Nirhaistaan lentoyhteydet kehitysavusta?

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 11.8.2010)

Tapio Vallin ehdottaa sunnuntain (8.8.) lehdessä, että rahat maakuntien lentoyhteyksin turvaamiseen voitaisiin nirhaista vaikka kehitysavusta, johon hallitus aikoo lisätä ensi vuoden budjettiin 92 miljoonaa euroa. 827 miljoonalla eurolla päästäisiin 0,58 % BKT-osuuteen, joka on edelleen kaukana 0,70 % tavoitetasosta. Kehityspoliittisen toimikunnan (KPT) kesällä julkistamassa raportissa kiitellään Suomea siitä, että kehitysyhteistyömäärärahat ovat talouskriisistä huolimatta hienoisesti nousseet. Köyhyyden vähentämistavoitteiden saavuttamiseksi määrärahoja on kuitenkin nostettava 0,70 prosenttiin 2015 mennessä, mikä puolestaan edellyttää määrärahojen tasaista nostamista viiden seuraavan vuoden aikana.

Vaikka matkalla on kiistatta myös hukattu voimavaroja, 60 viime vuoden aikana kehitysyhteistyöllä on saatu paljon aikaan: on pelastettu ihmishenkiä, vauhditettu talouskasvua ja ylläpidetty peruspalveluja. Lapset ovat päässseet kouluun, pakolaisille on toimitettu telttoja ja maanjäristysten uhreille vettä. Tästäkö pitäisi tinkiä lentoyhteyksien turvaamiseksi?
Hallitus- ja oppositiopuolueissa on suuri yksimielisyys siitä, että puolustusmenoja on karsittava lähivuosina kovalla kädellä. Kaikkiaan maanpuolustus imee tällä hetkellä laskutavasta riippuen pari miljardia euroa vuodessa. Tällä hallituskaudella puolustusmenoja on vieläpä kasvatettu 420 milj. eurolla. Mitäs jos nirhaistaisiin lentoyhteydet (tai mielummin raideyhteyksien kehittäminen) puolustusmenoista?

Kun osaaminen ratkaisee, nimi on sivuseikka

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 19.6.2010)

Jätin 14.6. Porin kaupunginvaltuustolle aloitteen, jossa esitän maahanmuuttajien osuutta Porin kaupungin henkilöstöstä kasvatettavaksi vähitellen heidän väestöosuuttaan (noin 1%) vastaavalle tasolle. Tällä hetkellä maahanmuuttajien työttömyysaste on Porissa noin kaksinkertainen ns kantaväestöön verrattuna. Syyt ovat moninaiset mutta työnantajien ennakkoluulot eivät liene niistä vähäisimpiä.

Yhtenä keinona tavoitteeseen pääsemiseksi ja etnisen syrjinnän poissulkemiseksi esitin anonyymiä työnhakua, jossa työnhakija voi lähettää paperinsa nimettömänä (näin voidaan hillitä myös poliittisia valintoja). Muina keinoina mainitsin akateemisen oppisopimuskoulutuksen korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien pätevöittämisväylänä sekä maahanmuuttajien parissa työskentelevien virkamiesten kouluttamisen.

Toimittaja Hammarberg irvailee Arvaa kuka? -kolumnissaan (SK 16.6.) ajatukselle anonyymistä työnhausta tarjoamalla esimerkin “tunnetun porilaisen” hakemuksesta, jossa muut faktat paljastavat hakijan henkilöllisyyden. Hammarbergin esimerkki on tarkoitushakuinen ja edustaa marginaalia. Toisessa esimerkissä nimetön hakija kertoo opiskelleensa Jalalabadin yliopistossa ja tulee siten paljastaneeksi etnisen taustansa. Suomessa alkaa kuitenkin jo olla toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka ovat käyneet samat Helsingin yliopistot ja Turun kauppakorkeakoulut kuin “kotimaiset” kaverinsa mutta työnhaussa ei jostain syystä tärppää, kun sukunimi on edelleen Al-Fulani.

