Vastalause eläinrääkkäysuutisointiin‏

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 4.12.2007)

“Eläinrääkkäyksellä pääsee aina julkisuuteen” kirjoittaa SK:n pääkirjoitustoimitus 2.12.2007. Otsikko on ensinnäkin ristiriidassa sen kanssa, ettei SK katsonut aiheelliseksi uutisoida Yle-iltauutisten 29.11. pääuutiseksi nostamaa, useimpia suomalaisia kuohuttanutta materiaalia tuotantoeläinten kurjasta kohtelusta. Toisekseen on asiatonta väittää että Oikeutta Eläimille –järjestö hakisi vain julkisuutta; järjestö hakee nimensä mukaisesti oikeutta ja sitä saa parhaiten julkisuuden kautta.

A-studiossa esitettyä materiaalia on väitetty lavastetuksi ja monessa mediassa on kiinnitetty ensisijainen huomio ”laittomaan” kuvaustapaan sisällön sijaan. Oikeutta Eläimille –järjestön olisi siis laillisen ja luotettavan materiaalin keräämiseksi pitänyt soittaa tiloille hyvissä ajoin ennen vierailua ja kehottaa laittamaan paikat kuntoon? Myös SK otsikoi 1.12. ”Tilojen salakuvaamisesta jätetty useita rikosilmoituksia”. Pieninkin rikos ihmisten oikeuksia (tässä: kotirauhaa) kohtaan on siis merkittävämpi uutinen kuin eläimille aiheutettu tarpeeton kipu ja tuska?

SK:n pääkirjoituksessa 2.12. väitetään, etteivät eläinsuojelujärjestöt ja A-studion toimitus tunne eläintuotantoa. Kirjoittaja kuitenkin paljastaa lähinnä oman tietämättömyytensä todetessaan, että valtaosa tuottajista pitää eläimistä hyvää huolta, koska se on elinkeinon edun mukaista. Varmasti suuri osa tuottajista haluaisi pitää eläimistään parempaa huolta, mutta juuri elinkeinon kilpailukyvyn maksimointi pakottaa tehokkuuden – ja samalla eläinten pahoinvoinnin – kasvattamiseen. 10 000 kanan kanalassa on toden totta mahdoton havaita sairasta yksilöä.

Vikaa on etsittävä ennen kaikkea lainsäädännöstä, jonka ensisijainen pyrkimys on elinkeinon kilpailukyvyn turvaaminen eläinten hyvinvoinnin kustannuksella. Toivon sydämestäni, että porsastiloilla kuvatut eläinsuojelurikkomukset olisivat poikkeuksia. Broileritiloilla todellisuus on kuitenkin poikkeuksetta lohduton: broilerilla on kasvatushalleissa tilaa alle yhden A4-paperiarkin verran ja niiden kasvatusaika on kutistunut puoleen samalla kun niiden lihasmassan paino on kaksinkertaistunut; huomattava osa broilereista kärsiikin kivuliaista jalkavaivoista ja sydänsairauksista.

Vikaa on myös meissä kuluttajissa, jotka gallupeissa annamme arvoa eettiselle tuotannolle, mutta poimimme ostoskärryymme aina halvinta. Eläinsuojelurikkeiden julki tullessa mielipidepalstat täyttyvät myös marinasta, miksei omissa jätteissään makaavista vanhuksista nosteta porua. Toki nostetaan ja aiheesta, eikä eläinten kaltoin kohtelun julki tuominen millään lailla vähennä huolta vanhusten ym. heikommassa asemassa olevien huonosta kohtelusta.

Ainoa selitys sille, että suljemme silmämme ja uskottelemme itsellemme ja muille tuotantoeläinten kärsimysten olevan vain poikkeuksia, lienee halumme jatkossakin pureskella pihvimme ja kanankoipemme hyvällä omalla tunnolla.

