2006) koe-eläinlain tavoitteiden mukaisesti kokeiden mahdollisimman pieneen määrään ja kokeiden korvaamiseen muilla menetelmillä.  

Lopuksi The Bull vaati panostusta inhimillisyyteen ja ihmisten keskinäiseen välittämiseen ennen kuin rottien ja kanien asiaa lähdetään ajamaan. Hän ei ehkä ole kuullut, että eläinsuojelu on kasvatusta inhimillisyyteen (Albert Schweizer). (Satakunnan Kansa, 28.5.2007)

Ex-koekaniinille 

Ex-koekaniinin tekstistä ei suoranaisesti käy ilmi, miltä osin esittämäni argumentit olivat virheellisiä. Olennainen puute ilmeisesti oli, etten maininnut ihmistä lääketestaukseen käytettävien lajien joukossa. Nimimerkki ex-koekaniini pyrki tekstillään “Väärää tietoa eläinkokeista” (SK 25.5.) ilmeisesti kumoamaan joitakin allekirjoittaneen aiemmassa (15.5.) mielipidekirjoituksessa olleita faktoja eläinkokeiden määrästä ja laadusta. 

Tekstini oli kuitenkin vastine kirjoitukseen (SK 7.5.), jossa sekä eläinkokeiden määrää että kivulaiaisuutta vähäteltiin. Siksi halusin tuoda ilmi, että usein hyvinkin tuskallisissa (ja osin turhissa) kokeissa kätyetään “muutaman rotan” sijaan satojatuhansia eläimiä hiiristä hevosiin. Ellei se aiemmasta tekstistäni käynyt ilmi, korjattakoon tässä, että kokeita tekevät lääketeollisuuden ohella mm. kosmetiikka- ja puhdistuasaineteollisuus. 

 

Ihmiset voivat toki korvata eläinkokeita, esim. testaamalla lääkkeitä ex-koekaniinin tavoin. Ihminen, toisin kuin koe-eläin, kuitenkin osallistuu kokeisiin vapaaehtoisesti ja saa niistä rahallisen tm. korvauksen (koe-eläimen korvaus on ahdas ja virikkeetön häkki ja/tai lopettaminen kokeen jälkeen). Ihmistä ei myöskään altisteta henkeä tai terveyttä vakavasti uhkaaville, saatika tuskallisen kivuiliaille kokeille.

Älkää hyvät ihmiset olko hiljaa!

Puhe Satakunnan Kansan Sanan- ja lehdistönvapauden päivän tapahtumassa 3.5.2007

Kuten Jouko Jokinen sunnuntain SK:ssa kirjoitti, lasten huostaanottojen määrä on voimakkaassa kasvussa. Takana on usein vanhempien päihteiden käyttöä sekä mielenterveysongelmia samaan aikaan kun suvun ja läheisten rooli turvaverkkona on heikentynyt.  

Lasten tavoin lemmikki- ja tuotantoeläimet ovat huoltajiensa eli omistajien – ja heidän päihde- ja mielenterveysongelmiensa – armoilla. Lähes päivittäin paljastuu törkeitä tuotantoeläinten hoidon laiminlyöntejä ja lemmikkien piittaamatonta kohtelua, jossa taustalla on em. ongelmien lisäksi eriasteista uupumusta ja masennusta. 

YLE esitti jokin aika sitten arjen eläinsuojelutyöstä kertoneen ”Heitteille jätetyt” dokumentin, jonka mukaan eläinsuojelukäynnillä joudutaan varsin usein soittamaan paikalle myös lastensuojeluviranomaiset. Jos koira jää viikkokausiksi ulkoiluttamatta ja ruokkimatta, on todennäköistä, ettei perheen lapsillakaan ole asiat kunnossa. Kaltaiseltani eläinsuojeluihmiseltä kysytään usein, miten jaksan välittää eläinten hädästä kun ihmisetkin kärsivät. Lapsia ja eläimiä yhdistää niiden täydellinen riippuvuus huoltajiensa hoivasta. Niiden hätää ei kukaan ole näkemässä, eivätkä ne kykene sitä kodin seinien ulkopuolelle viestittämään. 

 

On selvää että perheiden pahoinvointiin pitää puuttua kaikin mahdollisin ennaltaehkäisevin keinoin – mm. alkoholiverotusta kiristämällä. Koska lasten ja eläinten heitteillejättöjä ja perheväkivaltaa siitä huolimatta jatkuvasti tapahtuu ja tulee ikävä kyllä aina tapahtumaan, on äärimmäisen tärkeää että tapaukset havaitaan ajoissa ja lapset saadaan sijoitettua turvalliseen kasvuympäristöön. Tulipalo on sammutettava ennen kuin muihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. 