Kolumninsa lopussa Hammaberg julistaa ehdotuksen rasistiseksi, peesaten ilmeisesti Ari Jalosta (ps) jonka mukaan maahanmuuttajia ei saa sen enempää syrjiä kuin suosiakaan työnhaussa. Jalonen muotoili asiansa huomattavasti paremmin, mutta hänenkin perustelunsa ontuvat sikäli, että muitakin aliedustettuja ryhmiä pyritään työhönotossa avoimesti suosimaan.

Vastine: Lihansyöjän tunnustuksia

Johanna Myllärniemi tekee Alakerrassa (SK 26.4.) lihansyöjän tunnustuksia. Myllärniemi luettelee pitkän listan tehotuotannon aiheuttamina eläinsuojeluongelmia porsityshäkeistä stressaantuneisiin turkiseläimiin, todeten kuitenkin heti seuraavassa lauseessa, ettei ole valmis tuomitsemaan eläintuotantoa tai luopumaan lihansyönnistä. “Helpompi on sulkea silmät vastenmielisiltä tehokasvatuksen yksityiskohdilta ja jatkaa vanhaan tapaan.” Arvostan Myllärniemen rehellisyyttä; moni hänen laillaan ajattelevista ei tohdi yhtä rehellisesti vedota omaan mukavuudenhaluunsa, vaan selittelee itselleen ja muille tehotuotantoeläinten elävän ihan siedettävissä oloissa.
 
Eläinsuojelu- ja eläinoikeusliike käyttää paljon voimavaroja informoidakseen kuluttajia tehotuotannon eläinsuojeluongelmista. Aina totuus ei ole tervetullut; esim. Animalia ei aikanaan saanut lupaa ripustaa kadunvarsimainoksia, joissa oli tuotantoeläimiä tehokasvatusoloissa – mainokset olivat kuluttajansuojaviranomaisen mielestä “liian järkyttäviä”. Maito-, liha- yms. pakettien kylkeen toki saa laittaa kuvia hymyilevistä lehmistä – kuluttajien harhaan johtaminen ei ole ollenkaan niin pahasta kuin karun totuuden esittäminen.
 
Viime vuosien eläinsuojelijat ovat kuitenkin onnistuneet nostattamaan asiasta julkista keskustelua mm. salaa kuvattujen videoiden avulla. Eläinsuojelutoimijat uskovat vakaasti tiedon muuttavan ihmisten asenteita ja asenteiden vaikuttavaan ostokäyttäytymiseen. On pelottavaa, jos valtaosa tehotuotantoeläinten olot tiedostavista ihmisistä ajattelee ja toimii kuten Myllärniemi, “jatkaen vanhaan tapaan”. Kumpi on paatuneempi, ihminen jossa kuvat kärsimyksestä eivät liikauta mitään vai ihminen, joka ei myötätunnosta huolimatta ole valmis tekemään asialle mitään.
 
On henkistä laiskuutta “jatkaa vanhaan tapaan” tehotuotetun lihan kuluttamista vetoamalla siihen, ettei edes lain kirjain takaa riittävän hyviä olosuhteita tai että eläimet kärsivät myös eläintarhassa. Jokainen voi tehdä osansa, vaatimalla esim. lähikauppaan luomunakkeja, ostamalla niitä ja suosimalla mahdollisuuksien mukaan kasvikunnan tuotteita. Keskeistä on “mahdollisuuksien mukaan”, totalitäärisiin ratkaisuihin ei tarvi ryhtyä. Ensin voi pitää esim. yhden viikoittaisen kasvisruokapäivän. Huomatessaan kasvisruuan olevan maukasta ja ravitsevaa, voi eläinkunnan tuotteiden osuutta edelleen vähentää, mahdollisuuksien mukaan.

Kasvisruokaa – hyi olkoon!?!