Julma totuus tehotuotannosta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 2.12.2007)

A-studio (28.11.2007) toi ruutuihin suomalaisen tehotuotannon epämiellyttävän totuuden. Oikeutta eläimille –järjestön 21 suomalaisella broileritilalla, 60 sikalassa ja 20 kanalassa vuosina 2006 ja 2007 kuvaama videomateriaali toi katsojien silmien eteen omassa ulosteessaan tahriintuneita, hoitamattomista paiseista ja haavoista kärsiviä, kituvia sikoja ja kanoja ja jopa lajitoveriensa jaloissa makaavia eläinten raatoja. 29.11. Ylen Aamu-TV –lähetyksessä OE:n materiaalia kommentoinut MTK:n kotieläinasiamies moitti kuvaustapaa epäreiluksi, koska tilallisille ei ollut etukäteen ilmoitettu tutkimuksesta. Osoitteesta www.tehotuotanto.net löytyvän kuvamateriaalin nähtyään voi jokainen itse miettiä, mikä on epäreilua! 

Tosiasiassa edes eläinsuojelulain noudattaminen ei takaa eläinten hyvinvointia. Esim. tilanahtauden osalta kuvattu materiaali vastasi osittain lain vaatimuksia. Laki ei suo tuotantoeläimille mahdollisuutta sen enempää lajinmukaiseen sosiaaliseen käyttäytymiseen, virikkeisiin kuin riittävään liikuntaankaan. Vaikkeivät eläinsuojelulain vaatimukset siis ole mitenkään kohtuuttomia, lakia rikotaan toistuvasti. Vuonna 2006 rikkeitä havaittiin noin joka kolmannella tarkastetuista tuotantoeläintiloista.

Oikeutta eläimille –järjestön salaa kuvaama materiaali ei toisin sanoen edustanut vain räikeimpiä poikkeuksia, vaan antoi varsin kattavan kuvan suomalaisen tehotuotannon arkipäivästä. Kuvattujen sikatilojen joukossa oli mm. kasvattajajärjestön hiljattain palkitsema tila – palkitsemiskriteerit eivät ilmeisesti liittyneet eläinten hyvinvointiin…

Vähemmistö- ja lapsiasiavaltuutettujen kautta pyritään valtion tasolla varmistamaan tiettyjen ihmisryhmien oikeuksien toteutuminen. Vastaavan viran luominen voisi edesauttaa eläinten oikeuksien turvaamisessa ja onkin toivottavaa, että hallitus tarttuu kansanedustaja Oras Tynkkysen (vihr.) 28.11. jättämään toimenpidealoitteeseen eläinasiavaltuutetun viran perustamisesta. Tällä hetkellä eläinsuojeluvalvontaa suorittaa pääsääntöisesti kunnaneläinlääkäri, joka saa palkkansa valvomiltaan tahoilta! Eläinkunnan tuotteisiin tulisi lisäksi selkeästi merkitä, minkälaisissa eläintenpito-olosuhteissa ne on tuotettu, jotta kuluttajat voisivat äänestää lompakollaan.

Näitä lainsäädännön muutoksia odotellessa Sinäkin voit tehdä jotain: Pyri korvaamaan edes osa kuluttamistasi eläinkunnan tuotteista kasvikunnan tuotteilla. Vuonna 1950 suomalainen pärjäsi keskimäärin 30 kilolla lihaa vuodessa, vuonna 2005 lihaa kului jo yli 70 kg henkeä kohden. Sikäli kun ostat lihaa, suosi lähellä tuotettua luomulihaa. Koska broileria ei Suomesta toistaiseksi saa luomuna, eivätkä broilerituotantotilat kuulu ollenkaan eläinsuojelulain valvontaan liittyvien tarkastusten piiriin, broileri on syytä jättää kokonaan pois lautaselta!

Be loud and proud!

Puhe Satakunnan ViNo:n ja PoSetan Loud´n Proud seksuaali- ja sukupuolitasa-arvoillassa 24.11.2007

Kiitos että minut on pyydetty vihreiden edustajana puhujaksi illan tilaisuuteen. Yksi syy siihen lienee, että olen ollut suvaitsevaisuuden lipunkantaja siitä asti kun olen itsenäisiä ajatuksia viljellyt ja sitä mm. kannanotoissani pyrkinyt esiin tuomaan. Suvaitsemattomuus on yksi niitä harvoja asioita joita en tahdo suvaita; en jaksa ymmärtää , miksi kahden ihmisen välinen kiintymys ja rakkaus voi aiheuttaa kenessäkään vastenmielisyyttä, jopa vihaa. Setan pääsihteeri Aija Saloa lainatakseni:

“Yhteiskunnallisena ilmiönä seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisu eivät [kuitenkaan] ole yksityisasioita. Ne ovat hyvin poliittisia asioita, ja niihin kulloinkin liitetyt yhteiskunnalliset normit vaikuttavat ihmisten perusoikeuksien, yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin toteutumiseen.”