 

Kaikkein ensimmäiseksi jonkun on kuitenkin soitettava palokunnalle! Kaikilla ei ole mahdollisuutta toimia sijaisperheenä tai majoittama löytökissoja, mutta kaikki kykenemme tarttumaan luuriin ja ilmoittamaan epäilemästämme heitteillejätöstä tai perheväkivallasta. Vaikka aiheeton epäily oman lapsen tai lemmikin huonosta kohtelusta loukkaa syvästi epäilyn kohdetta, on suurempi synti jättää epäilemänsä rikos ilmoittamatta, kuin tehdä aiheeton ilmoitus.   

Tällä puheella haluankin peräänkuuluttaa kansalaisrohkeutta – meidän jokaisen oikeutta ja velvollisuutta kytätä naapureitamme sen verran että viattomat ja turvattomat lapset ja eläimet saadaan tarvittaessa turvaan. Aivan liian usein ajattelemme, ettei sovi puuttua muiden asioihin, pohdimme ylireagoimmeko näkemäämme tai mitä meistä ajatellaan jos ”reetsaamme”. Silloin kannattaa muistuttaa mieliinsä Martin Luther Kingin sanat: ”Kun sukupolvemme kerran joutuu tilille teoistaan, emme joudu tekemään parannusta vain kaikesta mitä pahat ihmiset ovat tehneet tai sanoneet, vaan ennen kaikkea siitä, miksi hyvät ihmiset ovat olleet hiljaa.” 

WC-puhdistusaine ei tunnu kivalta silmässä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.4.2007)

Tänään 24.4. vietetään kansainvälistä eläinkokeiden vastaista päivää. Koska eläinkoelaboratoriot ovat piilossa, harva tulee ajatelleeksi koe-eläinten kärsimyksiä kun niillä testataan paitsi lääkkeitä, myös tupakkaa, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa jne. 

Suurin osa eläinkokeista on korvattavissa muilla menetelmillä, joiden tukemiseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän poliittista tahtoa. Näyttää itse asiassa siltä, että eläinkokeet vain lisääntyvät EU:n uusien kemikaalisäädösten myötä. On toki hyvä, että kemikaalit on todettava turvallisiksi ihmisille ja ympäristölle, mutta koe-eläinten tuoteturvallisuudesta maksama hinta on kohtuuton.  

Päättäjien lisäksi myös kuluttajilla on valtaa: nykyään on hyvin saatavissa ekologisia ja eläimillä testaamattomia pesuaineita niin kodin kuin ihmisten puhtaanapitoon. Eräs eläinkokeita teettävä kosmetiikkafirma mainostaa tuotteitaan “koska olet sen arvoinen” -lauseella. Mieti mielummin minkä arvon annat sille, ettei tuotetta valmistettaessa ole aiheutettu tarpeetonta tuskaa viattomille eläimille.

Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 8.4.2007)

On hienoa että Porin seudun kuntajohtajat antoivat kunnon hönkäyksen PARAS-hankkeelle, pannen lisävauhtia osin radikaaleinakin pidettyihin virkamiestyöryhmien esityksiin. Jos virkamiestyöryhmien esitykset toteutuvat sellaisinaan, Porin ja lähikuntien asukkaat saavat lähivuosina tehdä tuttavuutta mm. sosiaali- ja terveystoimen sekä koulutuksen yhteistoiminta-alueen, seudullisen opetuspalvelukeskuksen, seutulukioverkoston, yhteisen teknisen viraston tai toimen, seudullisen liikunta- ja nuorisotoimen ja kulttuuritoimikunnan, Posekin hallituksen linjaamien edunvalvontakohteiden vastuuorganisaatioiden jne. kanssa, vain muutamia mainitakseni.

Hallinnon yksinkertaistamisen sijaan PARAS-hanke ja puitelaki onkin viemässä hallintoa entistä monimutkaisemmaksi. Jo nyt maakunta- ja aluetasolla on erilaisia kuntayhtymiä, seutukuntavaltuustoja ja kunnallisia liikelaitoksia, jotka uhkaavat kunnanvaltuustojen roolia ylimpänä päättäjänä. Hallinnon epävirallinen kolmas taso vahvistuu entisestään jos kuntien välinen yhteistyö pirstoutuu sektorikohtaisesti eri kuntayhtymiin.

Demokratisoitu maakuntahallinto olisi selkeämpi, tehokkaampi ja kansanvaltaisempi vaihtoehto. Kunnallisvaalien yhteydessä valittavalle maakuntavaltuustolle alistettaisiin ainakin joukkoliikenne, toisen asteen koulutus ja yleiskaavoitus. Myös sairaanhoitopiirien tehtävät siirtyisivät maakunnille. Toinen demokratian kannalta hyväksyttävä vaihtoehto olisi vahva peruskunta, Satakunnassa käytännössä 7-8 työssäkäyntialueiden pohjalta muotoutuvaa, väestöpohjaltaan noin 15 000 asukkaan kuntaa.

