WC-puhdistusaine ei tunnu kivalta silmässä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 24.4.2007)

Tänään 24.4. vietetään kansainvälistä eläinkokeiden vastaista päivää. Koska eläinkoelaboratoriot ovat piilossa, harva tulee ajatelleeksi koe-eläinten kärsimyksiä kun niillä testataan paitsi lääkkeitä, myös tupakkaa, kodin puhdistusaineita, hygieniatuotteita, kosmetiikkaa jne. 

Suurin osa eläinkokeista on korvattavissa muilla menetelmillä, joiden tukemiseen ei kuitenkaan tunnu löytyvän poliittista tahtoa. Näyttää itse asiassa siltä, että eläinkokeet vain lisääntyvät EU:n uusien kemikaalisäädösten myötä. On toki hyvä, että kemikaalit on todettava turvallisiksi ihmisille ja ympäristölle, mutta koe-eläinten tuoteturvallisuudesta maksama hinta on kohtuuton.  

Päättäjien lisäksi myös kuluttajilla on valtaa: nykyään on hyvin saatavissa ekologisia ja eläimillä testaamattomia pesuaineita niin kodin kuin ihmisten puhtaanapitoon. Eräs eläinkokeita teettävä kosmetiikkafirma mainostaa tuotteitaan “koska olet sen arvoinen” -lauseella. Mieti mielummin minkä arvon annat sille, ettei tuotetta valmistettaessa ole aiheutettu tarpeetonta tuskaa viattomille eläimille.

Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 8.4.2007)

On hienoa että Porin seudun kuntajohtajat antoivat kunnon hönkäyksen PARAS-hankkeelle, pannen lisävauhtia osin radikaaleinakin pidettyihin virkamiestyöryhmien esityksiin. Jos virkamiestyöryhmien esitykset toteutuvat sellaisinaan, Porin ja lähikuntien asukkaat saavat lähivuosina tehdä tuttavuutta mm. sosiaali- ja terveystoimen sekä koulutuksen yhteistoiminta-alueen, seudullisen opetuspalvelukeskuksen, seutulukioverkoston, yhteisen teknisen viraston tai toimen, seudullisen liikunta- ja nuorisotoimen ja kulttuuritoimikunnan, Posekin hallituksen linjaamien edunvalvontakohteiden vastuuorganisaatioiden jne. kanssa, vain muutamia mainitakseni.

Hallinnon yksinkertaistamisen sijaan PARAS-hanke ja puitelaki onkin viemässä hallintoa entistä monimutkaisemmaksi. Jo nyt maakunta- ja aluetasolla on erilaisia kuntayhtymiä, seutukuntavaltuustoja ja kunnallisia liikelaitoksia, jotka uhkaavat kunnanvaltuustojen roolia ylimpänä päättäjänä. Hallinnon epävirallinen kolmas taso vahvistuu entisestään jos kuntien välinen yhteistyö pirstoutuu sektorikohtaisesti eri kuntayhtymiin.

Demokratisoitu maakuntahallinto olisi selkeämpi, tehokkaampi ja kansanvaltaisempi vaihtoehto. Kunnallisvaalien yhteydessä valittavalle maakuntavaltuustolle alistettaisiin ainakin joukkoliikenne, toisen asteen koulutus ja yleiskaavoitus. Myös sairaanhoitopiirien tehtävät siirtyisivät maakunnille. Toinen demokratian kannalta hyväksyttävä vaihtoehto olisi vahva peruskunta, Satakunnassa käytännössä 7-8 työssäkäyntialueiden pohjalta muotoutuvaa, väestöpohjaltaan noin 15 000 asukkaan kuntaa.

Palvelurakenteita pohdittaessa on tärkeä pitää palvelujen järjestämisvastuu ja tuottaminen erillään. Kunnallisen demokratian turvaamiseksi nimenomaan järjestämisvastuu pitäisi säilyä suorilla vaaleilla valituilla elimillä, ts. kunnilla ja/tai maakuntavaltuustolla. Nämä elimet voivat toki demokratian kärsimättä hankkia palveluja esim. kuntien omilta tai yhteisiltä liikelaitoksilta, sosiaali- ja terveyspiireiltä tai yksityisiltä palveluntuottajilta.