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 13.3.2010)

SK:n pääkirjoitustoimittaja julistaa taantumuksellisuuttaan ”Kasvisruokaa – hyi olkoon” -otsikolla (8.3.), kritisoiden Helsingin kaupunginvaltuuston päätöstä viikoittaisesta kasvisruokapäivästä pääkaupungin kouluissa. Kirjoitus syyttää päätöksestä vihreää aatemaailmaa, jossa ”kasvisruoka nähdään ekologisena vaihtoehtona”. Ilmeisesti vihreät ovat onnistuneet aivopesemään myös maamme hallituksen, joka teki huhtikuussa 2009 periaatepäätöksen kestävien valintojen edistämisestä julkisissa hankinnoissa edellyttäen mm valtionhallinnon keittiöissä tarjoiltavan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesonginmukaista ruokaa kerran viikossa tämän vuoden loppuun mennessä.

Kirjoituksen mukaan kasvisruokapäivä vaikuttaa valtakunnallisesti masinoidulta kampanjalta kasvisruuan pakkosyöttämiseksi. Mitähän aatetta pakkosyötetään niinä neljänä päivänä kun listalla on lihaa tai kalaa?

Pääkirjoituksessa osoitetaan myötätuntoa helsinkiläiskoululaisia kohtaan; raukoilta ei kysytty mielipidettä kasvisruokapäivästä. Ruokaa ei kirjoituksen mukaan saa politisoida vaan ”ruokalistojen teko pitää jättää ammattilaisille”. Nuorten itsensä ohella sopiviksi tahoiksi päättämään ruokalistoista mainitaan mm. opetuslautakunta tai koulun johtokunta – todella epäpoliittisia ravitsemusalan ammattilaisia kukin!

Jos koululaiset saisivat päättää, koulussa tarjoiltaisiin lähinnä ranskalaisia, hampurilaisia ja pitsaa. Mutta vanhemmatkaan eivät aina muista huolehtia ravitsemussuosituksista: Suomalaiset käyttävät kasviksia puolet EU-keskiarvosta, huomattavasti alle WHO:n päivätavoitteen. Koska monen lapsen osalta ruoka-aineympyrän liha-, maito- ja viljakiintiöt sen sijaan täyttyvät kotonakin, juuri kouluissa ja päiväkodeissa pitää panostaa kasviksiin. Panostus on myös kansanterveydellisesti perusteltua; lasten lisääntyvä liikalihavuus sekä sydän- ja verisuonisairaudet eivät johdu ainakaan kasviksista.

Pääkirjoituksen lopussa uumoillaan, että jonkun satakuntalaiskunnankin valtuustoon saattaa lähiaikoina tulla aloite viikoittaisesta kasvisruokapäivästä. Informoitakoon että jätin 23.3.2009 valtuustoaloitteen, jossa pyydetään kaupunginhallitusta selvittämään mahdollisuutta tarjota porilaisissa kouluissa, päiväkodeissa sekä työpaikka- ja laitosruokailuissa kerran viikossa kasvisruokaa. Vaikkei aloite vielä johtanut toimenpiteisiin, se herätti valtuustossa rakentavaa keskustelua ja sai kannatusta lähes kaikkien puolueiden riveistä.

Eläinrääkkäystä turhamaisuuden vuoksi

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 9.3.2010)

”Aktivistit juoksuttavat tarkastajia” otsikoi SK pääkirjoituksessaan (1.3.) ja esittää, että vaatimus turkistarhauksen kieltämisestä on vastuuton, koska kyseessä on laillinen elinkeino joka työllistää 20 000 ihmistä.

Todellista vastuuttomuutta on kehäpäätelmien teko: turkistarhausta ei voi lailla kieltää koska se on laillinen elinkeino… Toinen vakioargumentti tarhauksen puolesta on, että turkistarhauksen lopettaminen Suomessa siirtäisi tarhauksen maihin, joissa eläinsuojelulainsäädäntö on vieläkin heikompaa. Samalla logiikalla Suomessa voisi käyttää lapsityövoimaa: täällä lapsityöläisistä todennäköisesti huolehdittaisiin paremmin kuin vähemmän kehittyneissä maissa! Moraalittomuutta ei voi puolustella silla, että joku taho voi toimia vielä huonommin.