Lienevätkö perusarvomme murenemassa kun jopa Pappisliitto valitsi juuri vuoden papiksi naisparin siunanneen Leena Huovisen, jonka mukaan on vain ajan kysymys milloin saamme kaavan parisuhteiden siunaamiseen. Väestöliiton tuoreen perhebarometrin mukaan myös kansalaisten suvaitsevaisuus erilaisia perheitä kohtaan on viime vuosina lisääntynyt; entistä useampi suomalainen kokee esim. samaa sukupuolta olevan lapsettoman parin perheeksi. Saman tutkimuksen mukaan useimmat suomalaiset pitävät kuitenkin juuri lasta perheen merkkinä…

Tämän viikon tiistaina vietettiin Lapsen oikeuksien päivää. MLL:n ja Satakuntalaisseuran Porissa järjestämässä tilaisuudessa puhuja toisensa jälkeen korosti välittämisen, ajan ja rajojen tärkeyttä lasten kasvatuksessa – näitä voisi pitää eräänlaisina lapsen perusoikeuksina. Vaikka vanhemman tai vanhempien seksuaalisella ja sukupuoli-identiteetillä ei ole minkään valtakunnan korrelaatiota em. vanhemmuuskykyjen kanssa, lainsäädäntömme pitää edelleen mm adoptio-oikeuden osalta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia huonompina vanhempina…

Vihreät edustavat puoluekentässä suvaitsevaisuutta ja moniarvoisuutta. Vihreät ovat vaatineet mm. parisuhde- ja adoptiolainsäädännön pikaista korjaamista tasa-arvoiseksi sekä sukupuolivähemmistöjen erityisongelmien hoitamista terveydenhuollossa. Piilosyrjintä estää työnsaantia ja työssä viihtymistä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat erityisen haavoittuvia seksuaaliselle häirinnälle ja joutuvat heteroseksuaaleja helpommin henkisen ja fyysisen väkivallan uhriksi, joka pohjaa pelkoon erilaisuutta kohtaan.

Pelon voittamiseksi on vaikutettava ihmisten asenteisiin. Erityisen tärkeää se on Porin kaltaisissa, sanoisinko sisäänpäin lämpiävissä ja asenteiltaan tunkkaisissa kaupungeissa, joissa vähemmistöt elävät todella marginaalissa. Toimikoon tämä tilaisuus päänavaajana seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen päännostolle maakunnassamme: be loud and proud!

Tehyn vaatimukset perusteltuja

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa  27.10.2007)

Mm. herrat Ollikainen (10.10.) ja Tarkka (11.10.) säestäjänään pääkirjoitustoimitus (10.10.) leimaavat Satakunnan kansan sivuilla tehyläiset hoitajat “sisar ahne valkoisiksi” ja maalaavat synkkiä kuvia kansalaisten tuen menettämisestä, hoitojonojen kasvusta ja kuolevista potilaista.

Nyt on korkea aika niin herrojen kuin kaikkien kansalaisten ymmärtää, ettei hoitotyö ole sen enempää kutsumuksellista kuin hitsaus tai paperimassan puristus. Se on koulutusta vaativaa, vastuullista, raskasta (vuoro-)työtä. Vastuullisuus käy parhaiten ilmi juuri niistä kauhuskenaarioista, joita lakko- ja irtisanoutumisuhan yhteydessä on esitetty.

Paperi-, metalli- jne. miesten lakkoillessa en muista vastaavaa moralisointia kuin nyt on kuultu. Lähinnä on kauhisteltu teollisuustyöntekijöiden kaivavan omaa kuoppaansa teollisuustyön paetessa halvan työn maihin. Kun vertaa inhimillisiä seurauksia teollisuustyöntekijöiden saatika hoitajien mennessä lakkoon, voi päätellä missä suhteessa kumpaisellekin palkkaa pitäisi maksaa.