Kuntajohtajien toivoisi myös muistavan, ettei PARAS-hanke yksin riitä ratkaisuksi ikääntyvän väestön ja kuntien taloudellisen ahdingon synnyttämään oravanpyörään. Rahankäytön tehostamisen (jota PARAS-hankekin edustaa) lisäksi kunnat tarvitsevat yksinkertaisesti lisää rahaa, mikä edellyttää ennen kaikkea veronalennusmalttia ja valtionosuuksien tarkistamista, miksei myös pääomaverotuottojen osittaista jyvitystä kunnille (kuntalaiset käyttävät palveluja riippumatta siitä ovatko yrittäjiä, sijoittajia vai palkansaajia).

Sen lisäksi tarvitaan lisää hoitajia! Koska hoitajia ei putoa taivaasta PARAS-hankkeen myötä, meidän on satsattava maahanmuuttajiin, parannettava sekä sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta nuorten keskuudessa että läheishoitajien mahdollisuuksia joustaviin työaikajärjestelyihin.

Maailma paranee kestovaippailulla, muttei syyllistämisellä

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 15.3.2007)

Satakunnan Kansan mielipidepalstalla jokin aika sitten otsikolla ”Oletko hyvä äiti?” julkaistu, kestovaippoja käsittelevä teksti ampui ohi maalin. Vaikka kestovaippa voikin lisätä lapsen välitöntä hyvinvointia ihoystävällisyyden, ja välillistä hyvinvointia puhtaamman elinympäristön kautta, ei niiden käyttö suinkaan ole hyvän vanhemmuuden mitta.

(Negatiivisiin) tunteisiin vetoamalla herätetään lähinnä vastareaktio, joka harvoin johtaa toivottuun toimintaan. Onneksi kaikki rationaaliset argumentit puhuvat kestovaippojen puolesta: jätettä syntyy puolet vähemmän, vuosittainen rahallinen säästö lasta kohden on ulkomaanmatkan verran; rahan lisäksi säästyy lapsen iho ja lapsi oppii nopeammin potalle.

Olen itsekin innokas kestovaippailija. Kahdeksankuukautinen esikoiseni on käyttänyt kestoja lähes koko ikänsä. Isovanhemmatkin ovat lämmenneet kestiksille, huomattuaan että ne ovat kehittyneet ajoista jolloin iltapuhteena keitettiin kakkavaippoja padassa. Öisin ja reissun päällä käytämme pääasiassa roskavaippoja. Kestovaippailuunkaan ei siis tarvitse suhtautua mustavalkoisesti; teet ympäristölle ison palveluksen jo korvaamalla muutaman roskavaipan päivässä kestoilla.

Syyllistämisen sijaan maailmaa kannattaa pyrkiä muuttamaan omalla esimerkillä ja mielipidevaikuttamisella, vaikkapa paikallisen kestovaippayhdistyksen kautta. Porilaisten kestisäitien tuorein voimannäyte on Kestovaippalainaamo, josta kiinnostuneet voivat lainata kestovaippapaketin kokeiluun muutamaksi viikoksi muodollista korvausta vastaan.

Julkinen sektorikin voisi kantaa kortensa kekoon panostamalla äitiyspakkauksen kestovaipan laatuun (tällä hetkellä markkinoiden halvin vaippa, joka lannistaa innokkaimmankin kestoilijan), korvaamalla sen kestovaippasetelillä, laskemalla kestovaippojen ym. ympäristöä säästävien tuotteiden arvonlisäveroa, ottamalla kestot käyttöön jo synnytyssairaalassa ja ohjaamalla niiden käyttöön neuvoloissa. Samalla tultaisiin tukeneeksi kotiäiti-pienyrittäjiä, jotka ompelevat vaippoja myyntiin voidakseen olla pidempään kotona lapsiaan hoitamassa.

