Kuinka paljon poikien täytyy sietää?

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 22.4.2015)

Pitääkö miehisyys saavuttaa hiellä ja verellä?

Olen kirjoittanut naisiin kohdistuvista tasa-arvo-ongelmista, mm. suuremmasta kotityötaakasta, hitaammasta urakehityksestä, naisia ja tyttöjä vähättelevistä sukupuolinormeista jne. Kahden pojan äitinä (ja feministinä) olen kuitenkin vähintään yhtä huolissani poikiin ja miehiin kohdistuvista paineista. Enkä tarkoita sitä että ”feministien alistamien” nykymiesten pitää perheen elättämisen ohella hoitaa kotityöt, huoltaa kuontaloaan ja pitää nainen tyytyväisenä sängyssä. Olen huolissani siitä että poikien yhä edelleen pitää karaistua sietämään väkivaltaa.

”Kirveen kanssa kännissä perhe pihalle pakkaseen” oli perinteisen suomalaisen miehen kuva vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten. Onneksi tällaista ”maskuliinisuutta” ei enää hyväksytä edes miesten keskuudessa. Ei sanota että ”miehet ovat miehiä”. Työpaikoilla työkaveria ei taklata päin seinää eriävästä mielipiteestä tai naljailusta kahvihuoneessa. Laki kieltää vanhempia kurittamasta lapsiaan. Tyttöjen fyysiseen välien selvittelyyn puututaan välittömästi. Poikalasten sen sijaan pitää sietää tönimistä ja vääntöä päiväkodin pihassa ja välitunnilla, koska ”pojat ovat poikia”. Kaikkien poikien pitää siis karaistua sietämään väkivaltaa, koska osaa pojista ei laiteta ojennukseen. Välitunneilta ja poikien keskinäisestä touhuilusta töniminen hiipii salakavalasti luonnolliseksi osaksi myöhempiäkin ihmissuhteita. Jos kumppani on ”väärää” mieltä, hänet voi aina hiljentää tönäisemällä tai lyömällä.

Poikiin kohdistuvan väkivallan katsominen läpi sormien johtunee osittain siitä että poikien kasvatusta varjostaa edelleen merkillinen ääneen lausumattomasta pelko siitä, että ellei ”miehisyyttä” erikseen iskosteta poikiin, heistä tulee pehmoja ja naisellisia. Ikään kuin miehisyys ei olisi luonnollista vaan hiellä ja verellä saavutettu tila, joka pitää jatkuvasti lunastaa uudelleen.

Pojat oppivat hyvin nuorena myös sen, että raportoimalla väkivaltaisuuksista saa entistä pahemmin nenilleen ja kaupan päälle reetupekan maineen. Kaverien ohella vanhempien reaktioilla on merkittävä rooli. Väkivaltatutkija Arto Jokinen kiteytti asian hyvin Yle Puheen Miesten tunnilla (23.3.): Jos poika tulee kotiin nenä lyttyyn lyötynä, mutta myötätunnon ja lohdutuksen sijaan hänen käsketäänkin pyyhkiä nokkansa ja lopettaa ruikutus, ei ole ihme jos sama kaveri myöhemmin elämässään turvautuu väkivaltaan parisuhteessa tai nakkikioskijonossa. Pienet pojat ansaitsevat yhtä lailla myötätuntoa ja huolenpitoa kuin pienet tytötkin!

Yle Puheen Miesten tunnit ovat muuten kuunneltavissa Yle Areenalla – suosittelen lämpimästi sekä feministeille, sovinisteille että kaikille poikalasten vanhemmille!

Kehno tasa-arvon mallioppilas

www.sk24,fi Ehdokkaan Uutiset, 23.3.2011

Lauantaina vietettiin Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää. Vaikka Suomea pidetään tasa-arvon mallimaana, on naisilla Suomessakin vielä monta taistelua käymättä, aitaa ylitettävänä ja lasikattoa särjettävänä.

Naisten keskimääräiset nettotulot ovat edelleen noin 25 % miesten vastaavia pienempiä. Suomessa palkkaero on – toisin kuin yleisesti luullaan – yli EU-keskiarvon. Vuosittain naiset ansaitsevat keskimäärin 20 566 euroa, miehet 29 089 euroa. Naisen palkkaeuro on siis vajaa 82 senttiä. Naiset ovat yliedustettuina kaikissa alimmissa tuloluokissa ja kotiäitiys köyhdyttää naisia. Seuraavan hallituksen tinkimättömänä tavoitteena pitää olla naisten ja miesten samapalkkaisuus!

Myös naisten osuus yritysten johtotehtävissä laskee. Kansainväliseen kyselytutkimukseen perustuvan raportin mukaan maailman yksityisesti omistettujen yritysten johtotehtävissä olevista naisia on 20 % (v. 2009 24 %). EU:n suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa naisten osuus on keskimäärin 12 %. Suomi ja Ruotsi ovat tämän tilaston kärjessä 26 prosentilla. Oikeuskomissaari Viviane Reding on ilmoittanut ryhtyvänsä EU-tason toimiin, jos yritykset eivät saa lisää naisia hallituksiinsa.

Sukupuolikiintiöt yritysten hallituksiin määräävä laki on Euroopan maista voimassa Norjassa, Espanjassa ja Ranskassa. Erityisen kannatettava on malli, jossa yrityksille annetaan tietty aika parantaa tilannetta vapaaehtoisin toimin ja ellei parannusta tapahdu, säädetään pakottavat kiintiöt. Suomen julkishallinnon sukupuolikiintiöt ovat hyvä esimerkki siitä, että pakottavalla lainsäädännöllä saadaan aikaan tasa-arvoa.

Erityisen huolestuttavaa suomalaisen tasa-arvon näkökulmasta on se, että 44 % suomalaisnaisista on joutunut 15 vuotta täytettyään vähintään kerran miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai sillä uhkailun kohteeksi. Vuosina 2003-2008 parisuhteessa surmattiin vuosittain keskimäärin 23 naista ja poliisin tietoon tulleista lapsen seksuaalisista hyväksikäytön uhreista valtaosa oli 12-14 –vuotiaita tyttöjä.

Ei kovin mairittelevia tilastoja tasa-arvon mallimaalle…

Maria Väkiparta
kansanedustajaehdokas (vihr.)