Pääasiassa julkisella sektorilla työskentelevien hoitajien ongelmana on, että palkan maksavat viime kädessä veronmaksajat. Kunnallisvaalien lähestyessä poliitikot eivät uskalla riskeerata veronmaksajien ääniä korottamalla kunnallisveroja tai palvelumaksuja. Mutta kansa ymmärtää syy-seuraussuhteita ja uskonkin, että nyt jos koskaan hoitajien palkkavaatimusten takana seisonut suuri yleisö olisi ollut valmis raottamaan myös omien pussiensa nyörejä.

24 prosentin kertakorotus tuntuu toki hurjalta, mutta on lähinnä seurausta siitä, etteivät hoitajat ole tähän asti käyttäneet riittävän järeitä aseita vaatiakseen työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Pienellä hivutuksella maali saavutettaisiin kaukana tulevaisuudessa jos koskaan. Suomea uhkaa suurten ikäluokkien eläköityessä valtava pula erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimasta. Tätä taustaa vasten hoitajien merkittävää palkankorotusta ja siten alan houkuttelevuuden nostoa voi pitää PARAS-hankkeeseen rinnastattevana välttämättönä toimenpiteenä hyvinvointivaltion rakenteiden turvaamiseksi.

Nakit silmillä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2007)

Mari Hänninen hämmästeli Nuori kolumnisti -palstalla (SK 1.8.) kasvissyöjäksi ryhtyneitä ystäviään. Hänniselle liha tekee ruuasta syömisen arvoisen eikä hän omien sanojensa mukaan laiskuudesta johtuen muutenkaan jaksa olla ruuan suhteen ronkeli. Kolumni heijastaa valitettavan yleistä elämänfilsofiaa jonka mukaan ihminen voi elää ja toimia miten haluaa, riippumatta muille aiheutuvista seurauksista: Ihmiskunnan lihanhimon tyydyttämiseksi käytetään vuosittain satoja miljardeja tuontantoeläimiä, jotka päätyvät lautaselle elettyään lyhyen, tuskallisen, virikkeettömän ja lajilleen luonnottoman elämän. Esim. parsinavetoissa naudat pystyvät hädintuskin ottamaan askeleen eteen tai taakse ja broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti etteivät jalat kestä vartalon painoa. Samalla kun tilakoko on kasvanut niin ettei eläimille riitä yksilöllistä hoitoa, koneistettu maatalous kuluttaa tuotettua kaloria kohti huomattavasti enemmän fossiilisia polttoaineita kuin kasvisten kasvattaminen.

Kasvisten kierrättäminen rehuna eläinten ruuansulatuksen kautta onkin ravinnon ja luonnonvarojen tuhlausta.Vaikkei piittaisi ympäristöstä ja eläimistä tuon taivaallista, on kasvisruokavalio perusteltua myös terveyssyistä. Siinä on vähemmän tyydyttynyttä rasvaa, eikä kolesterolia juuri ollenkaan. Se sisältää sen sijaan runsaasti mm. hiilihydraatteja, kuitua ja antioksidantteja, pienetäen riskiä sairastua esim. verenpainetautiin, 2-tyypin diabetekseen sekä eturauhas- ja paksusuolensyöpiin.

Hännisen kasvissyöjäystävät ovat nämä asiat mitä ilmeisemmin sisäistäneet ja ottaneet lusikan kauniiseen käteen. Jokainen kun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Nostakaamme pilkkakirveen sijaan hattua niille nuorille, jotka uskaltavat kyseenalaistaa itsestäänselvyytenä pidettyjä asioita ja etsiä vaihtoehtoja. Toivottavasti nakkikapinallinenkin iän karttuessa oppii irvailun sijaan arvostamaan ystäviään jotka ovat valmiita luopumaan omasta nautinnostaan (sikäli kuin liha sitä jollekin edustaa) eettisistä syistä.