Ihmis-susi

Mielipidekirjoitus (Alasatakunta, 12.2., Satakunnan Kansa, 19.2.2007)


Mielipidepalstoilta on taas viime aikoina saanut lukea susien todellisista ja kuvitelluista hirmutöistä. Susien lahtaamista on vaadittu mm. lasten turvallisuuteen vedoten, vaikkei suden tiedetä vahingoittaneen ihmistä Suomessa yli 120 vuoteen.

Kiistatonta on sen sijaan, että tehomaataloudessa tuotantoeläimiä kohdellaan kuin mitä tahansa raaka-ainetta – varastonkiertoa maksimoiden, varastotilaa minimoiden. Siat pystyvät vaivoin liikkumaan olemattomissa karsinoissaan, lehmät viettävät suuren osan elämästään pää parteen kytkettynä, kanat seisovat toistensa päällä. Minkit ja ketut kököttävät virikkeittä verkkohäkeissään päätyäkseen rouvien hartioille, kosmetiikkateollisuuden koekaniinit makaavat alustaan kiinnitettyinä silmät ja iho verille ärtyneenä, lääketeollisuuden koekaniinit puolestaan kärsivät istutetuista syöpä- yms. kasvaimista, vaikka vaihtoehtoisiakin menetelmiä olisi tarjolla. Viihdeteollisuus käyttää eläimiä ihmisten huvittamiseen pukemalla apinan potkuhousuihin, värjäämällä villakoiran pinkiksi, maanittelemalla kukot tappamaan toisensa ja teurastamalla härkiä hihkuvien (turisti-)joukkojen iloksi.

Ns. hyötyeläinten julman kohtelun ohella myös luonnonvaraiset eläimet on ajettu ahtaalle. Puolet maapallon pinnasta on ihmisen toiminnan voimakkaasti muokkaamaa, minkä seurauksena 12 % linnuista, 20 % matelijoista, 23 % nisäkkäistä ja 31 % sammakkoeläimistä on uhanalaisia. Hylkeetkin pitäisi kuulemma lahdata kalasaaliiden turvaamiseksi, vaikka 40 % kalalajeista uhkaa kuolla sukupuuttoon juuri ylikalastuksen vuoksi.

Esimerkkejä ihmisen itsekkyydestä ja julmuudesta puolustuskyvyttömiä eläimiä kohtaan löytyy loputtomiin. Vaikka ihminen ravintoketjun viimeisenä lenkkinä käyttäisikin eläimiä ravinnokseen, se ei oikeuta tarpeettoman kärsimyksen aiheuttamiseen. Ihminen osoittakoon olevansa lajeista kehittynein takaamalla eloonjäämismahdollisuudet ja luonnollisia tarpeita vastaavat elinolot myös muille lajeille. Arkipäivän tasolla kukin meistä voi myötävaikuttaa eläinten hyvinvointiin mm. lisäämällä kasvisten osuutta ruokavaliossa, suosimalla kestäviä kalakantoja (ks. www.wwf.fi) ja luomulihaa. Samalla tulemme myötävaikuttaneeksi omaan terveyteemme ja ilmastonmuutoksen torjuntaan: tehoeläintuotanto kuluttaa runsaasti energiaa (1 kg lihan tuottamiseen tarvitaan rehua, joka sisältää 10 kg energiaa ja proteiinia).

Palatakseni lopuksi susiin, häirikkösudet on syytä poistaa, muttei kaikkia koiriakaan tapeta tai lähetetä Brysseliin vaikka häiriintyneet yksilöt silloin tällöin käyvät ihmisen kimppuun. Eipä metsästyskoiransa vuoksi sutta pelkäävä metsämieskään toivoisi että hänen kuuliainen murrinsa päästettäisiin päiviltä naapurin koiran napsahduksen vuoksi.

Idealismia peliin, ehdokkaat!