Vastuutonta on myös kaiken elinkeinon ja työllistämisen nimissä harjoitetun toiminnan ”paapominen”. Valitettavan moni elättää itsensä mm. ase-, huume- ja ihmiskaupalla, jotka ilmeisesti myös pitäisi sallia elinkeinon harjoittamisen nimissä? Todellisuudessa turkisala työllistää Suomessa 5 000-10 000 henkilöä, kiireaikoina lisäksi aputyövoimaa. Suurelle osalle tarhaajista turkistarhaus on sivuelinkeino esim. maanviljelyn rinnalle ja suuri osa suomalaistarhaajista on jäämässä eläkkeelle.

On vastuutonta pitää eläimiä täysin luonnottomissa olosuhteissa vain jotta arvon rouvat voisivat korostaa sosiaalista asemaansa turkilla. Kylmä talvi ei ole sen parempi peruste turkille: valikoimista löytyy nykyään toinen toistaan lämpimiä ja tyylikkäämpiä takkeja, joiden valmistamiseksi ei ole tarvinnut riistää luontokappaleelta oikeutta lajityypilliseen elämään.

SK-pääkirjoitus linjaa, ettei eläinten huonoa kohtelua saa hyväksyä missään oloissa, viitaten turkistarhoilta löytyneisiin silmäpuoliin ym. vammautuneisiin minkkeihin. Onko joku tosiaan sitä mieltä että muiden kuin vammautuneiden eläinten olot turkistarhoilla ovat hyvät? Tärkein ja laajin yhteenvetoselvitys turkistarhauksesta on EU:n komission vuonna 2002 julkaistu raportti, jossa siteerataaan satoja eri tutkimuksia. Loppupäätelmät olivat selkeät: häkkioloissa minkkien ja kettujen keskeiset hyvinvointitarpeet eivät tule täytetyiksi.

Rohkeus moraalisesti oikean valinnan tekemiseen jää puuttumaan, kun taloudelliset seikat puhuvat moraalittomuuden puolesta. Lopulta kysymys on kuitenkin varsin yksinkertainen: haluammeko pitää villiä, älykästä petoeläintä pienessä häkissä vailla mahdollisuutta toimia sille ominaisella tavalla, vain tappaaksemme sen myöhemmin sähköllä sen turkin takia?

Elintarvikemaakunnan panostettava eläinten hyvinvointiin

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa, 23.12.2009)

Niin hyppivät lehmät iloisena maitopurkin kyljessä ja marketin mainoksessa joulukinkku hymyili – valtakunnassa kaikki hyvin ja kuluttajilla huoleton joulumieli…

Oikeutta eläimille –järjestön alkusyksystä suomalaisilla sikatiloilla kuvaama ja A-Studion 9.12. esittämä videomateriaali järkytti suomalaisia. Kaksi vuotta sitten sama järjestö toimitti julkisuuteen vastaavaa videomateriaalia yli 100 suomalaiselta tuotantoeläintilalta. Kuvissa näkyi loukkaantuneita, sairaita ja ala-arvoisissa olosuhteissa olevia eläimiä. Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kiirehti julkisuudessa kieltämään ongelmien olemassaolon ja hänen puheenvuoronsa kuluneiden kahden vuoden aikana ovat keskittyneet kuluttajien luottamuksen palauttamiseen samalla kun vastuunkanto ilmenneistä ongelmista loistaa poissaolollaan.

