Kasvaako vapaus vaatteita vähentämällä?

(kolumni julkaistu Satakunnan Kansassa 5.9.2016)

Monet musliminaiset välttelevät uimarantoja ja -halleja koska he eivät halua esiintyä paljastavissa vaatteissa. Burkiniksi kutsuttu koko vartalon peittävä uima-asu on tarjonnut ratkaisun.

Useampi ranskalaiskaupunki julisti kuitenkin kesällä rannoilleen burkinikiellon, jota perusteltiin turvallisuussyillä ja ääri-islamistisia terroritekoja seuranneella epävarmuudella. Cannesin pormestari julisti burkinit ”islamilaisen ääritoiminnan symboleiksi”. Elokuun lopussa Ranskan korkein hallinto-oikeus kuitenkin kumosi yhden kaupungin burkinikiellon, mikä povaa muillekin vastaaville kielloille lyhyttä ikää.

Kieltoa puolustavat ranskalaispoliitikot ovat vedonneet myös hygieniaan: peittävien vaatteiden käyttö helteellä lisää hikoilua, hajuhaittoja ja bakteerien leviämistä. Myös musliminaisten itsemääräämisoikeuteen on vedottu.

Annamari Sipilä muistuttaa kolumnissaan (HS 28.8.) aiheellisesti, ettei suuri osa musliminaisista voi valita burkinin tai bikinien välillä, "eikä valinnanvapautta rajoita suinkaan ensisijaisesti ranskalainen poliisi". Sipilän mielestä "on absurdia ja väärin, että toinen sukupuoli saa uida uimahousuissa, kun toisen sukupuolen pitää verhota itsensä lähes kokonaan." Sipilä nostaa ongelman ytimeksi sen että naisen arvo määräytyy muslimimaailmassa sen mukaan, kuinka hyvin hän peittää ruumiinsa.

Kolumnin kirvoittamat kommentit paljastavat asian monitahoisuuden. Yksi muistuttaa että "sekulaarissa länsimaisessa maailmassa naisen arvo määrittyy sen mukaan, kuinka hyvännäköisen ruumiin hänen bikininsä paljastavat". Ajatus siitä, että vapaus kasvaa vaatteita vähentämällä on kirjoittajan mielestä kapea.

Toinen kyseenalaistaa bikini-vertauksen ja kysyy kuinka moni länsimaalainen nainen on tullut tapetuksi tai joutunut kuoleman tai pahoinpitelyn vaaraan siksi, ettei ole pukeutunut bikineihin.

Kolmas vaatii että jos nainen ottaa ensiaskeleen uimarannalle hänelle ehkä hyvinkin modernissa burkinissa, sitä tulisi kannustaa eikä rangaista. "Ei Suomessakaan siirrytty siveellisistä uimamekoista riettaisiin bikineihin yhdessä yössä." Ranskassa naisia poistettiin rannoilta 1920-luvulla jos heillä ei ollut tarpeeksi peittäviä vaatteita.

Henkilökohtaisesti keskustelu on tuonut mieleen myös pahennusta ja liikennekaaoksen aiheuttaneet H&M:n alusvaatemainokset sekä keskustelun siitä miksi naisurheilijoiden kilpailuasut ovat usein paljastavampia kuin miesten.


Kirjoittaja yrittää pukeutua sään mukaisesti

Periaatekysymykset eivät ratkea välttelemällä

(Julkaistu Satakunnan Kansassa 19.5.2014)

Harvoin olen samaa mieltä Päivi Räsäsen (kd.) kanssa. Räsänen oli pettynyt, kun laki päihdeäitien tahdonvastaisesta hoidosta hyytyi helmikuussa peruspalveluministeri Susanna Huovisen (sd.) pöydälle.

Jaan Räsäsen pettymyksen. Pakkohoitoa valmisteltiin sosiaali- ja terveydenhuollon itsemääräämisoikeutta koskevassa työryhmässä vuosia. Hallitusohjelmassa määritelty lakihanke kuitenkin vesittyi loppusuoralla, koska Huovisen mielestä pakkohoito voidaan ottaa käsittelyyn vasta päihdehuoltolakia uudistettaessa.

Kehittymässä oleva sikiö voi saada pysyviä vaurioita äidin käyttämistä päihteistä. Osa vaurioista näkyy vasta kouluiässä: kasvuhäiriöiden ohella muisti ei pelaa normaalisti ja tehtäviä on vaikea tehdä loppuun. Pakkohoidolla ehkäistäisiin vauriot estämällä äitiä käyttämästä päihteitä.

Huovinen vetosi siihen, ettei pakkohoito ole ajankohtainen niin kauan kuin hoitoon ei pääse edes vapaaehtoisesti. Räsänenkin asettaisi vapaaehtoisen hoidon etusijalle, mutta tarjosi
myös vaihtoehtoa, jossa päihteitä käyttävältä äidiltä pyydettäisiin esimerkiksi neuvolassa
suostumus tahdonvastaiseen hoitoon, jos hän jättää vapaaehtoisen hoidon kesken.

Keskeinen periaatteellinen kysymys on, voidaanko sikiötä suojella puuttumalla äidin yksilönvapauteen eli pakottamalla päihdeäiti raittiuteen raskauden ajaksi. Suomessa ei perinteisesti sekaannuta muiden asioihin.

Vuoden takaisessa kolumnissani viittasin naistoimittajaan, joka tekeytyi raskaaksi testatakseen reaktioita juomiseensa. Alkossa myyjän ilmekään ei värähtänyt Petterssonin etsiessä viiniä ”dokailutarkoitukseen”. Terassilla tarjoilija kantoi neljännenkin siiderin auliisti pöytään. Vaikeaa kysymystä on politiikan ”terassilla” vältelty vetoamalla Huovisen tavoin käytännön syihin kuten hoitopaikkapulaan.

Pakkohoidon 

 suhde aborttioikeuteen on myös ongelmallinen. Aborttikeskustelukin asettaa vastakkain syntymättömän lapsen suojelun ja äidin oikeuden päättää ruumiistaan. Lastensuojelun Keskusliiton (LSKL) lausunnossa (2007) ehdotettiin, että pakkotoimien käytön mahdollisuus alkaisi, kun päihdeongelmainen äiti tekee päätöksen lapsen synnyttämisestä. Tästä hetkestä lähtien maailmaan on tulossa uusi yksilö, jolla on oikeus tulla suojelluksi. Usein kuulee myös, että pakkohoidon ”uhka” estäisi raskaana olevaa alkoholistia hakemasta apua. Pelkkä avun hakeminen ei kuitenkaan suojaa syntyvää lasta, ellei äiti lopeta päihteiden käyttöä – vapaaehtoisesti tai pakolla. Räsäsen ja LSKL:n ehdotukset osoittavat, että jos on tahtoa, periaatteelliset kysymykset ovat ratkaistavissa. Kukaan äiti ei pohjimmiltaan haluaa vahingoittaa lastaan.

Alkoholi on sairaus eikä valinta, kun siitä tulee ongelma - alkoholi on ongelma, jos se vaarantaa syntymättömän lapsen terveyden.