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Viikko, Ehdokkaan  ääni -palsta 14.1.2007)

Suomalaisten kiinnostus politiikkaan ja äänestämiseen vähenee samassa tahdissa kuin pääministerin naisseikkailusta kertovat lööpit lisääntyvät, vuosi vuodelta. Osaltaan vähenevä kiinnostus selittynee suurten puolueiden lähentymisellä – mikään ei muutu hallituksen vaihtuessa, johtuen osittain myös sateenkaarihallitusperinteestämme. Vihreät puolueet ovat osaltaan tuoneet poliittiselle kentälle uutta, talouskasvun ja ympäristönsuojelun välistä jakolinjaa poliittisen oikeiston ja vasemmiston menettäessä merkitystään.

Kautta aikojen vihreitä vaihtoehtoja on syytetty idealistiseksi piperrykseksi, mutta kummasti vihreiden visiot mm. tuuli- ja bioenergiasta sekä perustulosta ovat vähitellen siirtyneet valtapuolueidenkin vaaliohjelmiin. Perinteisesti idealismin vastakohtana pidetään realismia, jonka me suomalaiset hallitsemme liiankin hyvin. ”Realismin” nimissä emme aseta – toisin kuin ”utopistiset” länsinaapurimme – ”epärealistisen” korkeita tavoitteita ilmastonmuutoksen torjunnalle, kehitysyhteistyölle, roolillemme kansainvälisessä yhteisössä, EU:ssa tai missään muussakaan.

Vaalien alla realismi helposti korvautuu populismilla: ehdokkaat lupaavat omaan maakuntaan viisi ihanaa ja kymmenen kaunista, jopa riippumatta antamiensa lupausten yhteensopivuudesta puolueensa ideologian kanssa. Kaikista tulee ainakin hetkellisesti maakuntapoliitikkoja puoluepoliitikkojen sijaan. Kuitenkin kansanedustajaehdokkaaksi asettuminen on useimmille merkittävä päätös, jonka takana on palava halu muuttaa yhteiskuntaa parhaaksi katsomaansa suuntaan. Jokaisen ehdokkaan sisällä asuu varmasti pieni idealisti!

Haastankin äänestäjien (ja äänestysaktiivisuuden) nimissä satakuntalaisehdokkaat kertomaan omista visioistaan maapallon pelastamiseksi ja vallitsevien vääryyksien eliminoimiseksi, niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Globaali eriarvoisuus ja syrjäytyminen luovat eripuraa ja turvattomuutta myös meillä, ja Satakunnan hyvinvointi on riippuvaista koko maan ja lopulta koko planeetan hyvinvoinnista. Uskallan lopuksi tunnustaa, että solidaarisuus nälkää näkeviä afrikkalaislapsia kohtaan ajaa minun kohdallani ohi satakuntalaisäänestäjiä kohtaan tuntemani solidaarisuuden. Politiikka on valintoja, kaikkea ei voi saada – eikä luvata

Heitteillejättö anteeksiannettavaa?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.12.2006) 

Jos alaikäinen, vanhempiensa huolenpidosta täysin riippuvainen, vieläpä sairas lapsi suljettaisiin vanhempiensa toimesta ruuatta ja juomatta halkoliiteriin odottamaan hidasta nälkäkuolemaa, yhteiskunnan reaktio ja väliintulo olisi myrskyisä ja rangaistus sen mukainen – aiheesta.  Kun euralaispariskunta reilu vuosi sitten telkesi viattoman, omistajiensa huolenpidosta täysin riippuvaisen, liikuntakyvyttömän ponin ilman puhdasta vettä ja ravintoa suuliin keskelle metsää, langetti oikeuslaitoksemme tekijöille sakon. Pysyvä eläintenpitokielto (joka sekin mielestäni olisi ollut liian lievä rangaistus aiheutettuun kärsimykseen nähden) olisi oikeuden mukaan ollut “kohtuuton rangaistus lypsyllä elantonsa saaville henkilöille”. Perheen 19-vuotias tytär, jonka nimissä poni oli, selvisi täysin rangaistuksetta, koska teko katsottiin hänen osaltaan anteeksiannettavaksi. 