Palvelurakenteita pohdittaessa on tärkeä pitää palvelujen järjestämisvastuu ja tuottaminen erillään. Kunnallisen demokratian turvaamiseksi nimenomaan järjestämisvastuu pitäisi säilyä suorilla vaaleilla valituilla elimillä, ts. kunnilla ja/tai maakuntavaltuustolla. Nämä elimet voivat toki demokratian kärsimättä hankkia palveluja esim. kuntien omilta tai yhteisiltä liikelaitoksilta, sosiaali- ja terveyspiireiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta.

Kuntajohtajien toivoisi myös muistavan, ettei PARAS-hanke yksin riitä ratkaisuksi ikääntyvän väestön ja kuntien taloudellisen ahdingon synnyttämään oravanpyörään. Rahankäytön tehostamisen (jota PARAS-hankekin edustaa) lisäksi kunnat tarvitsevat yksinkertaisesti lisää rahaa, mikä edellyttää ennen kaikkea veronalennusmalttia ja valtionosuuksien tarkistamista, miksei myös pääomaverotuottojen osittaista jyvitystä kunnille (kuntalaiset käyttävät palveluja riippumatta siitä ovatko yrittäjiä, sijoittajia vai palkansaajia).

Sen lisäksi tarvitaan lisää hoitajia! Koska hoitajia ei putoa taivaasta PARAS-hankkeen myötä, meidän on satsattava maahanmuuttajiin, parannettava sekä sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta nuorten keskuudessa että läheishoitajien mahdollisuuksia joustaviin työaikajärjestelyihin.

Maailma paranee kestovaippailulla, muttei syyllistämisellä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.3.2007)

Satakunnan Kansan mielipidepalstalla jokin aika sitten otsikolla ”Oletko hyvä äiti?” julkaistu, kestovaippoja käsittelevä teksti ampui ohi maalin. Vaikka kestovaippa voikin lisätä lapsen välitöntä hyvinvointia ihoystävällisyyden, ja välillistä hyvinvointia puhtaamman elinympäristön kautta, ei niiden käyttö suinkaan ole hyvän vanhemmuuden mitta.

(Negatiivisiin) tunteisiin vetoamalla herätetään lähinnä vastareaktio, joka harvoin johtaa toivottuun toimintaan. Onneksi kaikki rationaaliset argumentit puhuvat kestovaippojen puolesta: jätettä syntyy puolet vähemmän, vuosittainen rahallinen säästö lasta kohden on ulkomaanmatkan verran; rahan lisäksi säästyy lapsen iho ja lapsi oppii nopeammin potalle.

Olen itsekin innokas kestovaippailija. Kahdeksankuukautinen esikoiseni on käyttänyt kestoja lähes koko ikänsä. Isovanhemmatkin ovat lämmenneet kestiksille, huomattuaan että ne ovat kehittyneet ajoista jolloin iltapuhteena keitettiin kakkavaippoja padassa. Öisin ja reissun päällä käytämme pääasiassa roskavaippoja. Kestovaippailuunkaan ei siis tarvitse suhtautua mustavalkoisesti; teet ympäristölle ison palveluksen jo korvaamalla muutaman roskavaipan päivässä kestoilla.

Syyllistämisen sijaan maailmaa kannattaa pyrkiä muuttamaan omalla esimerkillä ja mielipidevaikuttamisella, vaikkapa paikallisen kestovaippayhdistyksen kautta. Porilaisten kestisäitien tuorein voimannäyte on Kestovaippalainaamo, josta kiinnostuneet voivat lainata kestovaippapaketin kokeiluun muutamaksi viikoksi muodollista korvausta vastaan.

Julkinen sektorikin voisi kantaa kortensa kekoon panostamalla äitiyspakkauksen kestovaipan laatuun (tällä hetkellä markkinoiden halvin vaippa, joka lannistaa innokkaimmankin kestoilijan), korvaamalla sen kestovaippasetelillä, laskemalla kestovaippojen ym. ympäristöä säästävien tuotteiden arvonlisäveroa, ottamalla kestot käyttöön jo synnytyssairaalassa ja ohjaamalla niiden käyttöön neuvoloissa. Samalla tultaisiin tukeneeksi kotiäiti-pienyrittäjiä, jotka ompelevat vaippoja myyntiin voidakseen olla pidempään kotona lapsiaan hoitamassa.