Aktivoi sisäinen aktivistisi

(Kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 29.9.2014)

Olen kolumnisti- ja mielipidekirjoitteluvuosien aikana onnistunut näkemään vaivaa asioista, joihin ei monen mielestä kannattaisi aikaa uhrata. Olen puolustanut muun muassa seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa, Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja, tuotantoeläinten oikeuksia ja jopa merimetsoja.
Miksi murehdin moisia, kun maailmassa on ”oikeitakin” ongelmia, kuten Ukrainan kriisi tai Euroopan taloustaantuma?

Ihmettelijöiden mielestä vasta taloudellinen tai sotilaallinen ulottuvuus tekee ongelmasta todellisen. Tasa-arvon, demokratian, ihmisoikeuksien saati eläinoikeuksien loukkaukset eivät tätä porukkaa hetkauta, johtuen mahdollisesti siitä, että kyseiset loukkaukset harvemmin kohdistuvat heihin tai heidän läheisiinsä.

Eläinsuojelijoiden missio kyseenalaistetaan herkästi, koska eläinten hyödyntämisen ”oikeutus” istuu syvällä luomakunnan herrojen selkäytimessä. Tämän on kokenut varmasti muun muassa valtakunnan julkisuuttakin kesällä saanut porilainen opiskelija Moona Hellsten, joka yrittää parantaa ranskalaisen eläintarhan oloja.

Myös virolaista eläinoikeusliikkeen esitaistelija Kadri Tapersonia vaaditaan toistuvasti toimimaan ihmisten hyväksi. Kun Taperson aikaisemmin työskenteli kehitysvammaisten lasten parissa, häntä muistutettiin tuon tuosta että terveilläkin lapsilla on ongelmia.

Tällä logiikalla voi kyseenalaistaa omistavan luokan etujen ajamisen leipäjonojen kasvaessa tai ompeluseuran villasukkalahjoitukset suomalaisvauvoille, kun rajan takana Karjalassa lapsia paleltuu hengiltä.

Mitä tulee rahalahjoituksiin, valittajien mielestä pientä summaa ei kannata lahjoittaa, koska sillä ei kuitenkaan saada mitään aikaan. Suurta summaa ei kannata lahjoittaa, koska raha menee kuitenkin hyväntekeväisyysjärjestöjen hyvin palkattujen työntekijöiden taskuihin.

Kriitikoiden kannattaisi kohdistaa energiansa tärkeänä pitämiinsä kohteisiin muiden aktiivisuuden arvostelun sijaan. Haasteen voisi heittää myös niille, jotka keskittyvät yksinomaan oman hyvinvointinsa kasvattamiseen.

Kaikki auttaminen ja vaikuttaminen on arvokasta – myös auttajalle itselleen. On nimittäin tutkittu, että ihmiset, jotka tekevät vapaaehtoistyötä ovat sekä onnellisempia että tyytyväisempiä elämäänsä kuin muut.

Jopa henkisesti huonokuntoiset voivat paremmin auttaessaan muita. Työnantajatkin voisivat lisätä työhyvinvointia sallimalla työajalla esimerkiksi tunnin vapaaehtoistyötä kuukaudessa (SK 24.8.).
Mitä rahaan tulee, ihmisen lahjoittaessa rahaa hyväntekeväisyyteen aivoissa aktivoituvat samat alueet kuin ihmiseen saadessa rahaa. Muiden hyväksi käytetty raha lisää kuitenkin onnellisuutta enemmän kuin omaksi hyväksi käytetty.

EVVK

Kolumni / Satakunnan Kansa, 21.5.2008

Suomalaisnuorten kiinnostus vaikuttamiseen on eräiden tutkimusten mukaan vähäisintä koko Euroopassa – siis Ei Vois Vähempää Kiinnostaa! Samaan aikaan 15–25-vuotiaiden tärkeimmäksi mediaksi on noussut internet, josta suorastaan vyöryy tietoa. Saako tiedon tulva nuoret ahdistumaan ja kääntymään sisäänpäin? Kuten Sunnuntai-liitteen (4.5.) radikalismin kuolemaa pohtineessa jutussa todettiin, nykynuorilla ei ole yhtenäiskulttuuria jota vastaan kapinoida, eivätkä poliittiset puolueetkaan tarjoa vivahde-eroja, saati kunnollista keskustelua. Epäpoliittinen harrastus- ja järjestötoiminta onkin nyt pop, samoin elämäntapavalintojen tekeminen: lihat jätetään tiskiin eläinten oikeuksien nimissä ja lähikaupassa valitaan Reilun kaupan banaaneja säällisten työolojen takaamiseksi kehitysmaiden viljelijöille.

