Näytetään tekstit, joissa on tunniste palkka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste palkka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Kehno tasa-arvon mallioppilas


www.sk24,fi Ehdokkaan Uutiset, 23.3.2011
Lauantaina vietettiin Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää. Vaikka Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana, on naisilla Suomessakin vielä monta taistelua käymättä, aitaa ylitettävänä ja lasikattoa särjettävänä.
Naisten keskimääräiset nettotulot ovat edelleen noin 25 % miesten vastaavia pienempiä. Suomessa palkkaero on – toisin kuin yleisesti luullaan – yli EU-keskiarvon. Vuosittain naiset ansaitsevat keskimäärin 20 566 euroa, miehet 29 089 euroa. Naisen palkkaeuro on siis vajaa 82 senttiä. Naiset ovat yliedustettuina kaikissa alimmissa tuloluokissa ja kotiäitiys köyhdyttää naisia. Seuraavan hallituksen tinkimättömänä tavoitteena pitää olla naisten ja miesten samapalkkaisuus!
Myös naisten osuus yritysten johtotehtävissä laskee. Kansainväliseen kyselytutkimukseen perustuvan raportin mukaan maailman yksityisesti omistettujen yritysten johtotehtävissä olevista naisia on 20 % (v. 2009 24 %). EU:n suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa naisten osuus on keskimäärin 12 %. Suomi ja Ruotsi ovat tämän tilaston kärjessä 26 prosentilla. Oikeuskomissaari Viviane Reding on ilmoittanut ryhtyvänsä EU-tason toimiin, jos yritykset eivät saa lisää naisia hallituksiinsa.
Sukupuolikiintiöt yritysten hallituksiin määräävä laki on Euroopan maista voimassa Norjassa, Espanjassa ja Ranskassa. Erityisen kannatettava on malli, jossa yrityksille annetaan tietty aika parantaa tilannetta vapaaehtoisin toimin ja ellei parannusta tapahdu, säädetään pakottavat kiintiöt. Suomen julkishallinnon sukupuolikiintiöt ovat hyvä esimerkki siitä, että pakottavalla lainsäädännöllä saadaan aikaan tasa-arvoa.
Erityisen huolestuttavaa suomalaisen tasa-arvon näkökulmasta on se, että 44 % suomalaisnaisista on joutunut 15 vuotta täytettyään vähintään kerran miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi. Vuosina 2003-2008 parisuhteessa surmattiin vuosittain keskimäärin 23 naista ja poliisin tietoon tulleista lapsen seksuaalisista hyväksikäytön uhreista valtaosa oli 12-14 –vuotiaita tyttöjä.
Ei kovin mairittelevia tilastoja tasa-arvon mallimaalle…

Maria Väkiparta
kansanedustajaehdokas (vihr.)

lauantai 27. lokakuuta 2007

Tehyn vaatimukset perusteltuja


Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa  27.10.2007)
Mm. herrat Ollikainen (10.10.) ja Tarkka (11.10.) säestäjänään pääkirjoitustoimitus (10.10.) leimaavat Satakunnan kansan sivuilla tehyläiset hoitajat “sisar ahne valkoisiksi” ja maalaavat synkkiä kuvia kansalaisten tuen menettämisestä, hoitojonojen kasvusta ja kuolevista potilaista.
Nyt on korkea aika niin herrojen kuin kaikkien kansalaisten ymmärtää, ettei hoitotyö ole sen enempää kutsumuksellista kuin hitsaus tai paperimassan puristus. Se on koulutusta vaativaa, vastuullista, raskasta (vuoro-)työtä. Vastuullisuus käy parhaiten ilmi juuri niistä kauhuskenaarioista, joita lakko- ja irtisanoutumisuhan yhteydessä on esitetty.
Paperi-, metalli- jne. miesten lakkoillessa en muista vastaavaa moralisointia kuin nyt on kuultu. Lähinnä on kauhisteltu teollisuustyöntekijöiden kaivavan omaa kuoppaansa teollisuustyön paetessa halvan työn maihin. Kun vertaa inhimillisiä seurauksia teollisuustyöntekijöiden saatika hoitajien mennessä lakkoon, voi päätellä missä suhteessa kumpaisellekin palkkaa pitäisi maksaa.
Pääasiassa julkisella sektorilla työskentelevien hoitajien ongelmana on, että palkan maksavat viime kädessä veronmaksajat. Kunnallisvaalien lähestyessä poliitikot eivät uskalla riskeerata veronmaksajien ääniä korottamalla kunnallisveroja tai palvelumaksuja. Mutta kansa ymmärtää syy-seuraussuhteita ja uskonkin, että nyt jos koskaan hoitajien palkkavaatimusten takana seisonut suuri yleisö olisi ollut valmis raottamaan myös omien pussiensa nyörejä.
24 prosentin kertakorotus tuntuu toki hurjalta, mutta on lähinnä seurausta siitä, etteivät hoitajat ole tähän asti käyttäneet riittävän järeitä aseita vaatiakseen työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Pienellä hivutuksella maali saavutettaisiin kaukana tulevaisuudessa jos koskaan. Suomea uhkaa suurten ikäluokkien eläköityessä valtava pula erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimasta. Tätä taustaa vasten hoitajien merkittävää palkankorotusta ja siten alan houkuttelevuuden nostoa voi pitää PARAS-hankkeeseen rinnastattevana välttämättönä toimenpiteenä hyvinvointivaltion rakenteiden turvaamiseksi.