Rauman käräjäoikeuden päätös (Satakunnan Kansa 6.12.) on uskomatonta ja surullista luettavaa. Se kertoo siitä valitettavasta tosiasiasta, että eläinsuojelulainsäädäntömme rangaistusasteikko on liian matala ja sen soveltaminen käsittämättömän lepsua. Tapaus on kyseenalainen esimerkki siitä, että Satakunnassa eläinrääkkäyksestä rangaistaan muuta maata varmemmin. Tapaus kuvaa hyvin myös sitä, etteivät eläinsuojeluvalvojien tekemät lukuisatkaan ilmoitukset johda tarvittaviin toimenpiteisiin, koska eläinsuojelulaki ei riittävän selkeästi velvoita viranomaisia toimenpiteisiin. 

Eläinsuojelulaki mahdollistaa korkeintaan kahden vuoden vankeustuomion eläinrääkkäyksestä. Elannon saaminen eläimistä on useimmiten lieventävä asianhaara, vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla raskauttava tekijä. Käytännössä eläinrääkkääjä päästetään yleensä sakoilla. 

Käräjäoikeuksien olisi syytä ottaa rangaistusasteikon yläpää käyttöön tuomitessaan eläinrääkkäystapauksia. Rankaisemista olennaisempaa eläinten hyvinvoinnin kannalta olisi tapausten ennaltaehkäisy, mm. (elinikäisin) eläintenpitokielloin sekä lisäämällä eläinsuojeluvalvonnan resursseja. Vihreiden eläintyöryhmä aikoo lisäksi esittää eläinasiavaltuutetun viran perustamista, mikä olisi varsin perusteltua eläinten heikon oikeudellinen aseman parantamiseksi.  Paitsi että eläin on elävä, tunteva ja kärsimyskykyinen olento, on se myös alistettu, heikko ja puolustuskyvytön sekä kykenemätön puhumaan puolestaan! 

Naturasta ja tulevaisuuden energiamuodoista

Alustus Porin seudun ympäristöseuran ry:n ehdokaspaneelissa 9.11.2006

Naturan hoito- ja käyttösuunnitelmasta Porin Preiviikinlahdella:

Tuoreen tutkimustiedon mukaan 50% maapallon maapinta-alasta on jo ihmisen muovaamaa. Näin ollen Naturan kaltaiset, luonnonperintömme suojeluun pyrkivät hankkeet ovat mitä kannatettavimpia. Preiviikinlahdella Natura-ohjelman toteuttamisen ongelma tuntuu olevan ennen kaikkea viestinnällinen: Paikallinen media on toiminut äänitorvena äänekkäimmille Natura-vastustajille, ottaen itsekin rivien välistä kantaa, ja esitellen problematiikka kaiken kaikkiaan hyvin yksipuolisesti.

 Naturan imago-ongelma on tosin syntynyt jo aikaisemmin mm. maanviljelijöiden leimatessa hankkeen jo lähtökuopissaan turhanpäiväisiksi rajoituksiksi, jotka vieläpä tulevat kaiken pahan alkulähteiltä – Brysselistä. Tätä argumentointilinjaa on ollut helppo muidenkin seurata ja vedota mm. AYK:ien paikallistuntemuksen puutteeseen. Naturaa siis vihattiin Suomessa ja Preiviikissä jo ennen kuin tajuttiin että Natura2000 –verkostoehdotus koostuu 97-%:sesti olemassa olevista luonnonsuojelualueista, eikä luonnonsuojelualueiden – kuten Preiviikin – sisällyttäminen verkostoon muuta suojelun suunniteltua toteuttamista.

 Palatakseni Natura-viestintään, Preiviikissä Naturan minimivaateet asianomaisten kuulemiseksi on jopa ylitetty, toisin kuin on annettu ymmärtää: yleensä ehdotuksista kuullaan maanomistajia ja alueisiin kohdistuvien erityisoikeuksien haltijoita; Preiviikin tapauksessa myös alueen käyttäjille haluttiin antaa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä. Ristiriitaista olikin, että juuri tällainen yleinen kuulemistilaisuus otsikoitiin lehdessä ”Paikallistuntemuksen puute sapettaa”. Tosiasia on, että vesilintujen mestästystä pyritään rajoittamaan; metsästys sallittaisiin kuitenkin jatkossakin Kokemäenjoen suistossa, joka on Suomen parhaita lintuvesiä. Metsästyksen osalta on lisäksi syytä muistaa, että Preiviikissä asuu myös iso ja hiljainen joukko ihmisiä jotka eivät missään tapauksessa halua kuulla pyssyjen pauketta. 