Vuoden 2007 kuvat, niiden jälkeen suoritetut Eviran tarkastukset ja nyt julkistetut uudet kuvat kertovat melko yksiselitteisesti, ettei kotimainen lihantuotanto vastaa sille kehiteltyä puhtoista, oikeudenmukaista ja välittävää mielikuvaa eläinten kasvatuksesta. A-Studio paljasti 16.12. maa- ja metsätalousministeriön myöntäneen tänä vuonna yli neljännesmiljoona euroa valtionavustusta sianlihan imagon parantamiseksi. Veronmaksajien rahoilla tehdään sianlihan menekkiä edistävää tv- ja lehtimainontaa, sekä kouluille, ravintoloille ja kaupoille suunnattua markkinointimateriaalia. Kampanjointiin haettiin rahoja heti kaksi vuotta sitten julkisuuteen tulleiden tuotantoeläintilavideoiden jälkeen. On aiheellista kysyä miksi miljoonaluokan budjeteilla toimivaa lihateollisuutta pitää tukea sadoilla tuhansilla euroilla verovaroista ja olisiko rahat pitänyt suunnata ensisijaisesti tuotantoeläinten olojen parantamiseen!

Vuonna 2007 Satakunnan Kansa keskittyi eläinsuojelurikkomusten uutisoinnissa tuomitsemaan eläinaktivistit julkisrauhan rikkomisesta. Vaikka yksi median tärkeimmistä tehtävistä on paljastaa yhteiskunnan epäkohtia, se valitettavan usein silittää myötäkarvaan kaikkea elinkeinon harjoittamisen nimissä tehtävää. Eläinsuojelurikkomuksista keskusteltaessa ihmetyttää myös, miksi muut tuottajat yhtenä rintamana puolustavat ”laittoman hyökkäyksen” uhriksi joutuneita kollegojaan. Jos eläinten huono kohtelu ei ole hiljaa hyväksytty maan tapa, mikseivät muut tuottajat julkisesti tuomitse alan maineen tahraajia? SK:n (11.12.) tuoreinta sikakohua koskeneesta jutusta olisi otsikot lukemalla saattanut päätellä, että MTK-tuottajat olivat järkyttyneitä näkemästään. Tarkemmin lukemalla saattoi kuitenkin todeta tuottajien surkuttelevan lähinnä omia olojaan. Otsikointi (”Sikatuottajat järkyttyivät”, ”Valtaosin vastuullista”, ”Talonpito kovilla”) maalaa kuvaa sikatilallisesta, joka ankarista oloista huolimatta hoitaa eläimiään vastuullisesti ja järkyttyy suuresti nähdessään huonoa eläintenpitoa. Ja 12.12. otsikoksi nousikin julkisrauhan rikkominen huittislaisella sikatilalla…

Ruotsissa marraskuun lopussa julkistettu, sikatiloilta salaa kuvattu materiaali käynnisti laajan yhteiskunnallisen keskustelun eläinten hyvinvoinnista lihantuottajia, teurastamoita ja ministeriöitä myöden. Moniin pikaisiin toimenpiteisiin ryhdyttiin ja Swedish Meatsin puheenjohtaja erosi kaikista luottamustoimistaan kuvamateriaalin paljastettua hänenkin sikatilansa järkyttävät olot. Toivottavasti keskustelu viriäisi lopulta Suomessakin ja viranomaisten, päättäjien ja tuottajien ohella media, erityisesti täällä ”Elintarvikemaakunnassa”, ottaisi eläinsuojeluongelmat vakavasti pohtien onko julkisrauhan rikkominen todella vakavampaa kuin tarpeeton kivun ja tuskan tuottaminen.

Pientä valoa tunneliin tuo oikeusministeri Brax (vihr.), joka on ryhtynyt toimeen eläinsuojelurikoksen törkeän muodon saamiseksi lakiin. Asia on mukana lakiesityksessä, joka on tarkoitus antaa keväällä 2010. Samalla eläintenpitokiellon käyttöä ollaan tehostamassa: eläintenpitokielto voitaisiin panna täytäntöön, vaikka tekijä hakisi muutosta tuomioistuimen ratkaisuun.