Yhtenäiskulttuurin sijaan korostuu yksilöllisyys ja tulosvastuu. Nuorisotutkijat puhuvat portfoliosukupolvesta – nuorten on kerrytettävä meriittejä ja kehitettävä itseään jo varhain. Positiivista sinänsä pelottavassa ilmiössä on ainoastaan sen välillinen kannustavuus kansalaisaktiivisuuteen: vapaaehtoisuus, järjestötoiminta ym. näyttää ansioluettelossa hyvältä! Hallituksen tuoreen Lapsi- ja nuorisopoliittisen kehittämisohjelman mukaan suomalaisista 15–29-vuotiaista nuorista järjestötoiminnassa on mukana 54 %. Sukupuolella tai asuinalueella ei ole vaikutusta osallistumiseen, sen sijaan vaaleissa äänestävät ja työssä käyvät nuoret ovat aktiivisimpia. Järjestöosallistuminen on yhteydessä korkeampaan koulutustasoon, kuvastaen kansalaisosallistumisen yhteyttä hyväosaisuuteen.

Kunnallisoikeuden professori Aimo Ryynäsen mukaan kasvaminen yhteistoiminnallisuuteen lähtee jo peruskouluista, joissa nuoret pitää kasvattaa näkemään vastuunsa, oikeutensa ja tavat vaikuttaa asioihin. Rauman lukiossa huhtikuussa järjestetty Satakunnan Malli-YK-kokous on hyvä esimerkki keinoista edistää nuorten kiinnostusta maailman menoon. Täysi tuki täytyy antaa myös hallituksen linjauksille huomioida aktiivinen kansalaisuus opetushenkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksessa sekä nuorisotyöntekijöiden koulutuksessa, luoda malli lukion ja ammatillisen toisen asteen valinnaisesta vapaaehtoistoimintaohjelmasta sekä ottaa kansalaisjärjestöjen vierailut osaksi yhteiskunnallista opetusta.

Nuorisotyöntekijä Pirjo Mattilan mukaan myös kunnallinen nuorisotyö voi parhaimmillaan olla aktiivisen kansalaisuuden ponnistuslautana: ”Tapahtumatuotannoissa mukana olleet nuoret kokevat syntyneet tapahtumat vahvasti omikseen ja omista ideoistaan syntyneiksi sekä oppineensa monenlaista lupamenettelyistä aina neuvottelutaitoihin ja kompromissien tekoon”.

Myös tietoa vapaaehtoistyön eri tavoista ja mahdollisuuksista kaivataan lisää. Mm. Vantaalla toimii vapaaehtoistoiminnan tukiyksikkö, joka tukee vapaaehtoistoiminnan kehittämistä, tiedottamista ja avustusmenettelyjä. Porissa puolestaan ollaan koulutoimen ja nuorisoyksikön yhteistyönä rakennettu ”Vaikuttamisen polku” –mallia lasten ja nuorten äänen kuulemiseksi. Järjestötalostakin on puhuttu ja kaupunki tukee kansalaisjärjestöjen ”näyteikkunan”, Mahdollisuuksien Torin, järjestelyjä.

Nuorten äänestysaktiivisuudesta ei ole käytettävissä tarkkoja tilastoituja tietoja, mutta sen on arvioitu olevan 10–15 prosenttiyksikköä alhaisempaa kuin muissa ikäryhmissä. Kunnallisvaalien alla politiikka-allergiaan toivoisi löytyvän rohtoja – hoitaahan kunta noin kaksi kolmasosaa yhteiskunnallisesta palvelutarjonnasta. Lääkkeeksi on väläytelty mm. äänioikeusikärajan laskua 16 vuoteen, jota vuoden 2007 Nuorisobarometrin mukaan kannattaa 42 % 15–17-vuotiaista. Puolueiden soisi myös löytävän listoilleen aidosti nuoria ehdokkaita. Ikäväkseni joudun toteamaan, ettei kolmekymppinen kahden lapsen äiti ole 18-vuotiaiden silmissä enää niin nuori kuin toivoisi olevansa.

Berättigande av djurrättsaktivism

(Gävle Dagbladet 20.12.2003)

I Gävle Dagbladet den 17 december vill Jan Hellström dra igång en debatt med djurrättsaktivisterna. Han anser att bl.a. uteliggare och åldringar behöver mer hjälp än ”några rävar på rävfarmar”. Jag räknar mig inte som djurrättsaktivist, snarare som djurrättsförespråkare, men får väl svara ändå. Skillnaden i allmänhetens ögon lär vara att aktivism (felaktigt) kopplas med ”terrorism” i djurs namn, medan gränsdragningen för mig personligen går i att jag deltar genom att skriva och diskutera istället för ”direkt aktion”.

Jag undrar verkligen varför just djurrättsförespråkare måste motivera sina intressen, d.v.s. varför de inte hjälper någon annan grupp istället. Varför attackerar Hellström inte t.ex. folkrörelsen mot utbyggandet av Valbo Köpcentrum? Borde inte dessa personer hellre rikta sin energi åt uteliggare och åldringar som krävs av djurrättsaktivister? (Jag har absolut ingenting mot denna rörelse, utan använder det endast som ett exempel)

Varför kritiserar Hellström inte dem som hjälper ingen alls, soffliggare som slösar sin tid, pengar och energi på datorspel o.s.v. ? Borde vi inte hedra varje individ som på det minsta sättet bidrar till att samhället blir bättre för alla, vore det sedan en uteliggare eller en burliggare han eller hon försöker hjälpa?