Tulevaisuuden energiamuodoista:

Mitä tulee tulevaisuuden energiamuotoihin, hyvä lähtökohta on NASAn tutkija James Hansenin hiljattain esittämä ukaasi: Meillä on 10v aikaa reagoida ilmastonmuutokseen ellemme halua mm. hukkua Pohjoisen napajään sulavesiin. Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern säesti hiljattain Hansenia esittäen tutkimustuloksensa joiden mukaan ilmastonmuutoksen torjuminen tulee huomattavasti halvemmaksi kuin se tuhojen korjaaminen.

Ilmastolliset kauhuskenaariot johtuvat pääosin kasvihuonekaasuista: Jotkut väittävät edelleen sitkeästi, että nykyinen ilmaston lämpeneminen on osa ns. ”luonnollista sykliä – jatkoa keskiajan lämpöaallolle ja sitä seuranneelle pikkujääkaudelle. Kyseinen sykli johtuu mm tulivuori- ja aurinkoperäisistä muutoksista, jota eivät kuitenkaan pysty selittämään teollisen vallankumouksen alusta alkanutta rakettimaista keskilämpötilannousua. Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässämme on sen sijaan noussut yksi yhteen keskilämpötilannousun kanssa.

Jos haluamme torjua pahimmat ilmastoskenaariot, meidän on siis radikaalisti vähennettävä fossiilisten polttoaineiden poltosta syntyviä CO2-päästöjä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Vähäpäästöisiä energianlähteitä ovat uraani sekä uusiutuvat energianlähteet kuten aurinko, tuuli, vesi- ja bioenergia.

Näistä uraani tarjoaa nopeimman helpotuksen energiapulaan. Kysymys kuitenkin kuuluu, uhkaako meitä todella energiapula tai edes jatkuva energiankulutuksen kasvu. Kyse on siitä, mitkä ”itsestäänselvyydet” allekirjoitetaan ja miten niihin reagoidaan sekä suhtautumisestamme talouskasvun autuaaksi tekevyyteen. Huomioiden elinkeinorakenteemme palveluvaltaistumisen, teollisen toiminnan ulosliputuksen ja tuotantolinjojen kasvavan energiatehokkuuden, en jaksa uskoa teollisuuden loputtomasti kasvavaan energiantarpeeseen. 

Yksityistalouksissa voi olla sikäli energiankasvupotentiaalia ettei joka huushollissa vielä ole useampaa läppäriä raksuttamassa yötä päivää auki (ennen kaikkea yhden hengen taloudet, pidentyneet työmatkat, vaurauden tuomat lisäneliöt ja sähkösyöpöt kodinkoneet vievät pohjaa ekotavoitteilta). Energiatehokkaita kodinkoneita kehittämällä ja tiedottamalla kotitalouksienkin energiankulutuksen kasvu saataisiin varmasti hillittyä. Ellei valtio anna väärää signaalia rakentamalla sitä mukaa ”muka-halpaa” ydinenergiaa kun kysyntä kasvaa.

Jos näin ollen energiankulutuksessa ei olisi odotettavissa suurempaa piikkiä, voitaisiin maltillinen lisäenergian tarve varmasti tyydyttää uusiutuvalla tuuli- ja bioenergialla, jotka lisäävät energianhuollon omavaraisuutta, eivät sisällä turvallisuusriskejä eivätkä uhkaa loppua (kuten uraani); lisäksi työllistävä peltoenergia turvaisi maaseudun elinkelpoisuuden. Suomen Gallupin keväällä tekemän tutkimuksen mukaan peräti 88 % haastatelluista lisäisikin bioenergian ja 83 % tuulivoiman käyttöä sähköenergialähteenä, ydinenergian lisärakentamista tuki 51 % haastatelluista. Jokainen lisäeuro ydinvoimaan on valitettavasti pois uusiutuvilta.