Niille jotka jo sormet sauhuten kirjoittavat tekstaripalstalle ihmetellen, miksi joku on huolissaan sioista, kun lapsia ja vanhuksiakin kohdellaan huonosti, informoitakoon, ettei eläinsuojelulain tiukentaminen mitenkään heikennä em. ryhmien asemaa. Filosofi Albert Schweizerin sanoin, eläinsuojelu on koulutusta inhimillisyyteen.

Lasten oikeuksien sopimus 20 vuotta

Mielipidekirjoitus (Satakunnan Kansa 19.11.2009, Vihreä Lanka 20.11.2009)

YK:n Lapsen oikeuksien sopimus solmittiin 20.11.1989 ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeusasiakirja, jonka Suomi ratifioi vuonna 1991. Sopimus on yleisesti hyväksytty käsitys siitä mitä oikeuksia kaikilla alle 18-vuotiailla lapsilla pitäisi olla. 54-artiklaisen sopimuksen sisältö voidaan tiivistää kolmeen teemaan: Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja hoivaan, oikeus riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista ja oikeus osallistua ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti itseään koskevaan päätöksentekoon. Sopimuksen perusviesti on että lapsi on aktiivinen, osallistuva ja kehittyvä yksilö, jonka henkiinjääminen, suojelu ja hyvinvointi ovat välttämätön edellytys kehitykselle kaikkialla maailmassa.

Sopimus velvoittaa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja muita aikuisia. Sopimuksen noudattamista seuraa YK:n Lapsen oikeuksien komitea, sekä Suomessa lisäksi lapsiasianvaltuutettu. Myös UNICEFilla on oikeus ja velvollisuus valvoa sopimuksen toteutumista muiden lapsi- ja nuorisojärjestöjen antaessa asiantuntija- ym. apua.

Vaikka sopimus on vielä nuori, on sen pyöreitä vuosia syytä juhlia koska sopimuksen myötä lapsen oikeuksista on tullut aikuisten velvollisuuksia ja siten yhä useampi lapsi maailmassa on päässyt kouluun ja rokoteohjelmien piiriin, saanut suojelua ja mahdollisuuden parempaan elämään. Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Sopimuksen kaikki kohdat eivät vielä täysin täyty ja juhlavuonna on hyvä kohdistaa katse myös vielä toteutumatta oleviin asioihin. Suomessa keskeinen haaste on sopimuksen heikko tunnettuus: vain puolet suomalaisista tuntee Lapsen oikeuksien sopimuksen, vaikka se muista ihmisoikeusasiakirjoista poiketen velvoittaa valtioita tiedottamaan sopimuksen sisällöstä. Ongelma on vakava, sillä tietämättömyys johtaa lapsen oikeuksien laiminlyömiseen.

Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa sekä valtion- että kuntatason päättäjiä asettamaan lapsen edun ja tarpeet aina etusijalle. Tosiasiassa taloudelliset tekijät määräävät usein kaapin paikan. Lasten hyvinvointia edistävät järjestöt ärähtivätkin taannoin kunnille siitä, että lastensuojeluun osoitetut valtionosuudet eivät mene oikeaan kohteeseen. Ongelmia aiheuttavat mm. ylisuuret päiväkotiryhmät ja koululuokat, kasvatus- ja perheneuvoloiden jonot, kotipalvelujen alasajo sekä kouluterveydenhoitajapula.

Lasten oikeuksia on juhlittu syksyn mittaan ympäri maata ja juhlavuosi huipentuu syntymäpäivään 20.11. Porissa juhlapäivää vietetään mm. Porin uimaseuran ja Unicefin Porin paikallisryhmän järjestämässä Suomi ui Unicefille –tapahtumassa keskustan uimahallissa 21.11. klo 10-14. Tilaisuuden alussa koulutoimenjohtaja Jari Leinonen kertoo porilaislasten ja –nuorten oikeuksien toteutumisesta. Lapsen oikeuksiin ja juhlavuoden tapahtumiin voi tutustua mm. osoitteessa www.lapsenoikeudet.fi.