Maria Väkiparta

Elisa Lindblom

Bullshitiä eläinkokeista

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.5.2007)

Nimimerkillä The Bull kirjoittanut henkilö oli lukenut allekirjoittaneen ja Anne Råbergin Koe-eläinten päivän kirjoitukset. Seuraavassa haluan korjata muutaman hänen asiavirheistään:  Ensinnäkään koe-eläintoiminnassa ei ole kyse muutamasta hiirestä ja rotasta: Yliopistot, valtion laitokset, lääketehtaat ym. yritykset käyttävät Suomessa vuosittain 200 000 – 650 000 selkärankaista koe-eläintä. Yleisimmin käytettyjen rotan, hiiren ja kalan lisäksi kokeissa käytetään myös mm. kaneja, marsuja, koiria, kissoja, sikoja, lampaita, hevosia, kanoja ja apinoita.  

Toisekseen koe-eläinten kärsimykset eivät ole vähäisiä: Eläimille aiheutetaan kokeissa huomattavaa kärsimystä, esim. kemikaalien myrkyllisyyttä tai kivun mekanismeja tutkittaessa. Jopa kuolinsyytutkimusta on tehty hukuttamalla ja palelluttamalla eläimiä. Koe-eläinten kärsimyksiä pahentavat ahtaat ja virikkeettömät tilat sekä hoitajien vähäinen lukumäärä.  

 

Kolmanneksi eläinsuojelunäkökohtien esille nostaminen ei tarkoita, etteikö henkilöllä riittäisi myötätuntoa ihmisten kärsimyksille. Päinvastoin, jos henkilöllä riittää myötätuntoa eläintenkin kärsimyksille, kuinka hän voisi ohittaa nälkää näkevän tai piestyn lapsen? Eläinkokeiden vähentäminen ja korvaaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä ei millään muotoa heikennä sotaveteraanien tai sodan siviiliuhrien asemaa!  

Neljänneksi eläinkokeille on vaihtoehtoisia menetelmiä, joiden käyttö lisääntyy koko ajan kehitystä tukevien säätiöiden ja eläinsuojelujärjestöjen painostuksen ansiosta. Ja vaikkei minua vielä tällä kierroksella valittukaan eduskuntaan ajamaan eläinten ja muiden heikossa asemassa olevien asiaa, myös tuoreen hallitusohjelman (s. 35) mukaan koe-eläintoiminnassa pyritään uuden (2006) koe-eläinlain tavoitteiden mukaisesti kokeiden mahdollisimman pieneen määrään ja kokeiden korvaamiseen muilla menetelmillä.  

Lopuksi The Bull vaati panostusta inhimillisyyteen ja ihmisten keskinäiseen välittämiseen ennen kuin rottien ja kanien asiaa lähdetään ajamaan. Hän ei ehkä ole kuullut, että eläinsuojelu on kasvatusta inhimillisyyteen (Albert Schweizer). (Satakunnan Kansa, 28.5.2007)

Ex-koekaniinille 

Ex-koekaniinin tekstistä ei suoranaisesti käy ilmi, miltä osin esittämäni argumentit olivat virheellisiä. Olennainen puute ilmeisesti oli, etten maininnut ihmistä lääketestaukseen käytettävien lajien joukossa. Nimimerkki ex-koekaniini pyrki tekstillään “Väärää tietoa eläinkokeista” (SK 25.5.) ilmeisesti kumoamaan joitakin allekirjoittaneen aiemmassa (15.5.) mielipidekirjoituksessa olleita faktoja eläinkokeiden määrästä ja laadusta. 

Tekstini oli kuitenkin vastine kirjoitukseen (SK 7.5.), jossa sekä eläinkokeiden määrää että kivulaiaisuutta vähäteltiin. Siksi halusin tuoda ilmi, että usein hyvinkin tuskallisissa (ja osin turhissa) kokeissa kätyetään “muutaman rotan” sijaan satojatuhansia eläimiä hiiristä hevosiin. Ellei se aiemmasta tekstistäni käynyt ilmi, korjattakoon tässä, että kokeita tekevät lääketeollisuuden ohella mm. kosmetiikka- ja puhdistuasaineteollisuus. 

 

Ihmiset voivat toki korvata eläinkokeita, esim. testaamalla lääkkeitä ex-koekaniinin tavoin. Ihminen, toisin kuin koe-eläin, kuitenkin osallistuu kokeisiin vapaaehtoisesti ja saa niistä rahallisen tm. korvauksen (koe-eläimen korvaus on ahdas ja virikkeetön häkki ja/tai lopettaminen kokeen jälkeen). Ihmistä ei myöskään altisteta henkeä tai terveyttä vakavasti uhkaaville, saatika tuskallisen kivuiliaille kokeille.

Älkää hyvät ihmiset olko hiljaa!

Puhe Satakunnan Kansan Sanan- ja lehdistönvapauden päivän tapahtumassa 3.5.2007

Kuten Jouko Jokinen sunnuntain SK:ssa kirjoitti, lasten huostaanottojen määrä on voimakkaassa kasvussa. Takana on usein vanhempien päihteiden käyttöä sekä mielenterveysongelmia samaan aikaan kun suvun ja läheisten rooli turvaverkkona on heikentynyt.  

Lasten tavoin lemmikki- ja tuotantoeläimet ovat huoltajiensa eli omistajien – ja heidän päihde- ja mielenterveysongelmiensa – armoilla. Lähes päivittäin paljastuu törkeitä tuotantoeläinten hoidon laiminlyöntejä ja lemmikkien piittaamatonta kohtelua, jossa taustalla on em. ongelmien lisäksi eriasteista uupumusta ja masennusta. 

YLE esitti jokin aika sitten arjen eläinsuojelutyöstä kertoneen ”Heitteille jätetyt” dokumentin, jonka mukaan eläinsuojelukäynnillä joudutaan varsin usein soittamaan paikalle myös lastensuojeluviranomaiset. Jos koira jää viikkokausiksi ulkoiluttamatta ja ruokkimatta, on todennäköistä, ettei perheen lapsillakaan ole asiat kunnossa. Kaltaiseltani eläinsuojeluihmiseltä kysytään usein, miten jaksan välittää eläinten hädästä kun ihmisetkin kärsivät. Lapsia ja eläimiä yhdistää niiden täydellinen riippuvuus huoltajiensa hoivasta. Niiden hätää ei kukaan ole näkemässä, eivätkä ne kykene sitä kodin seinien ulkopuolelle viestittämään. 

 

On selvää että perheiden pahoinvointiin pitää puuttua kaikin mahdollisin ennaltaehkäisevin keinoin – mm. alkoholiverotusta kiristämällä. Koska lasten ja eläinten heitteillejättöjä ja perheväkivaltaa siitä huolimatta jatkuvasti tapahtuu ja tulee ikävä kyllä aina tapahtumaan, on äärimmäisen tärkeää että tapaukset havaitaan ajoissa ja lapset saadaan sijoitettua turvalliseen kasvuympäristöön. Tulipalo on sammutettava ennen kuin muihin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. 

 

Kaikkein ensimmäiseksi jonkun on kuitenkin soitettava palokunnalle! Kaikilla ei ole mahdollisuutta toimia sijaisperheenä tai majoittama löytökissoja, mutta kaikki kykenemme tarttumaan luuriin ja ilmoittamaan epäilemästämme heitteillejätöstä tai perheväkivallasta. Vaikka aiheeton epäily oman lapsen tai lemmikin huonosta kohtelusta loukkaa syvästi epäilyn kohdetta, on suurempi synti jättää epäilemänsä rikos ilmoittamatta, kuin tehdä aiheeton ilmoitus.   

Tällä puheella haluankin peräänkuuluttaa kansalaisrohkeutta – meidän jokaisen oikeutta ja velvollisuutta kytätä naapureitamme sen verran että viattomat ja turvattomat lapset ja eläimet saadaan tarvittaessa turvaan. Aivan liian usein ajattelemme, ettei sovi puuttua muiden asioihin, pohdimme ylireagoimmeko näkemäämme tai mitä meistä ajatellaan jos ”reetsaamme”. Silloin kannattaa muistuttaa mieliinsä Martin Luther Kingin sanat: ”Kun sukupolvemme kerran joutuu tilille teoistaan, emme joudu tekemään parannusta vain kaikesta mitä pahat ihmiset ovat tehneet tai sanoneet, vaan ennen kaikkea siitä, miksi hyvät ihmiset ovat olleet hiljaa.”